maanantai 28. maaliskuuta 2011

Uutisia ja asenteita...

Minua on viimeaikoina ärsyttänyt suunnattomasti se kuinka paljon lehdissä (etenkin nettisellaisissa) on vilissyt kirjoitusvirheitä ja jos minä huomaa ne niin niitä on paljon! Jopa otsikoissa on kirjoitusvirheitä, joskus sanoja jätetään pois, joskus niitä on liikaa, joskus asiayhteydet ovat niin kummallisia, ettei niistä tajua mitä oikeasi tarkoitetaan. Missä on oikoluku? Onko toimittajilla nykyään niin kiire työntää ulos lähteetöntä soopaa ja muista lehdistä kopioituja juttuja, ettei heillä ole enää aikaa lukea tuotoksiaan läpi?

Toinen asia mikä minua eilen ärsytti suunnattomasti oli uusimman Kauneuden ja Terveyden (4/11) juttu persoonallisuuden piirteistä ja persoonallisuushäiriöistä. Narsismista nyt on puhuttu ja kirjoitettu mediassa ja etenkin naistenlehdissä viimeaikoina aika paljon ja aika kritiikittömästi, joten kanssaihminen on helppo leimata narsistiksi. Nyt uusimmassa lehdessä oli juttu yleisemmin persoonallisuuspiirteistä jaoteltuna persoonallisuushäiriöiden nimikkeiden alle. Siinä psykiatri Juha Kemppaista oli lainattu sanoin "Juha Kemppainen käyttää persoonallisuushäiriöiden sijaan käsitteitä persoonallisuus tai persoonallisuuden piirteet." Jos koko juttu olisi kirjoitettu persoonallisuuspiirteistä ja oikesti painotettu, että jokaisesta ihmisestä löytyy piirteitä joita esiintyy myös oikeissa persoonallisuushäiriöissä, tosin lievempinä, koko juttu olisi ollut oikein hyvä. Jos siinä olisi oikeasti painotettu sitä, että on olemassa myös oikeita lääkärin diagnoosia vaativia persoonallisuushäiriöitä juttu olisi ollut ihan hyvä, mutta tuo juttu, jossa on tuo lainaamani kohta antaa ymmärtää, ettei tällaista häiriöryhmää ole oikeastaan olemassakaan. Jutussa on mainittu, että on olemassa diagnoosiluokat ja parille persoonallisuushäiriön nimellä annetulle ryhmälle on jopa lueteltu kohtia jolla tunnistaa itsensä.

Ja miksikö minä riehun tästä asiasta? Koska minusta tuo juttu omalta osaltaan halventaa ja aliarvioiva persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä kohtaan. Se mitätöi sitä valtavaa inhimillistä kärsimystä jota moneen persoonallisuushäiriöön liittyy ja saattaa ajaa ihmisiä puhumaan itsestään vaativina persoonallisuuksina tajuamatta ollenkaan mitä se oikeasti tarkoittaa. Sairaan ja terveen mielen välillä on hienoinen raja, ihmisen kärsimys on yleensä se joka määrittää onko kyseessä normaali piirre vai häiriö. Henkilökohtaisesti vihaan sitä, että vakavista asioista tehdään yleiskäsitteitä. Vaikka asiasta puhuminen on tärkeää niin pitää painottaa sitä, että vaikka jokaisesta löytyy piirteitä mahdollisesti useammastakin häiriöstä (kukapa ei joskus olisi jääräpäinen tai innostuisi jostain asioista liikaa?) se ei silti tarkoita, että ne kuuluisivat osana johonkin häiriöön.

Olen hyvin läheltä seurannut ihmistä jolla ihan oikeasti on persoonallisuushäiriö joten asia on minulle siksi niin läheinen ja katsoin oikeudekseni tarttua aiheeseen. Tällä ihmisellä on takanaan psykiatrisia sairaalajaksoja, itsemurhayritys ja hänen elämänsä on ajoittain hyvin vaikeaa ja toivotonta. Hän on raskas lähimmäisilleen ja hänen on vaikea solmia ihmissuhteita. Hän ei ole hankala tahallaan, mutta joskus on hyvin vaikea ymmärtää hänen toimintaansa ellei tiedä mistä se johtuu. Persoonallisuushäiriö voi olla valtava henkilökohtainen tragedia ja vaikuttaa monen ihmisen elämään myös välillisesti, siksi en arvosta tuollaista kevyttä ja viihteellistä asiaan tarttumista, vaikka aihe onkin tärkeä.

