keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Voi raukkoja!

Tänään oli niin vaikeaa päästä sängystä ylös ja kahdeksaksi luennolle, että harvoin on. No, sain kuitenkin kammettua itseni keittiöön aamupalalle ja telkkarin ääreen katsomaan aamutelevisiolähetyksiä kuten tavakseni kesällä muodostui. Ei olisi kannattanut. Tai no, ainakin heräsin, mutta jos joku olisi verenpainettani mittaillut niin olisi saanut sätkyn.

Olen ylipäätään sitä mieltä, ettei suomalaisia nuoriamiehiä tartte lähettää maailmalle kuolemaan ja "rauhaa" turvaamaan. Ylipäätään olen sitä mieltä, että muiden pitäisi antaa sotia sotansa rajojensa sisällä ihan miten tahtoo ja olla puuttumatta, ainut keino jolla voidaan löytää ns. lopullisia ratkaisuja... No aivan sama. Suomi on kuitenkin nyt lusikkansa tuonne isoon soppaan työntänyt ja lähettämässä miinalaiva Pohjanmaata turvaamaan Somalian rannikkoa merirosvoilta.

Käydäänpä nyt ensin läpi termistöä. Minulle sana merirosvo tuo mieleen ne hirressä roikkuvat luurangot ja tyrmissä olevat pahantekijät joita jossain elokuvissa vilahtelee. Tänä päivänä merirosvot toki on jotain muuta kun lappusilmäisiä partasuita herroja joilla on puujalka ja papukaija. Nykyään niillä on vähän tehokkaampia aseita kun se ruosteinen miekka ja puukko ja veneissäkin on löpöllä käyvät moottorit. Mutta rosvoja ja väärinteikijöitä näen heidän edelleen olevan, oli sitten olot maissa kuinka huonoja tahansa, kannattaisi ehkä ennemmin koittaa parantaa niitä kun lähtä ryöstämään muita. No se siitä moraalisaarnasta ja määrittelyistä.

Tältä pohjalta voitte vain kuvitella miten vetäisin aamuteeni väärään kurkkuun kun televisiossa jotain armeijaheppua asian tiimoilta haastateltiin, että jos joutuvat (en nyt muista oliko tuo tarkka sana, mutta se kuva jäi kuitenkin) ottamaan merirosvoja kiinni ulapalta niin ensimmäinen mitä tekevät on antaa niille ruokaa ja päästää peseytymään kun (raukat) eivät ole päässeet pariin viikkoon peseytymään. ANTEEKSI MITÄ!? En nyt ole tietenkään sitä mieltä, että ruokaa ei saisi antaa tai hygieniasta huolehtia, mutta jos se on ENSIMMÄINEN asia mikä tuossa mainitaan niin sotii kyllä minun oikeustajuani vastaan. Miten ne oli ajatelleet, että ne raukat pääsee kotiin jos eivät (onnekseen?) olisi sinne miinalaivalle päässeet? Mitä ne on siihen asti syöneet? Miksi sen pitäisi kiinnostaa ketään? (Okei, meni ehkä jo vähän turhan nihilistiseksi.)

Kuvitellaan, että minä täällä lähtisin vähän paremman elinkeinon perään, hyppäisin moottoriveneeseen ja murtautuisin johonkin saaressa olevaan huvilaan, niin en usko, että sillä poliisisetällä olisi ensimmäisenä mielessä ruokkia minua ja hommata mahdollisuus pesullakäyntiin vaikka sitten olisinkin pari viikkoa jossain metässä rymynnyt ennen sitä. Kyllä varmaan ensimmäisenä kyseltäisiin vähän, että mitäköhän helvettiä minä sielä saaressa sen rynkyn ja joka kodin yleisavaimen kanssa teen. Sitten jossain vaiheessa jos kamalan pitkään joutuisin sellissä virumaan niin saattaisin ehkä jotain soppaakin saada. Ja minusta se olisi ihan oikein. Itsepähän minä sen tyhmyyden tein, että lähdin pöljäämään.

Samoin kun sitten mitä niille merirosvoille sitten sen ruokkimisen ja pesullakäynnin jälkeen tehdään? Sitä ei jutussa mainittu, mutta jotenkin tuon perustellaa en ihmettelisi, että taputetaan päähän, tankataan vene ja käsketään olla kiltisti ja mennä kotiin.

Voitaisiinko sen sijaan, että ruokitaan jotain somalimerirosvoja järettömän kalliilla merioperaatiolla vaikka ruokkia koululaisia vähän paremmin täällä ihan kotona tai vanhuksia tai opiskelijoita tai... Ai, ei? Niin ne raukathan toki tarttee paljon enempi apua siellä kun oman maan kansalaiset täällä. Unohdin ihan, anteeksi. 

ps. Niin, tuli vaan mieleen kun luin tekstiä vielä läpi. En minä tietenkään sitä mieltä ole, että ne somalian merirosvot pitäisi hirtää tai nälkään tappaa kuten entisaikaiset kollegansa. En toki, mutta ei  niitä nyt tartte pillallekaan passata! Kun nyt jäi vähän sellainen kuva, että ne on niin raukkoja ja parkoja, eikä ne nyt oikeastaan mitään pahaa siellä tee, kunhan ajelevat veneillään ja vahingossa ajautuvat sotalaivojen eteen. 

tiistai 28. syyskuuta 2010

Ja sekö sitten säästää rahaa, että ihmisillä palaa käämit?!

Toivon todella, ettei tämä juttu pidä paikkaansa.

Joo, nopeusrajoitusten laskeminen säästää kyllä bensaa, mutta onko se nyt oikeasti se ainut asia mikä merkitsee? Ihmisten aika tai hermot tai sujuva likkuminen ei merkitse mitään?

Jo se, että täällä autoilusta ei sakotettaisi niin järettömästi auttasi siinä, että ihmisten olisi mahollista hankkia niiden vanhojen nokivasaroiden tilalle järjellisiä kulutuslukemia edustavia autoja. Mutta ei, tämä ei luonnollisesti ole käynyt mielessäkään (eikä se ole niin ihquvihreää). Joskus tuntuu, että eduskunta pitäisi siirtää joksikin kuukaudeksi vuosittain tuonne mahdollisimman pohjoiseen lappiin (vielä mahdollisimman pimeään aikaan jos minulta kysytään) niin sielläpähän sitten hehkuttavat julkista liikennettä ja kertovat kuinka paha yksityisautoilija on ja kuinka se oma auto on ihan turha. Voisi tosin avata silmiä monelle muullekin asialle. Helkkari, että hajottaa.

Mutta tuosta nopeusrajotusten laskemisesta vielä.
Okei, se ei merkitse ajassa kovin paljon, että ajaako sen 15km 80km/h, 100km/h vai 120km/h. Mutta jos ne ihmiset pistetään ajamaan hyvällä kaksikaistaisella tiellä kauniilla kuivalla säällä 80km/h niin arvatkaapa kuinka moni sitä nopeusrajoitusta noudattaa? Eihän sitä noudata maanteillä rekatkaan! Onnettomuuksiin vetoaminen on aivan täysin naurettavaa puuhaa, koska moottoritieonnettomuuksia jotka sattuisi liikennesääntöjä noudattaen ei minun ymmärrykseni mukaan juuri tapahdu. Syynä on yleensä käsittääkseni alkoholi, hulppea ylinopeus tai joku muu ajamista vaikeuttava tekijä. Ymmärtääkseni moottoritiet ovat turvallisempia kun normaalit maantiet, mutta tuo on mutua joka minulle on joskus jäänyt mieleen jostain, joten jos on tarkempaa tietoa niin saa korjata.

Minusta on silkkaa kiusaamista jos Suomenkin kohtuullisen kuntoisilla maanteillä aletaan vaatia jokaisen ajavan sitä 80km/h tai 60km/h ja väittäisin, että nuo laskemiset vain lisäävät ylinopeuksia ja vaaratilanteita. Tiettyjä tapauksia lukuunottamatta (vasta kortin saaneet, rämäpäät, vanhukset, vähän ajavat jne) kun pääosalla kuskeista kuitenkin on se käsitys siitä mikä on se nopeus jota he voivat turvallisesti milläkin tiellä pitää yllä.

