lauantai 26. kesäkuuta 2010

Typerät nimet

Oletteko koskaan lukeneet lehtien "kastetut"-palstaa? Oletteko koskaan miettineet, mitä ihmettä ne vanhemmat on pienissä päissään miettineet joillakin niillä nimillä ja nimiyhdistelmillä?

Minulla on harvinainen sukunimi ja joudun melkein aina sen toistamaan ja tavaamaan, koska sen kirjoitusasu on todella vähän suomalaisittain erikoinen. Eikä siinä, mutta ottaahan se päästä välillä. Mietin niitä parkoja, jotka joutuu tekemään sitä samaa etunimensäkin kanssa.

En sano, ettäkö kaikkien nimi pitäisi olla Anna tai Mikko tai Pekka tai Liisa, vaikka noin ylipäätään olenkin perinteisten suomalaisten nimien kannattaja. Mutta sellaista ylimääräistä turhaa kikkailua minä en käsitä. Miksi pitää keksiä joku kammottava kirjoitusasu jollekin normaalille nimelle? Khatarine, Jenicha, Micael jne. Miksei niitä nyt voisi vaan oikeasti kirjoittaa kuten ne sanotaan? Minkä lisäarvon se joku vierasperäinen tai muuten vaikeasti selitettävä kirjain tai kirjainyhdistelmä sille nimelle tuo? Erikoisuus? Onko se oikeasti niin tavoiteltavaa? Sama koskee näitä Annalise Elisabeth Alexandra Möttösiä. Eli yhdistetään liuta erikoisia vierasperäisiä nimiä johonkin niin tasan klassiseen suomalaiseen sukunimeen, että lopputulos on lähinnä koominen. Lisäksi kun nuista nimistä tulee jokatapauksessa joku väännös tai käännös jota sitten käytetään niin mikä pointti sillä alkuperäisellä nimellä edes lopulta on jos sitä ei viranomaistahoa lukuunottamatta kukaan ikinä missään käytä? Noh, ehkä olen vaan tyhmä tai tylsä kun en tajua.

Minä henkilökohtaisesti vihaan kaksiosaisia nimiä. Niiden kanssa sitten aina arvotaan, että viivalla vai ilman ja yhteen vai erikseen ja miten sitä ihmistä sitten kutsutaan lopulta ja minkälainen lyhenne tai lempinimi juuri tällä Leena-Marjatalla on käytössä. Ja jos tykkää niin sitten tykkää, minä vaan en arvosta.

Joskus tulee ikäviä ja ärsyttäviä tilanteita niiden ihmisten kanssa joilla kutsumanimi on eri kun ensimmäinen etunimi. Tämäkään nyt ei oikeastaan haittaa jos ei tarvitse virallisesti olla ihmisen kanssa tekemisissä. Kun joku esitellään niin kutsumanimeähän siinä käytetään, mutta sitten kun tällainen toisen nimen käyttäjä tulee asiakkaaksi ja on juuri mennyt naimisiin niin sitten kun se nimi ei ensikatsomalla täsmää yhtään siihen paperilla olevaan viralliseen nimeen niin tulee hetkeksi sellainen "heeeetkinen"-olo. Tuo nyt jo on tosiaan aika harvinaista, mutta joskus olen sen kanssa joutunut tosiaan pähkimään.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Iltojen radiotarjonta

Miksoköhän perjantai-iltaisin ei radiosta tule kun eri vuosikymmenten diskohittejä? Ei siinä mitään muuten, mutta kun ajelin perjantaina jossain perähikiällä ja totesin, ettei radiosta kuulu kun kaksi kanavaa ja kummatkin soittaa samaa sontaan niin alkoi itkettää. En sitten älynnyt varata omia levyjä mukaan, vaikka periaatteessa tiesinkin, että reitti jota ajan ei todellakaan ole normaalien kuuluvuusalueiden sisällä.

Noh, koin ratkiriemukkaita hetkiä ajaessani yhden pienen kylän keskustan läpi 40km/h ja kuunnellen 90-luvun radiohittejä. Hetken jaksoin pohtia mielenterveyttäni, mutta sitten tajusin tilanteen koomisuuden ja jouduin pysähtymään kun nauroin kippurassa tilanteen älyttömyyttä. Minä, pieni naisihminen joka näyttääkin siltä, että viimeisimmäksi minuun yhdistäisi tuon musiikkikategorian. Allani oli uudehko auto (jossa ei siis todellakaan ole äänentoistoa eikä katu-uskottavuutta pillurallaamiseen) huudattaen lapsuuteni ja nuoruuteni suuria tähdenlentoja. Istuin hetken rauhoittumassa ja jatkoin matkaa teillä joiden kunnostamista kukaan ei varmaan ole koskaan harkinnutkaan vaikka aihetta olisi.