Toinen asia mikä minua täsäs mielenterveyspuolessa on viimeaikoina ärsyttänyt huomattavan paljon on ihmisten asenteet masennusta kohtaan. Olen nyt ainakin parilta ihmiseltä kuullut, että hyvin monesti etenkin nuorille ihmisille sanotaan, ettei hän voi olla masentunut koska "Ethän sinä ole ehtinyt kokea vielä mitään." tai "Liekö nuin nuori vielä edes tietää mitä masennus on?"  Tekisi mieli repiä päitä irti tuollaisilta ihmisiltä. Mitä helkkarin tekoa sillä ihmisen iällä on tuon asian kanssa? Tunnen ihmisiä jotka ovat kohdanneet 15 ikävuoteensa mennessä enemmän ikäviä asioita kun moni ihminen tulee koko ikänään kokemaan. Minusta on halventavaa sanoa sellaiselle ihmiselle, että ainut mikä hänessä merkitsee on ikä. Toisaalta se kertoo enemmän ihmisen omasta kokemuksesta ja sokeudesta, mutta yhtäkaikki ärsyttää aivan valtavasti. Samoin kun se, että kenellä on oikeus mennä sanomaan toiselle ihmiselle mitä hänellä on oikeus tuntea ja kokea?! Ei tunteita voi arvottaa, ei kärsimystä voi pistää asteikolle ja arvottaa, että kuka saa kärsiä mistäkin tilanteesta minkäkin verran. Jokainen tuntee tavallaan ja se mikä ei toista hetkauta milliäkään voi toiselle olla oikeasti traumaattinen kokemus. 

Haluaisin vain tietää mitä nuo ihmiset sanoisivat kymmenvuotiaalle sotalapselle joka on nähnyt kotinsa ja perheensä pommitettavan palasiksi? "Et sinä voi mitään tuntea kun olet nuin nuori!" ? 

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Jos se on minun niin älä koske siihen!!!!

Olen tästä vaahdonnut aikaisemminkin, mutta antaapa mennä.

Lainasin Kaksilahkeiselle läppäriäni. Se ei ole aktiivikäytössä oleva kone. Koska pidän enemmän pöytäkoneestani, en sitten ole juuri käyttänyt tuota läppäriä sen jälkeen kun sen takaisin sain. Pariin kertaa käynyt nettiä kurkkimassa.


Okei, koko sotku on osittain omaa syytäni kun puolihuolimattomasti vastasin herran kysymykseen "Hei voinko laittaa tähän pari ohjelmaa jotka tästä puuttuu?" sen kummempia miettimättä "Joo, senkus eipä siinä juuri mitään ole kun en juuri käytä sitä." VIRHE!

Sain siis koneeni kuitenkin aikanaan takaisin ja herra sitten esitteli mitä on pääpiirteissään tuolle koneelle tehnyt, minulla oli silloinkin lähinnä ajatuksena "No saan sen säädettyä haluamakseni jos siltä tuntuu..." enkä juuri kiinnittänyt huomiota herran innokkaaseen sepustukseen ties mistä hienoista ominaisuuksista jota se ja tämä lisäosa tekee. Ainut asia josta jaksoin Kaksilahkeisen kanssa käydä parin sanan väittelyn oli erään paljon käyttämäni ohjelman täydellinen poistaminen syyllä "Et sinä sitä mihinkään tarvitse." Tähänkin suhtauduin sitten lähinnä asenteella, että saan sen kyllä takaisin halutessani. VIRHE!

