tiistai 5. huhtikuuta 2011

Rikkaat opiskelijat ja opintotuen indeksiin sitomisen turhuus

Lueskelin tässä kansanedustajaehdokkaiden lärpäkkeitä ja monessa puhutaan opintotuen sitomisesta indeksiin. (No, eipä ne taida juuri uskaltaa muuta tuolla koululla liikkuessaan sanoakaan.) Tähän mennessä eivät ole saaneet tuota aikaan ja opintotuki onkin nykyään ainut tuki joka ei ole sidottu indeksiin.

Laskeskelin tässä sitten ihan huvikseni, että minkä arvoisena yhteiskunta minun työtäni pitää.

KELA vaatii suoritettavaksi 4,8op (opintopistettä) tukikuukautta kohti. Yksi opintopiste vastaa suunnilleen 26,7h työtä, jolloin tuo 4,8op/kk tarkoittaa 128,6h/kk mikä tarkoittaa suunnilleen 32,15h/ viikko eli 6,43h/päivä.

Opintoraha on 298e/kk josta veroa maksetaan 10%, eli käteen jää 268,2e/kk.
Opintorahasta tuntipalkaksi siis muodostuu 2,1e/h

Jos opiskelija saa täyttä asumistukea hän saa kuukaudessa 268,2+201,60e eli yhteensä 468,8e
Tuntipalkaksi verojen jälkeen siis jää 3,7e/h

Jos opiskelija siihen päälle nostaa maksimimäärän lainaa eli 300e/kk hänen kuukausiansionsa ovat 768,8e/kk
Ja tällöin opiskelijamme tuntipalkaksi tulee huima 6,0e/h, josta kolmannes siis on lainarahaa.

Opintotuki ei mitenkään huomioi ylimääräisiä menoja, kuten lääkärikuluja, lääkemenoja tai vastaavia. Asumislisän "vuokrakatto" jonka jälkeen maksat loput itse on 252e siihen asti KELA tukee vuokraa 80%.

Kunhan tuli mieleen kun lueskelin yhden ehdokkaan vaalimaioksesta 10e/h minimipalkan kirjaamisesta lakiin...

Eipä minulla tämän kummempaa tällä kertaa.

4 kommenttia:

  1. Niin pahuksen viheliäistä toimintaa! Laskin tuossa äsken itse, että ilman opintolainaa saisin Kelalta tukea 440 euroa ja vähän senttejä päälle miinus verot. Opintolainaa en ottaisi ellei olisi aivan aivan pakko. Työttömänä saan about tonnin kuussa, verojen jälkeen. Kuka idiootti lähtisi työttömänä opiskelemaan omaehtoisesti?
    (minä tulen saamaan työeläkeyhtiöltä opintojen alkaessa kuntoutusrahaa, joka on onneksi paljon enemmän kuin Kelan tarjoama)
    INDEKSIKOROTUS MYÖS OPISKELIJOILLE.

    VastaaPoista
  2. Olen aikaisemminkin sanonut samaa, mutta pistetäänpä tähänkin vielä. Minusta tuo opintorahan osuus on ihan kohtuullinen, sillä eläisin oikein loistavasti, mutta asumistuki on aivan liian pieni, nuita 250e kämppiä kun ei oikeasti ole jos ei solukämppiä lasketa, mutta kaikista ei ole solussa asumaan, ei minusta ainakaan, kokeiltu on. :)

    VastaaPoista
  3. PLUS.
    Jos oikeasti joku opiskelija saa 440-770 euroa, josta ehkä kolmannes on lainaa, niin varmasti moni haluaa osa-aikatyötä (kuten sinäkin). Valitettavan usein käy (kuulemani mukaan) niin, että se vapaa-aika käytetään työpaikalla eikä itsenäiseen opiskeluun jää aikaa. Tämän takia opiskeluaika pitenee, jolloin myös opiskelija tarvitsee ehkä lisää sitä opintolainaa muun tuen ohella? Sitten ihmetellään, kun nuorilla opiskelijoilla opintoaika pitenee, ilmenee masennusta, burn outia vai mitä vielä...?!?!

    VastaaPoista
  4. No tänä vuonna en ole juuri voinut töissä käydä kun on oikeasti tarvinnut opiskella. Opinnot ja työt yhtä aikaa on aika huono yhdistelmä, riippuen toki alasta ja ihmisestä ja työstä ja vaikka mistä, mutta itse en jaksa.

    Ja kyllä ne työt monesti pidentää opintoja, mutta toisaalta jos ei tee töitä niin se kituuttaminen on monesti kanssa aika hermojariipivää puuhaa kun siitä rahasta oikeasti tarttee stressata. Tuo on vaikea asia.

    Tiedän niitäkin ihmisiä jotka opiskelee suunnilleen joka toisena vuonna niin, ettei opintotukea tipu vaan pääsee elämään ja olemaan sossun tuilla, niin elää huomattavasti leveämmin mitä nyt välillä joutuu käymään vähän työllistymiskursseilla.

    VastaaPoista

Anna tulla vaan, kuulen mielelläni jos jollakulla muullakin on jotain sanottavaa.