keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Työtä vieroksuva sukupolvi

Nuoret ei taho tehä töitä. Nuorilla on uusia arvoja. Nuorille työnteko on välttämätön paha.

Mietitäänpä hetki.
Nuorisotyöttömyys on nykyään sitä 25% luokkaa muistaakseni, saa korjata jos olen ihan hukassa prosentteineni, ei nyt juuri ole jaksamista lähteä etsimään tarkempia tietoja.

Nykyään kouluttautuminen on tehty mahdollisimman epämukavaksi, kotona parseellään makaamalla tienaa paremmin kun kouluja käymällä. Sossu maksaa ihan kivasti kaljarahaa ja pleikallekin tuli just uusi räiskintä jota voi kätevästi pelata verkon yli kavereitten kanssa niin ei tartte edes liikkua mihinkään. Koulu stressaakin niin kovasti. Eikä niitä töitä sittenkään löydy.

Nykyään työelämäänsä aloittava joutuu hyvin todennäköisesti jonkinnäköiseen pätkäduuniin. Resursseja ei oikein ole, tuottavuutta pitäisi lisätä, tulit sairaslomasijaiseksi sille yhdelle hepulle joka on nyt ollut jo puoli vuotta sairauslomalla lopppuunpalamisen ja työuupumisen takia kun eläkkeellejääneen kollegan tilalle ei palkattukaan ketään uutta. Kaikki sen työt on jääneen muille ja nyt kun kaikki muut on alkaneet vaatia jotakuta tilalle tai he tekee saman kun se sairauslomalle jäänyt niin pomo antoi periksi ja palkkasi sinut. Sen jälkeen kun pätkäsi on loppu sinut palkataan toiseen pätkään tuuraamaan sitä äitiyslomalaista, sen jälkeen on taas joku pätkä. Ei vakineisteta. Ai, ei saisi pitää pätkällä? No kuka sitä katsoo? Eikä työntekijällä, ainakan nuorella ole varaa valittaa kun muita töitä ei saa. Ole tyytyväinen siitä mitä sinulla on, monilla ole senkään vertaa.

Asuntolainaa piti hankkia ja lapsiakin jossain vaiheessa, mutta kun oikein ei uskaltaisi kun ei tiedä missä sitä puolen vuoden päästä on ja onko töitä. Pitäisi tehdä uraa ja kasvattaa lapsia ja hoitaa pihaa ja liikkua. Media luo ihanteita täydellisistä ihmisistä ja menestyvistä uraäideistä ja isistä jotka vaihtaa kakkavaippaa hymy huulillaan. Jatkuvassa epätietoisuudessa ja vaatimusten ristitulessa eläminen on raskasta. Pankista soitettiin ja kysyttiin oletko kiinnostunut eläkesäästämisestä, huokasit ja mietit mahdatko koskaan eläkkeelle päästäkään.

Ennen valmistuttiin ja mentiin tehtaaseen töihin, tehtiin samaa työtä 30 vuotta ja jäätiin eläkkeelle. Ei sellaisia työuria enää juuri ole. Ei ole samalla tavalla varmuutta siitä työpaikasta. "Kyllä tekevä aina työtä saa." Saako? Kun opiskelijana välillä tuntuu, että siivoamaankaan pääse, saati mitään muuta tekemään.

Kun valmistumista todennäköisesti seuraa työttömyys ja työnantajat etsivät 25 vuotiasta moniosaajaa jolla on 10 vuoden työkokemus ja kolme korkeakoulututkintoa niin pienemmästäkin se kesät mansikoita poiminut maisteri tuntee mitättömyydentunteita. Moni muistaa -90 -luvvun alun vaikutukset perheisiin ja koteihin, ymmärrystä ei ehkä vielä tuolloin aivan kamalasti ollut, mutta tunnelman muistaa silti. Äiti sanoi, että älä vaan koskaan takaa kenellekään mitään tai ota isoa lainaa. Yhteiskunta painostaa säästämään ja kuluttamaan.

