Onko sitten ihan pakko?

Joskus loppuu ymmärryskyky. Onko pakko luvata jos ei ole lupauksiaan aikomustakaan pitää? Jos ei kiinnosta niin sitten voisi sanoa, että "Sori ei nyt." Tai keksiä jonkun muun tekosyyn. Miksei ole pokkaa sanoa suoraa, ettei kiinnosta?! Ottaa ihan määrättömästi päästä kun ensin pyydät apua, toinen lupaa ja sitten kun ei huvita niin ei viititä edes sanoa, ettei käy vaan toitotetaan muualla isoon ääneen kuinka ollaan menossa johonkin ihan muualle. Sitten muka muistetaan asia ja pyydetään anteeksi ja lupaudutaan suurena marttyyrina perumaan se muualla hehkutettu meno, että pääsee auttamaan. Tuo asettaa minut siihen tilanteeseen, että olen ilkeä kusipää jos kiellän tai vaadin toista pitämään lupauksensa. Onko enää epäsuorempaa, mutta tehokkaampaa tapaa huutaa, ettei sillä lupauksella ole mitään arvoa tai ettei voisi vähempää kiinnostaa? Arvostaisin ihan hiton paljon enemmän sitä, että sanottaisiin suoraan, että ei kiinnosta tai että tekee mieluummin jotain muuta.Ainakin sitten voisin suunnitella ittelleni jotain muuta tekemistä tai pyytää joltain muulta sitä apua, mutta ei.

Kyllä, olen ihan älytön lupausfriikki, minulle lupausten pitäminen on ihan järettömän tärkeää ja tämä ihminen sen paremmin kun hyvin tietää miten minuun sattuu kun lupauksia jätetään pitämättä.

Kyllä, olen vetänyt meloonin hengitystiehyisiini. Tiedän olevani epäreilu kun en suoraa ilmoita ihmiselle kuinka paljon se minua loukkaa, mutta mielestäni jos lupaa jotain pitäisi tajuta mitä se tarkoittaa. Vai vaadinko liikaa, kun odotan ihmisten olevan kykeneväisiä ajattelemaan muitakin kun ittiään ja sitä mikä just silloin nappaa ittiä eniten?

Kyllä olen vihainen.
Kyllä olen koukkaantunut.
Kyllä, tunnen syyllisyyttä siitä.

Joskus vaan tuntuu, että ihmissuhteet on niin syvältä, että tekee mieli hautautua jonnekin kellariin keskelle korpea ja olla näkemättä enää ikinä ketään.