Olen huomenna lähdössä reissuun, ajattelin tuon läppärin ottaa mukaan kun se nyt on lähinnä matkakoneeksi tarkoitettu. Voi elämä, tuolla koneella menee ikuisuus käynnistyä, en löydä edes sitä vähää mitä siellä ennen oli ja nuo hienot lisäominaisuudet meinaa saada pääni räjähtämään. Tässähän tämä rattoisasti yö meneekin tuota konetta selvitellessä ja ylimääräisiä ohjelmia ja muita pieniä virityksiä purkaessa. Joka saamarin ohjelma on säädetty päin seiniä, kaikki suosikkisivuni on poistettu muistista ja kaikki asetukset on just niin päin prinkkalaa kun nyt voi olettaa voivan olla. *huokaus*

Olen aikaisemmin valottanut suhdettani tietokoneisiin. Ne ovat minulle hyvin hyvin hyvin henkilökohtaisia käyttötavaroita joihin suhtaudun jopa naurettavan mustasukkaisesti. Tämä nyt ei ole ehkä ihan tervettä, mutta enpä ole terve muutenkaan.

Muutenkaan en tajua miesten tapaa ajatella, että heidän tapansa on ainut oikea (ja onkin kun on kyse HEIDÄN omaisuudestaan). Samoin en tajua halua säätää naisen kone "kuntoon" mikä tarkoittaa ainakin minun kohdallani lähinnä sitä, että kone on säädety käyttökelvottomaksi. Jos minä en pidä jostain tietystä jutusta niin olisikohan liikaa pyydettyä, että oman HENKILÖKOHTAISEN tietokoneeni saisin pitää sellaisena kun haluaisin? No eipä vissiin. Lisäksi en pidä siitä, että minua kohdellaan tietokoneiden kanssa täydellisenä idioottina, minä olen hyvänen aika osannut käyttää tietokonetta ja DOS-komentoja ennen kun opin lukemaan! En ehkä tiedä koneista yhtä paljon kun pahimmat nörttikaverini, mutta ehkä minua ei kiinnostakaan tietää? Voisinko siis saada pitää ääliömäiset Windows-ohjelmani ja tyhmät "ei tiedostopäätteitä"-asetukseni sen sijaan, että koneeni säädöistä päättää joku joka käyttää sitä korkeintaan pari kertaa vuodessa? Tai jos niitä muutoksia ihan ehdottomasti tahtoo tehdä ja ilman niitä oma työskentely muuttuu tuskaiseksi ja mahdottomaksi niin voisiko ne sitten säätää takaisin ennalleen, etten minä joudu niistä sitten kärsimään? Ai ei voi, kun se minun tapani on väärä ja huono ja tehoton... 

Minulta on sitten turha pyytää läppäriä lainaan hetkeen!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Symboleista, perinteistä ja perusteista loukkaantua

Tämä ei ole mikään uusi asia, mutta näemmä ovat nyt Italiassa saaneet ratkaisun tuohon kiistaansa siitä saako luokkien seinillä roikottaa ristissä ihmisiä vai eikö saa.

Sen enempää puuttumatta siihen, mikä minun mielipiteeni uskonnollisten symbolien esilläpitämiseen koululuokissa on keskityn siihen mitä mieltä olen siihen, että siihen asiaan puuttuu joku joka ei alunperin ole kyseisen maan asukas.

Periaatteessa jos on monta vuotta asunut jossain maassa se alkaa varmasti tuntua omalta kotimaalta. Oletetaan nyt kuitenkin, että sinne maahan on muutettu joskus koska se on tuntunut mukavalta maalta ja siellä asiat ovat tuntuneet olevan hyvin. Tietenkin se, että vaikka on muuttanut muualta ei tarvitse pitää kaikkia uuden kotimaan ajatuksia hyvinä, mutta pienen ympäristössä suoritetun mielipidekyselyn perusteella varmaan saa kuvan siitä mitä valtaväestö ajattelee ja jos heidän mielipiteensä krusifikseista koulujen seinillä on vahvan myönteinen ei välttämättä kannata lähteä taistelemaan sitä asiaa vastaan ja nostaa äläkkää siitä kuinka ne pitää saada pois.

