Edellinen kirjoitukseni on täynnä kirjoitusvirheitä.
Tosin minulla on sille syy...
Se on tämä arktisen pohjolan talvi. Ja se, että vuokranantajani on ilmeisesti päättänyt, että jos viime vuonna pärjäsikin kun piti tiiviisti viltin päällä niin tänä talvena moisiin mukavuuksiin ei anneta varaa vaan pakotetaan hankkimaan ne villahousut.
Viime talvi oli kylmä. Siis ihan sisällä kämpässäkin.
Tänä vuonna tuntui, että ne meinaa paistaa meidät tänne näihin luukkuihin ja jossain vaiheessa sai oikein kunnolla vääntää pattereita pois päältä. No, nyt on sitten päätetty ottaa vahinko takaisin ja pistää minimilämmöt päälle. Sisällä vaatteet päällä palelee jatkuvasti. Sormet on niin kohmeessa, että kirjoittaminen on vaikeaa.
Eikä tätä tilannetta ollenkaan auta se, että palelen muutenkin ja viihdyn parhaiten jossain +23 lämpöasteen kieppeillä.
ps. Seurustelulle yksi lisäpiste:
+ Olisi joku joka toimisi lämpöpatterina kun palelee.
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
maanantai 25. lokakuuta 2010
Sinkkuus vs. parisuhde
Tämä asia on mietityttänyt minua viimeaikoina. Ehkä siksi, että eräs merkkipaaluikä alkaa lähestyä uhkaavasti ja minulla oli joskus ihan selkeät tavoitteet siitä mitä tahdon saavuttaa siihen mennessä.
Alkuperäinen suunnitelmani oli, että minulla on mies ja lapset on synnytetty. Etsin joko ensimmäistä valmistumisen jälkeistä työpaikkaani, kirjoittelen viimeisiä pätkiä graduuni äitiyslomalla tai olen juuri valmistunut ja kaitsen niitä paria mukulaa kotona miehen käydessä töissä. Asun jossain kivalla asuinalueella sopivan kaukana enimmästä hälystä ja suunnittelen uraani.
No ei ole lapsia, eikä kyllä ole miestäkään. Eikä kyllä sitä graduakaan kirjoitettuna. Asun edelleen opiskelijakämpässä ja valmistumisen sijaan aloitinkin ihan alusta koko roskan.
Tuttavapiirissä moni on kuitenkin tehnyt kuten itsekin aikanaan ajattelin. On kumppani, lapset, talo ja ammatti. Mikä minulle tuli? Elämä tuli. Kaikki ei mennytkään ihan kuten piti, sairastin pitkään ja hartaasti pari vuotta ja nyt kun olen taas päässyt kintuilleni huomaan, että hups, olenkin kasvanut muka aikuiseksi. Se mitä haaveilin tekeväni työkseni nuorempana alkoi tuntua ihan täysin sopimattomalta minulle ja muutenkin omat tavoitteet ja päämäärät ovat tässä vuosien saatossa muuttuneet pariinkin otteeseen.
Olen alkanut kyseenalaistaa sitä "minä olen äitityyppi" ajattelua. Olen jopa miettinyt joskus sitä mahdollisuutta, että asuisinkin jossain jonkin kaupungin keskustassa modernissa kerrostalokämpässä ihan yksin ja olisin moderni citysinkku. Ei sitä punaista taloa ja perunamaata vaan kaupunkilomia ystävien kanssa ja keskittyminen uraan. Joku pieni ja kätevä kaupunkiauto, eikä sitä farkku-Volvoa.
Olen leikkimielisesti tehnyt jopa pientä listaa sinkkuuden hyvistä ja huonoista puolista.
Plussia
Miinuksia
Miksei minulla sitten ole sitä miestä?
1. Ajanpuute
Seurustelun alkuvaihe vie paljon aikaa. Ei varsinainen syy, mutta niin kauan kun harrastukseni ja opiskeluni pitävät minut niiin kiireisenä etten ehdi kyllästyä ja jäävät sosiaalisuusaukot saatäytettyä ystävien seuralla en ole tuntenut pakonomaista tarvetta hankkia seurustelukumppania, mihin on selityksenä:
2. Erakkoluonteeni
Viihdyn varsin hyvin ihan keskenäni. En kaipaa seuraa jatkuvasti, se lähinnä ärsyttää jos joku pyörii ympärillä jatkuvasti ja vaadin aika paljon ihan sitä yksin vietettävää aikaa omien puuhastelujeni parissa. Joskus tuntuu, että sellainen ihmisen löytäminen joka tämän asian ymmärtäisi käytännössä on vähän kiven alla. Sellaiset jotka tajuavat tuntuvat sitten olevan niitä joille seurustelu tarkoittaa yhteistä vuokralaskua ja jääkaappia. Mikä taas sitten osiltaan kuuluu samaan kategoriaan, kun:
3. Olen kranttu
Koska minulla ei varsinaisesti ole pakottavaa tarvetta etsiä elämääni miestä niin minulla on aikaa tutkailla tarjontaa. Koska minulle ei ole mikään ongelma olla yksin minulla ei myöskään ole tarvetta tarttua kehenkään "melko lupaavaan" tapaukseen vaan voin ihan rauhassa etsiä sitä prinssiä joka saa sukat jaloissani pyörimään. Toisaalta, koska:
4. En ikinä käy missään
Erakkoluonteeni lisäksi myös tämä vaikeuttaa asioita kun en kamalasti tapaa varteenotettavia aviomiesehdokkaita. Koska en juuri käy missään ja jos käyn niin mukanani on monesti kavereita ja koska kaveripiirini koostuu pääasiassa miehistä on tilanne melko toivoton. Toisaalta, voisin kyllä olla aika otettu jos joku minua tulisi sieltä lähikuppilan nurkkapöydästä 5 miehen keskeltä pokaamaan. Toisaalta, vielä otetumpi olisin varmaan jos se unelmieni mies karauttaisi kotiini minua etsimään.
5. Luonteeni
Olen arkiluonteeltani aika syrjäänvetäytyvä. En pidä itsestäni meteliä. Lisäksi olen aika varautunut vieraammassa seurassa, joten minusta saa aika helposti ynseän ensivaikutelman. Olen hankala lähestyä ja paha suustani kun sen avaan.
Kun laskee kaiken tuon yhteen on ehkä vain hyvä, etten oikeastaan edes kaipaa sitä elämänkumppania.
ps. Kertokaa silti jos keksitte jotain hyviä pokauspaikkoja tai keinoja joilla voisin huijata jotain kaksilahkeista...
Alkuperäinen suunnitelmani oli, että minulla on mies ja lapset on synnytetty. Etsin joko ensimmäistä valmistumisen jälkeistä työpaikkaani, kirjoittelen viimeisiä pätkiä graduuni äitiyslomalla tai olen juuri valmistunut ja kaitsen niitä paria mukulaa kotona miehen käydessä töissä. Asun jossain kivalla asuinalueella sopivan kaukana enimmästä hälystä ja suunnittelen uraani.
No ei ole lapsia, eikä kyllä ole miestäkään. Eikä kyllä sitä graduakaan kirjoitettuna. Asun edelleen opiskelijakämpässä ja valmistumisen sijaan aloitinkin ihan alusta koko roskan.
Tuttavapiirissä moni on kuitenkin tehnyt kuten itsekin aikanaan ajattelin. On kumppani, lapset, talo ja ammatti. Mikä minulle tuli? Elämä tuli. Kaikki ei mennytkään ihan kuten piti, sairastin pitkään ja hartaasti pari vuotta ja nyt kun olen taas päässyt kintuilleni huomaan, että hups, olenkin kasvanut muka aikuiseksi. Se mitä haaveilin tekeväni työkseni nuorempana alkoi tuntua ihan täysin sopimattomalta minulle ja muutenkin omat tavoitteet ja päämäärät ovat tässä vuosien saatossa muuttuneet pariinkin otteeseen.
Olen alkanut kyseenalaistaa sitä "minä olen äitityyppi" ajattelua. Olen jopa miettinyt joskus sitä mahdollisuutta, että asuisinkin jossain jonkin kaupungin keskustassa modernissa kerrostalokämpässä ihan yksin ja olisin moderni citysinkku. Ei sitä punaista taloa ja perunamaata vaan kaupunkilomia ystävien kanssa ja keskittyminen uraan. Joku pieni ja kätevä kaupunkiauto, eikä sitä farkku-Volvoa.
Olen leikkimielisesti tehnyt jopa pientä listaa sinkkuuden hyvistä ja huonoista puolista.
Plussia
+ Kukaan ei ole sotkemassa ylimääräistä, kaikki sotkut on omia
+ Kukaan ei halua kuunnella musiikkia jota en halua itse kuunnella tai katsomaan elokvaa joka ei kiinnosta minua tippaakaan
+ Kukaan ei pidä ärsyttävää meteliä tai varaa vessaa
+ Kukaan ei vaadi huomiota kun tahdon vaan maata sohvalla ja tuijottaa kattoa
+ Kukaan ei jätä vessanpytyn kantta auki tai tyhjää vessapaperihylsyä telineeseen
+ Kukaan ei varasta peittoa ja saan vallata koko sängyn ihan yksin
+ Kukaan ei valita kun puuhastelen kummallisten tapojeni ja innostuksenkohteideni kanssaa
+ Kukaan ei tapple kanssani kaukosäätimestä/televisiokanavasta/peliohjaimesta
+ Kukaan ei ole kysymässä miksen olen tehnyt lämmintä ruokaa viikkoon
+ Kukaan ei ole valittamassa äkillisistä muutoksista suunnitelmiin ja suunnitelmat voi tehdä kysymättä keneltäkään mitään
Miinuksia
- Kukaan ei siivoa minun jälkiäni puolestani
- Kukaan ei auta minua vetämään lakanoita
- Kukaan ei auta minua vaihtamaan lamppuja tai nostelemaan asioita korkeista paikoista
- Kukaan ei ole jakamassa kodin kunnossapitotöitä
- Kukaan ei huomioi erityisen onnistunutta ateriaa tai siivousta
- Kukaan ei syö leipomuksia joita haluaisin kovasti leipoa, mutta joita en itse syö
- Kukaan ei toivota hyvää huomenta, eikä kukaan halaa minua iltaisin
- Kukaan ei ole sanomassa "Onkohan tuo nyt ihan hyvä idea?"
