maanantai 29. marraskuuta 2010

Ja mikäs virka sillä muulla lainsäädännöllä sitten oli?

Taas on pyörinyt uutisissa juttua sharia-laista ja sen soveltamisesta. Ei siinä mitään, mutta tänään yksi kohta eräästä uutisesta oli jo niin räikeän huvittava, että lainaanpa sen tännekin:

Kimmo Sasia haastateltiin perjantain Kotimaa24-verkkolehteen perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan ominaisuudessa. Sasin mukaan sharia-lakia voisi soveltaa Suomessa vain silloin, kun se on linjassa suomalaisen lainsäädännön kanssa. Shariaa ei ulotettaisi Sasin mukaan rikosasioihin.

Kyseessähän voi olla vaan liian pitkälle mennyt selittely, koska tuossahan ei ole mitään järkeä. Tuossahan vaan lausahdetaan se itsestäänselvyys mikä on mahdollista jo nyt: "Saatte noudattaa omaa uskontoanne jos se ei ole ristiriidassa Suomen lainssäädännön kanssa." Voi kun jalomielistä Sasilta. Ongelma on siinä, että tuota asiaa varten meillä on jo olemassa uskonvapaus joka on jonnekin päin sitä lakikirjaa kirjattukin ja joka kattaa tuonkin asian. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kun perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja ei ole tietoinen jo olemassaolevasta lainsäädännöstä tuon vertaa. Ainut syy minkä tuolle lausahdukselle ja ylipäätään ehdotukselle keksin on se, että halutaan  joku syy maksataa tuo(kin) homma valtiolla.

Trendikästä hidastelua

Kuten olen aikaisemminkin maininnut paheeni on naistenlehdet. Erityisesti kaikki terveyteen, hyvinvointiin ja liikuntaan liittyvät. Nyt on ollut kamalasti puhetta downshiftaamisesta eli hidastamisesta. Nautitaan kaikesta, opetellaan hengittämään ja mutustellaan rusinoita. Ihanne on hypätä pois oravanpyörästä ja aina parempi jos voi muuttaa maalle ja tehdä etätöitä.

Sinänsä asiassa ja ideassa ei tietenkään ole mitään pahaa, mutta silti minulle tulee jotenkin ikävä olo tuosta. Olen suhtautunut tuohon koko ideologiaan vähän torjuen. En kamalasti arvosta sitä, että hommasta pitää tehdä joku kamalan iso juttu. Että se on cool ja trendikästä. Painotetaan kamalasti, että jokainen miten pystyy ja mihin on mahdollisuuksia. Minusta jokaiselle tekisi ihan ehdottomasti hyvää jos osaisi katsoa välilä isosta kuvasta pieniä yksityiskohtia, osaisi nauttia siitä arjestakin ja etsisi niitä juttuja jotka on itselle tärkeitä, jollekulle nuo jutut voi ihan oikeasti olla se silmiä avaava kokemus joka muuttaa elämän suunnan täysin ja saa hakeutumaan uudelle alalle ja tavoitteelmaan ihanne-elämää. Nuita täyskännöksen tehneitä ihmisiä kai ihan oikeasti onkin, ainakin sen verran monta haastattelua olen aiheesta lukenut. Ja onhan se sinällään hienoa, että ihminen uskaltaa heittäytyä, etsiä itseään ja muuttaa omaa maailmaansa ja itseään.

Sitten tulee se mutta... Tässä maailmassa ei kuitenkaan kaikille löydy niitä ihania vanhoja maataloja läheltä Helsinkiä johon perheet voivat muuttaa kasvattamaan kasvimaalla herneitä ja porkkanoita etätöiden lomassa. Eikä minusta tarvitse ollakaan. Eihän se tietenkään myy jos joku ihminen ei ole kunnolla pistänyt elämäänsä ranttaliksi, mutta kun monesti tuntuu, että unohdetaan sitten kuitenkin se itse hidastaminen. Unohdetaan se mikä sen ideologian takana ihan oikeasti oli. Eli se kohtuullistaminen, se eläminen. Se pienistä asioista nauttiminen. Kaikilla  ei todella ole mahdollisuuksia tai välttämättä halujakaan hypätä kokonaan oravanpyörästä ulos ja muuttaa maalle, miksei siis tuotaisi enemmän esille sitä mikä oikeasti on tärkeää? Jos joku oppii nuiden artikkeleiden kautta nauttimaan ensimmäisistä lumihiutaleista, tuikkukynttilöistä ikkunalaudalla tai oikeasti tuntemaan sen rusinan syönnin nautinnon niin mikäs siinä, ollaan päästy siihen mihin oli tarkoituskin, eli tuottamaan ihmisille lisää nautintoja.

Ympärillämme on niin valtavan paljon kaikkea pientä ja ihanaa. Kauneus asuu pienissä asioissa. Maailma ei ole niin vittumainen ja kettumainen paikka kun välillä tuntuu. Täällä on kovan ja kylmän seassa paljon pientä ja pehmeää. Ne asiat vaan on niitä, jotka pitää hoksata itse. Ei niitä voi kukaan osoittamalla osoittaa kenellekään, voi ehkä vinkata, mutta ei kukaan voi näyttää toiselle ihmiselle kauneutta jota toinen ei halua tai osaa katsoa. Ei koko elämäänsä tarvitse muuttaa osatakseen nauttia hetkestä. Ei suurimpia saavutuksia ole ne joita rummutetaan lehtien sivuilla.

Kuinka aitoa voi olla onni jota varten täytyy muuttaa kaikki ympäriltään?  Kuinka arvokasta on se, että hidastaa koska se on trendikästä? Kuinka hienoa ja opettavaista on se, että ihminen jolla on siihen varaa ja mahdollisuudet vaihtaa asunnon toiseen ja sisustaa elämänsä uusiksi?


Ei, en ole pehmenemässä päästäni lopullisesti (toivottavasti), mutta törmäsin vain taas yhteen tuollaiseen juttuun ja aloin taas miettiä asiaa. Minä aion lapsellisella riemulla nauttia jokaisesta Mauri Kunnaan piirtämän joulukalenterini luukun takaa paljastuvasta kuvasta ja muista pienistä mukavista asioista elämässäni. Samoin aion ihan yhtälailla ärsyyntyä asioista edelleenkin yhtä tulisesti kun tähänkin asti, mutta minä teen sen koska olen sellainen, en koska se on trendikästä. Sitä kai minä vain koitan sanoa, että jokaisella on omat tapansa kokea asioita ja olla onnellinen, miksi siis pitäisi koittaa kopioida jonkun toisen tapa, miksei se oma riitä?

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Maksaisikohan joku minullekin matkan etelään?