En siis missään tapauksessa sano, etteikö saisi olla eri mieltä ja etteikö asioiden parantamista saisi harrastaa, mutta jos on ainoa jonka mielestä asia paranisi kannattaa ehkä myöntyä, että vaikka tuntisi itse olevansa oikeassa muut eivät samaa mieltä ole ja silloin jos olet muualta tullut olet melkoisessa altavastaaja-asemassa eikä kommentit "Mene sitten takaisin sinne mistä tulitkin jos täällä ei asiat kelpaa..." ei ole kovin kaukaahaettuja. Eikä mielestäni tarvitse ollakaan. Kaikkea ei tarvitse sanoa suoraan (saati lähtä tappelemaan kansainvälisellä tasolla valtiota vastaan) ja joskus on ihan hyvän tavan mukaista niellä se pieni paha mieli ja elää omaa elämäänsä. Jos paikallisena tapana on pitää symboleja seinällä ja se on oikeasti itselle todella tärkeä asia ettei niitä kuvia siellä seinillä ole kannattaa harkita uudelleen onko valinta uudeksi kotimaaksi sittenkään osunut ihan nappiin.

Suomalaisissa kouluissa ei juuri uskonnollisia symboleja käsittääkseni seinillä ole, eivätkä ne minusta sinne oikeastaan kuulukkaan, mutta eivät minusta sinne kuulu minkään muunkaan uskontokunnan symbolit. Silti, Italiassa perinteet ovat erit ja siellä suurimmalla osalla väestöstä on halu pitää tuota symbolia esillä ja se on heidän asiansa. Jokaisella kansakunnalla on mielestäni oikeus päättää mitä juuri heidän kulttuuriinsa kuuluu ja mitä asioita pidetään tärkeinnä ja on minusta jokseenkin huonoa käytöstä tulla ulkopuolelta vaatimaan niistä tavoista ja perinteistä luopumusta tai niiden korvaamista muilla. Samalla tapaa minusta olisi huonoa käytöstä jos joku ulkopuolelta tullut tulisi vaatimaan suomalaisiin kouluihin jotain hänen pienen vähemmistökulttuurinsa kuuluvaa perinnettä tai symbolia saati kieltämään jotain suomalaista.

Pahoittelen sekavaa tekstiä, olen taas vaihteeksi kipeä.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Ilmaston lämpeneminen, Suomen maanjäristykset ja Tshernobyl

Ajattelin vakaasti olla kommentoimatta tätä aihetta, pitää matalaa profiilia ja antaa kaiken mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Viimepäivien hysteria on kuitenkin noussut jo niihin mittasuhteisiin, että en vain enää kykene.

Oikeastaan viimeinen niitti koko hommaan oli taas Iltalehti ja tämä juttu jonka osoittama ajatusakrobatia on niin monimutkaista, etten hetken enkä kahdenkaan perusteella ole ihan varma, onko tuo heppu oikeasti tosissaan vai onko lehti kirjoitellut ihan omiaan saadakseen hienon jutun aikaiseksi.

Arhinmäki: Ei lupia uusille ydinvoimaloille

Lauantai 12.3.2011 klo 16.36

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki vaatii, että uutta uraanivoimaa ei tule rakentaa Suomeen.

Okei, Arhinmäki on siis tätä mieltä, ottamatta kantaa siihen onko ydinvoima hyvä vai huono asia on ihailtavaa, että hänellä on vahvoja mielipiteitä. Mielipiteille toivoisi toki perustelujakin ja se on sitten se juttu jossa mennään metsään ja lujaa.

Hän perustelee näkemystään Japanin ydinvoimalaonnettomuudella.

Tähänastiset päätökset on Arhinmäen mukaan tehty luottaen uskomukseen, että Tshernobylin kaltaiset onnettomuudet eivät ole Suomessa mahdollisia.