Nykyäänkin näkee tuota ihan tahallista ihmisten kiusaamista esimerkiksi tietyöalueilla jotka kestävät kilometrejä ja joiden nopeutta on laskettu. Jossain vaiheesssa ihmisen kyllästyvät kituuttamaan sitä 50km/h kun tie on kunnoltaan hyvä... Eikö se lisäisi työmiestenkin turvallisuutta kun se tarvittava pätkä merkittäisiin niin lyhyeksi, että ihmiset jaksaisivat sitä nopeusrajiotusta noudattaa ja rajoitukset poistettaisiin siksi aikaa kun  siellä ei kukaan töissä ole?

Ja eihän nuista nopeusrajoitusten laskemisista kärsi kun ne jotka niitä noudattavat... 

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Pohdiskelua nykymaailmasta ja rahasta

Nykyään elämme kaikkimullehetinyt-maailmassa.
Nykyään elämme "kaikille kaikkea yhtä paljon"-maailmassa.
Nykyään elämme "kun tuo saa niin miksen mä saa?!"-maailmassa.

Elämme maailmassa jossa ei hyväksytä tai ymmärretä sitä, että maailma on epäreilu. Kaikki ei saa kaikkea. Eihän se kivaa tietenkään ole, mutta kaikista ei voi tulla Nokian pääjohtajia. Kaikki ei voi saada jättisuurta palkkaa. Suomessa kun kaikilla on näennäisesti mahdollisuus kaikkeen, jokaisella on mahdollisuus pyrkiä korkealle ei jostain syystä sitten kuitenkaan hyväksytä sitä, ettei kaikista ole siihen ja ettei kaikista tule huippupalkattuja juristeja tai supersuosittuja näyttelijättäriä. Vaikka kuinka huudetaan, että kaikki ovat samanarvoisia, niin silti näin ei loppupeleissä ihmisten kykyjen ja niiden arvottamisen kanssa ole. Puhun siis nyt rahasta.

Ihmisillä on erilaisia taitoja ja erilaista osaamista. Valitettavasti tässä maailmassa on alettu arvostaa tiettyjä asioita enemmän kun toisia. Ainakin taloudellisesti katsoen. On huomattavasti arvostetumpaa osata suunnitella uusia koneita kun osata hoitaa hyvin lapsia. Epäreilua kyllä, mutta sellainen tämä maailma on. Se, mistä tämä tilanne on lähtöisin ei ole tärkeää tämän kirjoituksen osalta ja se miten tätä asiaa muutettaisiin kuuluu myös epäolennaisuuksiin. Lopputulos on kuitenkin se, että nykyään jokainen tuntuu pitävän oikeutenaan tehdä sitä, mikä on kivaa ja olla oikeutettu silti hulppeaan elintasoon riippumatta siitä miten arvostettua se omasta mielestä kiva juttu on taloudellisesta näkökulmasta. 

Taloudellisella menestymisellä tuntuu olevan kuitenkin kamalan suuri merkitys nykyisessä yhteiskunnassa. "Kun tuo saa niin minäkin tahon!" Tulee mieleen pikkulapsen reaktio karkkihyllyllä. Missä kohdin ihmiset lakkasi ymmärtämästä, ettei kaikkea voi saada? Uskoisin, että siinä vaiheessa kun tajuttiin, että kaikken voi sittenkin saada. Tässä ja nyt, ihan helposti. Vingutetaan vaan luottokorttia, kyllä ne jotenkin saadaan ne velat hoidetuksi. Siihen asti kunnes sitten luottorajat paukkuu, mutta sitten on aina seuraava pikavippifirma ja muita tahoja jotka myöntää osamaksuaikaa ja ties mitä. Usko omaan kuolemattomuuteen on suuri. Velaksi ostaminen on helppoa. Summa tuntuu pieneltä kuukausittain ja on turhankin helppo unohtaa, että niitä muitakin pieniä summia siellä on odottamassa jo aika paljon. "Ei minulle voi käydä mitään pahaa."

Olen ymmärtänyt, ettei velkaantuminen todellakaan ole mitenkään harvinainen ilmiö. Ongelmaa tuntuu esiintyvän etenkin nuorten aikuisten (siis oman ikäryhmäni) kohdalla. Matkustellaan, halutaan jotain uutta. Tahdotaan kokea ja elää. Ja kaikkeen tarvitaan rahaa. Ja kun sitä rahaa ei ole itsellä niin sitä saadaan muualta. Nykyään ei enää malteta lähtä pohjalta kahden huoneen ja keittiön vuokra-asunnosta vaan pitää heti olla omistusasunto, vielä mieluusti omakotitalo.

Ihmettelen asiaa, mutta kyllä minä olen sen huomannut itsekin. Tuon ajattelutavan joka tuntuu leijuvan ympärillä. Painotetaan yhä enemmän sitä, että pitää tehdä sitä mistä nauttii, harrastaa, matkustaa. Kun ostaa jotain uutta niin käy mielessä, että "no miksen voisi ostaa vähän hienompaa kerralla" samoin kun sen, että silloinkin kun sitä rahaa ei siihen uuteen puseroon olisikaan niin se silti tekisi kovasti mieli ostaa. Olen joskus miettinyt sitä, että "voisin lainata rahaa ja ostaa tuon, kyllä sen aina jotenkin saa maksettua". Onnekseni en ole siihen langennut kovin pahasti.

Voisin kirjoittaa siitä, että ihmisten pitäisi oppia olemaan onnellisia muistakin asioista kun rahasta ja sillä saatavista hyödykkeistä. Että raha ei tee onnelliseksi ja kuinka ne onnen avaimet löytyvät muualta kun kuluttamisesta ja uusista tavaroista, mutta kuka sitä ei jo tiedä? Helppo sanoa, mutta vaikea toteuttaa.

Toivon kuitenkin, että yhä useampi heräisi miettimään tulevaisuuttaan ja koittaisi hiljentää sen "epiä epiä!"-päässään kiljuvan kakaran ja miettiä mikä itselle on tärkeää. Minä ihannoin säästämistä, mutta voin kyllä ihan avoimesti myöntää, että olen siinä tuhottoman huono.

Se mikä minut sai kirjoittamaan tämän oli Himoshoppaajan krapula-blogin tämä kirjoitus ja sen herättämät tunteet. Samalla en voi käsittää miten ihmiset ajautuvat tuohon tilanteeseen, mutta kuitenkin voin. Lisäksi minusta on  hienoa, että blogin kirjoittaja on saanut otettua itseään niskasta kiinni ja oikeasti yrittää parantaa tapansa ja pyrkiä kohti elämää johon hänellä on ihan oikeasti varaa. Esimerkillistä ja kieltämättä sai minutkin ajattelemaan mihin olen menossa ja mitka asiat ovat minulle tärkeitä. Mitkä on niitä asioista joita ihan oikeasti haluan ja joita ilman en tahdo elää ja mitkä kuuluu niihin joista olen valmis joustamaan ja luopumaan.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Seuraavaksi halkaisen varmaan pääni?

Olen taas onnistunut erinomaisesti.

Ensin sain käsivarteni kipiäksi kun kävin piikillä. Pukeminen on yhtä tuskaa jo kolmatta päivää ja riisuessa meinaa päästä parku. Alan harkita sitä elämänkumppanin etsintää niin olisi joku joka pukisi ja riisuisi...  (+2 laastaria)

Sitten onnistuin raapaisemaan olkapääni verille, juuri siitä mihin rintaliivien olkain hankaa. (+ 1 laastari)

Eilen onnistuin kolauttamaan sääriluuni sängynreunaan ja nostatin kropastani löytyvien laastareiden määrän neljään. (+ 1 laastari)

Selkä on temppuillut nyt jo pari viikkoa kiitos luentosalien huimaavan opiskeluergonomian.

Tämän kaiken huipuksi minulla on keuhkoputkentulehdus ja yskä joten olen viettänyt päivän tehden ei-niin-mitään eli maannut sohvalla pelaten konsolipelejä ja lukien roskakirjallisuutta.

En yleensä ole ihan näin lahjakas telomaan itseäni kuitenkaan vaikka satunnaisesti onnettomuusaltis olenkin.
Toisaalta, mikäpä tässä ollessa: Ulkomaailma ei ehdi ahdistaa ja on hyvä syy olla puhumatta ihmisille ("On tuo kurkku katsos niin kipeä..."). 

torstai 23. syyskuuta 2010

Työuupumus ja toimeentulo

Kaveri kehotti minua lukemaan oheisen jutun. Eli siis... Jos olen töissä paikassa jossa on huono työilmapiiri tai liikaa töitä ja liian vähän porukkaa ja väsyn  niin työnantajan ei tartte maksaa minulle sairasloma-ajalta palkkaa? Hiton hienoa.