Viimepäivinä on taas ollut uutisointia romanikerjäläisistä. Suurin osa ilmeisesti myöntää suoraan tulevansa takaisin keväällä. No tyhmiähän ne olisi jos eivät tulisi. Ilmainen majoitus, ilmainen ruoka ja paluumatkat maksetaan kiltisti. Tarvitsee vaan säästää jostain rahat takaisin matkustamiseen niin saa taas nauttia vastaavasta lomasta ensivuonna. Minullekin kelpaisi, mistäköhän löytyisi maa, johon voisin mennä elelemään ensikesäksi? Loma tekisi ihan hyvää, ei tarvitsisi tehdä töitä vuokranmaksun eteen ja jossain sievässä puistossa istuskeleminen tuskin olisi kovin paha nakki...

No ei vaan ihan oikeasti. En epäile, etteikö Romaniassa olisi ongelmia, mutta silti minusta nykyisellä tavalla ei oikeasti auteta ketään. Ongelmia siirtelemällä ei yleensä päästä kovinkaan hääppöiseen lopputulokseen. Minkä taakseen jättää ja silleen. Lisäksi on mielestäni väärin auttaa vain niitä jotka ovat riittävän röyhkeitä huijatakseen systeemiä. Lisää jos tahtoisi luetella ärsyttäviä fraaseja niin voisi toki sanoa, että hätä keinot keksii... Valtiot ovat käsittääkseni jossain määrin olemassa sitä varten, että ne valvovat asukkaidensa etuja ja pitävät huolta yhteisistä asioista. Voin  kuulostaa sydämmettömältä, mutta minusta Romanian ongelmat ovat ensisijaisesti Romanian ongelmia, eivät Suomen. Ylipäätään olen sitä mieltä, että niin kauan kun tässä maassa ei ole rahaa huolehtia sairaista ja omista köyhistä on turha houkutella tänne lisää ulkopuolelta.

Asiat ovat harvoin niin yksinkertaisia kun miltä ne lehtien sivuilla vaikuttavat ja myönnän, ettei minulla ole ensikäden tietoa asiasta. Silti en ymmärrä, että jos Romanian tilanne on nuin huono ja se on EU:iin kuuluva maa mikseivät muut EU maat harrasta suurempaa painostusta Romaniaa kohtaan. Rahallisella avulla ei minusta ole kovin pitkän aikavälin hyötyä jos ongelmat ovat asenteissa. Asenteita taas on hyvin vaikea muuttaa missään muualla kun siellä missä asenteet ovat. Ylipäätään asenteita on valtavan vaikea muuttaa ylipäätään ilman, että se vaikuttaisi propagandalta. Mistä nuo asenteet kumpuavat ja mikä on se pohjimmainen ongelma?

Samoin kun monessa muussakin asiassa katson, että tässäkin parasta olisi jos asia jätettäisiin pikkuisen sivusta katsoen Romanian itsensä hoidettavaksi ja täällä päässä sanottaisiin vain, että "Tervetuloa kaikin mokomin, mutta meillä on ollut sellainen tapa, että porukka elättää itse itsensä." Jos ihmisten taloudenpito on sitä luokkaa, ettei rahat riitä kun tulomatkaan niin voi voi. Siinähän sitä oppii sitten... Paitsi, että oppiiko jos lisää saa kun kättä ojentaa?  Mielessäni tässä on paljon yhteistä lastenkasvatukseen. Lasten tarttee antaa hoitaa osa omista sotkuistaan itse, ekalla kerralla voidaan vähän auttaa, mutta jos ongelma alkaa toistua jatkuvasti pitää muuttaa taktiikkaa ja pysyä jämympänä. Ei ketään saa opettaa siihen, ettei omista asioistaan tarvitse huolehtia itse vaan joku muu hoitaa ja maksaa. Tämä ei kuulosta pidemmän päälle kovin toimivalta ratkaisulta. Meillä on systeemi jota on inhimillisyyden nimissä mahdollisuus käyttää väärin, mutta onko se väärinkäyttömahdollisuus pakko suoda kaikille?

lauantai 27. marraskuuta 2010

Ruffeksi Ruffejen joukkoon.

Olen seurannut jo jonkin aikaa Kemikaalikimara blogia ja sen asiantuntevaa ja hysterisoinnista vapaata kirjoittelua maailmasta jossa elämme. Pidän ehdottomasti Anja Nysténin tyylistä kirjoittaa asiaa välillä vakavammin ja välillä kevyemmin. Kun satuin tämän päivän blogikierroksellani bongaamaan Anjan haasteen  en voinut olla liittymättä joukkoon.

  • Minä vastustan kaikkea yleistä typeryyttä ja hysterisointia.
  • Minä koitan ajatella aivoillani. 
  • Minä koitan elää elämääni ajatellen tekojani ja niiden seurauksia sen sijaan, että vain menisin eteenpäin ajattelematta mitään. 
  • Minä koitan tulla Ruffe-brändin arvoiseksi.
Vaikka kirjoitankin tunteella en halua satuttaa ketään. Siksi minä tätä blogia kirjoitankin. Olen todennut jo aikoja sitten olevani ihminen joka kiihtyy nollasta sataan alle sadasosasekunnin ja leppyy sitten kun saa asiat ulos ja käsiteltyä. Asioiden nieleminen vain ei ole oikea tai tervellinen tapa toimia, ainakaan minun kohdallani. Kun minulla on tämä oma paikka jossa kaikki saa ottaa päähän ja jossa saan ottaa niitä kierroksia ihan vapaasti jaksan paljon paremmin hymyillä ympärilläni oleville. Tämä on se paikka jossa minun ei tarvitse ajatella muita tai muiden loukkaantumista.

Hammaspeikko tahdon olla...

Ja hitot tahdo, mutta vaikeaksi aion taas vaihteeksi alkaa.

Mietinkin, että sehän meni helposti kun se hammaslääkäri lupasi kirjoittaa lähetteen isoon sairaalaan sitä Viisaudenhampaan poistoa koskien. No, se pahuksen käppyrä oli vedonnut siinä lähetteessään...

Ei siihen, että leukaniveleni on kulumisuhan alla.
Ei siihen, että leukani ja suuni on pienet ja siten pahuksen vaikeat operoitavat.
Ei siihen, että pelkään poistoa siinä määrin, että pelkään oksentavani ja tukehtuvani siihen tuotokseeni.
Ei siihen, että jos sitä hammasta ei poisteta se saattaa vaarantaa vuosien oikomishoidot.

Vaan siihen, että olen joskus ikuisuus sitten saanut haistapaskadiagnoosin keskivaikeasta masennuksesta ja että minulla on allergioita. Voi jeeveli etten sano. Aion käydä jututtamassa sitä lääkäriä ja jos sen mielipide asiasta on edelleenkin, ettei se pysty parempaa lähetettä kirjoittamaan soitan sinne hammaspolille itse. Jos ne ei siihen ala niin sitten menen yksityiselle, mutta pitkin hampain ja vasta viimeisenä mahdollisuutenani. Okei, kitisen sinänsä turhasta, mutta jos jonkun toisen blogikirjoituksen lukeminen viisaudenhampaan poistosta on minulle ylitsepääsemätöntä niin... Toisaalta olisi kai se sekin, jos pyörtyisin kesken toimenpiteen.

