torstai 20. toukokuuta 2010

Naapurisopua

Asun talossa jossa asuu muutakin porukkaa, omakotitalo tai edes mökki jostain korvesta siintää haaveissani heti kunhan saan pankista muutakin kun opintolainaa ja on edes jossain määrin todennäköistä että on edes suunnilleen säännölliset tulot.

Tässä talossa on ainakin naapuri, joka katsoo jalkapalloa keskellä yötä. Tai jotain muuta urheilua. Ainakin karjunnasta päätellen. Samainen naapuri sitten myös tappelee säännöllisesti eukkonsa kanssa samaisesta asiasta, tai sitten ne muuten vaan karjuu toisilleen arkiöisin kolmen aikaan. Pistää ketuttamaan ainakin jos pitäisi aamulla herätä johonkin aikaan.

Kuten ehkä joku on saattanut huomata, niin viimeaikoina on ollut hiukan lämmintä, mikä on muuttanut tämän minunkin kämppäni tulipätsiksi. Kiitos koivuallergian tuulettaminen ei vielä ole kovin hyvä idea, mutta vaikka tuo pahuksen pölyttäjä ei sotkisikaan joka paikkaa niin tuskin silti voisin pitää ikkunoita auki, koska minulla on myös sellaisia naapureita joilla on paljon kavereita. Tuo naapuri kavereineen tykkää kerääntyä pihalle grillikatokselle grillaamaan ja hengaamaan ja pälisemään. Joka vitun ilta. Eikä ne nyt tietenkään mitenkään hipihiljaa malta olla. Nytkin kun kävin keittiössä näin kuinka piha on täynnä porukkaa ja jotkut vaihtoivat sylkinäytteitä hiekkalaatikolla, toiset keinuivat keinuissa suurimman osan polttaen tulta grillissä ja jutellen ja soitellen musiikkia. Muuten ihan jees, mutta kun aamulla kello soi puoli seittemmän ja pitäisi varmaan nukkuakin tässä kohta taas ja siitähän ei mitään tule kun ulkona on bileet. Ja kun tiedän, että tuota tulee jatkumaan KOKO KESÄN ja ettei se hiljaisuus todellakaan tule kymmeneltä vaan joskus lähempänä baarien valomerkkiä niin hermoparkani on jo valmiiksi virittyneet siihen tilaan, että jossain vaiheessa tulee ruumiita. Etenkin sitten kun tuo pahuksen koivu on lopettanut tuon sotkemisen niin olisi ihan hiton siistiä saada nuo pahuksen ikkunat auki, muuten kun lämpötila nousee helposti järettömiin lukemiin tuolla makkarissa.

Ei muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna tulla vaan, kuulen mielelläni jos jollakulla muullakin on jotain sanottavaa.