Tajuan sinällään, että jos töissä uupuu niin kyse ei ole varsinaisesti sairaudesta. Uupuminen voi johtua sairaudesta, mutta useimmiten se minun käsittääkseni kuitenkin työuupumuksen taustalla on työolosuhteet, jolloin on toki ymmärrettävää, että pelkkä paussi auttaa kyllä hetken, mutta ei korjaa alkuperäistä ongelmaa. Silti pidän kummallisena, että työnantaja ei korvaa vaikka saattaa itse olla jollain tapaa jopa osallisena työuupumiseen.

Eli jos joskus ryhdyn yrittäjäksi ja tahdon porukkaa palkattomalle lomalle niin vaan kippaan niiden päälle niin hitosti töitä, että ne meinaa hukkua niiden alle, enkä joudu maksamaan niille edes palkkaa...

maanantai 20. syyskuuta 2010

Poliisi ajaa sinisellä autolla...

Pääsin ennen viikonlopun reissua soittamaan poliisisetille.

Vaihtariongelma, josta olen ennenkin kirjoittanut, äityi siihen pisteeseen, että minulla paloi pinna. Ensin kävin mainitsemassa, että kello alkaa käydä puolta yötä ja minun pitäisi istua luennolla kahdeksalta aamulla, että joskos voisivat rauhoittua. Vastaus oli "ei ole meidän ongelmamme". Siinä vaiheessa päätin, että noh, asiasta tulee hyvin pian myös heidän ongelmansa...Soitin poliisit jotka kävivät sitten jossain vaiheessa ajamassa nuo vaihtaritkin nukkumaan.

Edelleen, jos olisi ollut viikonloppu, jos olisi ollut ensimmäinen kerta, jos olisi ollut vaan hiljaista rupattelua niin okei. Mutta ei, kun on torstai, on sanottu jo miljoona kertaa ja on raikuvaa kuorolaulua ja strereot ja melu niin kovaa, ettei pysty ikkunat kiinni ja peittojen alle hautautuneenakaan nukkumaan niin alkaa olla sen verran häiritsevää, että en jaksanut vanhana tylsänä harppuna kuunnella.

Reissulla tapasin taas pari mukavaa autoilijaa. En käsitä mikä hiton idea silläkin autoilijalla oli joka ensin 80km/h alueella halusi ajaa ylinopeutta ja paineli minun ohitseni asuntovaununsa kanssa... ja jäi sitten hidastelemaan parin kilsan päässä kun alkoi satasen alue. Teki  mieli näyttää jotain kansainvälistä käsimerkkiä tuollekin älypäälle, mutta tyydyin ohittamaan sen sievästi ja jatkamaan matkaani.

Mutta nyt on sitten auto talviteloilla säilytyspaikassaan joten ei pääse enää autoilijat päiviäni pilaamaan. Tosin nyt olen taas julkisen liikenteen hurmaavan asiakaspalvelun piirissä ja pääsen taas kiroamaan mopoilijoita ja muita pyöräilijöitä, että ei se ole helppoa tämä autottoman elämäkään...

Kahvilan ja luentosalin ero...

On ei mikään.

Ainakin jos uusia opiskelijoita seuraa. En tajua miksi ihmeessä nuo ihmiset ylipäätään vaivautuu sinne luennolle jos ainut asia jota siellä tehdään on mölistä ja ruotia sitä keitä edellisenä viikonloppuna siinä kaupungin pahimmassa pintoliitopaikassa oli.

Ensin vaan katsoin pahasti.

Sitten ensin mainitsin ystävällisesti, että voisivatko arvon neidot olla hiukan hiljempaa kun koitan kuunnella mitä sillä edessä selostavalla setällä oli asiaa.

Seuraavalla kerralla taisin sanoa vähän tiukempaan sävyyn, että voisivat olla hiljempaa kun ihan oikeasti koitin kuulla mitä se ukko siellä edessä selittää.

Kolmannella kerralla taisin mainita siitä, että eikös kahvila olisi mukavampi paikka, pehmeämmät penkitkin eikä muita häirittemässä hyvää juttua...

Jos se luento olisi kestänyt yhtään kauempaa tai jos minulla olisi ollut hiukan huonompi päivä olisin saattanut herttaisesti viitaja ja huomauttaa luennoitsijalle jotain tyyliin:

"Anteeksi, voisitteko millään puhua hiukan hiljempaa kun häiritsette näiden neitokaisten juttelua..."

"Anteeksi, mutta näillä neideillä taitaa olla jotain ongelmaa asian kanssa, voisitteko selittää uudelleen?"

Mutta luento ehti loppua ennen kun ehdin avata päätäni, hyvä ehkä niin.

Mikä hitto siinä on, ettei tajuta olla hiljaa? Ja siis, kysyä saa. Saatan joskus itsekin kysäistä vierustoveriltani jos jotain sattui menemään ohi, mutta se turhan pulputtaminen isoon ääneen  vielä ilman, että edes yritetään muka kuiskata nostaa kyllä niskakarvani pystyyn.

Kyseessä ei ole pakollista osallistumista edustava kurssi, joten jos ne asiat on jo selviä tai ei vaan kiinnosta niin miksi ylipäätään vaivautua paikalle? Ei siellä mitään kuitenkaan opi jos koko luennon viettää jutellen. Kyseessä kuitenkin suunnilleen aikuiset ihmiset joiden pitäisi jo tajuta, että se yläastekikatus on taaksejäänyttä elämää.

Voisiko ajatella niitä muita edes sen verran, että pysyisi poissa. Hitto, että ärsyttää tuollainen.

Joku kaunis päivä nousen seisomaan ja karjun kurkku suorana, että pitävät päänsä kiinni...

lauantai 18. syyskuuta 2010

Päivän uutiset

Satuin paikkaan jossa sain käsiini sanomalehden. Tehdäänpä siis päivän uutiskatsaus:

Pääkirjoituksessa kritisoidaan Ranskan toimia romaniasiassa koska yksi EU.n neljästä perusoikeudesta on vapaa liikkuvuus. Joo, hyvä hyvä, muuten, mutta... Eikös kuitenkin jokaisella maalla pitäisi olla oikeus pikkuisen päättää keitä sinne halutaan ja otetaan? Jos joku ryhmä selvästi osoittaa haluttomuutensa työtekoon tai itsensä elättämiseen rehellisin keinoin ja kunnostautuu lähinnä järjestyneen rikollisuuden avulla niin... Lisäksi kysymyksiä herättää se, miksi Romania ylipäätään on otettu EU:n jäseneksi jos siellä on tuollaisia ongelmia. Lehdessä on maininta:

"Perusongelmana on se, miten myös romaneille taataan ihmisarvoinen elämä Euroopassa. Kukaan ei ole esittänyt siihen aukotonta ratkaisua, mutta se on varmaa, ettei ainakaan heidän pallottelunsa maasta toiseen ole se."

Ei minustakaan, eikös se paras ratkaisu olisi, että Romania EU:n suosiollisella avustuksella tekisi näiden ihmisten omasta maasta asuinkelpoisen? Minusta ei ole mitään hyötyä levittää ongelmaa kamalan laajalle. Toisaalta pitää huomioida myös se, että liikkuvaan elämäntapaan totuneille romaneille itsensä elättäminen nykymaailman tavoin voi olla hiukan haastavaa. Osaltaan kyse on siitä, että minusta ihmisiä, joilla ei ole halua elättää itseään ei voida loputtomasti hyysätä muiden kustannuksella, se ei ole reilua.

Toinen otsikoissa pyörivä aihe on tietenkin Matti Vanhanen. Mitäpä tuohon muuta sanomaan, kun että kannattaisi ehkä hänenkin käydä muistitesteissä, siinä määrin paljon tuntuu tuossa muistissa olevan aukkoja. Ainakin tuntuisi, että alkaa häiritä ihmistä itseäänikin kun ei oikein tarkasti muista missä on tullut koskakin oltua ja mitä tehtyä. Minua ainakin häiritsisi.