- Kukaan ei pelaa kanssani Lego-videopelejä kaksinpelinä
- Kukaan ei ole kuuntelemassa kun keksin jonkun huippuidean
- Kukaan ei ole kantamassa kauppakasseja.
- Kukaan ei ole syömässä ruokaa kanssani joten puputan samaa mössöä viikkotolkulla
- Kukaan ei ole kuuntelemassa kiukkuamistani kun joku ottaa päästä ja lohduttamassa
- Kukaan ei ole velvoitettu katsomaan kanssani huonoja elokuvia ihan vain siksi, että pyydän kauniisti
- Kukaan ei ole kertomassa, että olen sievä ja ihana kun tiiraan vatsamakkaroitani iltaisin peilistä
Miksei minulla sitten ole sitä miestä?
1. Ajanpuute
Seurustelun alkuvaihe vie paljon aikaa. Ei varsinainen syy, mutta niin kauan kun harrastukseni ja opiskeluni pitävät minut niiin kiireisenä etten ehdi kyllästyä ja jäävät sosiaalisuusaukot saatäytettyä ystävien seuralla en ole tuntenut pakonomaista tarvetta hankkia seurustelukumppania, mihin on selityksenä:
2. Erakkoluonteeni
Viihdyn varsin hyvin ihan keskenäni. En kaipaa seuraa jatkuvasti, se lähinnä ärsyttää jos joku pyörii ympärillä jatkuvasti ja vaadin aika paljon ihan sitä yksin vietettävää aikaa omien puuhastelujeni parissa. Joskus tuntuu, että sellainen ihmisen löytäminen joka tämän asian ymmärtäisi käytännössä on vähän kiven alla. Sellaiset jotka tajuavat tuntuvat sitten olevan niitä joille seurustelu tarkoittaa yhteistä vuokralaskua ja jääkaappia. Mikä taas sitten osiltaan kuuluu samaan kategoriaan, kun:
3. Olen kranttu
Koska minulla ei varsinaisesti ole pakottavaa tarvetta etsiä elämääni miestä niin minulla on aikaa tutkailla tarjontaa. Koska minulle ei ole mikään ongelma olla yksin minulla ei myöskään ole tarvetta tarttua kehenkään "melko lupaavaan" tapaukseen vaan voin ihan rauhassa etsiä sitä prinssiä joka saa sukat jaloissani pyörimään. Toisaalta, koska:
4. En ikinä käy missään
Erakkoluonteeni lisäksi myös tämä vaikeuttaa asioita kun en kamalasti tapaa varteenotettavia aviomiesehdokkaita. Koska en juuri käy missään ja jos käyn niin mukanani on monesti kavereita ja koska kaveripiirini koostuu pääasiassa miehistä on tilanne melko toivoton. Toisaalta, voisin kyllä olla aika otettu jos joku minua tulisi sieltä lähikuppilan nurkkapöydästä 5 miehen keskeltä pokaamaan. Toisaalta, vielä otetumpi olisin varmaan jos se unelmieni mies karauttaisi kotiini minua etsimään.
5. Luonteeni
Olen arkiluonteeltani aika syrjäänvetäytyvä. En pidä itsestäni meteliä. Lisäksi olen aika varautunut vieraammassa seurassa, joten minusta saa aika helposti ynseän ensivaikutelman. Olen hankala lähestyä ja paha suustani kun sen avaan.
Kun laskee kaiken tuon yhteen on ehkä vain hyvä, etten oikeastaan edes kaipaa sitä elämänkumppania.
ps. Kertokaa silti jos keksitte jotain hyviä pokauspaikkoja tai keinoja joilla voisin huijata jotain kaksilahkeista...
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Direktiivit , leikkikentät ja maalaisjärki
Vierailin tuossa päivänä eräänä vanhan lapsuudenkotini pihapiirissä. En ollut niitä lapsia jotka asuivat punaisessa omakotitalossa vaan olen kaupunkilaisen rivitaloyhtiön kasvatti. Ei ollut niin paljon omaa pihaa, vain pohjoiseen päin oleva pieni kaistale takapihaa joka oli savista ja kasvoi lähinnä sammalta.
Mutta jos olikin takapiha pieni ja ankea, niin etupihalla oli lääniä ja leikkikavereita, alue oli rauhallinen, lähellä oli sekä tarha, että koulu ja piha-alue suojaisa. Siihen aikaan satuin omassa perheessäni vielä nauttimaan ainokaisen etuoikeuksista joten oli kiva kun pihapiirissä oli muitakin mukuloita. Pihalla oli leikkimökki johon aina joskus saatii milloin keneltäkin jotain käyttämättömäksi jäänyttä. Oli astiastot, paistinpannut, lipasto, pari pientä tuolia, matto ja ikkunaverhot. (Jotka kyllä eräänä kesänä katosivat oravan pesätarpeiksi, mutta se ei meitä juuri haitannut.) Oli pieni liukumäki jonka alle sai viriteltyä mörön pesä -leikit tai mitä milloinkin. Oli hiekkalaatikko ja keinut. Oli puita ja ruusupensaita.
Nyt kun kävin tuolla pihalla kun vanhempani olivat tapaamassa vanhoja naapureita ja näin kauhukseni tyhjän aukeuden siinä, missä ennen oli leikkipaikka. Ei ollut enää mökkiä, ei ollut hiekkalaatikkoa ja liukumäkikin oli kadonnut kun tuhka tuuleen. Ihmettelin asiaa isälleni joka sitten mainitsi, että syy on EU-direktiiveissä. Entiset vuosikausia käytössä olleet, mutta hyvin huolletut ja monen lapsen lapsuutta symboloineet rakennelmat olivat poissa. Miksi? Koska nykyiset säännökset ovat niin tiukkoja, etteivät nuo enää kelvanneet. Joskus talkootöinä rakennetut leikkivälineet eivät miellytä EU-herroja ja rouvia.
Hiekkalaatikko pitää kuulema nykyään tehdä tietyn syvyiseksi, se pitää pohjustaa tietyllä tavalla ja siihen pitää hankkia erityissuodatettua hiekkaa jonka raekoko on oikea. Muuten se ei ole turvallinen. Kuulema.
Samanlaisia ongelmia on myös muissa rakennelmissa.
Tämän maan leikkipaikoista suurin osa muuttui tuon direktiivin ja lainsäädännön myötä melko todennäköisesti laittomiksi. Uusien rakentaminen tai vanhojen korjaaminen maksaa hunajaa. Isä kertoi, että perusleikkipaikan rakentaminen maksaa hänen arvionsa mukaan noin 12 000 euroa. Se on monelle talonyhtiölle iso raha. Vaikka se jaettaisiinkin esimerkiksi 24 osakkaan kesken se on silti 500e taloutta koden. Se on paljon ja kohtaa varmasti vastusta niiden puolelta joilla ei leikki-ikäisiä lapsia ole.
Se, mikä minua tuossa eniten ottaa päästä on se, että vastuuta siirretään jollekin muulle kun kenelle se oikeasti kuuluu. Tietenkin on hyvä, että lasten leikkilaitteisiin kiinnitetään huomiota. Aivan ehdottomasti, mutta silti tuollainen paapominen jossa tehdään tikusta asiaa ja kielletään kaikki on minusta naurettavaa. Minun rehellinen mielipiteeni kun on, että vastuu lapsista on ensisijaisesti vanhemmilla.
Miksi kaikelle pitää tehdä standardit ja säännökset ja vastaavat? Mikä vika siinä meidän leikkimökissä oli? Ikkuna oli pari senttiä liian kapea? Uskoisin, että lasten ollessa kyseessä ei nuinkin isossa talonyhtiössä vaan mene läpi mikään juostenkusten ja sinnepäin tehty. Kyllä pääosin vanhemmat pitävät huolta siitä, että lapset ovat turvassa. Olisin ymmärtänyt jos olisi ollut lahoa, vanhaa ja huonokuntoista, mutta kun ei ollut.
Meitä on monta sukupolvea leikkinyt niissä samoissa leikkikaluissa. Kukaan ei ole vielä saanut niissä henkeä itseltään eikä edes satuttanut itseään paria mustelmaa pahemmin. Pieni rymyäminen nyt vaan sattuu kuulumaan siihen lapsuuteen. Minun ikäpolveni on rymynnyt myös lähimetsissä ja läheisissä ojissa. Vanhempani ovat asuneet maalla ja siellähän sitä vasta kaikkia hirveyksiä olikin; oli kaikkea jännää kuten latojen ylisiä ja kellarin maakattoja. Metsää ja peltoa. Hevosia, lampaita ja lehmiä. Joko nuille kamalille vaaroille on direktiivit?
Minua ärsyttää, että tässä maassa holhous ajaa yli maalaisjärjen. Kaikki pitää saada säätelyn alle ja ajateltua ihmisten itsestä puolesta. Ei luoteta enää siihen, että ihminen osaa vessassa käydä ja perseensä pyyhkiä ilman kuvallista ja sanallista ohjeistusta. Eikö juuri se ole se, mikä ajaa siihen uusavuttomuuteen ja täydelliseen järjenkäytön estymiseen. Ihmiset ei enää osaa ajatella itte kun ei niiden ole koskaan tarvinnut, aina joku on ajatellut puolesta.
