Uutisia ja asenteita...

Minua on viimeaikoina ärsyttänyt suunnattomasti se kuinka paljon lehdissä (etenkin nettisellaisissa) on vilissyt kirjoitusvirheitä ja jos minä huomaa ne niin niitä on paljon! Jopa otsikoissa on kirjoitusvirheitä, joskus sanoja jätetään pois, joskus niitä on liikaa, joskus asiayhteydet ovat niin kummallisia, ettei niistä tajua mitä oikeasi tarkoitetaan. Missä on oikoluku? Onko toimittajilla nykyään niin kiire työntää ulos lähteetöntä soopaa ja muista lehdistä kopioituja juttuja, ettei heillä ole enää aikaa lukea tuotoksiaan läpi?

Toinen asia mikä minua eilen ärsytti suunnattomasti oli uusimman Kauneuden ja Terveyden (4/11) juttu persoonallisuuden piirteistä ja persoonallisuushäiriöistä. Narsismista nyt on puhuttu ja kirjoitettu mediassa ja etenkin naistenlehdissä viimeaikoina aika paljon ja aika kritiikittömästi, joten kanssaihminen on helppo leimata narsistiksi. Nyt uusimmassa lehdessä oli juttu yleisemmin persoonallisuuspiirteistä jaoteltuna persoonallisuushäiriöiden nimikkeiden alle. Siinä psykiatri Juha Kemppaista oli lainattu sanoin "Juha Kemppainen käyttää persoonallisuushäiriöiden sijaan käsitteitä persoonallisuus tai persoonallisuuden piirteet." Jos koko juttu olisi kirjoitettu persoonallisuuspiirteistä ja oikesti painotettu, että jokaisesta ihmisestä löytyy piirteitä joita esiintyy myös oikeissa persoonallisuushäiriöissä, tosin lievempinä, koko juttu olisi ollut oikein hyvä. Jos siinä olisi oikeasti painotettu sitä, että on olemassa myös oikeita lääkärin diagnoosia vaativia persoonallisuushäiriöitä juttu olisi ollut ihan hyvä, mutta tuo juttu, jossa on tuo lainaamani kohta antaa ymmärtää, ettei tällaista häiriöryhmää ole oikeastaan olemassakaan. Jutussa on mainittu, että on olemassa diagnoosiluokat ja parille persoonallisuushäiriön nimellä annetulle ryhmälle on jopa lueteltu kohtia jolla tunnistaa itsensä.

Ja miksikö minä riehun tästä asiasta? Koska minusta tuo juttu omalta osaltaan halventaa ja aliarvioiva persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä kohtaan. Se mitätöi sitä valtavaa inhimillistä kärsimystä jota moneen persoonallisuushäiriöön liittyy ja saattaa ajaa ihmisiä puhumaan itsestään vaativina persoonallisuuksina tajuamatta ollenkaan mitä se oikeasti tarkoittaa. Sairaan ja terveen mielen välillä on hienoinen raja, ihmisen kärsimys on yleensä se joka määrittää onko kyseessä normaali piirre vai häiriö. Henkilökohtaisesti vihaan sitä, että vakavista asioista tehdään yleiskäsitteitä. Vaikka asiasta puhuminen on tärkeää niin pitää painottaa sitä, että vaikka jokaisesta löytyy piirteitä mahdollisesti useammastakin häiriöstä (kukapa ei joskus olisi jääräpäinen tai innostuisi jostain asioista liikaa?) se ei silti tarkoita, että ne kuuluisivat osana johonkin häiriöön.

Olen hyvin läheltä seurannut ihmistä jolla ihan oikeasti on persoonallisuushäiriö joten asia on minulle siksi niin läheinen ja katsoin oikeudekseni tarttua aiheeseen. Tällä ihmisellä on takanaan psykiatrisia sairaalajaksoja, itsemurhayritys ja hänen elämänsä on ajoittain hyvin vaikeaa ja toivotonta. Hän on raskas lähimmäisilleen ja hänen on vaikea solmia ihmissuhteita. Hän ei ole hankala tahallaan, mutta joskus on hyvin vaikea ymmärtää hänen toimintaansa ellei tiedä mistä se johtuu. Persoonallisuushäiriö voi olla valtava henkilökohtainen tragedia ja vaikuttaa monen ihmisen elämään myös välillisesti, siksi en arvosta tuollaista kevyttä ja viihteellistä asiaan tarttumista, vaikka aihe onkin tärkeä.

Toinen asia mikä minua täsäs mielenterveyspuolessa on viimeaikoina ärsyttänyt huomattavan paljon on ihmisten asenteet masennusta kohtaan. Olen nyt ainakin parilta ihmiseltä kuullut, että hyvin monesti etenkin nuorille ihmisille sanotaan, ettei hän voi olla masentunut koska "Ethän sinä ole ehtinyt kokea vielä mitään." tai "Liekö nuin nuori vielä edes tietää mitä masennus on?"  Tekisi mieli repiä päitä irti tuollaisilta ihmisiltä. Mitä helkkarin tekoa sillä ihmisen iällä on tuon asian kanssa? Tunnen ihmisiä jotka ovat kohdanneet 15 ikävuoteensa mennessä enemmän ikäviä asioita kun moni ihminen tulee koko ikänään kokemaan. Minusta on halventavaa sanoa sellaiselle ihmiselle, että ainut mikä hänessä merkitsee on ikä. Toisaalta se kertoo enemmän ihmisen omasta kokemuksesta ja sokeudesta, mutta yhtäkaikki ärsyttää aivan valtavasti. Samoin kun se, että kenellä on oikeus mennä sanomaan toiselle ihmiselle mitä hänellä on oikeus tuntea ja kokea?! Ei tunteita voi arvottaa, ei kärsimystä voi pistää asteikolle ja arvottaa, että kuka saa kärsiä mistäkin tilanteesta minkäkin verran. Jokainen tuntee tavallaan ja se mikä ei toista hetkauta milliäkään voi toiselle olla oikeasti traumaattinen kokemus. 

Haluaisin vain tietää mitä nuo ihmiset sanoisivat kymmenvuotiaalle sotalapselle joka on nähnyt kotinsa ja perheensä pommitettavan palasiksi? "Et sinä voi mitään tuntea kun olet nuin nuori!" ?