Kolmas asia josta uutisoidaan isosti on identiteettivarkaudet ja se, kuinka ne pitäisi kriminalisoida. Vaikka nettikiusaaminen on paha ja huolestuttava asia niin silti minusta tuohon ongelmaan pitäisi löytää joku muu ratkaisu. Ihan vaan siksi, ettei oikeasti tuosta asiasta voida luoda lakia joka ei olisi monitulkintainen. Minulle ainakin tulee heti pari sellaista tilannetta mieleen, jotka muuttuisivat heti kertaheitolla laittomiksi, jos tuota kovin tiukkaan aletaan noudattaa. Kuvitellaan tilanne:


Olen lähdössä viihteelle ja menen kaverini luokse aloittelemaan ja meikkaamaan ja tekemään muita tyttöjen juttuja joita tehdään ennen baariinlähtöä. Kaverilla on tietokone auki ja hän lähtee kihartamaan hiukistaan lumoavaa kiharapilveä, hän on puhunut netissä yhteisen tuttavamme kanssa siitä onko hän lähdössä viihteelle. Istun koneelle ja kirjoitan hänen nimimerkillään viestin irkkikanavalle jossa myös itse olen. Olenko rikkonut lakia? Minähän esiinnyn toisen ihmisen nimellä.

Onko nimimerkkisuojaa olemassa tuon lain piirissä? Jollain keskustelupalstoillahan on hyvin vakiintuneita tietyn nimimerkin käyttäjiä. Onko "hänen nimissään" kirjoittaminen rikollista?

Kuinkas sitten kun nakkaan netissä kaverille vitsinä jotain sarkastista hänen uudesta hiustyylistään, hän ei ymmärrä vitsiä, olenko syyllistynyt rikolliseen nettikiusaamiseen?

Entäs jos menen baariin ja sanon olevani Maija, vaikkei se ole oma nimeni? Olenko tehnyt jotain rikollista?

Entäs jos varaan esimerkiksi parturiajan puhelimitse ja asiakaspalvelija kuuleekin nimeni väärin. Saapuessani paikalle hän syyttää minua väärällä nimellä esiintymisestä. Olenko tehnyt jotain rikollista?

Entä kun kirjoitan tätä blogia kertomatta omaa nimeäni, onko tämä rikollista? En varsinaisesti esitä olevani kukaan muu, mutta kieltämättä kirjoitan kärjistetymmin kun ikinä arkielämässä puhuisin. Onko tämä rikollista?

Mihin rajat vedetään. Juuri tuossa on mielestäni se suurin ongelma. Tulkinnan vaikeus. Tai sitten se, että kaikesta tehdään rikollista ja kohta ei enää missään uskalla sanoa mitään. Kiusaamiseksi kun esimerkiksi voidaan laskea äärettömän paljon erilaisia asioita. (Tiedän ja tajuan ettei se mene nuin, mutta mietiskelen.)

Sitten on maininnat SPR:n veripalvelun ja Helsingin kaupunginjohtajan kilpailuttamatomuudesta, mutta niihin en jaksa puuttua mainintaa enempää. Naurahdan vain parinvuoden takaiselle käsitykselle Suomesta maana, jossa ei ole korruptiota.

Sitten oli maininta tehottomasta ja byrokratian pilaamasta yleisestä terveydenhuollosta. No sekin on jo vanhaa huttua.

Sitten hypin yli mainokset ja ulkomaanuutiset, niitä en jaksa alkaa kommentoimaan. Ja sitten pääsen lempipalstalleni. Mielipide on aina ollut suosikkini, koska minusta on aina ollut huvittavaa lukea mistä kaikesta ihmiset jaksavat valittaa.  Ohessa pieni lyhennelty katsaus:

  • Hammaslääkärit ovat liian kalliita. 
  • Jonkun mielestä pornolehdet ovat pahasta, mutta julkaistussa vastineessa porno on pienenpi paha kun väkivalta ja väkivaltaiset sarjakuvalehdet. (Olen ainakin osittain samaa mieltä.)
  • Sähkön hinta on noussut kamalan paljon (totta) ja verouudistus nostaa sitä edelleen (totta) ja ydinvoiman lisärakentaminen on hyvästä koska se vapauttaisi meitä ainakin osittain rajan takaa tuotavalta energialta (totta). (Lisäksi ajattelen niin, että jos se sähkö mitä käytetään on joka tapauksessa ydinvoimalla tuotettua niin ennemmin otan sen voimalan tälle puolelle rajaa...)
  • Vinkumista uskonnonopetuksen säilyttämisen puolesta.(Tästä voisi joskus kirjoittaa oman postaksensa).
  • Matti Vanhanen 
  • Kuollut delfiini
Juttu kotivakuutuksista oli hyvä.

Urheilun skippaan kokonaan.
Samoin asuntosivut ja TV-ohjelmat.

Sellaista tänään siis. Itseasiassa verenpaineeni ei ehtinyt nousta paljoakaan...

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Maitoa ja vehnäjauhoa

Tämäkin on oikeastaan jo pidempiaikainen säätö joka vaan tuntui paisuvan kunnes eilen sain tarpeekseni koko hommasta ainakin joksikin aikaa.

En tiedä olenko täällä maininnut koskaan, mutta minulla on ruoka-allergioita joten joudun vähän kikkailemaan ruokailujen kanssa. Koulun kanssa säädettiin kaksi viikkoa siitä, että miten minulle saadaan ruokaa. En tahdo, että minulle tehdään joka päivä oma annos koska en todellakaan tahdo olla ennen seittemää joka ainut päivä hereillä ja tietoinen siitä syönkö vai enkö syö sinä päivänä koululla joten olemme päätyneet ratkaisuun, että saan listan johon on merkitty ne safkat joita voin kunakin päivänä syödä. Kuulostaa fiksulta eikö? Joo, järjestelmä on hyvä jos se toimisi. Ensinnäkin  minulle aluksi luvattiin, että saan listan sähköpostina, mikä helpottaisi aikataulujani huomattavasti kun ei tarttisi kuluttaa yhtä välituntia keittiöllä sitä listaa odottaen. Se ei kuulema onnistunut jostain syystä. Samoin olisi helpotus jos se lista olisi valmiina kun menen sitä hakemaan, no näin on ehkä puolet kerroista. Minun pitää juosta toiselle puolelle rakennusta hakemaan sitä listaa, joten siihen kuluu ihan iloisesti aikaa aina. Noh, tämä saikkaus saatiin loppuun tämän viikon alussa ja sain listan siitä mitä pystyn ja en pysty syömään.

No, menin eilen syömään ruokalaan sitä ainutta ruokaa joka minulle kävi. Katsoin maitoaltaasta, että piimää on kyllä HYLAna ja ennen on ollut laktoositonta maitoakin... No kysyin sitä. Minulle sitä tuotiin. Hermoni kiristyi vasta siinä vaiheessa kun kassalla tajusin, että minulta velotettiin tuosta maitolasista 20 senttiä. Hinnasta ei ilmoitettu mitään, minulle sitä tuonut ihminen ei maininnut ko. tuotteen maksullisuudesta mitään... Kiva. Olisin ihan hyvin pärjännyt ilmankin.

Ennen hyvinä aikoina opiskelijaruoka salaattipöydällä maksoi KELAn iloisella avustuksella ilman leipää ja maitoa 2 euroa. Se oli ihan kohtuullinen hinta siitä safkasta. Leivän ja maidon kanssa ruoka maksoi tuolloin muistaakseni 2,4e. Minä yleensä söin ruokani ilman maitoa ja leipää koska ne eivät mielestäni ole ihan välttämättömiä ja kun kotona kuitenkin juon sitä maitoa aikasta paljon.

No sitten päätettiin, ettei enää voida myydä aterioita ilman leipää ja maitoa ja tuon kalliimman hinnan joutuu maksamaan kaikki. Sitten hinta nousi 2,6e johon kuului salaatti, ruoka, maito ja leipä. Paitsi, ettei enää kuulu maito niille joilla ei satu olemaan sopivaa muotoa eräästä geenimutaatiosta joka auttaa sietämään laktoosia. Minä kun en tahdo sitä leipää ja salaattiakaan yleensä en voi syödä koska ne koostuvat lähinnä tuoreraasteista joita elimistöni ei kestä ja koska satun vielä olemaan laktoosi-intolerantikko niin minä maksan siitä pelkästä pääruuasta 2,6e tai maitolasin kanssa 2,8e. Hinta ei ole paha, mutta...


Nuo meidän koulun ruuat on ravitsemuksellisesti täyttä huttua!

En minä ala maksamaan melkein kolmea euroa kumiperunoista, vaaleasta riisistä, limaisesta makaroonista ja kastikkeista joissa pääasiallinen raaka-aine on vehnäjauho. Salaatti tekisi tuosta sotkusta edes hiukan parempaa, mutta kun salaattina on monesti pelkkää lehtisalaattisekoitusta, porkkanaraastetta ja jotain pakasteesta haettua hernemaissipaprika-riisi sotkua. Lihaa ja proteiinia nuista ruuista ei saa kyllä kun vahingossa. Valmisjauhelihapihveissä kun tunnetusti on jotain ihan muuta kun lihaa ja nuista kastikkeista saa tosiaan sitä lihaa etsimällä etsiä.