Ps. pahoitteluni jos joku kuvittelee, etten pidä masennusta oikeana sairautena, en todellakaan ajattele niin, mutta minulle tuo diagnoosi oli van hyvä tekosyy olla selvittämättä oikeaa ongelmaa.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Lahjakorttien kirot

Oletteko koskaan huomanneet, että jos joskus sattuu saamaan jonkun euromääräisen lahjakortin johonkin puljuun niin sieltä ei varmasti tartte mitään sen lahjakortin voimassaoloaikana? Juuri päivä sen kortin umpeutumisen jälkeen kyllä sitten olisi taas yhtä jos toista mitä sillä olisi voinut ostaa.

Sitten kun minä olen minä, niin jotenkin tuntuu, ettei niitä lahjakortteja nyt voi ihan mihin tahansa turhuuteenkaan pistää. Pitäisi keksiä jotain edes puolijärkevää hommattavaa, mutta sitten kuitenkin sellaistakin, mikä olisi vähän jotain hemmottelua. Arvata saattaa löytyykö sellaista tavaraa ikinä. Sitten paniikissa ostaa kaapin täyteen jauhelihaa tai sukkia kymmeneksi vuodeksi kun se viimeinen käyttöpäivä kolkuttelee ovelle.

Lisäksi kun lahjakortit on yleensä mallia "lunastettava kerralla, ei rahaa takaisin" niin tokihan se koko summa pitää käyttää sitten. Paitsi, että yleensä koskaan ei löydä mitään siihen summaan asti tai mielihalut liitelee huomattavasti suuremmissa summissa kun mille lahjakortti on kirjattu. Sitten miettii paniikissa sen viimeisen kympin kohdalla, että mitäköhän hittoa sitä sitten sillä keksisi. 


No minulla oli yksi 50e lahjakortti yhteen jokseenkin suureen kauppaketjuun joten ei olisi luullut olevan vaikeaa keksiä jotain tekemistä sille. No ruokaa ei voi ostaa, koska lahjakortti. Mitään ihan turhaakaan sillä ei viitsi opiskelijana ostaa, joten vaatekaappiin vilkaistuani totesin, että ihminen ehkä tarvitsee muunkinlaisia alusvaatteita kun niitä joskus ikuisuus sitten ostettuja suloisia örrimöykkyalushousuja joita sai kivalla alennuksella Seppälästä joskus vuosia sitten. Etenkin jos meinaa joskus elämässään joutua tilanteeseen jossa niitä nimettömiä joutuu esittelemään muillekin kun peilikuvalleen.

No, otin illan missioksi käydä etsimässä tuon kauppaketjun yhdestä myymälästä itselleni jotain sellaista perseenpeittoa joista voisi jollain tapaa hyvällä omatunnolla sanoa jotain positiivista tai edes neutraalia, no sekin riittää, kunhan ne ei saa aikaan ääretöntä huutonaurua. Lisätehtäväksi annoin itselleni löytää jonkun sievän rintaliivit + alushousut yhdistelmän. No totesin tuon olevan täysin mahdoton tehtävä. Ensinnäkin kaikki alushousut on joko stingejä tai jotain maksialkkareita joiden vyötärönauha hipoo kainaloita, lisäksi kun värisävyinä on lähinnä valkoinen ja beige niin ei kiitos, satunnaisia malleja saa myös mustana (sitä kiitos).

Minä olen mallia suomalainen nainen eli siis, rintava ja persevä, valitettavasti siinä välissä on myös vyötärö. Ylipäätään vaatteiden löytäminen on jokseenkin tuskastuttavaa puuhaa, mutta etenkin alusvaateosastolla minulta meinaa päästä parku. Minä vaan en istu siihen kokovalikoimaan millä alusvaatteita myydään. Alaosat nyt vielä menee, mutta minun ahterini nyt vaan sattuu vaatimaan jonkin verran edes sitä kangasta peitokseen, ettei näytä aivan kertakaikkisen leveältä. Stringit... Ei, ei todellakaan. Mutta en minä hitto mitään mummoalkkareitakaan halua! Miksei nykyään enää tehdä normaaleja alushousuja?

Jos kiroan alaosaosastolla niin vielä pahempaa on kun pitäisi jotain löytää pitämään ryntäät ruodussa. Olen pieni, joten ympärysmittani on pieni, no se onkin sitten ainoa osa mikä on pientä. Kuppikokoni on sitä luokkaa, ettei sitä normaaleista kaupoista löydy kun kolminumeroista ympärysmittaa lähestyttäessä. Joudun käytännössä ostamaan kaikki rintaliivini erikoisliikkeistä jos meinaan saada jotain edes likipitäen sopivaa. Surullista on se, että voin vain haaveilla sievistä alusvaatteista. Markettien sievät yhdistelmät ovat kohdallani vain kaukainen haave. Tai no, rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta eipä minulla ole upottaa satoja euroja hepeneisiin. Valitettavasti.

No, löysin parit sellaiset alushousut joita voi pitää, mutta joista ei kyllä parhaalla tahdollakaan vedellä mitään irstaita mielikuvia. Noh, jos ei kelpaa niin olkoon kelpaamatta sitten. Kierreltyäni epätoivoisesti ympäri kauppaa miettien mitä aion lunastaa viimeisillä viidellätoista eurollani päädyin sukkapakettiin ja kivaan violettiin kynsilakkaan. Hienointa on se, etten minä ikinä käytä kynsilakkaa. Mutta joskos tuota joskus...

Nuiden alusvaatteiden kanssa pitänee koittaa tehdä retki johonkin erikoisliikkeeseen ja toivoa, joskos sieltä löytyisi jotain kivaa tai edes sopivaa...

lauantai 20. marraskuuta 2010

Naapureita ja selkävaivoja

Naapurit pitävät nykyään ulko-oveaan auki käytävään ihan jatkuvasti. Pitävät siis väliovea kiinni ja ulko-ovea auki, mikä tarkoittaa kaiken mekastuksen ja hajujen pääsemistä käytävään. Kunhan saan kerättyä itseni niin käyn mainitsemassa asiasta. Meinaan nykyään aina ovesta ulos astuessani astua päin sitä avattua ovea. Aluksi vain ihmettelin, että mitä ne touhuaa, mutta siinä vaiheessa kun oven eteen alkoi ilmestyä tohveleita selkeästi sen merkiksi, että ovi on auki tarkoituksella homma alkoi minusta tuntua ihmeelliseltä. Lisäksi en pidä siitä, että kun naapurissa poltetaan ruokaa pohjaan minä ryntäilen paniikinomaisesti kämpässäni etsimässä palon alkulähdettä ja tarkastamassa hellaa viidennenen kerran vain todetakseni, ettei se edelleenkään ole unohtunut päälle.

