lauantai 27. maaliskuuta 2010

Provoamisesta

Keskusteleminen on kivaa, on kertakaikkisen ihanaa testata ajatteluaan ja mielipiteidensä vahvuutta. Joskus joutuu myöntämään olevansa väärässä, joskus saa sekoitettua vastapuolen luulemaan, että on itse oikeassa.

Olen häijy kesustelukumppani koska saatan toisen ajattelua testatakseni ihan tahallani esittää omaa kantaani aivan täysin vastaamattomia mielipiteitä ja katsoa miten toinen osapuoli puolustaa omaa kantaani vai onko hän sitä vastaan.

Vaikka pidän itsekin harrastuksenani hillittyä provosoitumista satunnaisista nettikeskusteluista (mielestäni ehdottomasti paras tapa puhdistaa karstat aivoverisuonista, Hesarin mielipidepalstan lukemisen rinnalla). Silti joskus osuu kohdalle sellaisia juttuja joita en vaan käsitä.

Idiotismi, eli yksinkertaisesti se, että ihminen inttää ja inttää vastaan suostumatta tajuamatta, että 1+1= 2 vaikka sen ratakiskosta vääntäisi. Jos kyse on mielipideasioista niin tämä on toki ihan sallittua, mutta jos puhutaan jostain ihan tunnetusta faktasta, kuten, että Tarja Halonen on tätä kirjoitettaessa presidenttimme niin alkaa palaa käämi.

Faktojen ohittelu. Koitat kertoa jotain asiaa ihmiselle, mutta hän kerta kerran jälkeen sivuuttaa jonkun tietyn kohdan joka on olennainen osa perusteluasi ja inttää, ettei sanomisissasi ole mitään järkeä. Tai laajemmassa mittakaavassa se, että ihminen ihan vaan suorilta ohittaa kaikki omaa ajattelua vastaan olevat perustelut ja asiatiedon ja kieltää myöhemmin mitään perusteluja saaneensakaan.

Voitonriemuisuus (ei sinällään ole paha, mutta...) No siis, minut on helppo saada myöntämään, että olen väärässä. Asia vaan tarttee perustella minulle niin hyvin, että olen valmis luopumaan vanhasta mielipiteestäni todettuani sen virheelliseksi. Silti en oikein jaksa arvostaa sitä, että sitä että suostuin myöntämään olevani väärässä jossain hierotaan naamaani. Minäkin erehdyn satunnaisesti? Miksi tehdä siitä niin iso numero? Ei siinä muuten mitään, mutta nämä ihmiset ovat pääasiassa itse niitä jotka huomatessaan perustelujensa musertuvan ja joutuvansa pian myöntämään, että ovat väärässä hiipivät häntä koipien välissä takavasemmalle ja kieltävät koskaan mihinkään keskusteluun osallistuneensakaan.

Sitten on toki ihmisiä jotka vaan ovat aina oikeassa.

Olen teräväkielinen ja kärkäskin sille päälle sattuessani, koitan kuitenkin aina pelata puhtaasti. Toivoisin sitä myös muilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna tulla vaan, kuulen mielelläni jos jollakulla muullakin on jotain sanottavaa.