Tulin siihen tulokseen, että sen sijaan, että söisin koululla ruokaa jonka nauttimisesta tunnin päästä on taas järkyttävä nälkä kipsin sen 5 min matkan kotiin ja syön täällä sellaista ruokaa joka koostuu jostain ihmissilmin tunnistettavista raaka-aineista ja joissa on muutakin kun vehnäjauhoa. Maitoakin saan kotona juoda ihan niin paljon kun jaksan kaupasta kantaa ja kun talous antaa periksi. Saanpahan ainakin sellaista kun itse tahdon.

Kotiruoka kun ei oikeasti maksa niin paljon jos sitä jaksaa itse tehdä. Ainut mitä jäisi ikävä olisi salaattipöytä, mutta kun sekin on viimeaikoina ollut niin onneton, että se kaupasta ostettu kurkku ja tomaatti ajavat varmasti saman asian. Ja osaan minäkin sen 3 viikon kiertävän ruokalistan tehdä. :P

tiistai 14. syyskuuta 2010

Opintotuella elävän budjetti.

Opiskelut alkaa taas ja se luonnollisesti taas tietää siirtymistä opiskelijabudjettiin. Voi helvata sentään.
Tämän maan päättäjät paransi köyhien asemaa, jättäen ne kaikista kurjimmilla tuilla elävät edelleen tyhjän päälle. Opintotukea ei sidottu vieläkään indeksiin saati, että sitä olisi korotettu.

Ja minulle on juuri nyt ihan turha tulla inisemään siitä kuinka joskus ikuisuus sitten maksettiin lainarahalla ja kuinka siellä solukopissa elämällä ihan oikeasti pärjää sillä vajaalla viidelläsadalla kuussa. Että satsaan nyt tulevaisuuteni (niin teenkin), miksi en silti saisi viettää edes niin leppoisaa elämää kun ne sossupummit jotka ei tee mitään hyödyllistä?

Laskeskelin omaa budjettiani, näyttää suunnilleen tältä:

Tulot:
Opintotuki 469,80e/kk (se maksimisumma)
Opintolaina 300e/kk (jonka otan vaan äärimmäisessä hädässä, mutta pakko mikä pakko)

Menot:
Vuokra 400e/kk
Sähkö n. 20e/kk
Puhelin 25e/kk (sisältää nettimaksun)
Vakuutus 10e/kk
Terveydenhoito 100e/kk

Jo nuiden jälkeen menoni ovat 555e ja ruokaakin vissiin pitäisi saada. Joskus jotain vaatetta. Pesupulveria vaatteiden pesua varten. Bussikortti tuosta puuttuu kokonaan siihen kuluu n. 40e/kk (se on pakollinen koska pitää päästä kulkemaan sen verran kauas sellaisella aikataululla, ettei pyöräily tule kysymykseenkään). Harrastaahan ei opiskelijan tartte eikä saada mitään muutakaan kivaa...

Ja jos joku haluaa sanoa jotain tuosta terveydenhoidosta niin siinä ei todellakaan ole mitään kosmetologikäyntejä vaan ihan puhtaasti se, mitä minulla kuluu lääkkeisiin kuussa. Minä en ole tätä tomumajaani itse valinnut, mutta valitettavasti tosiaan kärsin parista kroonisesta sairaudesta jotka vaatii säännöllisen lääkityksen (jonka jälkeen pysyvät onneksi kurissa.) Kyllä, KELAn maksukatto tulee jossain vaiheessa vastaan, mutta silti summa näyttää kutakuinkin tuolta. Ei, KELA ei mitenkään huomioi sairauksia opintotuessa. Maksa lainalla tai kuole pois. Olen katkera, kyllä hitossa! Minä keksisin hiton monta kivaa käyttötarkoitusta tuollekin satkulle joka kuukausi, mutta ei auta. Sossu maksaisi mutisematta lääkkeet, mutta KELA, ehei... Ei terveet reippaat opiskelijat sairasta.

Minulle on turha tulla itkemään, että "ei opiskelija mihinkään puhelinta tartte ja netti löytyy koululta" aina saa yrittää, mutta en vastaa seurauksista.

Solukoppiin en ole muuttamassa, minulla leviäisi pää. Halvempia kämppiä ei juuri ole. Halpa yksiö jossain järkevän matkan päässä ei yleensä ole mahdollinen yhtälö ja mikä järki siinä olisi, että muuttaisin pienempään kämppään kauemmas opiskelupaikastani ja säästäisin siinä pari kymppiä (jonka kevättalvesta maksaisin matkustuskustannuksina), se ei paljon tässä konkurssissa tunnu. Sitäpaitsi, rakastan kämppääni, se on likipitäen niin täydellisellä paikalla kun asunto voi olla eikä pienempään vaihtaminen oikeasi ole kovin realistinen haave.  Ainut tapa pienentää asumiskustannuksia olisi saada joku kämppikseksi, mutta... No siinäkin on omat ongelmansa.

Joskus niin oikeasti odotan sitä, että tukikuukaudet loppuu. Niin suuresti, koska sitten pääsen leveämmän leivän ääreen sossupummina. Nurinkurista, eikö? Jos heittäytyisin perseelleni ja lopettaisin opintoni kesken sen sijaan, että ajattelin työllistymistä ja vaihdoin alaakin sellaiseen jossa saattaa joskus työllistyäkin saisin ihan hitosti enemmän rahaa ja paremman elintason.

Eikö teistäkin tässä maassa ole jotain todella pahasti pielessä? Vai tuijotanko vain omaa napaani ja kitisen turhasta?

maanantai 13. syyskuuta 2010

Kuvitellaan...

Että olet autoilija.
On sateinen syyspäivä.
Ajat matkailuautolla 80km/h tiellä jolla rajoitus on 100km/h.
Huomaat, että takana on pienoista jonoa.
Missä kohdin sitä kaistaa ajat?


NO ET AINAKAAN SIINÄ VASEMMASSA REUNASSA!

Hitto, että osasi ärsyttää. Tie on muuten sellainen jossa on kyllä ohituspaikkoja, mutta kun toinen ajaa ihan keskiviivan päällä niin sieltä takaa niiden vastaantulevien autojen huomaaminen tapahtuu kun ne on siinä kohdalla eikä yhtään aikaisemmin. Tuo idänihme ei todellakaan ole mikään pahuksen raketti, se vaatii oikeasti sitä aikaa, että sen saa kiihtymään ohitusnopeuteen.

Sitten toinen juttu, kun pidän sitä turvaväliä siihen edellämenevään päin hittoja siinä keskiviivan päällä ajavaan matkailuautoon, että näkisin edes jotain niin se ei tarkoita sitä, ettenkö olisi menossa ohi. Miksi tässä maassa pitää ajaa ihan puskurissa kiinni, hitto että ottaa kaaliin.

Tämä sen päälle, että jouduin katsomaan koko viikonlopun BB:tä...

torstai 9. syyskuuta 2010

Onko sitten ihan pakko?

Joskus loppuu ymmärryskyky. Onko pakko luvata jos ei ole lupauksiaan aikomustakaan pitää? Jos ei kiinnosta niin sitten voisi sanoa, että "Sori ei nyt." Tai keksiä jonkun muun tekosyyn. Miksei ole pokkaa sanoa suoraa, ettei kiinnosta?! Ottaa ihan määrättömästi päästä kun ensin pyydät apua, toinen lupaa ja sitten kun ei huvita niin ei viititä edes sanoa, ettei käy vaan toitotetaan muualla isoon ääneen kuinka ollaan menossa johonkin ihan muualle. Sitten muka muistetaan asia ja pyydetään anteeksi ja lupaudutaan suurena marttyyrina perumaan se muualla hehkutettu meno, että pääsee auttamaan. Tuo asettaa minut siihen tilanteeseen, että olen ilkeä kusipää jos kiellän tai vaadin toista pitämään lupauksensa. Onko enää epäsuorempaa, mutta tehokkaampaa tapaa huutaa, ettei sillä lupauksella ole mitään arvoa tai ettei voisi vähempää kiinnostaa? Arvostaisin ihan hiton paljon enemmän sitä, että sanottaisiin suoraan, että ei kiinnosta tai että tekee mieluummin jotain muuta.Ainakin sitten voisin suunnitella ittelleni jotain muuta tekemistä tai pyytää joltain muulta sitä apua, mutta ei.