Jos kaipaatte kultaista 90-lukua niin suosittelen tätä: Solid Base - Mirror Mirror

ps. Olen edelleen turhan kiireinen ärsyyntyäkseni asioista kunnolla.

torstai 17. kesäkuuta 2010

Kiire hyvine ja huonoine puolineen

Tajusin juuri tänään, että kun on liian kiire ei ehdi edes kunnolla ärsyyntyä mistään. Asiakkaat ei jaksa olla kovin tyhmiä tai ärsyttäviä kun huomaavat, että tiskin takana on oikeasti kiire ja kun ei ole aikaa lukea päivälehtiä niin verenpaineeni on varmaan laskenut epäterveellisen mataliin lukemiin viimeaikoina.

Sellaisia pikakiehahtamisia toki tapahtuu. Ärsyttää kun joku unohtaa mainita hyvin tärkeästä asiasta X tai joku jättää jotain tekemättä ja pistää sen minun niskoilleni. Joku idiootti ei tajua kolmannellakaan selittämisellä miksen voi antaa papereita mukaan ilman että tarkistan henkilöllisyyden tai miksei känniääliöiden huono läppä jaksa naurattaa työajan jo loputtua. Nuitakaan vaan ei vain yksinkertaisesti ehdi murehtia tai märehtiä kovin pitkään kun koittaa yksin tehdä kahden ihmisen työt vuoden kiireisimpään aikaan.

Niin, että nyt ette saa tulikivenkatkuista avautumista mistään tietystä aiheesta. Minua on ärsyttänyt viimeaikoina muutenkin tavanomaista vähemmän, tiedä sitten mistä sekään johtuu. Olen jopa ihan oikeasti nauttinut työstäni lähemmäs 90% ajasta ja kun en oikeasti ehdi seurata mitä maailmassa ympärilläni tapahtuu niin ihmisten idioottimaisuus ei juuri ehdi ahdistaa.

Miksi sitten ylipäätään kirjoitan? Koska minulla on hetki aikaa istua perseelläni. Ja keksin minä toki aina aiheita joista valittaa. Tänään yksi sellainen oli kun päädyin jostain käsittämättömästä syystä lykkäämään telkkariini nettipiuhan. Kertokaa minulle hyvät ihmiset mihin hittoon telkussa tarttetaan nettiä? Kellon katsomiseen? Itse en keksi ainuttakaan kunnollista syytä miksi tuo piuha tuohon töllöttimeen jäisi. Uskoisin ihan oikeasti, että jos on niin nörtti, että tahtoo ylipäätään tökätä sen piuhan kiinni siihen töllöttimeen niin on myös sen verta tietokoneista kiinnostunut, että se töllötin on kiinni siinäkin masiinassa. Joten, toistan: Mihin ihmeeseen telkkarissa tarttetaan nettiyhteyttä?!

torstai 10. kesäkuuta 2010

Sairastamisesta

Kipeänä oleminen ei ole kivaa, no sen nyt tietää kaikki. Sitten kun olen vielä sitä saamarin pahuksen ärsyttävää ihmistyyppiä joka ei sairastu kunnolla oikeastaan koskaan, joten käytönnässä kotiinjääminen on vain haave.

Kukaan lääkäri ei kirjoita sairaslomaa ihmiselle jolla on lämpöä vähän yli 37 astetta ja joka muuten vaikuttaa olevan suunnilleen tolpillaan. Mutta kun minulle tuo 37 tuntuu jo aikasta kovasti kun normaali ruumiinlämpäni on vähän päälle 35. Minulle tuo 37 on jo sellainen, että saan hytistä viltin alla ja tuntea oloni kipeäksi, mutta koska äiti pienenä opetti, että vasta kun on kuumetta jäädään kotiin niin pyhpah. Noh, minä kyllä sen saikun hankin jos olo on kipeä. Olen kuitenkin asiakaspalvelutyössä joten ei kehtaa tai viiti mennä sinne sairastuttamaan muita.

