maanantai 18. huhtikuuta 2011

Milloin Suomesta tuli maailmalla mahtimaa?

Olen hyvin huvittuneena lueskellut päivän lehtiä. Missä vaiheessa ketään alkoi kiinnostaa Suomen politiikka ja vaalit? Lisäksi on äärimmäisen hauska naureskella sille miten ulkomailla ollaan kovin huolissaan jos Suomi nyt ei enää kuljekkaan sitä tietä mitä sille näytetään kitisemättä lieassa vaan alkaa ajatella asioita itse. No, en silti pidättelisi hengitystäni sitä odotellessa.

Kevät on taas täällä, en ole ihan varma kitisinkö vuosi sitten samasta asiasta, varmaankin, mutta koska en koskaan kyllästy kitisemään asioista kitistään nyt sitten uusiksi. Minähän siis laskeskelin jonkin aikaa sitten opiskelijan tuloja. Olen myös aikaisemmin vinkunut kuinka mukavaa on olla opiskelija jolla on jokunen jatkuvaa lääkitystä vaativa krooninen sairaus. Sairaanhoitokuluni ovat siis kuukaudessa siinä 100e. Keväisin kun luonto herää heräävät myös lehtipuut ja on siitä sitten kiittäminen hyviä geenejä tai liian puhdasta ja laadukasta ruokaa tai sitä hyvää haltijatarta jota ei kutsuttu ristiäisiini olen melkoisen allerginen sen juhannuspuun siitepölylle. Koska olen suorastaan uhkunut terveyttä tämän alkuvuoden aikana sen tuoliepisodin ja sen viattoman pienen nuhan (joka sitten myöhemmin osoittautui keuhkokuumeeksi)  vuoksi on terveydenhuolto ja lääketeollisuus saanut ansaitun osansa opiskelijaroposistani. Kävi siis niin, että painelin sosiaalitoimiston luukulle, läväsin niille sen sentin pinon paperia mitä ne vaatii ennen kun alkavat edes keskustella ihmisten kanssa ja sanoin, että tartten lääkkeitä joihin minulla ei tässä vaiheessa vuotta ole varaa.

Koska ilmeisesti jokin laki määrää, että edes opiskelijoita ei voi jättää tukehtumaan miten sattuu sain sitten paperin jolla sain käydä nuo lääkkeeni lunastamassa läheisestä apteekista kokonaan yhteiskunnan laskuun. Päätöksessä kyllä mainittiin jokseenkin happamaan sävyyn, että se on tehty jonkin erityisharkinnan alaisesti ja jatkossa olisi syytä osata varautua lääkekuluihinsa itse omasta pussistaan. Varasin ensimmäisen käyntini yhteydessä ajan myös sosiaalityöntekijälle "kokonaiskartoitusta" varten. Jos siitä ei muuta apua ole niin saanpahan aukoa päätäni sille työntekijälle (oikeasti luonnollisesti käyttäydyn mallikelpoisesti) ja kysyä siltä, että mitenköhän hitossa ne kuvittelee minun opintotuella "varautuvan" siihen 280e lääkelaskuun joka minua keväisin odottaa, kuinka kauan ne kuvittelee että voin elää syömättä? Reilut kaksi kuukautta? Sen verran suunnilleen menisi kerätä tuo summa talousrahoista jotka lainan ja tukien jälkeen jää käteen kun vuokra ja pakolliset laskut on maksettu. En minä nyt hitto tahallani ole sairas, jos olisin tuo suoranainen vittuilu yhteiskunnalta olis minusta ihan ansaittua, mutta minä kun en ole tätä tomumajaani valinnut niin paskempi mäihä. Ja kyllä, aion edelleen jatkossakin tehdä ihan saman tempun. Minusta minulla on oikeus syödä ja elää siinä missä muillakin, minä sentään maksan ne lääkkeeni ihan kiltisti ne loput 9 kuukautta.

Niinpä tänään kävelin ulos apteekista kassissani lääketeollisuuden hienointa hienoa (mahdollisimman halpoina kopioina toki) joiden olisi tarkoitus pitää minut hengissä seuraavat pari kuukautta. Lasku tästä yhteiskunnalle? Palttiarallaa 600e josta sosiaalitoimisto avusti minulle jäävän osuuden kanssa, eli suunnilleen sen 280e arvosta, loput maksaisi ystävämme KELA muutenkin.

Kaunista kevättä, siellä on ulkona aivan ihana ilma!

torstai 14. huhtikuuta 2011

Nuorison pahoinvoinnista

Eksyin lukemaan tämän jutun ja sen kommentit ja kommentoin juttuun itsekin, olen laiskalla tuulella joten kopioin vastaukseni suoraa tähän. Juttu on ehdottomasti lukemisen arvoinen; ikäryhmäni henkisestä pahoinvoinnista puhutaan paljon:

Tässäpä siis minun näkemykseni miksi voimme niin huonosti:


Kuulun itse siihen -80 luvun puolivälin kieppeillä syntyneeseen joukkioon ja minulla on luonnollisesti oma käsitykseni siitä miksi ikäryhmälläni menee huonosti.

Ensimmäinen syy minkä voisi mainita on se, että koulutuspolitiikka on mitä on. Ihmisiä koulutetaan aloille joilta ei työllisty, yliopistojen opetushenkilökuntaa ei edes kiinnosta oppivatko oppilaat, opetusaika kun on poissa kallisarvoisesta tutkimustyöstä ja vain välttämätön paha (kärjistäen, hyviäkin opettajia löytyy kyllä). Opiskelijat kuitenkin pitää saada ulos tutkinnon kanssa osasivat he asiat tai eivät, koska valmistuneet tuottavat rahaa... Laatu kärsii, opetuksen arvostus kärsii, oppilaan jättävät opintonsa kesken, lisätään sisäänottomääriä. Kierre on valmis.