Kyllä, olen ihan älytön lupausfriikki, minulle lupausten pitäminen on ihan järettömän tärkeää ja tämä ihminen sen paremmin kun hyvin tietää miten minuun sattuu kun lupauksia jätetään pitämättä.

Kyllä, olen vetänyt meloonin hengitystiehyisiini. Tiedän olevani epäreilu kun en suoraa ilmoita ihmiselle kuinka paljon se minua loukkaa, mutta mielestäni jos lupaa jotain pitäisi tajuta mitä se tarkoittaa. Vai vaadinko liikaa, kun odotan ihmisten olevan kykeneväisiä ajattelemaan muitakin kun ittiään ja sitä mikä just silloin nappaa ittiä eniten?

Kyllä olen vihainen.
Kyllä olen koukkaantunut.
Kyllä, tunnen syyllisyyttä siitä.

Joskus vaan tuntuu, että ihmissuhteet on niin syvältä, että tekee mieli hautautua jonnekin kellariin keskelle korpea ja olla näkemättä enää ikinä ketään.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Kiire ja media

Koska kiireestä tuli jotain tavoiteltavaa? Koska rauhoittumisesta tuli jotain mille pitää raivata tilaa kalenterista?

Nykyään kun lukee lehtiä (naistenlehtiä lähinnä) ja seuraa muuten median tarjontaa, olen huomannut, että esillä on yhä enemmän houkuttelevia kertomuksia siitä kuinka joku on tehnyt jotain rohkeaa, hypännyt pois oravanpyörästä.  Kuinka ihmiset siirtyvät ekoilemaan, kuinka ihmiset ottavat aikaa läheisilleen ja alkavat ottaa aikaa itselleen. Tämä suuntaus kulkee minun käsitykseni mukaan edelleen rintarinnan sen "menevä moderi nykynainen" (tai mies) trendin kanssa. Eli kiire on jollain tapaa kamalan tavoiteltavaa. Pitää harrastaa sitä ja tätä ja olla menossa ja tavata ystäviä ja sukulaisia ja perhettä ja harrastaa hyväntekeväisyyttä ja sitten pitää kuitenkin ottaa aikaa ja pysähtyä ja vaan olla. Eikö tuo ole hiukan ristiriitaista?

Mediasta on ollut puhetta jossain blogeissa paljonkin viimeaikoina. Puhutaan siitä kuinka media muokkaa mielipiteitä, kuinka media luo odotuksia. Pikkusiskoni äyskäisisi tässä kohtaa:

"Ei ole mitään yksittäistä mediaa! Se ei ole mitään elävää joka voi luoda ja päättää ja olla syyllinen yhtään mihinkään!"

 Hän on on toki oikeassa. Koska media ei ole mitään elävää, eikä mikään mystinen henki joka elää täysin omaa elämäänsä. Silti olen hänen kanssaan eri mieltä siitä, että ihminen ja yksilö olisi itse täysin vastuussa "median" toiminnasta. Lopulta suomalaisessa yhteiskunnassa on tiettyjä julkaisukanavia joilla on paljon seuraajia. Toki iso yleisö päättää mitä se haluaa ostaa. Niin kauan kun iltapäivälehti myy sillä, että se kertoo kuinka se ja tämä julkkis on sekoillut kännissä tai laihduttanut kesäksi viisi kiloa lehti tekee sellaisia juttuja. Silti siellä taustalla on ihmisiä jotka päättävät mitä ihmisille esitellään. Hienovaraista ohjailua, tietoista tai tiedostamatonta. Se on totta, että nykyään internet, blogit ja muut vastaavat sosiaaliset yhteisöt ovat asettuneet perinteisten lehtien ja television rinnalle ja tuovat lisää tietoa, erilaista tietoa, sitä tietoa mitä juuri ne tietyt ihmiset haluavat tuoda esille. Osa trendeistä ja paineesta tulee ulkomaailta. Koska ihminen on kuitenkin laumaeläin, koska hyvin harva ihminen pystyy elämään täysin "oman mielensä mukaan" välittämättä muiden mielipiteistä, ajatuksista ja odotuksista on kai jollain tavalla odotuksena, että meikäläiset maailman mittakaavassa pienet äänenkannattajamme seuraavat maailmaa. Sitä pienet perässä mitä isot edellä. Jotenkin tuo "yleinen mielipide" ohjautuu tiettyihin suuntiin. Päättääkö siitä lopulta joku oikeasti on minulle epäselvää, en tiedä.

Internet on siitäkin mielenkiintoinen ilmiö, että sen mukana on tullut täysin uusi maailma jossa trendejä syntyy täysin entisestä poikkeavalla tavalla. Joku kuva tai viedeonpätkä tai teksti tai mielipide saattaa levitä äärettömän nopeasti, nousta pinnalle viikoissa tai parhaimmillaan päivissä. Samoin nuo nopeat ilmiöt yleensä myös katoavat jokseenkin nopeasti, uuden jo levitessä. Kukaan ei osaa ennakkoon sanoa mistä jutusta tulee se suuri juttu. Kukaan ei tiedä mikä siinä siitä tekee sen. Sopiva aika, sopiva paikka? Samalla ihmiset voivat yhä enemmän tuoda ja luoda omia juttujaan. Muotia ei enää selata vain kiiltäväpintaisista muotilehdistä kerran kuussa. Ihmiset eivät enää näe vain sen tietyn toimittajan valitsemia juttuja. Ihmiset voivat levittää omia mielipiteitään, tuosa esiin omaa tyyliään.

Joskus minusta tuntuu, että nykymaailmassa moni ihminen on hukassa itsensä kanssa. Jostain tulee tunne, että meidän pitäisi tehdä sitä ja tätä. Kukaan ei oikein osaa osoittaa mistä nuo vaatimukset tulevat tai kuka niitä esittää. Minäkö itse? Media? Yhteiskunta? Kenen vika on se, että nykymaailmassa ihmiset ovat niin valtavan tyytymättömiä itseensä. Siihen, että niin moni aikuinen tuntuu kärsivän uudelleen teini-iän kaltaisesta kyvyttömyydestä määritellä itseään, halujaa ja sitä kuka on ja mitä tahtoo. Puuttuuko nykymaailmasta se rauha jota kaikki lehdet meille toitottavat ja joka on niin kovin tavoiteltavaa. Mistä löytyisi se tyytyväisyys ja hiljaisuus ja taito oppia sanomaan "Minä olen niin valmis kun olen, kehityn omaa tahtiani, minun ei tarvitse olla kaikkea yhtäaikaa." ? Onko meillä kertakaikkisesti vain liikaa mahdollisuuksia?

Mielestäni tilanne on kuitenkin jokseenkin huolestuttava. Jos korkeasti koulutetut nuoremme, ne meidän tulevaisuutemme huippuosaajat pelkäävät, etteivät jaksa työelämässä kovinkaan montaa vuotta se kertoo jostain. Kertooko se jotain arvomaailman muuttumisesta, työn merkityksellisyyden vähenemisestä vai siitä, että nykyinen työmaailma joko vain vaikuttaa todella raa'alta paikalta tai jopa on sitä, sitä en tiedä. Enkä tiedä sitäkään mitä pitäisi tehdä tai mistä kaikki johtuu, kunhan pähkäilen.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Etiketti

Nykyään tuntuu, että koko maailma on niin kiinni "minä minä minä" ajattelussa, ettei normaalia ystävällisyyttä ja muiden ajattelua enää ole. Ärsyttävää. Tielle on pysäköity auto täysin sääntöjen vastaisesti, mutta ajatteleeko se ihminen mitään muuta kun "jos poliisi ei näe se on ihan ok"?

Ylipäätään puhuttiin tänään etiketistä ja siitä miten nurinkuriseksi se on mennyt. En tiedä mistä koko homma lähti, tai miksi maailma on muuttunut sellaiseksi kun on muuttunut, mutta peruskäytöstavatkin alkavat olla joillakin ihmisillä täysin hukassa. Eivätkä ne ihmiset aina ole nuoria. Samoin kun sitten on monta sellaista asiaa joissa se, mikä joskus muinoin oli täysin itsestäänselvää on muuttunut jotenkin epämääräiseksi tai paheksuttavaksi. Ennen oli epäkohteliasta jättää vanhus kantamaan kauppakassejaan tai jättää ovi avaamatta naiselle. Nykyään se on epäilyttävää. Nykyään se, että mies maksaa tarkoittaa sitä, että mies tahtoo suoraa naisen pöksyihin tai sitä, että nainen on pummiva narttu. Tosin itse olen "tarjoan itse itselleni"-aatteen kannattaja, mutta ajattelen sen asian niin, että nykyään tuloerot evät ole niin suuret, etteikö nainen voisi itse maksaa omasta puolestaan, etenkin tässä elämäntilanteessa jossa itse elän, eli opiskelijana. Tilanteessa, jossa lähtisin ulos jonkun rikkaan miehen kanssa voisin ehkä ajatella antaa hänen maksaa, jos hän sitä tarjoaisi ja jos minusta tuntuisi, ettei summa ole hänelle kohtuuton. Minulle oletus on kuitenkin aina se, että maksan itse, ellei ole muuta erikseen sovittu.