Ensinnäkään nuista kummallakaan ei ole varsinaisesti mitään tekemistä Suomen ydinvoiman kanssa. Mitä tulee ensimmäiseen kohtaan siitä, että Arhinmäki perustelee näkemystään Japanin onnettomuudella, on ehkä hiukkasen enemmän todellisuuspohjaa mitä toiseen väittämään tulee, mutta siinäkin vain sen verran, että voidaan todeta "jos jotain käy niin jälki on aika ikävää" missä sinällään ei ole mitään väärää, olen itsekin samaa mieltä. Se sitten, missä ei ole mitään järkeä on verrata hyvin maanjäristysherkkää ja vulkaanisesti aktiivista Japania Suomeen, jossa millään tavalla huomattavia maanjäristyksiä ei tapahdu juuri koskaan Japania kohdanneen kaltaisesta järistyksestä puhumattakaan. En ymmärrä mitä Arhinmäki tällä huomautuksellaan hakee, en käsitä millä loogisella ajatusketjulla tuollaiseen lopputulokseen voitaisiin päästä. Kertokaa minulle hyvät ihmiset jos keksitte. Minä en keksi.

Mitä toiseen huomautukseen tulee... Miten minä nyt tämän muotoilisin edes jotenkin sievästi. En ensinnäkään tajua mitä tekemistä Tshernobylin ydinonnettomuudella on tässä asiassa, miksi törkeästä huolimattomuudesta, tahallisesta riskienotosta ja ihmisen aiheuttamasta ydinonnettomuudesta mainitaan samaan aikaan luonnonkatastrofin aiheuttaman ydinriskin kanssa? Tosin voidaan kysyä miksi ydinvoimala on sijoitettu sellaiseen paikkaan ja onko kaikki varmasti tehty tarpeeksi nopeasti asian korjaamisen suhteen, mutta lopulta japanilaiset ovat kuitenkin käsitykseni mukaan onnistuneet estämään pahimmat tuhot melkoisen hyvin.

Mitä sitten taas tulee Suomi-vertaukseen niin se on samaa luokkaa Arhinmäen aikaisempaan vertaukseen Suomen ja Japanin yhtäläisyyksistä. Tshernobylin kaltaista ydinonnettomuutta ei voi Suomessa tapahtua koska Suomessa toimivat ydinvoimalat eivät ensinnäkään ole samanlaisia kun Tshernobylissa ja toisekseen koska en usko, että vastaavia testejä kun kyseisessä paikassa samalla lailla kakki mahdolliset virheet toistaen on mahdollista tehdä enää ikinä missään. Ainakin suuresti toivon niin. Lisäksi en tosiaan ymmärrä miten koko Tshernobyl nyt taas liittyy koko asiaan.


Yksi asia joka on myös noussut esiin viimepäivien keskustelussa on vouhotus, että tässä tilanteessa näemme taas mihin ilmastonmuutos johtaa. En nyt kirjoita enempää itse ilmastonmuutoksesta, sen syistä tai mistään muustakaan, mutta voisiko joku esittää minulle jonkin lähteen jonka mukaan ilmastonmuutoksella ja maanjäristyksillä on mitään tekemistä keskenään? Nykytiedon mukaan kun niin ei ole. Tai no, jos ilmasto lämpenisi tarpeeksi niin se saattaisi vaikuttaa maankuoreen ja sen liikkeisiin, mutta nyt puhumme sen suuruisista muutoksista, että siinä vaiheessa lisääntyneet tai vähentyneet maanjäristykset eivät enää olisi meidän murheemme missään tapauksessa.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Perussoopaa ihmissuhteista ja muusta

Jotenkin kun miettii niin tuntuu joskus, että kun menee yhdellä huonosti niin sitten sitä kurjuutta alkaa löytyä lähipiiristä enemmältikin. Se nyt ei sinällään ole tietenkään mikään ihme tässä maailmassa, mutta kai siihen sitten vaan kiinnittää huomiota enemmän silloin kun itsekin on siipi maassa.