Mutta jos olikin takapiha pieni ja ankea, niin etupihalla oli lääniä ja leikkikavereita, alue oli rauhallinen, lähellä oli sekä tarha, että koulu ja piha-alue suojaisa. Siihen aikaan satuin omassa perheessäni vielä nauttimaan ainokaisen etuoikeuksista joten oli kiva kun pihapiirissä oli muitakin mukuloita. Pihalla oli leikkimökki johon aina joskus saatii milloin keneltäkin jotain käyttämättömäksi jäänyttä. Oli astiastot, paistinpannut, lipasto, pari pientä tuolia, matto ja ikkunaverhot. (Jotka kyllä eräänä kesänä katosivat oravan pesätarpeiksi, mutta se ei meitä juuri haitannut.) Oli pieni liukumäki jonka alle sai viriteltyä mörön pesä -leikit tai mitä milloinkin. Oli hiekkalaatikko ja keinut. Oli puita ja ruusupensaita.
Nyt kun kävin tuolla pihalla kun vanhempani olivat tapaamassa vanhoja naapureita ja näin kauhukseni tyhjän aukeuden siinä, missä ennen oli leikkipaikka. Ei ollut enää mökkiä, ei ollut hiekkalaatikkoa ja liukumäkikin oli kadonnut kun tuhka tuuleen. Ihmettelin asiaa isälleni joka sitten mainitsi, että syy on EU-direktiiveissä. Entiset vuosikausia käytössä olleet, mutta hyvin huolletut ja monen lapsen lapsuutta symboloineet rakennelmat olivat poissa. Miksi? Koska nykyiset säännökset ovat niin tiukkoja, etteivät nuo enää kelvanneet. Joskus talkootöinä rakennetut leikkivälineet eivät miellytä EU-herroja ja rouvia.
Hiekkalaatikko pitää kuulema nykyään tehdä tietyn syvyiseksi, se pitää pohjustaa tietyllä tavalla ja siihen pitää hankkia erityissuodatettua hiekkaa jonka raekoko on oikea. Muuten se ei ole turvallinen. Kuulema.
Samanlaisia ongelmia on myös muissa rakennelmissa.
Tämän maan leikkipaikoista suurin osa muuttui tuon direktiivin ja lainsäädännön myötä melko todennäköisesti laittomiksi. Uusien rakentaminen tai vanhojen korjaaminen maksaa hunajaa. Isä kertoi, että perusleikkipaikan rakentaminen maksaa hänen arvionsa mukaan noin 12 000 euroa. Se on monelle talonyhtiölle iso raha. Vaikka se jaettaisiinkin esimerkiksi 24 osakkaan kesken se on silti 500e taloutta koden. Se on paljon ja kohtaa varmasti vastusta niiden puolelta joilla ei leikki-ikäisiä lapsia ole.
Se, mikä minua tuossa eniten ottaa päästä on se, että vastuuta siirretään jollekin muulle kun kenelle se oikeasti kuuluu. Tietenkin on hyvä, että lasten leikkilaitteisiin kiinnitetään huomiota. Aivan ehdottomasti, mutta silti tuollainen paapominen jossa tehdään tikusta asiaa ja kielletään kaikki on minusta naurettavaa. Minun rehellinen mielipiteeni kun on, että vastuu lapsista on ensisijaisesti vanhemmilla.
Miksi kaikelle pitää tehdä standardit ja säännökset ja vastaavat? Mikä vika siinä meidän leikkimökissä oli? Ikkuna oli pari senttiä liian kapea? Uskoisin, että lasten ollessa kyseessä ei nuinkin isossa talonyhtiössä vaan mene läpi mikään juostenkusten ja sinnepäin tehty. Kyllä pääosin vanhemmat pitävät huolta siitä, että lapset ovat turvassa. Olisin ymmärtänyt jos olisi ollut lahoa, vanhaa ja huonokuntoista, mutta kun ei ollut.
Meitä on monta sukupolvea leikkinyt niissä samoissa leikkikaluissa. Kukaan ei ole vielä saanut niissä henkeä itseltään eikä edes satuttanut itseään paria mustelmaa pahemmin. Pieni rymyäminen nyt vaan sattuu kuulumaan siihen lapsuuteen. Minun ikäpolveni on rymynnyt myös lähimetsissä ja läheisissä ojissa. Vanhempani ovat asuneet maalla ja siellähän sitä vasta kaikkia hirveyksiä olikin; oli kaikkea jännää kuten latojen ylisiä ja kellarin maakattoja. Metsää ja peltoa. Hevosia, lampaita ja lehmiä. Joko nuille kamalille vaaroille on direktiivit?
Minua ärsyttää, että tässä maassa holhous ajaa yli maalaisjärjen. Kaikki pitää saada säätelyn alle ja ajateltua ihmisten itsestä puolesta. Ei luoteta enää siihen, että ihminen osaa vessassa käydä ja perseensä pyyhkiä ilman kuvallista ja sanallista ohjeistusta. Eikö juuri se ole se, mikä ajaa siihen uusavuttomuuteen ja täydelliseen järjenkäytön estymiseen. Ihmiset ei enää osaa ajatella itte kun ei niiden ole koskaan tarvinnut, aina joku on ajatellut puolesta.
perjantai 22. lokakuuta 2010
Matemaatikot ja hammaslääkärit
Kävin sitten aamulla kitisemässä tuota hammasta. Hammaslääkäri ensin käski aukomaan suuta ja katseli ja minuun sattui. Sitten se vaan tokaisi "Se taitaa olla tulehtunut." No voi kiesus, ei kai vain? Minä olisin voinut kertoa sen sille lekurille ilman sitä viiden minuutin kärsimystäkin. "Kyllä se vähän siltä vaikuttaa kun ei meinaa tuo suukaan oikein aueta..." Kas, kiitos tiedosta, en itse huomannutkaan. Sain antibioottikuurin ja kysellessäni poistoajasta lääkäri vain totesi, että "Ajallaan sitten, voihan siihen hetki mennä, mutta lähetetään sinulle aika sitten kun saadaan selville." No kiva. Muisti onneksi vielä muistutella lähtiessä, että "Jos se vielä tuntuu kovin kipeältä niin katsotaan sitten voidaanko tehä sille jo ennen sitä poistoa jotain." Ette sitten voineet jo nyt? No, toivomus jos vaikka tuo antibioottikuuri tehoaisi. Toinen iloinen asia oli se, että kaksi muuta viisaudenhammasta on myös puhkeamaisillaan. Taidan sanoa niille, että vetelevät kaikki irti samantein kun kerran pistävät minut nukkumaan siksi aikaa. Parin päivän tehokeittodietti tuskin tekee minulle kovin pahaa ja pääseepähän kerralla kaikista. Valmistaudun tappelemaan asiasta lääkärin kanssa, mutta joskos ne olisi kanssani samaa mieltä.
Toinen asia minkä huomasin tänään (taas) on se, että matemaatikot ovat sadisteja. En käsitä miksi kaikki pitää käydä läpi teoriana pohjamutia myöten. "Ja sitten johdetaan tästä tämä..." Miksi ihmeessä? Kerro nyt hyvä mies vain miten se oikeasti toimii, minulla ei ole pienintäkään kiinnostusta minkä derivaattapyörityksen kautta sinne saadaan se sievä kaava, kunhan osaan sitä pahuksen kaavaa käyttää. Sama kun se tyyppi pulputtaisi hepreaa, sen verran vähän siitä opetuksesta saa irti. "Sitten kun tämä laitetaan tänne ja sitten vähän sievennetään niin nähdään selkeästi, että lopputulos on tämä..." Jaa-a no olipas selkeää. Ensin siinä on jotain ja sitten jotain ihan muuta. Just. No, onneksi tuota matikkaa ei ole aivan kamalasti.
Odotan kauhulla myös tilastotiedettä. Sitäkin valitettavasti kuuluu opintokokonaisuuteeni. Olen pohjimmiltani totuutta rakastava ihminen, joten akateeminen valehtelu ei ole kovin lähellä sydäntäni. Vale, emävale, tilasto tuntuu pitävän oikein hyvin paikkansa. Tilastotiede on tiedettä jossa saadaan aineisto, päätetään haluttu lopputulos ja valitaan menetelmä jolla siihen haluttuun lopputulokseen päästään.
Toinen asia minkä huomasin tänään (taas) on se, että matemaatikot ovat sadisteja. En käsitä miksi kaikki pitää käydä läpi teoriana pohjamutia myöten. "Ja sitten johdetaan tästä tämä..." Miksi ihmeessä? Kerro nyt hyvä mies vain miten se oikeasti toimii, minulla ei ole pienintäkään kiinnostusta minkä derivaattapyörityksen kautta sinne saadaan se sievä kaava, kunhan osaan sitä pahuksen kaavaa käyttää. Sama kun se tyyppi pulputtaisi hepreaa, sen verran vähän siitä opetuksesta saa irti. "Sitten kun tämä laitetaan tänne ja sitten vähän sievennetään niin nähdään selkeästi, että lopputulos on tämä..." Jaa-a no olipas selkeää. Ensin siinä on jotain ja sitten jotain ihan muuta. Just. No, onneksi tuota matikkaa ei ole aivan kamalasti.