Tekniikka tuo mukanaan myös uusia tilanteita joiden varaan ei ole vielä rakennettu erillistä etikettiä. Matkapuhelimet ovat yksi. Minusta sen käytössä riittää maalaisjärki, mutta silti huomaa surullisen usein, ettei ihmisillä ole mitään käsitystä siitä, koska siihen kapulaan on hyväksyttävää vastata ja koska ei. Asiakaspalvelijana yksi sellainen tilanne on se, kun asioidaan jossain tiskillä. Kävin eilen juttelemassa puhelinliittymästäni ja sen tyypistä ja etsimässä nykytilanteeseeni toimivinta ratkaisua ja minua ärsytti suunnattomasti kun edessäni jonottanut asiakas palvelutiskillä omaa asiaa hoitaessaan vastasi puhelimeensa ainakin kahdesti keskeyttäen näin asiakaspalvelijan puheen. Pieni lievennys olisi ollut jos hän olisi edes sanonut "sori, mutta minun on pakko ottaa tämä" mutta ei, hän vaan kylmästi totesi "odotas".

Peruskäytöstavat ovat surullisen monella hukassa. Kiitos, anteeksi tai ole hyvä unohtuvat liian usein. Olen liian monta kertaa ollut seurueessa jossa esittelyjä ei hoksata hoitaa mitenkään ellei siihen itse tartu. (Niin natsi en ole, että minulle olisi väliä titteleillä tai oikealla esittelyjärjestyksellä.) Olisi vaan kiva tietää kenen kanssa samassa seurueessa on, vaikkei nimet jäisi välttämättä mieleen, mutta ainakin voi mennä kysymään seuraavalla kerralla "Hei, mikäs sinun nimesi nyt olikaan?" Ylipäätään ihmisten välisessä kanssakäymisessä katsekontaktit, pehmentävät puhetyylit ja eleet unohtuvat aika usein. Kuinka erilainen kokemus on asioida esimerkiksi kaupan kassalla jos kummatkin osapuolet ensinnäkin katsoisivat toisiaan, tervehtisivät toisiaan edes jotenkin, kiittäisivät edes kerran ja saattaisivat jopa hymyillä. Se ei vie yhtään sen enempää aikaa, se ei maksa mitään, mutta sen vaikutus sekä toisen, että omaan mielialaan on kuitenkin huomattava.

Olen siirtymässä selkeästi jossain määrin enemmän pohdiskelevaan kun silmilleampuvaan tyyliin kirjoitteluissani. Pari päivää sitten mietin jopa, että jos kirjoittaisin vaihteeksi mukavista asioista. Niin pitkällä en kuitenkaan vielä ole, että sen toteuttaisin, mutta ehkä jonain päivänä...

maanantai 6. syyskuuta 2010

Tunnustuksia

Sain siis Tunnustuksen. (Kiitos wind-up toy)

 

Olen äärettömän järkyttynyt siitä, että joku ylipäätään lukee blogiani. Kiitän silti lämpimästi.

Lisäksi minun pitäisi kertoa jotain itsestäni, jotain mikä ei ole negatiivista, hmmh...

Eli kolme rakasta asiaa ja yksi rakas valokuva. Tämä nyt kyllä ei oikein sovi minulle, mutta...

1. Rakastan lukemista, etenkin kevyttä sellaista. Lehdet ovat suuri paheeni ja kirjahyllystäni löytyy ihan liikaa hömppää ja dekkareita. Lisäksi vietän ihan liikaa aikaa koneella lukien blogeja ja muuta. Lukeminen on mielestäni ehdottomasti paras tapa rentoutua.

2. Rakastan vanhaa pehmolelukoiraani. Sain sen ensimmäisenä joulunani joululahjaksi ja se on ollut rakkain esineeni siitä lähtien. Mietin joskus pentuna, että mitä sille tapahtuu jos olen reissussa ja talomme syttyy palamaan. Asiasta tapeltiin moneen kertaan äitini kanssa, mutta jollain keinolla se lähtikin sitten useimmiten mukaan (jos ei muuten niin hienoisesti huijaamalla).

3. Rakastan kotiani. Tai opiskelijakämppähän tämä toki on myös, mutta myös ensimmäinen paikka lapsuudenkotini jälkeen jota oikeasti kutsun kodikseni. Täällä kaikki on minun itseni valitsemaa ja saatan vain joskus katsella ympärilleni ja nauttia näkemästäni. Täällä minulla on hyvä olla.

+ Koska kyseessä oli asiat kirjoitin materiasta. Lisäksi on paljon rakkaita asioita jotka eivät ole yhtä konkreettisia kun esineet.

Valokuva. Tätä pitääkin mietiä hetki. Valokuvassa olen parin ystäväni kanssa Hesburgerilla, pöydällä näkyy tarjotin, jossa on papperit parista juustoateriasta. Lisäksi paperiin on ranskalaisella ja ketsupilla piirretty satunnaisia kuvioita. Toinen ystävistäni nauraa katsoen kameraan ja toisella on äidinkielen vihko naamataulunsa edessä. Tuossa kuvassa ei ole mitään kuvausteknisesti onnistunutta, mutta se kuvaa hyvin sitä aikaa elämässäni ja kahta minulle hyvin rakasta ihmistä.

Ja tämäkö pitäisi vielä pistää eteenpäin? Kamaluus. En minä tiedä ketä uskaltaisin häriköidä moisella. Noh, Nollavaimoa ärsyttää muutenkin, joten pieni lisä tuskin tekee pahaa, hän kun tuntuu kuitenkin suhtautuvan maailmaan äärettömän hienosti (ja uskaltaa käyttää kirosanoja erittäin pontevasti, itse en uskalla.) Sotkuholisti edustaa minulle arjen sankaria ja ihastuttaa minua sinnikkyydellään. Siivousfriikki jakaa pyyteettömästi hyviä vinkkejä ja LIAMK on mainittu jo niin monta kertaa niin monessa yhteydessä, että hän taitanee saada vapautuksen.

Mikä ihme tätä maata vaivaa?!

Saamastani tunnustuksesta johtuen minun piti käydä ensin katsomassa uudelleen se, mikä minua tälläkertaa oikeasti ärsytti. Noh, tämä se oli. Toisaalta toivon, että tuo on vain joku kammottava pila ja vitsi joka parodioi Aal!to Yl10p1st0n tempausta, toisaalta toivon vissiin syvällä pienessä mielessäni, että tuo koko Aalto yliopistohommakin on pelkkää pilaa edelleen. Noh, jos tuo EI ole pilaa niin...

*syvä hiljaisuus*

MIKÄ HITTO TÄTÄ MAATA VAIVAA?! Tai siis päättäjiä jotka nuiden nimien kanssa veivaa.

Posti ei ole enää posti, posti on Itella. (Itella? Mitä hittoa sekin tarkoittaa?)

Tielaitos vai mikä se ennen olikaan ei ole enää mitään mikä mitenkään liittyisi teihin tai kulkemiseen, se on Destia. (Destia? Tulee mieleen vain joku työpaikkaruokala.)

AKE eli Ajoneuvohallintokeskus ei ole enää mitään mistä saisi mitään selvää vaan TraFi (Tuosta saa ihan oikeasti käännettyä aivopierun, koska lukekaapa huviksenne tuo toisinpäin I Fart.) Tuota kun koittaa niille papoille ja setille selittää, että mikä hiton TraFi niin hohhoijaa. AKE nyt vielä oli selitettävissä, mutta mitä ihmettä tuo iso kirjain tuolla keskellä tekee?)

Sitten tuli nämä pahuksen logot ja tunnukset jotka on ihan järkyttäviä. Minä en esimerkiksi voi ottaa tuota Aalto Lipastoa tosissani sen logon takia. Enkä näemmä voi ottaa enää liikennevirastoakaan.