Onnistuin hajottamaan selkäni. On siitä jo jonkin aikaa, mutta kun tuo ei edelleenkään osoita mitään paranemisen merkkejä niin alkaa ottaa päästä. Tahdon salille, tahdon liikkumaan, tahdon purkamaan tätä turhautumistani johonkin. Kiitos ihanien hoitojonojen joudun odottamaan vielä ainakin viikon pääsyä fysiolle, joka voisi katsoa mikä tuossa nyt ylipäätään on vikana. Sitten takana onkin riemastuttavat kuusi viikkoa liikuntakieltoa, mikä kieltämättä alkaa näkyä. 

Ärsyttää ettei ärsytä. Tai siis ärsyttää kyllä, mutta kaikki ärsytykseni on viimesen viikon aikana onnistunut keskittymään aika tehokkaasti vain yhteen kohteeseen. Satunnaisesti ärsyttää toki muutkin asiat kuten nuo ylläolevat, mutta pääasiassa ärsytys palaa tuohon ihan tiettyyn kaksilahkeiseen josta aikaisemmin kirjoitin. Se pahus saa minut hymyilemään ja nauramaan mikä on ennenkuulumatonta. Minä olen hapan ja tosikko, en minä hymyile tai naura. Ikinä.  Minä en myöskään ole koskaan (tai lähes koskaan ollakseni täysin rehellinen) väärässä, mutta tuo pahuksen otus pitää minua pilkkanaan ihan jatkuvasti. Minä en myöskään yleensä häviä väittelyitä mitä sitäkin on nyt viimeaikoina tapahtunut hälyttävissä määrin. Ja kun minä pihisen paheksuntaani se vaan nauraa minulle, ja toteaa minun olevan suloinen. Tahdon ihan ehdottomasti repiä siltä pään irti.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Täydellinen mies

Olen tavannut täydellisen miehen. Se saamarin kaksilahkeinen on ehkä parhaimman näköinen mies, jonka olen koskaan nähnyt niin läheltä. Kun todeksi tullut unelma. Mutta kun se pirulainen myös vituttaa minua pelkällä olemassaolollaan niin paljon, että voisin repiä sen pään irti kun se erehtyy avaamaan suunsa.

Miten maailma voi tehdä minulle mitään tällaista?!

Miten maailma voi olla näin julma?! 

Mitä pahaa minä olen nyt muka tehnyt ansaitakseni tämän?!

lauantai 13. marraskuuta 2010

Piilomainontaa ja tuotesijoittelua

Luin tässä jonkin aikaa sitten Marian Keyesin kirjan Tuiki tuiki tähtönen. (Tämä ei ole tuotesijoittelua!) Kirjassa yhden päähenkilön miesystävä lenteli Finnairilla Helsinkiin ja päähenkilö itse himoitsi jotain Marimekon  tuotetta. Jäin miettimään, että mistä moinen Suomen fanitus. Oli siinä kirjassa mainittu toki muitakin tunnettuja tuotemerkkejä, mutta eihän ne tietenkään minun silmääni niin iskeneet.

Tajuan tietenkin sen mikä ongelma on siinä jos lehtien tuotearvostelut ratkeavat sen mukaan kuka tuotteiden tekijöistä maksaa lehdelle eniten, mutta onko tuotearvostelut koskaan oikeasti niin täysin puolueettomia? Ja jos ovatkin niin kyse on kuitenkin mielipiteestä. Joku on sitä mieltä että Lapinkura on ehdottomasti oluista paras toisen mielestä sitä ei kukaan täysijärkinen juo. Toinen pitää ehdottomasti Toyotaa maailman parhaana autona ja jonkun mielestä Fordia parempaa ei olekaan ja kaikki Japanista tuleva on lahoa roskaa.

Ihmisten mielipiteisiin vaikuttavat niin monet asiat siitä lähtien mitä kotona käytettiin ja mitä se ihminen joka oli meille ilkeä lukiossa piti huippuhienona juttuna, (puhumattakaan niistä jotka halveksivat pintaliitoa ja boikotin syynä on se, että tuote on tunnettu) että täysin analyyttinen ja puolueeton arviointi mistään mitä on mahdollista lähestyä tunteella on melko vaikeaa.

Jos nyt aivan rehellisiä ollaan, niin minua ei häiritse jos tunnistan jonkun tuotemerkin suomalaisesta televisiosarjasta tai jos elokuvassa päähenkilö käyttää jonkun tietyn valmistajan tietokonetta. Jos hommaa saadaan niin rahoitettua ja siten voidaan tuottaa mahdollisesti kuluttajalle halvempaa tai laadukkaampaa viihdettä niin en koe sitä häviökseni.

Tietenkin tuotesijoittelua voidaan tehdä tökerösti tai vähemmän tökerösti. Aika moni on varmaan nähnyt elokuvan The Truman Show? Siinähän tuotesijoittelusta on tehty vitsi ja esitetty hyvinkin tökerösti. Kuitenkin jos johonkin ohjelmaan tai elokuvaan tarvitaan tiettyjä esineitä niin miksei samantien hyötyä siitä jos esittelyä nyt ei suoraan tungeta katsojan silmille? (Minusta on hauska bongata automerkkejä elokuvista, mutta olenkin hiukan kummallinen muutenkin.) Kevyemmässä viihdekirjallisuudessa tämä menee joskus yli kun kirjailija maalailee ihannemaailmaa ja marssittaa päähenkilönsä läpi kaikkien tunnettujen kauppojen ja juottaa tälle maailman hienoimmaksi miellettyä shamppanjaa ja pukien tämän tunnettujen muotisuunnittelijoiden luomuksiin päästä varpaisiin. Joidenkin kymmenien sivujen jälkeen jää miettimään lukeeko listaa maailman brändeistä vai roskaromaania. (Ja en oikein usko, että näille kirjailijoille nuista maininnoista maksetaan.)

Minusta on katsojien, lukioiden ja kuluttajien aliarvioimista olettaa, etteivät ihmiset osaa itse tehdä valintojaan ja suodattaa mainostusta. Jos joku haluaa juuri tietyn valmistajan kengät koska hänen lempihahmonsa televisiossa niitä käyttää niin keneltä se on pois? Etenkään jos se vielä luo ihmiselle itselleen hyvän mielen ja kohottaa itsevarmuutta? Eikö tätä ole käytetty mainoksissa hyödyksi jo iänkaiken? Jos Eva Longoria mainostaa ripsiväriä niin mihin muuhun sillä pyritään kun siihen, että ne ihmisten jotka pitävät kyseisestä näyttelijästä ostaisivat juuri tuon tuotteen monien muiden joukosta? 