Odotan kauhulla myös tilastotiedettä. Sitäkin valitettavasti kuuluu opintokokonaisuuteeni. Olen pohjimmiltani totuutta rakastava ihminen, joten akateeminen valehtelu ei ole kovin lähellä sydäntäni. Vale, emävale, tilasto tuntuu pitävän oikein hyvin paikkansa. Tilastotiede on tiedettä jossa saadaan aineisto, päätetään haluttu lopputulos ja valitaan menetelmä jolla siihen haluttuun lopputulokseen päästään.
torstai 21. lokakuuta 2010
Hammaspeikko
Hävin hammaslääkärillä joka totesi, etten ole tämän maallisen vaellukseni aikana edelleenkään onnistunut hankkimaan purukalustooni ainuttakaan reikää. Tästä tosin on täysin kiittäminen hyviä geenejä, koska ruokailutottumukseni antaisivat aihetta oikealle hammaspeikkohen huvipuistolle. Lähinnä siis siksi, että olen colajuoma-addikti.
No, kävin hammaslääkärissä ja kaikki oli hyvin. Ainut asia mistä huomautti oli hammaskivi (kiitos, tiedettiin jo ja lähete suuhygienistille) ja maininta siitä, että yksi kappele viisaudenhammasta on sellaisessa tilassa, että siitä kannattaisi hankkiutua eroon. En varsinaisesti kärsi hammaslääkärikammosta, mutta tuo viisaudenhampaanpoisto on sellainen, että ilmoitin että minulle sitä toimenpidettä ei tehdä ennen kun olen täysin tajupois. Vaikka olin jo henkisesti valmistautunut ja varustautunut pitkälliseen väsytystaisteluun yllätyksekseni en joutunut edes tappelemaan tästä asiasta. Lääkäri vain nyökkäsi, sain ajan rötgeniin ja maininnan, että sen jälkeen sitten tilata aikaa nukutuksessa tehtävää operaatiota varten. Olin hyvin hämmentynyt.
No tähän asti kaikki hyvin, mutta nyt tuo pahuksen viisaudenhammas on sitten nyt ihan järettömän kipeä. Mitään ongelmaa ei ennen lääkäriä ollut, mutta nyt en voi avata kunnolla edes suutani. No, sain huomiseksi päivystysajan hammaslääkärille sen röntgenen jälkeen, että kattovat mikä siellä on hätänä. Nyt sitten kauhulla odotan, että ilmoittavat, että nappasevat koko hampaan samalla vaivalla irti. En ala. Rouskutan sitten vaikka särkylääkettä siihen operaatioon asti, mutta sitä hammasta ne ei ota pois jos olen tajuissani.
No, kävin hammaslääkärissä ja kaikki oli hyvin. Ainut asia mistä huomautti oli hammaskivi (kiitos, tiedettiin jo ja lähete suuhygienistille) ja maininta siitä, että yksi kappele viisaudenhammasta on sellaisessa tilassa, että siitä kannattaisi hankkiutua eroon. En varsinaisesti kärsi hammaslääkärikammosta, mutta tuo viisaudenhampaanpoisto on sellainen, että ilmoitin että minulle sitä toimenpidettä ei tehdä ennen kun olen täysin tajupois. Vaikka olin jo henkisesti valmistautunut ja varustautunut pitkälliseen väsytystaisteluun yllätyksekseni en joutunut edes tappelemaan tästä asiasta. Lääkäri vain nyökkäsi, sain ajan rötgeniin ja maininnan, että sen jälkeen sitten tilata aikaa nukutuksessa tehtävää operaatiota varten. Olin hyvin hämmentynyt.
No tähän asti kaikki hyvin, mutta nyt tuo pahuksen viisaudenhammas on sitten nyt ihan järettömän kipeä. Mitään ongelmaa ei ennen lääkäriä ollut, mutta nyt en voi avata kunnolla edes suutani. No, sain huomiseksi päivystysajan hammaslääkärille sen röntgenen jälkeen, että kattovat mikä siellä on hätänä. Nyt sitten kauhulla odotan, että ilmoittavat, että nappasevat koko hampaan samalla vaivalla irti. En ala. Rouskutan sitten vaikka särkylääkettä siihen operaatioon asti, mutta sitä hammasta ne ei ota pois jos olen tajuissani.
maanantai 18. lokakuuta 2010
Homot ja kirkko
Voi jeesus. Päätin jo, etten kommentoi koko asiaa, mutta ei helkkari. Oli sitten yleissivistyksen vuoksi pakko katsoa tuo homoilta YLE areenasta (joka muuten pätkii jatkuvasti, mikä on sekin hyvin hyvin hyvin ärsyttävää.)
No, en voinut sitten lopulta pitää päätäni kiinni.
Osa 1
Pari asiaa jotka tahdon sanoa. En ensinnäkään kuulu kirkkoon. Olen todella joskus koittanut uskoa siihen pilven päällä kiikkuvaan jakomielitautiseen mielikuvitusolentoon joka ei edes itse tiedä kuka on ja mitä mieltä mistäkin on, mutta en ole riittävän sekopää tai hyväuskoinen uskoakseni siihen. Tai sitten minulla ei vaan ole riittävästi mielikuvitusta. No, se uskonnosta, siitäkin olisi paljon sanottavaa ihan jo uskontona, mutta puhutaanpa nyt nuista homoista ja niiden oikeuksista.
Toiseksi, miksi ihmeessä koko keskustelua määrää hyvin vahvasti se, mitä mieltä KIRKKO on homoista? Joo, meillä on valtionkirkko jolla on oikeus kupata rahaa veroina, mutta kirkolla ei käsittääkseni kuitenkaan ole lainsäätövaltaa. Minusta jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, kirkon mielipide on se, että homous on luonnotonta ja pahaa ja syntiä ja sairautta. No tämä tiedettiin jo, se lukee monessa kohdassa siinä vanhassa kirjassa joka on niin täynnä ristiriitaisuuksia, että on ylipäätään äärimmäisen hämmentävää, että tässä asiassa se on niinkin yksimielinen.
Joku sanoi myös, että kyseessä on vain se, että tahdotaan kieltää se hepin tunkeminen erilaisiin ruumiinaukkoihin. Mutta kun kyse ei ole tästä, kyse ei ole minusta missään määrin seksistä koska se ei vaan kuulu siihen asiaan, sen määrittämiseen kuka saa harrastaa seksiä ja kenen kanssa ja millä ehdoilla on ihan oma lainsäädäntönsä.
Nyt kuitenkin puhutaan LAINSÄÄDÄNNÖSTÄ eli siitä onko homoilla oikeus samaan laillisen sopimuksen solmimiseen kun heteroilla on, eli avioliittoon. Kirkko mussuttaa, että avioliitto on naisen ja miehen välinen, no se on ihan tasan heidän mielipiteensä ja kuten sanoin, he saavat olla sitä mieltä, kukaanhan ei pakota kirkkoon kuuluvia menemään naimisiin miehen tai naisen kanssa omaa sulupuolta tai ei tai pysymään aviottomina. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että tuo turvaa tuova lainsäädännöllä määritelty sopimus on evätty yhdeltä ihmisryhmältä. Minusta kirkon mielipiteellä ei pitäisi olla lainsäädännön kanssa mitään tekemistä.
Kukaan ei määrää sitä kuka saa rakastaa ja ketä. Rakastaa voi ihan ilman mitään sopimuksia.
Kaksi ihmistä voi olla yhdessä ilman minkään maailman lakiteknisiä sopimuksia, se on vain kahden (tai useamman) ihmisen välinen sopimus ja tuo sopimus on mielestäni tärkeämpi kun mitkään avioliittovalat tai lakisopimukset.
Miksi siis evätään avioliiton solmiminen toisiaan rakastavien ihmisten väliltä? Joku taisi kommentoida asiaa niin, että "sitten pitäisi hyväksyä avioliitot eläinten ja ihmisten kesken ja mitäs sitten jos isä ja lapsi tahtovat avioitua?" Ensinnäkin, eläin ei voi ilmaista haluaan tai haluttomuuttaan avioliittoon ja koska avioliitto on lakitekninen sopimus joka kummankin on hyväksyttävä se tuottaa ongelmia. No, olen kieltämättä sitä mieltä, että lähisukulaisten naiminen (tarkoituksessa avioliitto) on ihan hyvä olla kielletty, mutta vaikka se on kielletty ei se silti estä niiden kahden ihmisen välistä kanssakäymistä, oli se sitten millaista tahansa. Eikä se estä sitä, jos ne kaksi ihmistä tuntee rakastavansa toisiaan.
Jos "sukupuolineutraali" avioliittoliitto sallittaisiin pitäisi minusta silti kirkolle jättää valta päättää kenet se haluaa vihkiä ja kenet ei. Silti kirkkoon vedoten minusta ei saisi päättää siitä, että saavatko ihmisen mennä naimisiin keskenään ja saada näin lainturvan liitolleen vai ei. Silti kirkkoa ei ehdottomasti saa pakottaa vihkimään homopareja vastoin tahtoaan. Joku kysyi, "Miksei kirkko voi uudistua?!" Ei kirkon tarvitse uudistua. Kirkko voi pitää omat mielipiteensä, koska ihan samalla tavalla heillä on siihen oikeus.
Yksi keskustelija tuossa ohjelmassa taisi sanoa, että "homoliitot eivät ole yhteiskunnalle yhtä tärkeitä kun heteroliitot". Tuossa minulla meinasi päästä nauru. Avioliitto katsotaan siitoskoneeksi. Yhteiskunnan silmissä, mutta tämä maailma on muuttunut niin paljon, ettei sillä oikeastaan ole enää mitään tekemistä asian kanssa. Lapsia syntyy avioliitoissa ja avioliittojen ulkopuolella, ei se ole siitä kiinni onko se avioliittosopimus tehty vai ei. Ja jos avioliitto on oikeasti vain lisääntymistä varten niin mites lapsettomat heteroavioparit? Pitäisikö avioliitto mitätöidä jos niitä lapsia ei ala tietyn ajan sisällä kuulua? Ja mitäs sitten jos aviopari ei lapsia edes halua? Eikö heitä saisi vihkiä ollenkaan?