En ihmettele ollenkaan, että nykyisessä suoritusyhteiskunnassa elävää nuorta houkuttaa ajatus vapaa-ajasta. Että ei uskalleta samalla tavalla pistää ja rakentaa sitä elämää sen ammatti-identiteetin ympärille kun entisaikoina, jotain olisi kuitenkin hyvä saada tilalle. Jossain määrin yhteiskunta joka on rakentunut lääkäreistä ja putkimiehistä on menossa kohti yhteiskuntaa joka koostuu lenkkeilijöistä, joogaajista ja puutarhanhoitajista. Ihmisistä jotka määrittävät itseään ennemmin muun kun ammattinsa ja työnsä kautta. En tiedä onko kehitys hyvään vai huonoon suuntaan.

En koita mitenkään puolustella "laiskaa" pullamössösukupolveani jota pelotellaan eläkepommilla, jonka niskaan kaadetaan haaveet tulevasta talouskasvusta ja ilmastonmuutoksen estämisestä, mutta tavallaan ymmärrän sitä mikä meitä nuoria tässä yhteiskunnassa ahdistaa.

Mutta hei! Nyt pitää mennä nukkumaan niin jaksaa huomenna reippaana töihin...

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Lihavuus ja Laiskuus

Okei, myönnän, minulla on pahe. Naisellinen pahe. Rakastan erilaisia hyvinvointilehtiä. Siis juurikin näitä joissa liikutaan ja syödään terveellisesti ja ollaan tietoisia kauneudesta ja ekologisuudesta ja juostaan maratooneja ja hoidetaan lapsia ja ollaan ystävien kanssa ja käydään töissä ihanassa työpaikassa jossa on kiva pomo ja sen lisäksi on vielä aikaa joka aamu joogalle. Minulle tulee nuita lehtiä aika monta. Liian monta, mutta se on pahe jota perustelen sillä, että voisin lykätä ne rahat tupakkaan tai viinaan tai huonoihin miehiin. Se on ylellisyys josta en aio päästää irti. Se kun pääsee töistä tai koulusta, hipelöi kiiltäväpaperista lehteä, hakee välipalaa ja heittäytyy selälleen sohvalle viltin alle lukemaan aivotonta tauhkaa stressinlieventämisestä.

No niin. Luin yhä nuista riemastuttavan rennoista lehdistä (jotka yllättävän harvoin saavat verenpaineeni koholle) jutun lihavuudesta. Hitsi kun en nyt löydä sitä lehteä...

*penkoo ympäriinsä*

Lehti oli siis Kauneus & Terveys 4-2010 s. 104 Ja on otsikoitu Miksi lihavat ovat tulilinjalla?

Jutussa puhutaan terveyshaitoista, siitä kuinka epäkunnioittavasti lihavia ihmisiä kohdellaan ja perätään asiallista käytöstä ja kunnioitusta. Kerrotaan kuinka nykyinen kauneusihanne saa lihavat ihmiset tuntemaan itsensä huonommiksi ja kuinka yhteiskunta painostaa laihduttamaan. Tämä on ihan okei ja asiallisesti kirjoitettu pätkä. Sitten se, mikä sai minun hämmästykseni heräämään. Lehti nimittäin kirjoittaa:

"Kielteinen leimaaminen ei ulotu vain kehoon vaan myös persoonaan, sillä lihavuuteen yhdistetään herkästi sellaisia ominaisuuksia kuin laiskuus, typeryys ja itsen hallinnan ja kontrollin puute. Niinpä lihavaa ei oteta vakavasti eikä häntä kohdella kunnioittavasti."

Okei, on ikävää, että ihmisiä leimataan vaan sen perusteella miltä hän näyttää. Samalla tavallahan on väärin, että jos nainen pukeutuu minihameeseen ja hänellä on voimakas meikki ja blondit hiukset niin häntä pidetään vähän halpana ja tyhmänä. Eihän sen niin pitäisi mennä? Mutta sitten luin tekstistä seuraavan pätkän, jossa ilmeisesti koko ikänsä hiukan ylipainoisia naisia oli haastateltu:

"Suurin osa naisista toivoi laihtuvansa. He haaveilivat, etteivät he enää sitten olisi ulkopuolisia vaan hyväksyttyjä sellaisina kun ovat. Laihtuminen toisi mahdollisuuden elää täysillä, kuten muut."

"Kielteisen leimaamisen takia vain harvat naisista kokivat lihavutensa identiteettinsä osaksi. Moni pikemminkin tunsi, että heidän sisällään oli hoikka minä. Naiset elivät kuin välitilassa odottamassa laihtumista ja elämän alkua, jonka ansiosta todellinen minä pääsisi lopulta esiin. Koska harva laihtuu ainakaan lopullisesti, moni elää jatkuvassa välitilassa."