Joku voisi sanoa, että on pahasta jos ihmisten elämä sidotaan tuttujen tuotemerkkien avulla televisiosarjoihin ja elokuviin. Tuttuus luo samaistumista, kyllä minua huvittaa jos huomaan, että elokuvan päähenkilöllä on samanlainen puhelin kun minulla tai hän käyttää autoa jonka ratin taakse itse mieluusti istahtaisin. Viihteen tarkoitus on kuitenkin minun käsittääkseni herättää tunteita ja saada ihmiset irrottautumaan arjesta eläytymällä johonkin muuhun. En silti usko, että pari tuttua tuotetta elokuvassa tai sarjassa sekoittaa kenenkään päätä niin paljon, etteikö sitä eroa oman elämän ja viidheteollisuuden luoman fantasian välillä erotettaisi. Tai jos sekoittaa niin ongelma on mielestäni jossain muualla kun tuotesijoittelussa. 

tiistai 9. marraskuuta 2010

Yliopisto-opiskelusta vielä pari sanaa

Kirjoitin aikaisemmin mitkä toimenpiteen minun mielestäni edistäisivät opintoja huomattavasti paremmin kun "kannustavat" lukukausimaksut.

Yliopistomaailmassa on  joitakin muitakin sellaisia perustavanlaatuisia ongelmia jotka minua ärsyttävät. Olen osasta maininnutkin jo, mutta voisin kerätä niitä tähän yhteen jonkin verran.

Järjestelmän rakenne: Yliopisto ei ole perinteinen koulu. Yliopiston on tarkoitus olla paikka jossa tuotetaan uusinta tietoa kaikkien saataville ja siinä sivussa koulutetaan uusia osaajia. Yliopisto ei kouluta ammattiin. Yliopisto on tiedeyhteisö. Periaatteessa jokainen vastaa itse omasta oppimisestaan, tieto vaan saatetaan tarjolle ja on aika paljon itsestä kiinni miten sitä kerää ja omaksuu. Toisaalta taas koska eri laitosten rahoitus on osaltaan kiinni siitä, että porukkaa valmistuu joten sisäänottomäärät rajataan sen mukaan, että saataisiin porukkaa sisään ja sitten osa ainakin valmistuisi. Ja ainakin jossain on valitettavasti nähtävissä myös se, että koska tärkeää ei ole se, että ihmiset osaavat vaan se, että ne valmistuvat niin se tarkoittaa sitä, ettei opetuksen laadulla ole niin väliä, tärkeämpää on se kuinka moni pääsi kurssista läpi, eikä se kuinka moni oikeasti oppi asian.


Opetushenkilöstö: Opetushenkilökunnalle ei ole pedagogisia vaatimuksia, heille ei erikseen makseta opetustyöstä vaan se kuuluu hommaan muun mukana. Tämä on ongelma, koska luennoimaan joutuu porukkaa jota se homma ei kiinnosta ollenkaan ja joille se on lähinnä epämiellyttävä velvollisuus joka vie aikaa tutkimustyöltä ja muilta hommilta. On tosin niitäkin luennoitsijoita joita homma kiinnostaa ja jotka sinänsä opettavat ihan mielellään, mutta joilla siihen hommaan ei ole minkäänlaista kosketusta ja he eivät vaan osaa opettaa. He eivät osaa asettua oppilaan asemaan eivätkä ymmärrä, että heille itsestäänselvä asia on jollekulle vaikea.

Oppimateriaalit: Tämä johtuu osittain edellisestä kohdasta. Kun opetushenkilöstöllä ei ole erityisesti motivaatiota pitää jotain kurssia niin sen opetusmaterialin laatuunkaan ei välttämättä kamalasti jakseta panostaa. Käyn juuri erästä kurssia jonka kurssimateriaalia ei ole kun satunnaisesti viilattu viimeiseen 30 vuoteen ja viilaaminenkin on tehty siten, että osa materiaalia on yksinkertaisesti poistettu ja uusi osa lyöty materiaalin perään joten koko soppa on hyvin epäjohdonmukainen ja sisältää samaa asiaa monessa kohdassa, epäjohdonmukaisuuksia ja aivan täysin turhaa asiaa. Ja kuinka suunnattomia ponnisteluja vaatisi saattaa tuo oppimateriaali ajantasalle ja tehdä siitä käyttäjäystävällisempi? Todennäköisesti alle yksi työpäivä joltakulta joka viitsisi istua alas ja käydä sen materiaalin kunnolla läpi. Mutta ei, kenelläkään ei ole ollut siihen aikaa tai halua viimeiseen 15-30 vuoteen. Tuotakin oppimateriaalia puolustellaan sillä, että kun on vielä paljon huompiakin olemassa, niin sehän on melkein hyvä! Aina on lähdekirjallisuus, mutta kirjoja on kallis lähtä jokaista erikseen hankkimaan kun ne maksavat paljon (perusopukset n. 80e/kpl). Kirjasto tarjoaa joitain kappaleita kirjoja, mutta jos luennolla on 200 ihmistä ja kirjastossa 20 kirjaa on epäsuhta selkeästi havaittavissa.

Oppilasmateriaali: Olen aikaisemminkin ihmetellyt miten minua kummastuttaa, ettei lukiosta tulevat osaa sen vertaa käytössääntöjä, että tajuaisivat, että luennolla ollaan hiljaa kun joku siellä edessä puhuu tai sitten sinne ei tarvitse tulla ollenkaan. Sen sijaan, että pilataan sen oman oppimisen mahdollisuudet niin voisi olla sen verran kohtelias, ettei tulisi pilaamaan muidenkin luentoa. Tämä myös varmasti vähentää luennoitsijan intoa luennoida kun paikalla on selkeästi ihmisiä joita se asia ei kiinnosta ollenkaan. Olisi kaikkien etu jos opiskelemassa olisivat vain ne joita ala ja aihe kiinnostaa. Lisäksi uusille opiskelijoille pitäisi jotenkin saada perille se, että siihen opiskeluun kuuluu hyvin suurena osana se itseopiskelu, se ei enää ole sitä, että istutaan vain tunneilla ja kirjoitetaan siellä kuullut asiat kokeessa. Ainakaan se ei saisi olla sitä, valitettavasti se joskus on.
 
Tästä kaikesta muodostuu soppa jossa opiskelija käy luennolla jossa edessä opettamassa olevasta tyypistä näkee kilometrin päähän, ettei häntä kiinnosta ja että hän olisi kymmenen kertaa mieluummin siellä omassa labrassaan tekemässä "jotain oikeasti hyödyllistä" niin opiskelijoiltakin katoaa se kiinnostus hyvin nopeasti. Jos kysymyksiin ei vastata tai niitä ei huomioida ja jos luennoitsija vaan vetää omaa yhden hengen monologiaan pahimmillaan äänellä josta ei kuule mitään nopeudella jossa kukaan ei pysy perässä katoaa opiskelijoiden motivaatio kurssia kohtaan liki täydellisesti. Porukka ei jaksa käydä luennoilla joilla ei oikeasti opeteta mitään tai joissa ei opetuksesta huolimatta opi mitään. Luennoille syntyy hälinää kun ihmiset eivät jaksa kuunnella. Jos tähän lisätään huono, puutteellinen tai pahimmassa tapauksessa puuttuva opetusmateriaali niin tieto on kyllä jossain, mutta ei kunnolla saatavissa jolloin kursseja ei päästä läpi. Etenkin jos motivaatio alalle on jo ennestään huono ei tilanne ainakaan parane.