Ymmärrän jumalaan uskovien ihmisten kannan tuohon asiaan. Heillä on jumalansa joka sanoo, että se asia on väärin ja he elävät uskonsa mukaan. Sen haluaisin kuitenkin kuulla, millä perusteella uskonnottomat tahtovat kieltää homoliitot? Mikä heidän perustelelunsa asialle on? Miksi se on heistä väärin?
Osa 2
Ensinnäkin, adoptiosta olen täsmälleen samaa mieltä kun Jiri Keronen, joka kirjoittaa asiasta blogissaan. Eli, että adoption pitäisi aina tapahtua lapsen ehdoilla.
Koulukiusaus on aivan järkyttävän huono syy kieltää adoptio, lapset kiusaavat toisiaan ihan mistä tahansa syystä, jos syytä ei löydy kotoa se löytyy jostain. Ihan varmasti.
Roolimalliajattelu on sekin naurettava. Ei heteroparienkaan perheissä ole välttämättä kummankin vanhemman mallia, ei yksinhuoltajaperheissäkään. Entäs sitten haitalliset mallit? Jos miehen malli lapselle on äitiä hakkaava juoppo onko se terve tai hyvä malli? Mikään ei estä, etteikö lapsella olisi läheisiä mies- tai naiskontakteja vaikka lapsen vanhemmat olisivatkin samaa sukupuolta.
Ylipäätään lapsen edun mukaista on saada rakastavat vanhemmat. Sukupuolella minusta on huomattavasti vähemmän tekemistä lapsen hyvinvoinnin kanssa kun monella muulla ominaisuudella. "Lapsella on oikeus isään ja äitiin." Lapsella on minusta ennen muuta oikeus perheeseen. En epäile hetkeäkään, etteikö lapsella olisi parempi rakastavassa homoperheessä kun lastenkodissa. Jos vaihtoehdot ovat nämä, niin miksi asiasta pitää vääntää niin kamalasti ylipäätään?
Siihen pitäisikö homojen saada omia lapsia esimerkiksi keinohedelmöityksellä en ole muodostanut mielipidettä.
Loppuosa oli sellaista roskaa, etten osaa muodostaa siitä lauseita joista yli 90% ei koostuisi kirosanoista. Etenkin kanta, että "Saat olla homo kunhan et käyttäydy sen mukaan" on järkyttävä. Ja näiden kantojen esittävät vakuuttavat kirkkain silmin olevansa suvaitsevaisia ja hyväksyvänsä homoseksuaalisuuden.
Eipä siinä sen kummempaa. Onneksi puolenyön maissa tulee rentouttava dokkari sarjamurhaajasta joka toivottavasti saa minut rentoutumaan tuon YLE:n homoillan jäljiltä.
No, en voinut sitten lopulta pitää päätäni kiinni.
Osa 1
Pari asiaa jotka tahdon sanoa. En ensinnäkään kuulu kirkkoon. Olen todella joskus koittanut uskoa siihen pilven päällä kiikkuvaan jakomielitautiseen mielikuvitusolentoon joka ei edes itse tiedä kuka on ja mitä mieltä mistäkin on, mutta en ole riittävän sekopää tai hyväuskoinen uskoakseni siihen. Tai sitten minulla ei vaan ole riittävästi mielikuvitusta. No, se uskonnosta, siitäkin olisi paljon sanottavaa ihan jo uskontona, mutta puhutaanpa nyt nuista homoista ja niiden oikeuksista.
Toiseksi, miksi ihmeessä koko keskustelua määrää hyvin vahvasti se, mitä mieltä KIRKKO on homoista? Joo, meillä on valtionkirkko jolla on oikeus kupata rahaa veroina, mutta kirkolla ei käsittääkseni kuitenkaan ole lainsäätövaltaa. Minusta jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, kirkon mielipide on se, että homous on luonnotonta ja pahaa ja syntiä ja sairautta. No tämä tiedettiin jo, se lukee monessa kohdassa siinä vanhassa kirjassa joka on niin täynnä ristiriitaisuuksia, että on ylipäätään äärimmäisen hämmentävää, että tässä asiassa se on niinkin yksimielinen.
Joku sanoi myös, että kyseessä on vain se, että tahdotaan kieltää se hepin tunkeminen erilaisiin ruumiinaukkoihin. Mutta kun kyse ei ole tästä, kyse ei ole minusta missään määrin seksistä koska se ei vaan kuulu siihen asiaan, sen määrittämiseen kuka saa harrastaa seksiä ja kenen kanssa ja millä ehdoilla on ihan oma lainsäädäntönsä.
Nyt kuitenkin puhutaan LAINSÄÄDÄNNÖSTÄ eli siitä onko homoilla oikeus samaan laillisen sopimuksen solmimiseen kun heteroilla on, eli avioliittoon. Kirkko mussuttaa, että avioliitto on naisen ja miehen välinen, no se on ihan tasan heidän mielipiteensä ja kuten sanoin, he saavat olla sitä mieltä, kukaanhan ei pakota kirkkoon kuuluvia menemään naimisiin miehen tai naisen kanssa omaa sulupuolta tai ei tai pysymään aviottomina. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että tuo turvaa tuova lainsäädännöllä määritelty sopimus on evätty yhdeltä ihmisryhmältä. Minusta kirkon mielipiteellä ei pitäisi olla lainsäädännön kanssa mitään tekemistä.
Kukaan ei määrää sitä kuka saa rakastaa ja ketä. Rakastaa voi ihan ilman mitään sopimuksia.
Kaksi ihmistä voi olla yhdessä ilman minkään maailman lakiteknisiä sopimuksia, se on vain kahden (tai useamman) ihmisen välinen sopimus ja tuo sopimus on mielestäni tärkeämpi kun mitkään avioliittovalat tai lakisopimukset.
Miksi siis evätään avioliiton solmiminen toisiaan rakastavien ihmisten väliltä? Joku taisi kommentoida asiaa niin, että "sitten pitäisi hyväksyä avioliitot eläinten ja ihmisten kesken ja mitäs sitten jos isä ja lapsi tahtovat avioitua?" Ensinnäkin, eläin ei voi ilmaista haluaan tai haluttomuuttaan avioliittoon ja koska avioliitto on lakitekninen sopimus joka kummankin on hyväksyttävä se tuottaa ongelmia. No, olen kieltämättä sitä mieltä, että lähisukulaisten naiminen (tarkoituksessa avioliitto) on ihan hyvä olla kielletty, mutta vaikka se on kielletty ei se silti estä niiden kahden ihmisen välistä kanssakäymistä, oli se sitten millaista tahansa. Eikä se estä sitä, jos ne kaksi ihmistä tuntee rakastavansa toisiaan.
Jos "sukupuolineutraali" avioliittoliitto sallittaisiin pitäisi minusta silti kirkolle jättää valta päättää kenet se haluaa vihkiä ja kenet ei. Silti kirkkoon vedoten minusta ei saisi päättää siitä, että saavatko ihmisen mennä naimisiin keskenään ja saada näin lainturvan liitolleen vai ei. Silti kirkkoa ei ehdottomasti saa pakottaa vihkimään homopareja vastoin tahtoaan. Joku kysyi, "Miksei kirkko voi uudistua?!" Ei kirkon tarvitse uudistua. Kirkko voi pitää omat mielipiteensä, koska ihan samalla tavalla heillä on siihen oikeus.
Yksi keskustelija tuossa ohjelmassa taisi sanoa, että "homoliitot eivät ole yhteiskunnalle yhtä tärkeitä kun heteroliitot". Tuossa minulla meinasi päästä nauru. Avioliitto katsotaan siitoskoneeksi. Yhteiskunnan silmissä, mutta tämä maailma on muuttunut niin paljon, ettei sillä oikeastaan ole enää mitään tekemistä asian kanssa. Lapsia syntyy avioliitoissa ja avioliittojen ulkopuolella, ei se ole siitä kiinni onko se avioliittosopimus tehty vai ei. Ja jos avioliitto on oikeasti vain lisääntymistä varten niin mites lapsettomat heteroavioparit? Pitäisikö avioliitto mitätöidä jos niitä lapsia ei ala tietyn ajan sisällä kuulua? Ja mitäs sitten jos aviopari ei lapsia edes halua? Eikö heitä saisi vihkiä ollenkaan?
Ymmärrän jumalaan uskovien ihmisten kannan tuohon asiaan. Heillä on jumalansa joka sanoo, että se asia on väärin ja he elävät uskonsa mukaan. Sen haluaisin kuitenkin kuulla, millä perusteella uskonnottomat tahtovat kieltää homoliitot? Mikä heidän perustelelunsa asialle on? Miksi se on heistä väärin?
Osa 2
Ensinnäkin, adoptiosta olen täsmälleen samaa mieltä kun Jiri Keronen, joka kirjoittaa asiasta blogissaan. Eli, että adoption pitäisi aina tapahtua lapsen ehdoilla.
Koulukiusaus on aivan järkyttävän huono syy kieltää adoptio, lapset kiusaavat toisiaan ihan mistä tahansa syystä, jos syytä ei löydy kotoa se löytyy jostain. Ihan varmasti.
Roolimalliajattelu on sekin naurettava. Ei heteroparienkaan perheissä ole välttämättä kummankin vanhemman mallia, ei yksinhuoltajaperheissäkään. Entäs sitten haitalliset mallit? Jos miehen malli lapselle on äitiä hakkaava juoppo onko se terve tai hyvä malli? Mikään ei estä, etteikö lapsella olisi läheisiä mies- tai naiskontakteja vaikka lapsen vanhemmat olisivatkin samaa sukupuolta.