Pistää miettimään mikä nuita naisia estää laihtumasta? Olen tietoinen, että on olemassa joitakin harvinaisia sairauksia jotka yksinkertaisesti keräävät ylipainoa, mutta en usko, että nuita tauteja sairastavia on kuitenkaan niin paljon. Jutun lopussa oli seuraavat rivit, jossa syitä mietitään:

"Ei lihavuudessa ole kyse vain yksilön valinnoista - ei kaikilla ole varaa mennä kuntoklubeille, ja terveellinen ruoka on kalliimpaa kun lihottava ruoka. Liikuntaa ja ravitsemusohjauspalveluita pitäisi tarjota kaikille enemmän."

Tässä vaiheessa minulla meni kuppi yli. Tässä tuli vastaan se, mitä minä en pysty käsittämään. Miten niin lihavuus ei ole yksilön oma valinta? Ja jos suurin osa nuista naisista tahtoo laihtua niin miksi he eivät laihdu?

Nykyään kuulee kamalasti siitä, kuinka suomalaiset ovat lihavia, niin ovat. Sitten kuulee siitä kuinka se on meillä geeneissä. Ihan kun se olisi joku asia joka on selviö: Olet suomalainen, joten olet ylipainoinen, alistu siihen. Jotain mille ei voi tehdä mitään. No, valitettavasti minulla on ikäviä uutisia. Ihmiskeho toimii niin, että jos energiaa saa enemmän kun sitä käyttää niin lihoo. Siihen ihan jokainen ihminen voi vaikuttaa. Ei ne geenit sitä energiaa ja läskiä ympäristöstä ilman kautta siihen kroppaan ime. Valitettavasti tuo "minulla on sellaiset geenit" on 99% tekosyy. Jop, suomalaisilla on hyvä hyötysuhde, mutta se on vaan ominaisuus, se on alttius, se on syy seurata sitä syömistä.

Samoin kun pelkän ruokavalion syyttäminen on naurettavaa. Kyllä epäteveellisestikin syömällä voi pystyä laihana, samoin terveellisesti syömällä voi lihoa. Kyse on energiansaannista ja ruokamääristä. Suomalaisethan käsittääkeni syövät jokseenkin terveellisesti jopa, annoskoot vaan tuppaavat suurenemaan. Pitää katsoa niitä ruoka ja energiamääriä mitä siellä lautasella on. Kukaan ei liho jos syö pizzaa satunnaisesti, eikä satunnaisesti ostettu sipsipussikaan ketään satakiloiseksi automaatiolla tee. Kyse on siitä, kuinka usein niitä syödään ja millaisia määriä.

Lisäksi minusta kalleus on huono tekosyy, perusterveellinen suomalainen kotiruoka kun ei itsevalmisttettuna ihan varmasti ole se asia joka sen talouden ajaa konkurssiin. Paljon halvempaa on valmistaa itse se lihakeitto kun ostaa sitä valmiina kaupasta. Ne sipsit ja karkit on ihan varmasti kalliimpia kun se omenapussi. Samoin kun sillä hinnalla jolla 5 henkinen perhe käy pizzeriassa syötäisiin sitä perusterveellistä kotiruokaa monta päivää. Lisäksi tokihan se terveellinen ruoka on kallista jos sitä menee kaupoissa hävikkiin paljon.

Ajankäyttö alkaa sitten olla jo vähän järkevämpi tekosyy. Ei ole aikaa liikkua, eikä ole aikaa tehdä itse ruokaa. Nämäkin on silti mielestäni vain tekosyitä. Ymmärrän perheellisen ruuhkavuosiaan elävän perheenäidin hädän, töitten jälkeen on väsynyt ja lapset pitää raahata harrastuksiin ja sitä ruokaakin pitäisi tehdä. On paljon helpompaa nakata ne ranskikset ja nugetit uuniin kun alkaa valmistaa jotain itse. Silti en niele tätä oikeana syynä. Pikkuisen etukäteen suunnittelemalla se normaalin kotiruuan tekeminen ei vie enempää aikaa kun se eineksien kanssa kikkaileminen. Lisäksi kun tekee kerralla enemmän niin seuraavana päivänä voi turvautua mikroon. Liikuntaan aikaa ei irtoa, mutta telkkarista on ihan pakko nähdä ne salkkarit? Siinä samalla saa tehtyä jo paljon. Arkiliikuntaa voi harrastaa kohtuullisen helposti. Kyse on lähinnä viitseliäisyydestä.