Mistä sitten päästäänkin siihen pää-ärsytysläheeseen. En tajua mikä hitto siinä on, että jotkut ihmiset ihan väkipakolla menevät sinne töihin sairaanakin? Tai ylipäätään liikkuvat sairaana ympäriinsä. Sen tajuan, että pitää pikaisesti käväistä ruokakaupassa jos asuu yksin, mutta että pitää kaikki virastot lähtä koluamaan läpi asioiden kanssa joitten kanssa se päivä tai pari ei ihan oikeasti ole kuolemaksi. Ja tässä taas se, että miksi hitossa ne jutut pitää jättää viimisiin päiviin kun sitä aikaa niiden hoitamiseen on KUUKAUSIA tai vähintäänkin se viikko. En tajua.

Muistan tässä viimekesänä kun asioin yhdessä huonekaluliikkeessä, olin jotain ostamassakin, mutta sitten kun jonossa kuuntelin kassaneidin martyrointia siitä kuinka hän on sairaana töissä ja kuumettakin on melkein 40 astetta ja kamala olo, mutta koska tahtoo olla hyvä työntekijä niin tuli nyt sitten töihin kun ei meinattu ketään muuta saada tilalle. Vein ostokseni takaisin hyllyyn ja kävelin ovesta ulos. En osaa arvostaa sitä, että myyjä on tahallaan tartuttamassa asiakkaitaan, vielä vähemmän jaksan ymmärtää asiakaspalvelijalta asennetta, jossa hän asettaa itsensä martyyrin asemaan ja vielä vähemmän jaksan ymmärtää sitä, että sen sijaan, että kassa tekisi työtään hän valittaa henkilökohtaisista ongelmistaan asiakkailleen.

Samalla tavalla en tosiaan ymmärrä sitä, että työkaverit tulee sairaana töihin. Ei näytä hyvältä jos asiakaspalvelija on sairas, eikä se tee kamalan hyvää muutenkaan, että eka joku on sairas ja sitten parin päivän päästä on pari muutakin sairaana, puhumattakaan siitä, että sitten se sairaana töihintullut saa keuhkokuumeen kun ei tajua levätä ja on kuukauden poissa. Mutta kukin toki tyylillään.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Idootit liikennevaloissa

En muuten ole hetkeen hankkimassa omaa autoa. Yksityisautoilu ei sovi minulle, nostaa liiaksi verenpainetta. Ei kyllä tosin sovi julkinen liikennekään. Linnottaudun sitten vissiin kotiin loppuiäkseni ja lihon palloksi. Tosin minulla ei ole siskoa joka suostuisi kantamaan minulle ruokaa sitten kun en enää pääse sängystä ylös tai avaa ovea lähettipojalle. Pitänee muuttaa eteiseen.

Niin, se miksi minua taas ärsyttää tuo yksityisautoilu. En tiedä koskettaako sama ongelma koko Suomea vai vain tätä mettäkylää mutta hitto, että hirttää kiinni kun ihmiset ei perkele osaa ajaa liikennevaloissa. Tuijotetaan vaan sitä edellisen auton jarruvaloa tai takapuskuria eikä sitä pahuksen valopönikkää. Tämä johtaa siihen, että sen sijaan, että koko jono lähtisi valoista sujuvasti liikkeelle lähtee se siitä auto kerrallaan minkä takia siitä liikennevaloista pääsee ehkä puolet vähemmän autoja kun mitä siitä voisi päästä. Onhan nuita muitakin idioottimaisuuksia kuten paskat kaistanvaihdot, valojen käyttämättömyys ja kyvyttömyys käyttää vilkkua (sitten on ne joilla se on yhdistetty rattiin). Tuo liikennevalojuttu nyt vaan erityisesti pisti silmään tänään kun sombailin töihin.

Sen lisäksi vituttaa lakko ja ihan jumalaton kiire. Ei ole aikaa tehä yhtään mitään. Koko ajan pitää juosta johonkin suuntaan. Hiton ärsyttävää. Nytkin tämän postauksen kirjoitin yhdellä kädellä jonottaessani yhteen puhelinpalveluun. Eihän niillä sitten kestänytkään kun 20 minuuttia tuo jonotus. Ja nyt sitten siirryn tekemään jotain mikä toivottavasti saa verenpaineeni ainakin hetkellisesti laskemaan.