 Minä en ole varsinaisesti kun väsynyt ja hiukan ahdistunut, mutta se lienee jokseenkin ymmärrettävää kun vilkaisee kalenteriani ja sieltä vastaan rynnivien punaisella merkittyjen tenttitilaisuuksien määrää. Tuntuu, ettei ole ehtinyt valmistautua kunnolla mihinkään niistä. Näyttää pahasti siltä, että toukokuulle asti mennään tentin tai kahden viikkovauhdilla, mikä on paljon, mutta toivon hartaasti, että saan sumplattua ne edes suunnilleen kunnialla läpi. Eipähän tarvitse huolehtia kevätsiivouksesta, tentit kun on varma vakuutus siitä, että kämppä on siisti eikä pyykkikorissa ole ylimääräistä pestävää. ;)

Kesätyöhakemukset on pääasiassa täytetty ja nyt on edessä enää "Kiitos hakemuksestasi, mutta valitettavasti valintamme ei tällä kerralla kohdistunut sinuun..." -kirjeiden ja mailien odottelu. Noh, onpahan kesällä aikaa rullaluistella ja ottaa kiinni alkukevään opiskelurästit.(Hyi, minusta on tulossa ällöoptimisti.)

Kaksilahkeisen kanssa ollaan oltu enempi tai vähempi tekemisissä. Nyt en tiedä olisiko vähempi parempi ratkaisu. Ollaan sumplattu tässä nyt pari viikkoa joista ensimmäinen riideltiin typeristä pikkuasioista. Tai oikeammin Kaksilahkeinen riiteli, minä en jaksanut ottaa kantaa ja sain sitten herran vaan kiihtymään entisestään kun en vastannut hänen mykkäkouluunsa ja kiukutteluunsa sen kummemmin. Nyt viimeinen viikko on ollut lähinnä hyvittelyä silä puolelta ja minua lähinnä tympii. Jos herra on valmis kutsumaan minua tyhmäksi ja hitaaksi niin pysyisi nyt sitten edes sanojensa takana eikä alkaisi hyvitellä... Jos ottaa itsevarman kusipään-roolin niin siinä kannattaisi pysyä sitten, tuollainen nöyristely vaan vie viimeisetkin rippeet kunnioituksesta toista ihmistä kohtaan. Lisäksi ihmetyttää, että jos minua on oikeus haukkua ja epäillä ilman mitään syitä tai perusteluja, niin miksi ihmeessä se ihminen vaivautuu viettämään aikaa kanssani ylipäätään?

Noh, katsotaan nyt miten tämä kehittyy, pienoisen keskustelun jälkeen herra lupasi parantaa tapojaan ja silloin kun ollaan yhdessä hän onkin kyllä oikein perin mukava ja herttainen, mutta olen ihan liian ylpeä myöntääkseni virheekseni jotain sellaista joka ei sitä mielestäni ole ihan vain siksi, että toinen saa tahtonsa läpi ja lopettaa kiukuttelun. Tunnun muutenkin vetävän puoleeni ongelmallisia ihmissuhteita, joten vika varmaan on osittain minussakin.

Kevät ei jostain syystä sovi minulle. Olen nyt kolmisen vuotta kärsinyt huonovointisuudesta näin helmi-maaliskuun taitteessa. Sille ei tunnu löytyvän mitään järkevää syytä, olen miettinyt ja mittauttanut kaiken mahdollisen. En kärsi syövästä, en ole raskaana, en ole muuttanut ruokailu/liikunta/nukkumis-tottumuksiani mitenkään, jne. Ainut mikä tuntuu muuttuvan on valon määrä ja minun väsymykseni. Yleensä oireet häipyvät kun päästään kunnolla kevääseen ja toukokuulle, mutta ikävää yhtäkaikki. No, joskos tämäkin menisi ohi taas kun pessimistinen ja synkkyyteen mielistynyt ruumiini ja mieleni luovuttaa ja myöntää, että kevät on voittanut talven pimeyden eikä sitä vastaan auta taistella. Minua ei pimeä vaivaa ollenkaan eikä kesällä valoisuuskaan mielstäni, mutta jotenkin tämä kevät ja valon lisääntyminen sitten vissiin pistää kroppani ihan sekaisin. Syksyllä pimeneminen kun tuntuu lähinnä antavan minulle virtaa... 

torstai 3. maaliskuuta 2011

Ihmisten laiskuus ja elintarviketeollisuuden vastuu

Aamu alkoi loisteliaasti kun heräsin ja tajusin, että tänään en voi enää jäädä sängynpohjalle flunssan kouriin säälimään itseäni vaan on oikeasti jo tehtäväkin jotain.Sitten avasin television ja internetin ja totesin, että paras tapa herätä on venytellä vähän aivoverisuonia. Iltalehti tarjosi tämän aamun paineenkorotukset tällä jutulla.