On väärin puhua laiskuudesta ja lihavuudesta samassa lauseessa, mutta pistää silti miettimään, että jos nuistakin naisista niin moni HALUAISI laihtua, mutta ei laihdu, niin mistä siinä sitten on kyse, ellei juuri laiskuudesta? Jos ei jakseta katsoa yhtään mitä sinne naamavärkkiin survotaan tai tehdä mitään niin mitä se sitten on ellei laiskuutta? Ymmärrän sen vaikeuden, ymmärrän miten piinallista se on, mutta silti... Ihminen kun pystyy yllättävän paljoon jos on halua ja motivaatiota, mutta valitettavasti harmittavan harva asia tapahtuu itsestään. Kyse on lähinnä priorisoinnista ja halusta. Tulee mieleen, että haluavatko nuo naiset kuitenkaan laihtua tarpeeksi, onko helpon elämän ja mielihalujen tyydyttäminen silti prioriteettilistassa edempänä kun se laiha kroppa? Vai pitäisikö saada molemmat?

Lihavuus aiheuttaa valtavasti kustannuksia. Minulle on ihan sama millaisessa kuosissa ihmiset ympärilläni ovat. Minulla on riittävästi hienotunteisuutta olla huomauttamatta kassajonossa ihmiselle joka sulloo hihnalle makkaraa ja pakastepitsaa hänen kiloistaan. Jos ihminen on onnellinen sellaisena kun on niin siinähän olkoon... Niin kauan kun ei aiheuta hallaa muille. Minusta on ihan oikein, että ylipainoisilta peritään kaksi matkalippua jos he vievät kaksi paikkaa, koska minusta kyseessä on ihmisen oma valinta. Apua löytyy jos tahtoo laihduttaa. Jokainen pystyy siihen jos halua on. Samoin olisin valmis siihen muutokseen, että hurhasti ylipainoiset maksaisivat terveydenhoidostaan enemmän. Samoin tosin olen sitä mieltä, että kaikki itseaiheutettu on itseaiheutettua, joten...

Eniten minua huolestuttaa lasten ylipainon valtava lisääntyminen. Lapset eivät voi tehdä valintoja omasta puolestaan, lasten ja nuorten terveys on pitkälti hoitavan aikuisen vastuulla ja siksi onkin niin huolestuttavaa seurata nykyistä menoa. On hyvin huolestuttavaa, että koulutietään aloittavista ylipainoisia oli jonkun tutkimuksen mukaan melkein 20% eikä heillä ollut pelkkää ylipainoa vaan myös muita ylipainon mukanaantuomia elintasosairauksia. On huolestuttavaa, etteivät vanhemmat välitä lapsistaan niin paljoa, että huoelhtisivat heidän hyvinvoinnistaan.

Pari kiloa vyötäröllä ei vielä ketään läskiksi tee, eikä kaikkien tartte näyttää malleilta, nykyiset anorektiset kauneusihanteet ovat mielestäni sairaita. Silti jokaisella pitäisi olla sen verran viitseliäisyyttä ja halua oman hyvinvoinnin yläpitoon, että kattelisi vähän mitä sinne napaansa ahtaa. Ja jos sitä ylipainoa on niin kantakaa sitten ne kilonne kunnialla. Turhan itkeminen se minua ärsyttää, ei se, että jollakulla on pieni pömppömaha tai pari grammaa ylimääräistä reisissä, minullakin on. Käyn välillä syömässä pizzaa tai hampurilaista enkä tuomitse sitäkään, että joku joskus käy ostamassa kaupasta valmisaterian töihin lounaaksi, sorrun siihen itsekin välillä. Pidempi aika, suuremmat linjat, nehän ne on jotka ratkaisee. En vain henkilökohtaisesti ymmärrä ihmisiä jotka antavat itsensä lihoa äärettömän ylipainoisiksi ja sitten itkevät, että heitä pidetään huompina ja luullaan, ettei heillä ole itsekontrollia. Enkä etenkään sitä, että syytetään jotakuta muuta niistä itse kerätyistä kiloista.