Monesti ainakin oman kokemukseni mukaan kursseilla joissa oppiminen edellyttää tehtävien tekemistä itse, (kuten esimerkiksi matematiikka) asiaa ei opi luennoilla vaan laskuharjoituksissa. Silti laskuharjoituksia joissa on paikalla ohjaaja on hyvin usein vähemmän kun itse luentoja. Harjoitukset joissa opetustyyli on samaa kuin luennoilla eli "minä kirjoitan ja te kopioitte jos pysytte mukana" ei juuri saa irti enempää kun alkuperäisistä luennoistakaan.

Hyviä luennoitsijoita on ja yleensä tilanne paranee mitä pidemmälle opinnoissa päästään. Massaluennot vähenevät, porukkaa on yhdellä kurssilla vähemmän. Niiden jotka ovat jaksaneet käydä pari ensimmäistä vuotta motivaatio on jo sitä luokkaa, että heitä jopa todennäköisemmin kiinnostaa opetettava asia ja opettajan homma muuttuu huomattavasti palkitsevammaksi.

En edes yritä väittää, etteikö hyviä luennoitsijoita olisi ja etteikö yliopistossa oppisi asioita. Minulle on osunut vastaan aivan mahtavia luennoitsijoita ja opettajia sanan varsinaisessa merkityksessä joille opiskelijan oppiminen on ollut hyvin tärkää ja jotka ovat nähneet valtavasti vaivaa luodakseen kurssin jolla opetettava asia varmasti painuisi kaikkien mieliin ja joilta on voinut kysyä jos jokin asia on ollut epäselvä.

Silti minusta olisi tärkeää, että ainakin ne ensimmäiset pakolliset kurssit olisi järjestetty niin, että siellä olisi mahdollisuus oppia, antaa juuri lukiosta tulleille uusille opiskelijoille eväät niiden asioiden oikeaan oppimiseen ja muutenkin pyrkiä siihen, että ihmiset oikeasti osaisivat ne asiat ja tietäisivät miten opiskella kun siihen, että mahdollisimman moni läpäisee kurssin.

Aina joskus kuulee niitä kauhutarinoita niistä "korkeimman tason osaajista" jotka eivät lopulta tajua edes oman alansa perusilmiöitä vaikka heillä on tutkintotodistus kourassa.

maanantai 8. marraskuuta 2010

Ja sitten kristallipallot pakollisiksi myös...

Mietin, että miten tämä voi olla muka millään tavalla järkevää. Onko moka kirjoittajan vai onko tämä joku oikeudellinen aivopieru?

Syytettyjen mukaan he eivät voineet tietää, käyttivätkö yrityksen asiakkaat tuotteita huumeiden kasvatukseen.

Syyttäjän mukaan tällainen tieto oli kuitenkin ilmeistä. Syyttäjä perustelee näkemystään sillä, että valtaosalla syytetyistä on aiempi tuomio lievemmistä huumerikoksista.

Siis tarkoittaako tämä nyt sitä, että syytetyt olivat niitä likkkeen asiakkaita vai sitä, että syytetyt ovat liikkeen työntekijöitä vai sitä, että syytetyt ovat liikkeen pitäjiä? Mitä "mukanaolo" tarkoittaa?

No oli tilanne ihan mikä tahansa, niin millä perusteella kenenkään pitäisi nähdä tai aistia, että jollakulla on joku rikostuomio? Lisäksi tuo on ihan määrätömän monitulkintainen, että kenellä oli ja mitä. Saati, että mitä kukakin aikoi milläkin tehdä. 

-Oliko myyjällä aikaisempi tuomio joten hänen olisi pitänyt tietää, että se siisti nuorimieskin aikoi kukkaruukkua ostaessaan kasvattaa huumausaineita eikä esimerkiksi chiliä? 


-Oliko ostajalla aikaisempi tuomio joten hänen ostaessaan kukkaruukkua myyjän olisi pitänyt aistia se (tai vaatia rikosrekisteriote tai muuten todentaa asiakkaan rikostausta) varmistuakseen, ettei hänellä ole aikomusta käyttää ostamaansa kukkaruukkua uusiksi tuhmuuksiin? Ja miten hän olisi sen tiennyt muutenkaan, voi kai joskus kiinni jäänyt hampunkasvattelija ottaa opikseen ja alkaa kasvattaa vaikka sitä chiliä?

- Oliko sekä ostajalla että myyjällä aikaisempi tuomio huumerikoksista joten heidän olisi automaattisesti pitänyt tuntea toisensa ja täten myyjä olisi voinut omaa liiketoimintaansa haitaten kieltäytyä myymästä asiakkaalle kukkapurkkia jota voisi käyttä laittomuksiin ihan siinä missä siihen chilinkasvattamiseenkin. Lisäksi olisi varmaan aika uhkarohkeaa olettaa, että kaikki hampunkasvattamisesta tuomion saaneet tuntisivat toisiaan.

Ensinnäkin uutinen itsessään on aika huonosti laadittu, mutta vielä käsittämättömämpi on tuomio joka perustuu siihen, että joku voisi kysymättä tietää tai vaikuttaa siihen mihin joku aikoo käyttää liikkeestä ostamaansa hyödykettä. Kysymälläkin saatu tieto on hyvin hataraa, koska ihminen kuitenkin on kykeneväinen valehtelemaan, niin puoleen kun toiseenkin.

Jos minä kävelen markettiin ja ostan sieltä kukkamultaa, kukkapurkin ja kasvivalon pitäisikö liikkeen kieltäytyä minulle ne myymästä koska saatan käyttää niitä huumausainerikokseen? Entäs erikoisliikkeen?

Entäs jos ostan 10 litran sankon ja loisteputkellisen pöytävalaisimen ja viherkasviravinnetta? Pitäisikö minulta kieltää nuo ostokset koska voisin käyttää  niiitäkin huumausainerikokseen?

Miksei samaa sovelleta keittiöveitsiin, niillä ei ole niin selkeää yhteyttä huumerikollisuuteen, mutta tappoja ja pahoinpitelyitä niillä käsittääkseni tehdään jokseenkin paljon?

Tulkinnanvaraisuus on lainsäädänössä aina paha asia, saati, että tuomiossa vedotaan siihen, että jollakin pitäisi olla kyky lukea ajatuksia tai mystisesti tietää jonkun ihmisen mahdollinen rikostausta.

