keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Maitoa ja vehnäjauhoa

Tämäkin on oikeastaan jo pidempiaikainen säätö joka vaan tuntui paisuvan kunnes eilen sain tarpeekseni koko hommasta ainakin joksikin aikaa.

En tiedä olenko täällä maininnut koskaan, mutta minulla on ruoka-allergioita joten joudun vähän kikkailemaan ruokailujen kanssa. Koulun kanssa säädettiin kaksi viikkoa siitä, että miten minulle saadaan ruokaa. En tahdo, että minulle tehdään joka päivä oma annos koska en todellakaan tahdo olla ennen seittemää joka ainut päivä hereillä ja tietoinen siitä syönkö vai enkö syö sinä päivänä koululla joten olemme päätyneet ratkaisuun, että saan listan johon on merkitty ne safkat joita voin kunakin päivänä syödä. Kuulostaa fiksulta eikö? Joo, järjestelmä on hyvä jos se toimisi. Ensinnäkin  minulle aluksi luvattiin, että saan listan sähköpostina, mikä helpottaisi aikataulujani huomattavasti kun ei tarttisi kuluttaa yhtä välituntia keittiöllä sitä listaa odottaen. Se ei kuulema onnistunut jostain syystä. Samoin olisi helpotus jos se lista olisi valmiina kun menen sitä hakemaan, no näin on ehkä puolet kerroista. Minun pitää juosta toiselle puolelle rakennusta hakemaan sitä listaa, joten siihen kuluu ihan iloisesti aikaa aina. Noh, tämä saikkaus saatiin loppuun tämän viikon alussa ja sain listan siitä mitä pystyn ja en pysty syömään.

No, menin eilen syömään ruokalaan sitä ainutta ruokaa joka minulle kävi. Katsoin maitoaltaasta, että piimää on kyllä HYLAna ja ennen on ollut laktoositonta maitoakin... No kysyin sitä. Minulle sitä tuotiin. Hermoni kiristyi vasta siinä vaiheessa kun kassalla tajusin, että minulta velotettiin tuosta maitolasista 20 senttiä. Hinnasta ei ilmoitettu mitään, minulle sitä tuonut ihminen ei maininnut ko. tuotteen maksullisuudesta mitään... Kiva. Olisin ihan hyvin pärjännyt ilmankin.

Ennen hyvinä aikoina opiskelijaruoka salaattipöydällä maksoi KELAn iloisella avustuksella ilman leipää ja maitoa 2 euroa. Se oli ihan kohtuullinen hinta siitä safkasta. Leivän ja maidon kanssa ruoka maksoi tuolloin muistaakseni 2,4e. Minä yleensä söin ruokani ilman maitoa ja leipää koska ne eivät mielestäni ole ihan välttämättömiä ja kun kotona kuitenkin juon sitä maitoa aikasta paljon.

No sitten päätettiin, ettei enää voida myydä aterioita ilman leipää ja maitoa ja tuon kalliimman hinnan joutuu maksamaan kaikki. Sitten hinta nousi 2,6e johon kuului salaatti, ruoka, maito ja leipä. Paitsi, ettei enää kuulu maito niille joilla ei satu olemaan sopivaa muotoa eräästä geenimutaatiosta joka auttaa sietämään laktoosia. Minä kun en tahdo sitä leipää ja salaattiakaan yleensä en voi syödä koska ne koostuvat lähinnä tuoreraasteista joita elimistöni ei kestä ja koska satun vielä olemaan laktoosi-intolerantikko niin minä maksan siitä pelkästä pääruuasta 2,6e tai maitolasin kanssa 2,8e. Hinta ei ole paha, mutta...


Nuo meidän koulun ruuat on ravitsemuksellisesti täyttä huttua!

En minä ala maksamaan melkein kolmea euroa kumiperunoista, vaaleasta riisistä, limaisesta makaroonista ja kastikkeista joissa pääasiallinen raaka-aine on vehnäjauho. Salaatti tekisi tuosta sotkusta edes hiukan parempaa, mutta kun salaattina on monesti pelkkää lehtisalaattisekoitusta, porkkanaraastetta ja jotain pakasteesta haettua hernemaissipaprika-riisi sotkua. Lihaa ja proteiinia nuista ruuista ei saa kyllä kun vahingossa. Valmisjauhelihapihveissä kun tunnetusti on jotain ihan muuta kun lihaa ja nuista kastikkeista saa tosiaan sitä lihaa etsimällä etsiä.

Tulin siihen tulokseen, että sen sijaan, että söisin koululla ruokaa jonka nauttimisesta tunnin päästä on taas järkyttävä nälkä kipsin sen 5 min matkan kotiin ja syön täällä sellaista ruokaa joka koostuu jostain ihmissilmin tunnistettavista raaka-aineista ja joissa on muutakin kun vehnäjauhoa. Maitoakin saan kotona juoda ihan niin paljon kun jaksan kaupasta kantaa ja kun talous antaa periksi. Saanpahan ainakin sellaista kun itse tahdon.

Kotiruoka kun ei oikeasti maksa niin paljon jos sitä jaksaa itse tehdä. Ainut mitä jäisi ikävä olisi salaattipöytä, mutta kun sekin on viimeaikoina ollut niin onneton, että se kaupasta ostettu kurkku ja tomaatti ajavat varmasti saman asian. Ja osaan minäkin sen 3 viikon kiertävän ruokalistan tehdä. :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna tulla vaan, kuulen mielelläni jos jollakulla muullakin on jotain sanottavaa.