sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Hyvää ystävänpäivän aattoa.

Sain LIAMKilta kuvan. Kiitos siitä, minusta tällaiset puuhatehtävät on ihan kivoja. En ole jaksanut tämän asian eteen tehdä mitään vähään aikaan, koska olen hartaudella odottanut sitä meteoriittia joka liiskaa minut ja lopettaa opiskeluni täysin. Ensin olin yli kuukauden poissa selän takia, sitten tuli tulos, ettei sieltä ainakaan murtumaa ole löytynyt, no, kipukin on hellittänyt sen verran, että teoriassa olen ihan kohtuu kunnossa, en tartte särkylääkkeitä enää edes päivittäin. Odottelen silti nyt toista viikkoa pääsyä fysiatrille joka voisi antaa lopullisen tuomion ja katsoa ettei siellä mitään erikoisempaa vikaa ole niin pääsisin taas liikumaankin. Ja tämän päälle nyt kun tuo selkä alkoi olla jo siinä kunnossa, että olisin päässyt luennoille sain kamalan flunssan. Maailmankaikkeudella on näemmä jotain opintojani vastaan.

Mutta niin se kuva ja sen mukanaan tuoma haaste!



Kuva siis oli tuollainen. Ja siihen liittyi luonnollisesti haasteena taas jotain. Tällä kertaa "Paljasta 7 asiaa itsestäsi"...


1. Vaikka blogini ei ehkä ole paras todistus siitä, niin olen itseasiassa aika elämänmyönteinen ihminen, olen hyvin harvoin huonolla tuulella. Ärytynyt ja kyrsiintyt, joo, mutta huonolla tuulella? Harvemmin.

2. Minulla on ihan kamala vauvakuume. Tämä johtuu lähinnä hormoonitoiminnasta ja on jokakuukautinen riesa, mutta nyt se on tavallistakin pahempi. Sen verran minulla kuitenkin on järkeä päässäni, etten ole tekemässä mitään mikä edesauttaisi haaveen toteutumista lähiaikoina.

3. Minulla on ikävä sitä pahuksen kaksilahkeista. Vaikka olin jo hetken aikaa aivan 100% varma, etten tahdo nähdä sitä pahuksen miestä enää ikinä, en missään, en koskaan ja tahdon siitä vaan eroon niin nyt minulla on ikävä sitä. Tämänkin voisi pistää jonkin päävian tai toimintahäirön piikkiin.

4. Tahdon aivan ehdottomasti kutoa jotain Novitan Puro Batik langoista, mutten keksi mitä, eivätkä väritkään ole oikein sitä mitä normaalisti haluaisin, mutta lanka on ihanan pehmeää.

5. Olen ihastunut television kokkikilpailuihin. MasterChef ja TopChef kuuluvat nykyään ohjelmiin jotka saavat minut television ääreen. Lisäksi katson Akuuttia, Kuningaskuluttajaa ja Poliiseja. (Kolme edellämainittua tulee seurattua koneella istuessa sivusilmällä ja yleensä nettiteeveestä.)

6. Rakastan tatuointeja, minulla on niitä jo pari, mutta tahdon niitä ehdottomasti vielä lisääkin. Joudun kuitenkin ansaan asiallisuuteni ja järkevyyteni kanssa, joten näkyville paikoille kuvia ei ole tulossa kun tuo yksi mikä jo on olemassa, tahdon pukeutua tulevassa työssäni jakkupukuun ja olla uskottava... No, ainaki sen jakkupuvun ja ulkonäön osalta.  

7. Tahdon isona Ferrarin. (Mutta minusta tuskin koskaan tulee niin iso, että voisin oikeasti hankkia sellaisen. )


Ja minähän en aio tätä lähettää 15 blogille eteenpäin. Jotka tahtovat viestikapulan ottaa, saavat sen minulta *ojentaa* olkaa hyvät vain. Varmaan kaikki blogit joita seuraan ovat tämän tunnustuksen jo saaneet enkä edes seuraa nuin montaa blogia ja niistäkin joita seuraan osa on aihealueiltaan ja kirjoittajiltaan sellaisia, ettei niiden tyyliin tällaiset oikein istu. Kiitos silti kaikille hyville blogisteille, arvostan panostanne tämän maailman valopilkuina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna tulla vaan, kuulen mielelläni jos jollakulla muullakin on jotain sanottavaa.