Ihan alkuun, minä en kannata ylimääräisiä lisäaineita, jos se ei ole vielä tullut selväksi. Kannatan puhdasta simppeliä ja normaalia ruokaa josta suunnilleen ensisilmäyksellä näkee mitä siihen on laitettu. Siksipä pyrin välttämään valmisruokaa parhaani mukaan. Ehkä tämä selvittää hiukan sitä, miksi minun asenteeni on mikä on tuohonkin juttuun ja miksen sitä tajua.



Ihmiset ovat oppineet varomaan elintarvikepakkausten E-numeroita, jotka kertovat niiden sisältämistä lisäaineista. Ruokateollisuudella on kuitenkin konstinsa lisäainemerkintöjen kiertämiseksi, Yle kertoo.

Käyttämällä esimerkiksi erilaisia kasviuutteita ja marjauutteita voidaan hävittää pahamaineiset E-numerot tuoteselosteista. 

Ihan hyvä sinällään, mutta kun ne E-koodit on vaan osa totuutta. Osa E-koodilla merkityistä aineista ei ole ihan niin luonnollisia kun voisi toivoa, mutta toisaalta E-koodin takaa löytyy sellaisiakin myrkkyjä kun:

E153 Lääkehiili
E260 Etikkahappo
E270 Maitohappo
E330 Sitruunahappo
E406 Agar
    
Toki mukana on aineita joiden tarve ja tarkoitus elintarvikkeissa on ainakin minun mielestäni hyvin kysenalaista ja tarpeetonta, jopa haitallista, mutta tässä tarkoitukseni on lähinnä kritisoida mustavalkoista ajattelua ja sitä opetusmallia, että kaikki E-koodimerkityt ovat pahoja ja kamalia. E-koodiavain löytyy tästä, jos lähempi tarkastelu jotakuta lukijaani kiinnostaa.  


- Mutta yleensä tuodaan ihan sama kemikaali toisessa muodossa luonnonmateriaalin mukana tähän lopputuotteeseen, Elintarviketeollisuusliiton tutkimus- ja lainsäädäntöosaston johtaja Seppo Heiskanen sanoo Ylelle.

Jos lisätään sitruunamehua marinaadiin niin toki sinne saadaan myös se sitruunahappo. Voisiko joku kertoa minulle, miksi tämä on paha asia? Oma mielipiteeni on se, että jos kemikaali saadaan ruokaan "luonnollisesta lähteestä" on se sinällään parempi ja rehellisempi keino kun lisätä se eristettynä ainesosana.


- Makkarassa glutamaatti voidaan korvata hiivauutteella, joka ei koskaan ole ennen ollut siinä tuotteessa. Silloin saadaan e-numero pois, ja ihmiset katsovat, että onpa tää hieno tuote kun ei ole E-numeroa. Kyllä silloin liikutaan jo lähellä ihmisten huijausta.

Toinen keino on kirjoittaa lisäaineiden nimet kokonaisina, jolloin tuoteselostetta nopeasti vilkaisemalla näyttää siltä, ettei E-lisäaineita ole käytetty.

Jutun loppuosa onkin sitten jo silkkaa soopaa, ainakin minun mielestäni. Jos ihmiset ei siitä paketista katso mitään muuta kun sen E-koodien määrän tietämättä sen tarkemmin mitä se ruoka sisältää sietävätkin mielestäni tulla huijatuksi tai sitten pitää vaan ihmisillä itsellään hyväksyä se, etteivät he tiedä mitä suuhunsa pistävät. Kyseessä on valinta, ei huijaus. Sama jos lisäaineiden nimet kirjoitetaan auki. Jos ihminen ei jaksa tuoteselostetta lukea eikä tajua, että listassa jos lukee Ponceau 4R tai asetyloitu hapetettu tärkkelys ei kyseessä ehkä ole täysin luonnollinen aine, niiden haitallisuudesta on silti vaikea vetää johtopäätöksiä tuntematta tarkemmin niiden vaikutusta elimistössä. Monesta normaalista luonnontuotteestakin saataisiin oikein sievä tuoteseloste jossa olisi montakin E-koodattua ainetta, osa niistä kun on ihan normaaleja luonnossakin esiintyviä aineita kuten pari edellä mainitsemaani, eivätkä pahoja vain siksi, että ovat E-koodattuja.