Ja miksi minä tästä asiasta vauhkoan? Olenko huumerikollinen? No en ole, mutta olen miettinyt kyseisessä kaupassa asiointia, minulla on ikkunalla kasvi altakasteluruukussa kasvivalon alla... Ja se kasvi on chili jota kasvatan ihan noin harrastuspohjalta. Jos olisin käynyt ostamassa nuo tarvikkeeni Viherpeukusta, kuten en onnekseni tehnyt olisin näyttänyt ihan yhtä huumerikolliselta kun nuo hampunkasvatukseen laitteistonsa hankkineet.

1000e lukukausimaksu yliopistoille? Sanonko...

Jep jep. Näin yliopiston rehtori kannattaa ja kannustaa opiskelemaan: linkki. Ihan täyttä haistapaskahommaahan tuo on.


"Suomen elinkeinoelämän keskusliitto EK kerää miljoonia yritysmaailmasta Aalto- yliopistolle. Näiden miljoonien lisäksi EK haluaa yliopistoille lisärahoitusta opiskelijoiden lukukausimaksuista. Rehtori Lauri Lajunen kannattaa.

-Lukukausimaksu voisi olla ihan pieni. Vaikka 1000 euroa. Ei sillä yliopistojen talouteen olisi merkitystä, mutta se poistaisi roikkujat yliopistoilta."

Näyttäkää minulle se opiskelija jolle 2000e/vuosi on oikeasti "ihan pieni" summa. Ja siis puhun nyt oikeista opiskelijoista. Jos ei nosta lainaa niin tuo 2000e on suunnilleen neljän kuukauden tulot.


Tuo ehdotus on vastoin kaikkea järkeä:
-Se ei todellakaan pidennä työuria
-Se ei todellakaan paranna kansanterveyttä
-Se ei todellakaan kannata tasa-arvoisuutta opiskeluissa


Tuo 2000e vuodessa on ihan helvetisti rahaa opiskelijalle. Se kirpaisi ihan varmasti monen jo työssäkäyvänkin kukkaroa, mutta korkeintaan 800e/kk tuloilla tuo on kuolinisku. (Tuo on se, mitä KELAlta ja valtiolta saa irti nykyjärjestelmässä, kaikille ei vain löydy töitä.) Se ajaisi opiskelijoita syömään ja elämään entistä niukemmin ja huonommin, pakottaisi ottamaan sen lainan tai töitä niidenkin kohdalla jotka nyt vielä pärjäävät ilman. Se parantaisi huomattavasti niiden asemia joilla on maksukykyiset vanhemmat.


Nuo "roikkujat" ovat niin pieni ongelma yliopistoilla, niistä pitää huolen KELA ja sossun kanssa tappeleminen on niin viimeisen päälle kettumaista hommaa, että sitä harva oikeasti tekee hyvikseen. Tuo saattaisi vaikuttaa niihin joihinkin satunnaisiin tapauksiin, jotka käyvät töissä, mutta eivät halua ottaa tutkintoa ulos. Ei nykyään enää ole mahdollista toimia "ikiopiskelijana" koska valmistumiselle on jo asetettu aikarajat.

Ketä tuo hyödyttäisi jos yliopistojen rahavirtaankaan sillä ei olisi mitään vaikutusta?
Johtaisiko tuo siihen, että tukia nostettaisiin? Mikä sen päätöksen arvo silloin olisi? Toisaalta uskoisin, että opiskelijat vain pakotettaisiin nostamaan tuon verran enemmän lainaa, missä tapauksessa voi taas kysyä mihin se lopulta vaikuttaa ja mitä sillä saavutetaan?

Eikö päättäjät vaan voisi koittaa käyttää niitä ihan oikeita keinoja jos ottaa päästä, ettei yliopistoista valmistuta tai, että ihmiset kouluttautuu työttömiksi. Miksi pitää rankaista kollektiivisesti kaikkia kun ne ongelmatapaukset saataisiin kuriin vähemmälläkin? Minäpä sanon heti suoriltaan pari sellaista keinoa jolla olisi paljon enempi vaikutusta nuihin roikkujiin ja muihin lusmureihin:


- Tiukennetaan sisäänpääsyä niin, ettei kaikki halukkaat pääse yliopistoon viettämään välivuotta

- Vähennetään sisäänottomääriä aloilla joilta ei valmistuta tai joilla ei ole töitä.

- Parannetaan opintojen ohjausta ja koitetaan jo aikaisemmassa vaiheessa ohjata ne ihmiset oikealle alalle.
 
Muoks. 15.11.2010

Katsoin juuri tuon varsinaisen Silminnäkijän ja siellä ei sanottu 1000e lukukausi vaan 1000e LUKUVUOSI. Lisäksi rehtori Lajunen ei käyttänyt sanamuotoa "ihan pieni" vaan muotoa "pieni". Tuo toki tarkoittaa sitä, että ainoastaan 500e lukukausi, mutta on se sekin kuukauden ansiot, että siitä kuinka "pieni" summa se on voi jokainen muodostaa oman mielipiteensä... Sen enempää en ainakaan toistaiseksi tuohon ohjelmaan puutu. Kunhan korjasin virheeni.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Kesäajasta ja sen kärsimyksestä

Kaverini kysyi eräänä päivänä, että mitä hyötyä tuosta kellojen siirtelystä muka on. Taisin koittaa perustella sitä jotenkin hienosti. Hänen mielestään koko idea on läpikotaisin typerä. En ollut samaa mieltä, mutta se oli ennen kun aloin tapella Kellon kanssa.

Voi halvattu, miten voikaan olla joku kodin elektroninen rakkine nuin hiton syvältä jostain mihin ei päivä paista. No osaahan sitä toki odottaakin kun se on ruotsalaisten suunnittelema, mutta ei helkkari.

Minulla ei ole ongelmaa digiboksin, internettiin liitettävissä olevan uuden television kanssa, harvemmin olen sormi suussa myöskään tietokoneen, autojen, kännyköiden tai muiden jokseenkin monimutkaista elektroniikkaa sisältävien värkkien kanssa... Mutta tuo saamarin kello on sellainen joka saa minut itkemään verta, kaipaamaan jättilekaa tai vahvoja rauhoittavia. En käsitä miten värkki jossa on perhana vain kaksi nappia (jos sitä mistä takavalaistus toimii ei lasketa) voi muka voittaa minut ja saattaa tällaiseen epätoivoon. En käsitä. Olen viittä vaille nakata koko rakkineen roskiin.


Olen selvittänyt miten tuossa toimii päivyrin asettaminen, miten siihen saa kaksi erilaista hälytystä. Olen havainnut, että siinä on jonkinnäköinen ajanottotoiminto, mutta sitä en käsitä miten tuon pahuksen rakkineen saa näyttämään kuluvaa aikaa ja miten sen saa siihen asetettua.

Ja minä pidin nauhoittavaa digiboksia liian monimutkaisena ja hienona pelkän kellon virkaa toimittamaan ja lahjoitin sen pikkusiskolle... Tahdoin vaan mahdollisimman yksinkertaisen kellon joka näyttää aikaa digitaalisesti. Ja tässä ollaan nyt.

