torstai 20. tammikuuta 2011

Suomen laki ja järjestys

Jostain syystä tämä uutinen on puhuttanut kovasti ihmisiä tänään. Enkä ihmettele.

Tämä on siis se juttu jossa murtovaras päättää hankkia elantonsa sorkkaraudalla ja pippurisumutteella varustautuneena, mutta päästyään taloon huomaakin, että isäntä on kotona. Hyvin varustautuneena tämä elinkeinonharjoittaja sumuttaa sitten hätääntyneenä tämän silmiin pippurisumutetta ja joutuu vielä raukkaparka isännän vieraanvaraisuuden kohteeksi tämän julmasti ja tarkoituksellisesti huitoessa tätä rehellistä työmistä 14 kertaa puukolla. No ymmärtäähän sen, että moisesta kammottavasta kohtelusta jää niin suuret traumat, että linnaahan tuo paha tyhmä isäntä vaatii kun ei antanut tavaroitaan ryöstää.

Ei oikeasti. Kertokaa minulle mikä tätä maata vaivaa? Omaisuuttaan, henkeään, perhettään ja yksityisyyttään ei saisi enää puolustaa mitenkään.

Olen sitä mieltä, että siinä vaiheessa kun joku tietoisesti ottaa sen sorkkaraudan ja pippurisumutteen mukaan ja lähtee "ansaitsemaan" tuolla tavalla on ihminen valintansa tehnyt ja hän muuttuu lainsuojattomaksi. Ei nyt tietenkään aivan täysin, mutta tuo homma on aivan sairasta. 14 iskua kuulostaa kieltämättä valtavan pahalta, mutta jos sillä ei ole saatu juuri kummoista vahinkoa aikaiseksi niin ainakin omaan mieleeni nousee lähinnä vaihtoehto, että isäntä on huomattuaan olevansa sokeutunut ja tietäen, että vastapuolella on selkeästi aseistautunut ja laista piittaamaton henkilö lähinnä huitonut tyylillä "pysy nyt helvetti loitommalla" ettei itselle tule siitä sorkkaraudasta päähän, siitä kun tuskin olisi selvitty "kosmeettisilla haitoilla".

No sitä millainen tilanne lopulta oli ei tiedä kun nuo kaksi jotka olivat paikalla ja tuskin hekään kovin tarkasti, mutta silti... 

Tämän maan lainsäädöstä ja rangaistuskäytännöistä minulla on ihan selkeä mielipide jota ei liene vaikea tuosta ylläolevasta päätellä. Ei siitä sen kummemin kuitenkaan tässä. Repeää vaan suotta verisuonia päästä kun jo tämä ottaa aivoon jokseenkin huomattavassa määrin. Jatkan ehkä aiheesta myöhemmin kun olen ensin rauhoittunut tämän asian tiimoilta.

1 kommentti:

  1. Joo, Suomen lainsäädäntö on ihan käsittämättömän perseestä! Tapat ihmisen autolla, saat sakot. Varastat pari tonnia joltain isokenkäiseltä, saat 10 vuotta linnaa... Tunteita herättävä aihe, eikä ihme, koska tavallisen ihmisen oikeustajuun nuo rangaistukset on vähintäänkin kyseenalaisia!

    VastaaPoista

Anna tulla vaan, kuulen mielelläni jos jollakulla muullakin on jotain sanottavaa.