Ylipäätään lapsen edun mukaista on saada rakastavat vanhemmat. Sukupuolella minusta on huomattavasti vähemmän tekemistä lapsen hyvinvoinnin kanssa kun monella muulla ominaisuudella. "Lapsella on oikeus isään ja äitiin." Lapsella on minusta ennen muuta oikeus perheeseen. En epäile hetkeäkään, etteikö lapsella olisi parempi rakastavassa homoperheessä kun lastenkodissa. Jos vaihtoehdot ovat nämä, niin miksi asiasta pitää vääntää niin kamalasti ylipäätään?
Siihen pitäisikö homojen saada omia lapsia esimerkiksi keinohedelmöityksellä en ole muodostanut mielipidettä.
Loppuosa oli sellaista roskaa, etten osaa muodostaa siitä lauseita joista yli 90% ei koostuisi kirosanoista. Etenkin kanta, että "Saat olla homo kunhan et käyttäydy sen mukaan" on järkyttävä. Ja näiden kantojen esittävät vakuuttavat kirkkain silmin olevansa suvaitsevaisia ja hyväksyvänsä homoseksuaalisuuden.
Eipä siinä sen kummempaa. Onneksi puolenyön maissa tulee rentouttava dokkari sarjamurhaajasta joka toivottavasti saa minut rentoutumaan tuon YLE:n homoillan jäljiltä.
keskiviikko 13. lokakuuta 2010
Vaihtarit vauhdissa taas...
Minulla oli saunavuoro. MINUN saunavuoroni; kalenterista varattu, tarkastettu ja hartaudella odotettu. Se alkoi tasalta.
Olin juuri tullut kuntosalilta, tehnyt raskaan treenin, valunut hikeä ympäriinsä, kulkenut paleltumassa pihalla liian ohuessa takissa, että kotona odottaa saunakamppeet valmiina heti kun viisarit napsahtaa tasaan niin minä olen siellä ja nautin lämmöstä ja pesen ja puunaan ja kuorin ja hinkkaan ihoni puhtoiseksi ja siloiseksi.
Mutta mitä, kun tulin ehkä minuutin yli saunalle tajuan, että sieltä kuuluu kyllä hyvin iloisia ääniä ja löylynheittoa, mutta nuo äänet eivät pääseet minusta. Vaan joukosta vaihtareita. Joilla tuntui olevan hauskaa... MINUN saunavuorollani. Koputtelin oveen ja koitin huutaa, mutta ilonpito vaan tuntui muuttuvan suuriäänisemmäksi. Silloin minulla paloi käämi. Potkaisin pari kertaa ovea hyvikin nasevasti (tosin vain oma mielipiteeni) ja karjuin englanniksi, että heidän vuoronsa on OHI ja että MINÄ tahdon sinne NYT. No sisällä hiljeni, kului pieni hetki ja sitten ääni, joka kertoi, että no he tulevat kohta.No, minä odotin ja odotin kylmässä saunaneteisessä että pääsen nauttimaan raukeudesta ja rauhasta ja lämmöstä.
No, jonkin ajan päästä (ollakseni rehellinen yllättävän nopeasti huomioiden, että olivat saunassa alkaessani elämöidä) he painelivat pihalle, mutisivat satunnaisen sorin ja painelivat menemään. Huoahdin ja päätin unohtaa koko sopan.
Unohdinkin, sekunniksi.
Kun tulin pukuhuoneeseen sen lattia lainehti. Kyllä, saunan pukuhuoneen lattia on märkä saunomisen jälkeen, mutta se ei normaalisti lainehdi. No, sain riisuttua ja astuin suihkuhuoneeseen jossa oli tyhjiä oluttölkkejä ja olutpullojen etikettejä lattialla noin yleisen epäjärjestyksen lisäksi. Kävin suihkussa pikaisesti ja astuin saunaan... Joka oli ilmeisesti letkulla kasteltu läpimäräksi kattoa myöten. Varmaan joo kosteat ja pehmeät löylyt, mutta...
No, rentouttava saunahetkeni ei ollut ihan odottamani kaltainen, mutta sain itseni puhtaaksi. Rentoutumista tosin vasta odotan...
Olin juuri tullut kuntosalilta, tehnyt raskaan treenin, valunut hikeä ympäriinsä, kulkenut paleltumassa pihalla liian ohuessa takissa, että kotona odottaa saunakamppeet valmiina heti kun viisarit napsahtaa tasaan niin minä olen siellä ja nautin lämmöstä ja pesen ja puunaan ja kuorin ja hinkkaan ihoni puhtoiseksi ja siloiseksi.
Mutta mitä, kun tulin ehkä minuutin yli saunalle tajuan, että sieltä kuuluu kyllä hyvin iloisia ääniä ja löylynheittoa, mutta nuo äänet eivät pääseet minusta. Vaan joukosta vaihtareita. Joilla tuntui olevan hauskaa... MINUN saunavuorollani. Koputtelin oveen ja koitin huutaa, mutta ilonpito vaan tuntui muuttuvan suuriäänisemmäksi. Silloin minulla paloi käämi. Potkaisin pari kertaa ovea hyvikin nasevasti (tosin vain oma mielipiteeni) ja karjuin englanniksi, että heidän vuoronsa on OHI ja että MINÄ tahdon sinne NYT. No sisällä hiljeni, kului pieni hetki ja sitten ääni, joka kertoi, että no he tulevat kohta.No, minä odotin ja odotin kylmässä saunaneteisessä että pääsen nauttimaan raukeudesta ja rauhasta ja lämmöstä.
No, jonkin ajan päästä (ollakseni rehellinen yllättävän nopeasti huomioiden, että olivat saunassa alkaessani elämöidä) he painelivat pihalle, mutisivat satunnaisen sorin ja painelivat menemään. Huoahdin ja päätin unohtaa koko sopan.
Unohdinkin, sekunniksi.
Kun tulin pukuhuoneeseen sen lattia lainehti. Kyllä, saunan pukuhuoneen lattia on märkä saunomisen jälkeen, mutta se ei normaalisti lainehdi. No, sain riisuttua ja astuin suihkuhuoneeseen jossa oli tyhjiä oluttölkkejä ja olutpullojen etikettejä lattialla noin yleisen epäjärjestyksen lisäksi. Kävin suihkussa pikaisesti ja astuin saunaan... Joka oli ilmeisesti letkulla kasteltu läpimäräksi kattoa myöten. Varmaan joo kosteat ja pehmeät löylyt, mutta...
No, rentouttava saunahetkeni ei ollut ihan odottamani kaltainen, mutta sain itseni puhtaaksi. Rentoutumista tosin vasta odotan...
perjantai 8. lokakuuta 2010
Kiltti ja ärsyyntynyt
Olen ilmeisesti liian kiltti. Ja juuri nyt se ärsyttää minua todella. Minulla on ollut reilu viikko tehdä yksi tietty koulujuttu, mutta en ole sitä tehnyt solidaarisuudesta ryhmäläisiäni kohtaan, koska sovittiin, että tehdään se yhdessä. No, lopputulos on se, että olen ainut joka sitä tehtävää ei ole tehnyt. Olen odotellut ja siirtänyt sitä kun olen halunnut olla reilu, mutta lopulta minä olen ainut jolla sen kanssa tulee kiire. Olenko vain ollut laiska ja jättänyt homman tekemättä hyvällä tekosyyllä? Ehkä, mutta kun jotain sovitaan pyrin pitämään sen.
Sama näkyy monessa muussakin asiassa. Sovitaan kavereitten kanssa jotain ja muut ajattelee, ettei se asia ole niin tärkeä, homma unohtuu ja minä olen ainut joka istuu ja odottaa. Ja kun viimein soitan ja kysyn saan vastaukseksi, että turhaapa olen odottanut, kaikilla on jo jotain muuta.
Sovittiin, että opiskellaan yhdessä, no minä odotan ja koitan ehdotella ja lopulta saan kuulla, että homma hoidettiin jo muuten.
Ja miksi minä en voisi tehdä hommia silloin kun minulle sopii ja haistattaa paskoja ihmisille joiden kanssa sovitut asiat eivät ole ennenkään toimineet? Koska minä hyvänä ihmisenä oletan, että ihmiset osaavat lukea ajatuksia, tietävät kuinka paljon minua harmittaa ja satuttaa kun lupauksia rikotaan ja odotan naiivisti, että juuri tällä kertaa homma toimii kuten on sovittu. Ja kyllä, ottaa päähän itseänikin taas vaihteeksi. Olen tänäänkin kironnut moneen kertaan ja päättänyt, etten enää koskaan sovi mitään kenenkään kanssa ja etten varmasti lykkää omia hommiani sen takia, ettei muilla ole motivaatiota yhtä paljon kun minulla. No olenko saanut aikaan? No en ole, koska jollain kierolla tavalla minusta tuntuu, että petän kaverini tekemällä niin.
En minä ole enää se peruskoululainen jonka pitäisi mennä ryhmän mukana ja saada huonoja numeroita kun muutkin saa ja kun hyvien numeroiden saaminen on tyhmää. Mitenköhän saisin karistettua itsestäni haitallisen kiltteyden ja lojaaliuden muita kohtaan?
Sama näkyy monessa muussakin asiassa. Sovitaan kavereitten kanssa jotain ja muut ajattelee, ettei se asia ole niin tärkeä, homma unohtuu ja minä olen ainut joka istuu ja odottaa. Ja kun viimein soitan ja kysyn saan vastaukseksi, että turhaapa olen odottanut, kaikilla on jo jotain muuta.