Vielä yksi asia joka minua kauhistuttaa on nämä pahuksen tunnuslauseet ja imagonnostattajat joita viimeaikoina on ainakin Oulu esitellyt. Mikä hiton "Pohjoinen voima. Oulu on." Vai mikä hitto se nyt sitten lopulta olikaan. Oikeasti. Tuosta tulee mieleen se ehkä maailman ärsyttävin mainos kautta aikojen "Elämä on." Olisitte jo antaneet ihmisten unohtaa. Olisitte vaan pitäneen kunniakkaan merikaupunkimaineenne, miksi teidänkin piti alkaa leikkimään teinejä?

Äitini valitteli jonkin aikaa sitten, ettei ihmiset enää osaa kielioppia ja että kun nykyään lukee työpaikkahakemuksia niin niidenkin kieli vilisee puhekielisyyttä ja ihan järkyttäviä kielioppivirheitä. En siis nyt edes koita väittää, että oma kieleni olisi mitenkään virallista tai täydellistä, mutta kyllä minä SUUNNILLEEN osaan yhdyssanat ja isot alkukirjaimet (vaikka tässäkin tekstissä olen varmasti tehnyt virheitä molempien suhteen :D). Mutta joo, en enää ihmettele, olen valmis uskomaan, että tämä maa on sivistyksellisesti hukkaanheitetty.

Minä ihan oikeasti pidin siitä kun suomalaisia pidettiin jylhänä ja tuppisuisena ja vakavana kansana jolla on huono itsetunto. No, parempi sekin kun muuttua kansaksi joka ei osaa kirjoittaa edes omaa kieltään ja jossa virastojenkin logot näyttävät ala-astelaisen kuvaamataidontunnin tulokselta.

ps. Jos joku oikeasti osaa kertoa minulle mikä nuissa logoissa ja iskulauseissa ja vastaavissa on niin modernia, hienoa ja innovatiivista niin kertokaa toki. Haluaisin nimittäin ihan oikeasti ymmärtää...

lauantai 4. syyskuuta 2010

Flunssa

Miksi hitossa joku superpöpö löytää minut heti kun ehdottomasti ei saisi sairastua?
Nyt kun olisi oikeasti sellaista tekemistä mistä ei oikein voi olla poissa, niin minä makaan luonnollisesti sohvalla flunssassa ja kuumeessa viltin alla ja kiroan maailmaa.

Miksen sairastunut vaikka viikko sitten? Olisi säästänyt hermoja kun nekin kuukauden viimiset päivät olisi voinut olla sairaslomalla töistä ja olisi tuo pumppukin säästynyt niiltä viimeisten päivien kitisijöiltä.

Mutta ei, ei tietenkään. Piti odotaa että työt loppuu ja opiskelut alkaa ja kaikki aloitusluennot menee varmasti ohi niin, että olen sitten ensimmäiset pari viikkoa pihalla kun lumiukko kun en ole kuullut kurssien suoritusohjeita. Kettu, etten muuta sano.

Taidankin kömpiä takaisin viltin alle kiroilemaan.

torstai 2. syyskuuta 2010

Leffateatterien vakiovieraat

Erehdyin taas käymään elokuvissa. Muistan taas, miksi uusissa elokuvissa ei kannata käydä vaan valita vasta se viimeisin näytös jossa saa olla melkolailla keskenään yleensä.

Leffateattereiden vakiohäiriköihin kuuluu tiettyjä ryhmiä. Niitä jotka voivat saada sinut kiemurtelemaan leffan ajan hammasta purren.

Se klassinen esimerkki on koripalloilija tai nainen suuressa hatussa, eli ihmisiä jotka täydellisesti estävät näkymän valkokankaalle. Pitkät ihmiset ei tietenkään pituudelleen mitään voi kuten en minäkään sille, että olen vertikaalisesti hiukan rajoittunut. Mutta pitkätkin ihmiset voi istua niin, ettei ne pönötä pystyssä kun heinäseipäät vaan ottavat vähän rennomman asennon. Sitten on niitä ihmisiä jotka ei vaan tajua minne ovat menossa tai tahtovat tahallaan ärsyttää, eli joilla on päässä joku metrinen silinteri tai muu hiuslaite tai päähine.

Toinen edessäistujissa esiintyvä ärsyttävä tapaus on vieteriukko, tiedätte ne piirretyissä esiintyvät laatikkoihin survottavat vieterin nenässä olevat nuket jotka laatikon kannen auetessa pomppaavat ylös ja heiluvat. En ole kohtuuton, en vaadi, että ihmiset olisivat täysin paikallaan sen parisen tuntia mitä keskimääräinen elokuva kestää, mutta jatkuva puolelta toiselle heiluminen on ihan järettömän häiritsevää tapahtui se sitten suoraa edessä tai juuri vieressäsi.

Pussirapisuttajat on klassinen elokuvahäiriköijäryhmä myös. Sen karkkipussin voi avata alussa ja sipsipussia (jos se on pakko tuoda leffateatteriin) ei ole pakko puristella jatkuvalla syötöllä.

Uusin ryhmä joka on harvinaisen ärsyttävä on kännykänvilkuilijat. Se, että pari kertaa leffan aikana katsoo kelloa nyt ei vielä ole paha, mutta kun vieressäni istui teini joka tekstasi suunnilleen koko leffan ajan niin se hohde alkoi jo häiritä. Kännykkä aiheuttaa muutenki paljon häiriötä. Sen ymmärrän, että se puhelin jää päälle jollakin, sen voi nopeasti sammuttaa, se häiritsee vain aikansa, mutta kun olen valehtelematta nähnyt niitäkin tapauksia, jotka puhuu siihen puhelimeen valehtelematta melkein vartin putkeen eikä edes harkitse sen puhelimen vaientamista leffan ajaksi.

Sitten on kommentoijat tai muut pulisijat joille elokuvateatteri on kahviloiden ja luentosalien lisäksi vain yksi paikka jutella kavereille. Kun olen katsomassa elokuvaa minua ei kiinnosta kuka makasi kenen kanssa viime viikonloppuna. Satunnaiset kommentit sallittakoon (koska siihen syylistyn itsekin) mutta koko elokuva ei kaipaa selostusta, ja jos kaipaa niin voisiko sen ilmestymistä DVD:lle odottaa?

Ravaajat on myös yksi inhoamani leffakävijäryhmä. Etenkin siinä tapauksessa kun ne päättävät varata paikkansa keskeltä riviä kohtuullisen edestä. Ei siinä, joskus on pakko käydä ulkona, kaikki ravaaminen ei ole ennalta tiedossa, mutta jos sama äiti lähtee pikkupoikansa kanssa ulos monta kertaa leffan aikana, niin eikö sitä voisi ottaa huomioon jo paikkoja varatessa?

Ehkä suurimpia inhokkejani niin leffassa kun muuallakin on tuolinpotkijat ja muut hytkyjät. En voi sietää sitä, että koko rivi hytkyy kun joku vispaa jalkaansa tai kun joku potkii penkkiä takaapäin, se saa verenpaineeni yleensä jokseenkin vaarallisiin lukemiin.

Muitakin varmasti on, mutta vihreän liman valtaamat aivoni eivät nyt tähänhätään niitä enemmälti kestä. Lisäilkää toki kommentteihin jos tulee jotain mieleen mitä en muistanut mainita.

Jaan vielä kanssanne erään unohtumattoman leffakäynnin vuosien takaa, joka summasi suunnilleen kaikki kauheudet samaan kokemukseen. Leffa taisi olla Kauhukartano jonka kävin katsomassa kaverin kanssa jonka kanssa ollaan monesti naurettu sitä kunka meillä on onnettoman huono onni leffaseuran suhteen. Saimme kohtuullisen hyvät paikat pienestä salista suunnilleen keskeltä salia. Sitten alkoi elokuva. Oikealla puolellamme oli teinilauma jossa oli pari nuorehkoa poikaa ja pari tyttöä. Joiden suurinta huvia oli kommentoida leffaa ja jutella omiaan. Etuoikealla oli joku yksinäinen tyttö joka käytti puolet leffasta tekstaten kavereilleen ja vastasi puhelimeenkin pariin kertaan. Ihan edessä oli äiti ja poika joka halusi vessaan parin minuutin välein. Ihan edessäni oli joku pahuksen koripallojoukkue. Takana istui joku jolla oli iso sipsipussi ja paha yskä ja joka niisti ihan yhtenään. Siinä näytöksessä oli jotain hyvin koomista ja itse leffasta ei juuri jäänyt mitään mieleen, mutta seurasta sitäkin enemmän.