Perse edellä puuhun

Vaikka tiedän oikein hyvin, ettei verenpaineelleni todellakaan tee hyvää seurata YLEn tuotantoa niin eilen sen virheen taas tein. En avannut tyhmälaatikkoa vaan muiden touhuiluideni ohessa seurasin YLE Areenasta uusinta Silminnäkijää Koulusta Eläkeelle. Areenasta tulee seurattua ohjelmia kyllä muutenkin, se on ihan jees. Etenkin sellaisia joihin ei tartte niin äärettömästi keskittyä niin voi samalla touhuilla mutakin. Mutta tuohon Silminnäkijään.

Aiheena siis oli se, miten nykyään on paljon nuorta populaa sairauseläkkeellä lähinnä mielenterveysongelmien vuoksi. Olen joutunut surukseni tämän maan mielenterveysopuolen kanssa tekemisiin kun olen seurannut paria lähimmäistäni ja heidän tappeluaan tuon systeemin kanssa. Se on ihan onnetonta touhua. Pistänyt monesti vihaksi katsoa, miten inhimillistä kärsimystä pitkitetään ja ihmisiä nakellaan paikasta toiseen. Resursseja ei ole ja kukaan ei kerro mitään ja hoitoon ylipäätään pääsee vasta siinä vaiheessa kun hommat on jo liian pitkällä.

Koko paska tuntuu noudattavan kaavaa joka olisi verrannollinen siihen, että syöpäpotilaalle sanottaisiin vastaanotolla, että:

"Joo, kyllähän sinulla syöpä on, mutta ei me vielä hoideta, tule takaisin sitten kun tulee etäpesäkkeitä."

Lähipiirissäni kun on ihminen joka oli hakenut apua masennukseen ja väsymiseen ja hänen tilanteensa oli jo jokseenkin paha. Hänelle oli suoraa sanottu, ettei apua ole saatavilla ennen kun hän alkaa olla psykoottinen. Ihminen oli siinä vaiheessa jo todella vakavasti masentunut, mutta hoitoa ei kuulunut, ennen ensimmäistä itsemurhayritystä. Vierestä oli tuskallista seurata kuinka apua ei kuulunut.

Eikä se itsemurhayrityskään välttämättä sitä apua takaa. Eräs tapaus koitti päästä hengestään rauhottavilla lääkkeillä ja alkoholilla. Päivystyksessä lääkäri oli vaan tokaissut, että "Rauhalliseltahan tuo vaikuttaa, unta ja huomenna töihin." Kertokaa minulle miltä purkillisen rauhottavia vetäneen pitäisi vaikuttaa jos ei rauhalliselta?!

Apua pitää osata vaatia, mutta kuinka monella masentuneella on voimia siihen? Etenkään kun apua ei saa ennen kun vasta ihan viimetipassa?
Eniten minua turhauttaa se, että nuita tapauksia ei tarvitsisi olla. Kovin monella on taustalla koulukiusaamista ja muita asioita joihin oltaisiin voitu puuttua. Miksi asiat pitää päästää melkein finaaliin, ennen kun niihin puututaan? Eikö kukaan ole kuullut ennaltaehkäisevästä mielenterveystyöstä? Moni on hakenut apua, mutta heidät on käännytetty ovelta koska ongelmat eivät ole vielä tarpeeksi pahoja. Minun kallooni ei vaan yksinkertaisesti uppoa miksi hommia ei hoideta silloin kun riittäisi yksinkertaisesti se, että joku kuuntelee. Myöhemmin itse alkuperäinen ongelma hukkuu muiden ongelmien alle, eikä hoito enää olekaan niin yksinkertaista.

Viimekesänä uutisoitiin jostain kunnasta tai kaupungista joka supisti lapsipsykiatriaa. Homma meni jotenkin niin, että vastaanottoajat karsittiin pois, tilalle tuli puhelinpalvelu ja akuutit asiat hoidettiin sitten osastolla. Minulla kuohahti. Mikä hiton järki? Kertokaa minulle, mikä helvetin idea tuossakin on taustalla? Kustannussäästöt? Pidemmällä tähtäimellähän on ihan varmasti hyödyllistä se, ettei apua saa kun puhelinpalvelusta ja sitten kun ongelmat kasaantuu tarpeeksi niin sitten osastolle. En ymmärrä.