Sovittiin, että opiskellaan yhdessä, no minä odotan ja koitan ehdotella ja lopulta saan kuulla, että homma hoidettiin jo muuten.
Ja miksi minä en voisi tehdä hommia silloin kun minulle sopii ja haistattaa paskoja ihmisille joiden kanssa sovitut asiat eivät ole ennenkään toimineet? Koska minä hyvänä ihmisenä oletan, että ihmiset osaavat lukea ajatuksia, tietävät kuinka paljon minua harmittaa ja satuttaa kun lupauksia rikotaan ja odotan naiivisti, että juuri tällä kertaa homma toimii kuten on sovittu. Ja kyllä, ottaa päähän itseänikin taas vaihteeksi. Olen tänäänkin kironnut moneen kertaan ja päättänyt, etten enää koskaan sovi mitään kenenkään kanssa ja etten varmasti lykkää omia hommiani sen takia, ettei muilla ole motivaatiota yhtä paljon kun minulla. No olenko saanut aikaan? No en ole, koska jollain kierolla tavalla minusta tuntuu, että petän kaverini tekemällä niin.
En minä ole enää se peruskoululainen jonka pitäisi mennä ryhmän mukana ja saada huonoja numeroita kun muutkin saa ja kun hyvien numeroiden saaminen on tyhmää. Mitenköhän saisin karistettua itsestäni haitallisen kiltteyden ja lojaaliuden muita kohtaan?
sunnuntai 3. lokakuuta 2010
Hesarin keskustelupalstan parhaimmistoa
Liittyy aika hyvin edelliseen kirjoitukseeni loukkaantumisesta. Hesarissa oli juttu siitä kuinka nettikeskustelua pitäisi suitsia ja saattaa kaikki keskustelu seurantaan. No, voitte arvata mitä mieltä minä tuosta olen, ääliömäistähän tuo on. Odotamme aikaa koska jokainen on velvollinen kantamaan mukanaan jatkuvasti mikrofonia ja aivoissaan sirua jolloin valtiovalta voi jatkuvasti seurata, ettei kukaan puhu rasistisia puheita ja ajattele rasistisia ajatuksia. No, itse juttu ei ollut se, mikä minut sai kirjoittamaan. Keskustelupalsta oli.
Ei riitä, että itse lainsäätäjät haluavat vaikeuttaa normaalin ihmisen elämää, entäs jos lukioista osa pääsisi päivittämään lakia?
Periaatteessa olen samaa mieltä, että pelkän rasismin kitkeminen on vähän alleviivaavaa, mutta oikeasti jos kiellettäisiin kaikki millään tavoin loukkaava kirjoittelu niin joutuisiko esim. minun blogini vastuuseen? Olen joskus kirjoittanut siitä, että mielestäni ylipainoisilta ihmisiltä jotka oikeasti haluavat laihtua puuttuu itsekuria. Loukkaavaa? Ehkä jostakusta on. Entäs jos joku on sitä mieltä, että jollakulla on harvinaisen epäonnistunut kampaus tai kolttu päällään? Loukkaavaa? Ehdottomasti! No, eipäs taas mennä turhan pitkälle, mutta näette varmaan ongelman joka tuohon sisältyy.
Tuota, näettekö saman ongelman kun minä? Kukas sen "selkeästi valheellisen tiedon" sitten määrittelee jos ei oikeus? Totuuden torvelle tulis paljon töitä jos tuo menisi läpi...
Hienoa hienoa! Kukas tätä valvoo ja miten? Lakejahan voidaan kyllä säätää, siitä tämän jutun linkki on hyvä esimerkki (tosin onneksi kyseinen laki on vasta suunnitteilla), mutta jos niiden valvominen on hyvin hankalaa tai käytännössä mahdotonta niin onko lailla mitään arvoa? Ihan sama asia on sanoa lapselle, että kaapissa on suklaata, et muuten saa sitä ottaa, mutta vaikka ottaisitkin niin saatan huomata sen ehkä joskus seuraavan 10 vuoden kuluessa, jos huomaan ylipäätään. Sitten on enää kyse lapsen halusta noudattaa käskyjä. Lait joiden noudattamisen kanssa on niin ja näin jääkö siitä ikinä kiinni on vähän ongelmallisia.
Suomessa on jo olemassa rikoslainsäädäntö joka suojee ihmistä kunnianloukkauksilta ja monilta muilta asioilta. Eikö tuo lainsäädäntö jo riitä? Minusta Suomi ei ole maa joka kaipaa lainsäädäntöösä kovin paljon ajatusrikoksia.
Ei riitä, että itse lainsäätäjät haluavat vaikeuttaa normaalin ihmisen elämää, entäs jos lukioista osa pääsisi päivittämään lakia?
"Kyllähän nettiin mahtuu haukkumista maailman tappiin asti, mutta esim. itse lyhyenä ja ylipainoisena (näin ihan ensihätään keksittynä, varmasti joku keksisi lisääkin hetkessä millä haukkua) ihmetyttää miksi meitä muita "normista poikkeavia" saa periaatteessa lyödä kun vierasta sikaa.
Onko oikein haukkua ihmisiä rumiksi ja vaikka tyhmiksi niin kauan kuin vain rasismi pysyy poissa?"
-Lulu Lehmä | 3.10.2010 9:18
Periaatteessa olen samaa mieltä, että pelkän rasismin kitkeminen on vähän alleviivaavaa, mutta oikeasti jos kiellettäisiin kaikki millään tavoin loukkaava kirjoittelu niin joutuisiko esim. minun blogini vastuuseen? Olen joskus kirjoittanut siitä, että mielestäni ylipainoisilta ihmisiltä jotka oikeasti haluavat laihtua puuttuu itsekuria. Loukkaavaa? Ehkä jostakusta on. Entäs jos joku on sitä mieltä, että jollakulla on harvinaisen epäonnistunut kampaus tai kolttu päällään? Loukkaavaa? Ehdottomasti! No, eipäs taas mennä turhan pitkälle, mutta näette varmaan ongelman joka tuohon sisältyy.
"Jos nyt lähdettäisiin siitä, että kun on selkeästi kirjoitettu henkilöstä väärää ja valheellista tietoa, sivuston ylläpitäjä olisi velvollinen putsaamaan materiaali sieltä HETI pois kunnes asia on oikeudessä käsitelty eikä päinvastoin. Käytännössä jos rosiksen kautta mennään, vahinko on jo tehty, eikä sitä mitenkään usein saada korvattua."
-totuuden torvi | 3.10.2010 10:06
Tuota, näettekö saman ongelman kun minä? Kukas sen "selkeästi valheellisen tiedon" sitten määrittelee jos ei oikeus? Totuuden torvelle tulis paljon töitä jos tuo menisi läpi...
"Valheiden levittämistä pienentäisi merkittävästi se, että mikäli julkaisee kirjoituksessa toisen nimen, on velvollinen myös julkaisemaan omansa. Mikäli ei julkaise, tai julkaisee väärän, sivuston ylläpitäjä on velvollinen poistamaan tekstin."
-totuuden torvi | 3.10.2010 10:11
Hienoa hienoa! Kukas tätä valvoo ja miten? Lakejahan voidaan kyllä säätää, siitä tämän jutun linkki on hyvä esimerkki (tosin onneksi kyseinen laki on vasta suunnitteilla), mutta jos niiden valvominen on hyvin hankalaa tai käytännössä mahdotonta niin onko lailla mitään arvoa? Ihan sama asia on sanoa lapselle, että kaapissa on suklaata, et muuten saa sitä ottaa, mutta vaikka ottaisitkin niin saatan huomata sen ehkä joskus seuraavan 10 vuoden kuluessa, jos huomaan ylipäätään. Sitten on enää kyse lapsen halusta noudattaa käskyjä. Lait joiden noudattamisen kanssa on niin ja näin jääkö siitä ikinä kiinni on vähän ongelmallisia.
Suomessa on jo olemassa rikoslainsäädäntö joka suojee ihmistä kunnianloukkauksilta ja monilta muilta asioilta. Eikö tuo lainsäädäntö jo riitä? Minusta Suomi ei ole maa joka kaipaa lainsäädäntöösä kovin paljon ajatusrikoksia.
lauantai 2. lokakuuta 2010
Loukkaantuminen on taitolaji
Luin uusimman Hyvän Terveyden. (13/10) ja en päässyt kun lukija-palstalle kun korvistani nousi höyryä.
Tämä juttu lähtee liikkeelle edellisestä lehdestä jossa joku kirjoitti ihan asiallisesti, että eivät vain lihavat saa kuulla ulkonäöstään ikäviä kommentteja vaan vielä enemmän tuntuvat vapaata riistaa olevan laihat ja hoikat joille on kirjoittajan mukaan ihan sama sanoa, että näyttää laihana kamalalta. No minä olen sitä mieltä, että kenenkään ei pitäisi joutua kuulemaan mitään ikävää omasta ulkonäöstään. Kyllä, kirjoitan kärkevästi siitä mitä mieltä olen ylipainosta, mutta minä en koskaan ole mennyt kertomaan mielipidettäni kenellekään yksittäiselle henkilölle päin naamaa. Ei ole minun asiani.