Toinen asia joka liittyy hyvin tiiviisti ensimmäiseen on tämä nykyinen "teistä voi tulla ihan mitä ikinä tahdotte"-ajattelu. Kaikista ei ole kaikkeen, se pitää vain hyväksyä. Haahuillaan, haaveillaan, etsitään opiskelupaikkaa, tehdään opintoja ja kuvitellaan, että ihan oikeasti työllistytään alalle jossa itsensä elättää tässä maassa kourallinen ihmisiä. Tässä maassa koulutetaan liian korkealle ihan liikaa ihmisiä. Korkeakoulutusta arvostetaan liikaa, se on "jokaisen oikeus" eikä kukaan tahdo enää tehdä sitä oikeaa suorittavaa työtä. Arvomaailmamme on vääristynyt jos katsomme nenänvarttamme pitkin itsensä ja ruumiinsa likoon laittavaa ihmistä ja hänen työpanostaan, kuka niihin hommiin enää haluaa? Ja kun ajatusmaailma on se, että "minusta voi tulla juristi niin miksi tyytyisin vähempään".

Kolmas asia liittyy toiseen, valmistutaan ja huomataankin, ettei niitä töitä ole. Eikä niitä töitä ole kamalasti opiskelijoille muutenkaan, haet kesätöitä ihan tosissasi ja osa paikoista ei vaivaudu edes ilmoittamaan, että "Et juuri tällä kertaa tullut valituksi". Kesätöihinkin vaaditaan välillä melkoisesti työkokemusta ja eihän sitä ole jos ei ole töihin aikaisemminkaan päässyt. Lisäksi suurin osa työpaikoista löytyy suhteilla. Minä en tule tänä(kään) kesänä saamaan oman alani työkokemusta enkä oikein muutakaan työtä vaikka olen kyllä hakenut ja ollut olematta turhan nirso. On aivan mahdottoman masentavaa tulla haukutuksi laiskaksi ja kuulla "kyllä etsivä töitä aina saa" jos niitä töitä ei ihan oikeasti saa vaikka kuinka etsii.

Lisäksi yhteiskunnan asenteet ovat niin kamalan nurinkurisia tänäpäivänä. Jos makaamalla kotona pärjää paremmin kun opiskelemalla niin miksi opiskella? Etenkin kun niistä töistä ei välttämättä ole tietoakaan valmistumisen jälkeen. Jos työttömänä tienaa paremmin kun tekemällä osa-aikatöitä niin miksi mennä töihin? Kun katsoo vierestä ystäviä jotka ovat valmistuneet ja etsivät töitä, on enemmän sääntö kun poikkeus, että työsuhde on pätkää. Vakituinen työpaikka kuulostaa utopistiselta toiveunelta. Vanhemmat sukupolvet lastaavat niskaan odotuksia, mahdollisuuksia on miljoona joista pitäisi löytää se just oma juttu, omat odotukset ja tavoitteet ovat ehkä liiankin korkealla ja epärealistisia tai puuttuvat kokonaan kun joko mikään ei oikein kiinnosta tai sitten on liikaa mistä valita. Mitä muuta voi odottaa kun henkistä pahoinvointia?
Maailma on tosiaan muuttunut.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Rikkaat opiskelijat ja opintotuen indeksiin sitomisen turhuus

Lueskelin tässä kansanedustajaehdokkaiden lärpäkkeitä ja monessa puhutaan opintotuen sitomisesta indeksiin. (No, eipä ne taida juuri uskaltaa muuta tuolla koululla liikkuessaan sanoakaan.) Tähän mennessä eivät ole saaneet tuota aikaan ja opintotuki onkin nykyään ainut tuki joka ei ole sidottu indeksiin.

Laskeskelin tässä sitten ihan huvikseni, että minkä arvoisena yhteiskunta minun työtäni pitää.

KELA vaatii suoritettavaksi 4,8op (opintopistettä) tukikuukautta kohti. Yksi opintopiste vastaa suunnilleen 26,7h työtä, jolloin tuo 4,8op/kk tarkoittaa 128,6h/kk mikä tarkoittaa suunnilleen 32,15h/ viikko eli 6,43h/päivä.

Opintoraha on 298e/kk josta veroa maksetaan 10%, eli käteen jää 268,2e/kk.
Opintorahasta tuntipalkaksi siis muodostuu 2,1e/h

Jos opiskelija saa täyttä asumistukea hän saa kuukaudessa 268,2+201,60e eli yhteensä 468,8e
Tuntipalkaksi verojen jälkeen siis jää 3,7e/h

Jos opiskelija siihen päälle nostaa maksimimäärän lainaa eli 300e/kk hänen kuukausiansionsa ovat 768,8e/kk
Ja tällöin opiskelijamme tuntipalkaksi tulee huima 6,0e/h, josta kolmannes siis on lainarahaa.

Opintotuki ei mitenkään huomioi ylimääräisiä menoja, kuten lääkärikuluja, lääkemenoja tai vastaavia. Asumislisän "vuokrakatto" jonka jälkeen maksat loput itse on 252e siihen asti KELA tukee vuokraa 80%.

Kunhan tuli mieleen kun lueskelin yhden ehdokkaan vaalimaioksesta 10e/h minimipalkan kirjaamisesta lakiin...

Eipä minulla tämän kummempaa tällä kertaa.