Kun mietin sitä tilannetta, että esimerkiksi joku koulukiusattu lapsi vanhempineen koittaa saada apua niin vastaanottoaikaa ei järjesty, puhelinpalvelussa jutellaan vähän, käsketään selvittää asia koulun kanssa. Tilanne jatkuu eikä apua saa. Vanhemmat ja lapsi jäävät tilanteensa kanssa yksin koska lapsi käy keskivertokoulua jossa ongelmalta suljetaan silmät, luokassa ehkä vähän puhutaan siitä, että koulukiusaaminen on rumaa. Lapsi masentuu, koulumenestys laskee. Alkaa tulla suurempia ongelmia, lapsi kestää ehkä nuoruusikään asti, vanhemmat ovat eronneet, isä alkanut juomaan, äidillä on uusi miesystävä. Nuori joutuu tekemisiin ensin poliisin kanssa, josta lääkärille, josta toiselle lääkärille. Alkuunsa helpottaa kun pääsee puhumaan jollekulle viimeinkin, kunnes todellisuus iskee vasten kasvoja: Hoitava henkilö vaihtuu jatkuvasti, kirjoitetaan resepti, on kiire, käyntejä on kerran kahdessa kuussa. Lopulta pääsytään osastohoitoon. Kuntoutuksiin. Vuodet vierii ja yhtäkkiä se kiusattu kolmasluokkalainen onkin kolmekymppinen mielenterveyskuntoutuja jolla ei ole koulutusta eikä työtä.

Jos niihin ongelmiin puututtaisiin edes vähän aikaisemmin... Silloin kun ihminen on yksin ja hädissään, kun se kaipaisi vaan jotakuta jolle puhua... Kuinka määrättömästi inhimillistä kärsimystä ja verovaroja säästettäisiin? Mutta ei. Talous toimii vuosineljänneksissä. Ennaltaehkäisevä työ maksaisi liikaa, ei siihen ole varaa kun on niin paljon niitä joilla on hätä nyt. Kun niitäkään joilla on oikeasti hätä ei ole varaa auttaa. Ei ole työntekijöitä, ei ole tiloja, ei ole osastopaikkoja, ei ole aikaa eikä rahaa.

Joskus tämän maailman hulluuden seuraaminen pistää sanattomaksi. Saa tuntemaan olonsa niin kovin pieneksi ja lannistetuksi. Kun ei vaan voi ymmärtää, että eikö asioita oikeasti nähdä, vai eikö vaan haluta nähdä?

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Kondomi on rikos ja äpärän synnyttäminen syntiä

Kuuntelin tässä päivänä eräänä radiosta puheohjelmaa jossa puhuttiin Afrikan ylikansoittumisesta ja sen mukanaan tuomista ongelmista. Keskustelemassa oli mukana joku katolilainen. Sen enempää tässä yhteydessä Afrikan tilanteeseen puuttumatta vaikka se huolestuttava onkin ja vaikka minulla on siitä oma ja varsin vahva mielipiteeni niin kirjoitan kuitenkin siitä sitten joskus toiste. Tämän kirjoituksen innoituksena oli tuossa ohjelmassa keskustelunpätkä jossa puhuttiin ehkäisystä ja abortista.

Katollinen usko pitää siis ehkäisyä vääränä ja aborttia murhana.
Tuo katollilaisuuteen kääntynyt miesihminen sanoi suoraan, että hänestä ehkäisyä ei pidä käyttää ja abortti on lapsen tappamista.

Abortti on vaikea aihe josta on paha puhua tilanteessa jossa se ei kosketa omaa elämää. Silti toki naisena olen sitä joskus miettinyt, koska en omassa elämässäni noudata katollisia arvoja. Aborttikeskustelussa puhutaan naisen, lapsen ja miehen oikeuksista.

Abortointi on meikäläisittäin sallittua ennen raskausviikkoa 20 ja erikoistapauksissa ennen raskausviikkoa 24. Vastustajien argumentoinnissa kuulee monesti, että syntymätön lapsi olisi tuossa iässä jo jokseenkin elinkelpoinen.