Muoks 6.11.2010 Kello on ajassa... Kerrankin tavastani olla heittämättä ainuttakaan manuskaa pois oli jotain hyötyä. Harvinaisen epälooginen kapistus tuo Kello joka tapauksessa on. Jäämme innolla odottamaan seuraavaa kellojensiirtelyoperaatiota. 

torstai 4. marraskuuta 2010

Kettu ja puuhka

Taas on Oikeutta Eläimille päässyt kuvailemaan salaa.

Ei siinä, kamalathan nuiden eläinten olot on ja mielestäni niitä pitäisi ihan ehdottomasti parantaa.


Minä kannatan turkistarhauksen maltillista alasajoa sukupolvenvaihdoksen kautta. Silti pitää vaan tajuta se, että ne ketut on sen tarhaajan elinkeino, ei ne anna arvokkaan omaisuutensa pilata itseään. Jos jollakin tilalla on likaisia, haavaisia tai nuhruisia eläimiä niin mites se turkistarhaaja ne turkit muka sitten saa kaupaksi? Turkikset on nimenomaan ylellisyystuote, joten niiden pitää olla priimaa.

Silti jos ajatellaan laajemmin, niin meillä kuitenkin on eläinsuojelulait, meillä on jonkinnäköistä valvontaa, meillä on Oikeutta Eläimille-ryhmän tapaisia asiasta kiinnostuneita tahoja jotka pitävät asiaa esillä ja älähtävät väärinkäytöksistä. Eikö siis ole eläintenkin etu, että ajetaan täällä hommia parempaan suuntaan niin kauan kun turkistarhausta pitää jatkaa ja mahdollisuuksien mukaan pyritään alasajamaan alaa?

Karu totuus on se, että jos sitä kettua ei kasvateta täällä niin se kasvatetaan jossain muualla, hyvin paljon mahdollisesti vielä kurjemmissa oloissa ja vähemmällä valvonalla kun meikäläisillä tarhoilla. Tämä on yksi asia joka kannattaa pitää mielessä.

Tarhaiskut ja vandalismin tuomitsen ihan ehdottomasti. Ei se eläinten päästäminen vapaaksi luontoa tuhoamaan ja nälkään nääntymään ole kenellekään hyväksi. Saati se, mitä kärsimystä se aiheuttaa  itse eläimille. Paras tapa on äänestää jaloillaan ja olla ostamatta niitä karvatupsupipoja, ainakin jos karva on aitoa eläintä.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Satu prinssistä ja hädänalaisesta neidosta

Antakaas kun kerron teille sadun. Ja koska kaikki hyvät sadut kertovat prinsseistä ja näiden pelastamista neidoista kerron minäkin teille sadun prinssistä ja neidosta.



Olipa kerran kauan kauan sitten prinssi Rohkea. 

Prinssithän ovat toki komeita, rohkeita, oikeudenmukaisia, hyväkäytöksisiä ja se tärkein, he pelastavat prinsessoja ja muita neitoja. Siksipä:


Prinssi Rohkea lähti etsimään itselleen neitoa jonka hän voisi pelastaa. 


Koska eiväthän prinssit voi osoittaa olevansa jaloja ja hienoja ellei joku näe heidän jaloja tekojaan ja anna heille tunnustusta niistä?


Prinssi Rohkea löysikin neidon joka oli ihan ilmeisesti hädässä ja päätti tehdä kaikkensa tuon neidon pelastaakseen. Hän raivasi kaikki esteet neidon edestä ja koitti tehdä maailmasta paremman paikan jotta neitonen voisi elää elämänsä onnellisena loppuun asti.

Tässä vaiheessa herää kysymys kuka nainen haluaa tulla kohdelluksi neitona koko elämänsä?


Omaa erinomaisuuttaa pullistellen prinssi Rohkea odotti kiitosta neidolta, joka sitä jaksoikin jonkin aikaa tälle antaa. Jossain vaiheessa neidon mielessä heräsi epäilys; Oliko prinssi sittenkään prinssi vai sammakko?

Jossain vaiheessa naisen mieleen herää epäilys, että jos prinssi on niin erinomainen ja täydellinen ja mahtava niin mitä ihmettä se tekee naisen kanssa joka ei muka kykene tekemään mitään itse? (Ja kuinka suuri urotyö roskapussin vieminen ulos nyt lopulta sitten onkaan?)

Prinssi Rohkea jatkoi pokkurointiaan ja oman erinomaisuutensa julistamista, mutta hänpä olikin valinnut väärän neidon. Neito kun ei itse katsonut ollenkaan olevansa niin suuressa pulassa kun prinssi koitti hänelle vakuuttaa. Neito otti ja pieksi itse lohikäärmeensä ja kiipesi hattunsa alas puusta. 

Minä en ole ihminen joka täytyy pelastaa. Sori vaan. Hoidan itse omat ongelmani. En tarvitse ympärilleni ihmisiä jotka luulevat olevansa minua niin paljon parempia, mahtavampia ja pystyvänsä kertomaan minulle mitä milloinkin tarvitsen. Tiedän sen kiitos ihan itse ja jos en tiedä niin osaan ottaa itse selvää siitä. Osaan pyytää apua jos sitä tarvitsen. En halua olla kenenkään "näin pönkitän olematonta itsetuntoani"-projekti. En ole oikein ihmisenä sitä sorttia, että olisin kenestäkään kamalan riippuvainen. Pahoitteluni. Otan mieluummin sammakon joka paljastuu prinssiksi kun prinssin joka paljastuu sammakoksi. Joskus on mukava olla passattavana, mutta elän kuitenkin mieluummin itse elämäni.

Ja näin oli prinssi paljastunut sammakoksi ja neito lohikäärmeeksi. Prinssi ei-sittenkään-niin-Rohkea lähti etsimään uutta neitoa joka olisi halukkaampi tossun alle ja lohikäärme lähti etsimään uusia seikkailuja.

Kaikissa ihmissuhteissa mielestäni kaikkein tärkeintä on se paljon rummutettu tasapuolisuus. Minusta ei koskaan tule kenenkään pikkuvaimoa, sen voin sanoa. Minulla on oma elämäni, minulla on oma vapauteni eikä sitä kukaan pysty minulta väkisellä viemään.  Jos joskus päätän jakaa elämäni jonkun kanssa se tapahtuu tasan vain siksi, että itse sitä haluan. Minua ei voi painostaa eikä pakottaa mihinkään. Minua on turha kiristää. Näillä ehdoilla kanssani pärjää erinomaisesti.

ps. + Olisi joku joka auttaisi mattojen raahaamisessa puisteltavaksi pihalle ja lakanoiden vaihtamisessa. Harvinaisen ärsyttäviä puuhia yksikseen.

pps. + Olisi joku vaihtamaan lampun liian korkealla olevaan lamppuun. Toisaalta, sekin hoituu jakkaralla ja pornokorkkareilla, mutta... Joku voisi olla jotain mieltä tuon puuhan turvallisuudesta.