No, uusimmassa lehdessä joku oli sitten mennyt astetta pidemmälle. Kirjoittaja kertoi loukkaantuvansa jos joku mainitsee hänelle, että hänet tunnistaa kävelystä. Hän kirjoittaa, että kun on keinonivelet polvissa niin se näkyy kävelyssäkin. Myönnän, etten oikeasti tiedä tilannetta tai millä äänensävyllä tai miten asia on ilmaistu, mikä tietenkin vaikutta asiaan, mutta oikeasti. Kyllä minä saatan joskus kaverille sanoa, että "Hei, ajattelin tulla moikkaamaan kun huomasin hiuksesi ja tunnistin sinut siitä." Tai jos on sovittu kaverin kanssa, että nähdään jossain keskustassa esimerkiksi ja odottelen ja näen hänen tulevan, niin saatan ihan tervehdyksenomaisesti sanoa, että "tunnistinkin sinut jo kävelystä". Enkä ole tähän mennessä tiennyt käyttäytyväni mitenkään epäkohteliaasti. Tietääkö tuon kirjoittajan tunnistaneet, että hänellä on keinonivelet? No sitä ei lyhyestä pätkästä selvinnyt, mutta sitäkin voisi ehkä miettiä. Lisäksi kun kirjoittaja lopettaa kirjoituksensa tyyliin:
Oi, jos kaikki olisimme samannäköisiä, samanpituisia, samanpainoisia, samanikäisiä, samaa murretta puhuvia ja samat koulut käyneitä niin rasismia ei olisi? Tai ainakin jos kukaan ei mainitsisi ikinä sitä, että ollaankin erilaisia niin sitten olisi hyvä? Jestas, oikeasti. Jos jaksaa loukkaantua siitä, että joku huomauttaa esimerkiksi siitä, että on lyhyt tai pitkä niin kannattaisi ehkä ensin katsoa peiliin ja miettiä miksi se asia on itselle niin herkkä? Onko ongelma itsetunnossa? Minä olen lyhyt. Jos olisin vielä vähän lyhyempi minut olisi pistetty hormoonikorvaushoitoon koska olisin virallisesti lyhytkasvuinen. Ei se minua haittaa. Olen mitä olen. Piste.
Miksei ihmisiä saisi tunnistaa siitä, että joku pitää vihreistä suurista hatuista? Onko se paha asia jos siitä huomauttaa? Miksei siitä, että toisen murre kuulostaa hauskalta tai mielenkiintoiselta saisi mainita? Pitäisikö oikeasti kaikkien kulkea laput silmillä ja olla sanomatta kenellekään mitään ulkonäöstä koska joku saattaa loukkaantua? No tietenkin järki päässä tässäkin asiassa, ei ketään tarvitse mennä sanomaan mitään törkeää ja selkeästi loukkaavaa, mutta en minä jaksa loukkaantua siitä, että joku sanoo minulla olevan sama talvitakki kun viimevuonna. Mitä siitä? Se on toimiva tapaus, ihan hyväkuntoinen, lämmin, sopiva joten mitä vikaa siinä on?
Miksi nykyään on "oikeutettua" loukkaantua joka ainoasta asiasta? Miksi ihmisten pitäisi olla ajatustenlukijoita? Eikä jatkuvasti loukkaantuneena oleminen ole aika raskasta? Toiset ihmiset nyt vaan on töksäyttelevämpiä ja jokainen laukoo joskus jotain sellaista mitä ei suoranaisesti tarkoita ja joka loukkaa toista. Itse olen vieläkin pahoillani kun tulin töksäyttäneeksi eräälle ihmiselle kuinka hiukseni on parempikuntoiset kun hänen, vaikka tajusin sillä sekunnilla kuinka ikävästi sanoin.
Joskus on vaan oikeasti helpompi antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Joskus taas kannattaa miettiä miksi loukkaantuu kun joku sanoo jotain. Tarkoitus kun ei välttämättä ole oikeasti loukata. En missään tapauksessa kannata tylyjä tölväisyjä ja kannustan miettimään etukäteen niitä sanomisia ja tekemisiä, mutta ei kaikkia sanojaan vaan voi varoa. Valitettavasti. Lisäksi ihmisille kannattaa mainita jos joku asia loukkaa ja mieluusti vielä syykin siihen, helpottaa kummasti kun vastapuolikin tietää loukkaavansa, yleisesti uskon vielä ihmisten yleiseen ajattelevaisuuteen.
Sitten vaan täytyy tunnustaa, että on niitä ihmisiä jotka loukkaavat tahallaan.Ja niitä ihmisiä jotka loukkaantuvat tahallaan.
Tämä juttu lähtee liikkeelle edellisestä lehdestä jossa joku kirjoitti ihan asiallisesti, että eivät vain lihavat saa kuulla ulkonäöstään ikäviä kommentteja vaan vielä enemmän tuntuvat vapaata riistaa olevan laihat ja hoikat joille on kirjoittajan mukaan ihan sama sanoa, että näyttää laihana kamalalta. No minä olen sitä mieltä, että kenenkään ei pitäisi joutua kuulemaan mitään ikävää omasta ulkonäöstään. Kyllä, kirjoitan kärkevästi siitä mitä mieltä olen ylipainosta, mutta minä en koskaan ole mennyt kertomaan mielipidettäni kenellekään yksittäiselle henkilölle päin naamaa. Ei ole minun asiani.
No, uusimmassa lehdessä joku oli sitten mennyt astetta pidemmälle. Kirjoittaja kertoi loukkaantuvansa jos joku mainitsee hänelle, että hänet tunnistaa kävelystä. Hän kirjoittaa, että kun on keinonivelet polvissa niin se näkyy kävelyssäkin. Myönnän, etten oikeasti tiedä tilannetta tai millä äänensävyllä tai miten asia on ilmaistu, mikä tietenkin vaikutta asiaan, mutta oikeasti. Kyllä minä saatan joskus kaverille sanoa, että "Hei, ajattelin tulla moikkaamaan kun huomasin hiuksesi ja tunnistin sinut siitä." Tai jos on sovittu kaverin kanssa, että nähdään jossain keskustassa esimerkiksi ja odottelen ja näen hänen tulevan, niin saatan ihan tervehdyksenomaisesti sanoa, että "tunnistinkin sinut jo kävelystä". Enkä ole tähän mennessä tiennyt käyttäytyväni mitenkään epäkohteliaasti. Tietääkö tuon kirjoittajan tunnistaneet, että hänellä on keinonivelet? No sitä ei lyhyestä pätkästä selvinnyt, mutta sitäkin voisi ehkä miettiä. Lisäksi kun kirjoittaja lopettaa kirjoituksensa tyyliin:
"Lisäksi joskus on tullut huomautuksia koostani. Olen 165cm pitkä ja nyt yli 80-vuotiaana olen jonkun sentin lyhentynyt.
Näin huomautuksilla pilkataan kehitysvammaisia, vähempiosaisia, toisella murteella puhuvia, kaupunkilaiset maalaisia, vähemmän kouluja käyneitä, toisen maakunnan ihmisiä... Tämä kai on rasismia."
Oi, jos kaikki olisimme samannäköisiä, samanpituisia, samanpainoisia, samanikäisiä, samaa murretta puhuvia ja samat koulut käyneitä niin rasismia ei olisi? Tai ainakin jos kukaan ei mainitsisi ikinä sitä, että ollaankin erilaisia niin sitten olisi hyvä? Jestas, oikeasti. Jos jaksaa loukkaantua siitä, että joku huomauttaa esimerkiksi siitä, että on lyhyt tai pitkä niin kannattaisi ehkä ensin katsoa peiliin ja miettiä miksi se asia on itselle niin herkkä? Onko ongelma itsetunnossa? Minä olen lyhyt. Jos olisin vielä vähän lyhyempi minut olisi pistetty hormoonikorvaushoitoon koska olisin virallisesti lyhytkasvuinen. Ei se minua haittaa. Olen mitä olen. Piste.
Miksei ihmisiä saisi tunnistaa siitä, että joku pitää vihreistä suurista hatuista? Onko se paha asia jos siitä huomauttaa? Miksei siitä, että toisen murre kuulostaa hauskalta tai mielenkiintoiselta saisi mainita? Pitäisikö oikeasti kaikkien kulkea laput silmillä ja olla sanomatta kenellekään mitään ulkonäöstä koska joku saattaa loukkaantua? No tietenkin järki päässä tässäkin asiassa, ei ketään tarvitse mennä sanomaan mitään törkeää ja selkeästi loukkaavaa, mutta en minä jaksa loukkaantua siitä, että joku sanoo minulla olevan sama talvitakki kun viimevuonna. Mitä siitä? Se on toimiva tapaus, ihan hyväkuntoinen, lämmin, sopiva joten mitä vikaa siinä on?
Miksi nykyään on "oikeutettua" loukkaantua joka ainoasta asiasta? Miksi ihmisten pitäisi olla ajatustenlukijoita? Eikä jatkuvasti loukkaantuneena oleminen ole aika raskasta? Toiset ihmiset nyt vaan on töksäyttelevämpiä ja jokainen laukoo joskus jotain sellaista mitä ei suoranaisesti tarkoita ja joka loukkaa toista. Itse olen vieläkin pahoillani kun tulin töksäyttäneeksi eräälle ihmiselle kuinka hiukseni on parempikuntoiset kun hänen, vaikka tajusin sillä sekunnilla kuinka ikävästi sanoin.
Joskus on vaan oikeasti helpompi antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Joskus taas kannattaa miettiä miksi loukkaantuu kun joku sanoo jotain. Tarkoitus kun ei välttämättä ole oikeasti loukata. En missään tapauksessa kannata tylyjä tölväisyjä ja kannustan miettimään etukäteen niitä sanomisia ja tekemisiä, mutta ei kaikkia sanojaan vaan voi varoa. Valitettavasti. Lisäksi ihmisille kannattaa mainita jos joku asia loukkaa ja mieluusti vielä syykin siihen, helpottaa kummasti kun vastapuolikin tietää loukkaavansa, yleisesti uskon vielä ihmisten yleiseen ajattelevaisuuteen.
Sitten vaan täytyy tunnustaa, että on niitä ihmisiä jotka loukkaavat tahallaan.Ja niitä ihmisiä jotka loukkaantuvat tahallaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
