keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Työtä vieroksuva sukupolvi

Nuoret ei taho tehä töitä. Nuorilla on uusia arvoja. Nuorille työnteko on välttämätön paha.

Mietitäänpä hetki.
Nuorisotyöttömyys on nykyään sitä 25% luokkaa muistaakseni, saa korjata jos olen ihan hukassa prosentteineni, ei nyt juuri ole jaksamista lähteä etsimään tarkempia tietoja.

Nykyään kouluttautuminen on tehty mahdollisimman epämukavaksi, kotona parseellään makaamalla tienaa paremmin kun kouluja käymällä. Sossu maksaa ihan kivasti kaljarahaa ja pleikallekin tuli just uusi räiskintä jota voi kätevästi pelata verkon yli kavereitten kanssa niin ei tartte edes liikkua mihinkään. Koulu stressaakin niin kovasti. Eikä niitä töitä sittenkään löydy.

Nykyään työelämäänsä aloittava joutuu hyvin todennäköisesti jonkinnäköiseen pätkäduuniin. Resursseja ei oikein ole, tuottavuutta pitäisi lisätä, tulit sairaslomasijaiseksi sille yhdelle hepulle joka on nyt ollut jo puoli vuotta sairauslomalla lopppuunpalamisen ja työuupumisen takia kun eläkkeellejääneen kollegan tilalle ei palkattukaan ketään uutta. Kaikki sen työt on jääneen muille ja nyt kun kaikki muut on alkaneet vaatia jotakuta tilalle tai he tekee saman kun se sairauslomalle jäänyt niin pomo antoi periksi ja palkkasi sinut. Sen jälkeen kun pätkäsi on loppu sinut palkataan toiseen pätkään tuuraamaan sitä äitiyslomalaista, sen jälkeen on taas joku pätkä. Ei vakineisteta. Ai, ei saisi pitää pätkällä? No kuka sitä katsoo? Eikä työntekijällä, ainakan nuorella ole varaa valittaa kun muita töitä ei saa. Ole tyytyväinen siitä mitä sinulla on, monilla ole senkään vertaa.

Asuntolainaa piti hankkia ja lapsiakin jossain vaiheessa, mutta kun oikein ei uskaltaisi kun ei tiedä missä sitä puolen vuoden päästä on ja onko töitä. Pitäisi tehdä uraa ja kasvattaa lapsia ja hoitaa pihaa ja liikkua. Media luo ihanteita täydellisistä ihmisistä ja menestyvistä uraäideistä ja isistä jotka vaihtaa kakkavaippaa hymy huulillaan. Jatkuvassa epätietoisuudessa ja vaatimusten ristitulessa eläminen on raskasta. Pankista soitettiin ja kysyttiin oletko kiinnostunut eläkesäästämisestä, huokasit ja mietit mahdatko koskaan eläkkeelle päästäkään.

Ennen valmistuttiin ja mentiin tehtaaseen töihin, tehtiin samaa työtä 30 vuotta ja jäätiin eläkkeelle. Ei sellaisia työuria enää juuri ole. Ei ole samalla tavalla varmuutta siitä työpaikasta. "Kyllä tekevä aina työtä saa." Saako? Kun opiskelijana välillä tuntuu, että siivoamaankaan pääse, saati mitään muuta tekemään.

Kun valmistumista todennäköisesti seuraa työttömyys ja työnantajat etsivät 25 vuotiasta moniosaajaa jolla on 10 vuoden työkokemus ja kolme korkeakoulututkintoa niin pienemmästäkin se kesät mansikoita poiminut maisteri tuntee mitättömyydentunteita. Moni muistaa -90 -luvvun alun vaikutukset perheisiin ja koteihin, ymmärrystä ei ehkä vielä tuolloin aivan kamalasti ollut, mutta tunnelman muistaa silti. Äiti sanoi, että älä vaan koskaan takaa kenellekään mitään tai ota isoa lainaa. Yhteiskunta painostaa säästämään ja kuluttamaan.

En ihmettele ollenkaan, että nykyisessä suoritusyhteiskunnassa elävää nuorta houkuttaa ajatus vapaa-ajasta. Että ei uskalleta samalla tavalla pistää ja rakentaa sitä elämää sen ammatti-identiteetin ympärille kun entisaikoina, jotain olisi kuitenkin hyvä saada tilalle. Jossain määrin yhteiskunta joka on rakentunut lääkäreistä ja putkimiehistä on menossa kohti yhteiskuntaa joka koostuu lenkkeilijöistä, joogaajista ja puutarhanhoitajista. Ihmisistä jotka määrittävät itseään ennemmin muun kun ammattinsa ja työnsä kautta. En tiedä onko kehitys hyvään vai huonoon suuntaan.

En koita mitenkään puolustella "laiskaa" pullamössösukupolveani jota pelotellaan eläkepommilla, jonka niskaan kaadetaan haaveet tulevasta talouskasvusta ja ilmastonmuutoksen estämisestä, mutta tavallaan ymmärrän sitä mikä meitä nuoria tässä yhteiskunnassa ahdistaa.

Mutta hei! Nyt pitää mennä nukkumaan niin jaksaa huomenna reippaana töihin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna tulla vaan, kuulen mielelläni jos jollakulla muullakin on jotain sanottavaa.