Jos ei jaksa kytätä pakkausmerkintöjen E-koodeja ja miettiä mitä mikäkin ruoka-aine sisältää ei siihen välttämättä ole mitään tarvetta. Kun valitsee sieltä hyllystä kärryynsä tai koriinsa pussin perunoita, porkkanoita, sipulia, marinoimatonta lihaa, maitoa ja muita ihan peruselintarvikkeita ja tekee lihapullansa itse ei tarvitse miettiä niiden lisäainepitoisuuksia. Tämä on itse valitsemani tie. Tiedän kuinka monta prosenttia lihapullistani on oikeaa lihaa venhäjauhon sijaan eikä minun tarvitse pohtia E-koodien määrää.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Itkisin jos en nauraisi kyyneleet silmissä...

En ole koskaan mieltänyt itseäni mitenkään erityisen huono-onniseksi. Olen onnistunut kaikista niistä elämän pienistä vastoinkäymisistä huolimatta säilyttämään jonkinnäköisen optimismin siitä, että elämä menee eteenpäin, eikä minun varalleni ole suunniteltu mitenkään erityisen paljon enempää huonoa tuuria kun kenenkään muunkaan. Minulla olisi ollut mahdollisuus katkeroitua ja todeta, että elämäni on täyttä kakkaa ja kirota huonoa tuuriani... Olen tässä elämässä ehtinyt nähdä yhtä ja toista. Nyt minunkin optimismini alkaa horjua ja alan miettiä, että onko tämä enää sattumaa vai olenko rikkonut yhden peilin liikaa jossain tai suututtanut jonkun isommista asioista päättävän tahon.

Sain maanantaina hyviä uutisia. Selkäni on virallisesti toimintakuntoinen. Salilta pitää pysyä poissa vielä kuukausi tai pari ja hoitaa tukilihaksisto kuntoon jumppaamalla ja venyttelemällä ennen suurempiin painoihin siirtymistä, tämä selvä. Jippii pääsen liikkumaan edes jonkin verran.

Ja mitäs sitten? Suunnilleen lääkäristä päästyäni meinaan nukahtaa luennolle, sinnittelen päivän loppuun, pääsen kotiin ja nukun 16 tuntia putkeen. Aamulla oloni on kertakaikkisen kamala ja muistan yön aikana vuoroin hikoilleeni ja vuoroin palelleeni. Ihmeellinen tämä ihmiskeho, se pitää pöpöt loitolla kunnes stressitaso laskee ja antaa vasta sitten taudin rynniä päälle täydellä voimalla. No arvatkaapa vain olisiko juuri tänään ollut juttuja joista ei ehdottomasti olisi saanut olla poissa? Arvatkaapa sainko kuulla murinaa ja nurinaa lääkäriltä kun "eihän sinulla ole edes kunnolla kuumetta"? Minulla ei ole kunnolla kuumetta kun kerran viidessä vuodessa. Normaalilämpöni on keskimäärin astetta normaalia matalampi, joten se kun joku ei ole moksiskaan kun mittari näyttää 37 olen minä jo viltin alla hytisemässä, en tajua miten terveydenhuoltohenkilöstö ei suostu antamaan milliäkään periksi normaaleista käytännöistään ja rajoistaan, kaikki kun ei ole samanlaisia. Muutenkaan minulla ei se lämpö nouse normaalisti edes tuohon joten saan olla aika kipeä ennen kun se mittari nousee edes siihen kolmeenseitsemään. *huokaus* Että kiva, selkä on kunnossa, mutta makaan vuoteenpohjalla kärsimässä flunssaa. Reilua...

En voi estää mieleeni nousemasta kauhunsekaista kysymystä: "Mitä seuraavaksi?"