Minun oma lähtökohtani asiaan on se, että jokaisella lapsella on oikeus syntyä haluttuna ja rakastettuna. Jos nainen kokee, ettei hänellä ole resursseja toimia äitinä niin minusta on kaikkien osapuolien edun mukaista, ettei sellaisia lapsia synnytetä tähän maailmaan. Samoin hyväksyn abortin siinä tapauksessa, että lapsi on todettu sairaaksi ja todettu, ettei hänellä mahdollisesti ole mahdollisuuksia täysipainoiseen elämään. Tämäkin on toki hyvin vaikea määritellä, koska kukaan ei vissiin vielä ole onnistunut määrittämään onnellisen elämän edellytyksiä.

Minusta naisella pitäisi olla oikeus päättää kehostaan. Edelleen, ei ole kenenkään edun mukaista jos joku pakotetaan tai painostetaan synnyttämään lapsi, joka ei ole haluttu. Adoptio on mahdollisuus, toki, mutta raskas kokemus ihan varmasti, eikä sellainen johon ketään saataisiin mielestäni pakottaa tai painostaa.

Miehen ja isän oikeudet onkin sitten vaikeammin määriteltävä asia. Miehelle pitää mielestäni antaa mahdollisuus mielipiteeseen, mutta lopulta kuitenkin naisena kallistun sille kannalle, ettei mies ole se joka päättää asiasta. Epäreilua, kyllä.

Eli kyllä, vaikka vahinkoja sattuu ilman, että ne ovat kummankaan vika, niin silti niissä tilanteissa minusta molempien osapuolten on kannettava vastuunsa. Eräs kaverini vinkui jossain vaiheessa sitä, että jos tyttökaveri päätyy raksaaksi vahingossa eikä suostu aborttiin niin hän joutuu maksamaan elatusmaksuja. Tokaisin hänelle, että jos hän on valmis sitä lastenhankintaa sen naisen kanssa harjoittelemaan niin hänellä on vastuu seurauksista. Hänestä se oli epäreilua.

(Niissä tilanteissa jossa nainen hankkiutuu mieheltä salaa raskaaksi tarkoituksella mielestäni elatusvelvollisuus pitäisi poistaa, koska siinä tilanteessa ei ole kyseessä miehen vastuu vaan naisen epärehellisyys. Toki sitten voidaan keskustella siitä kuinka fiksu mies päätyy sellaisen naisen kanssa yhteen, mutta se on sitten jo toinen juttu.)

Jos itse joutuisin tilanteeseen jossa joku puskaraiskaaja saattaisi minut raskaaksi todennäköisesti viimeisin asia joka mieleeni tulisi olisi mitä joku fantasiahahmo pilven reunalla minusta ajattelisi. Päätyisin todennäköisesti aborttiin ja jos joku katollilainen mieshörhö uskaltaisi siinä tilanteessa tulla minua arvostelemaan niin voisi olla, ettei sen miehen tarttisi jatkossa enää huolehtia edes siitä mahdollisuudesta, että hänelle pääsisi joskus sellaista vahinkoa tapahtumaan.

Minusta on tekopyhää alkaa jäkättämään muille asiasta jonka suhteen on ottanyt jonkun henkiolennon johdattamana jonkun kannan. Jokainen ihminen on oikeutettu omiin päätöksiinsä jos ne eivät loukkaa muita. Ja tässä tilanteessa mielestäni naisen oikeus omaan kehoonsa on suurempi kun miehelle mahdollisesti aiheutettu mielipaha. Tuon ikäisen sikiön oikeuksista en lähde puhumaan, siinä vaiheessa kun se on lähinnä vain naisesta elinvoimansa saava loinen, jolla ei ole omaa tietoisuutta, eikä se toimenpiteestä minun mittapuillani juuri kärsi.

Jos joku haluaa elämänsä katollilaisten arvojen mukaan se on minulle ihan okei, kunhan saan elää oman elämäni omia arvojani noudattaen.

Tämä asia on mietityttänyt minua paljon ja liittyy osittain tähän aiheeseen joten kirjoitanpa siitä sitten myös.

Kirjoitin, ettei mielestäni syntymättömällä lapsella ole juuri oikeuksia abortoinnin yhteydessä. Asia muuttuukin mielestäni sitten radikaalisti kun se lapsi on päätetty synnyttää. Siinä vaiheessa kun se lapsi on päätetty pukata tähän maailmaan niin mielestäni naisen on toimittava sen syntymättömän lapsensa edun mukaisesti. Eli käyttäydyttävä niin, ettei aiheuta haittaa sikiölle.

Siksi mielestäni raskaana olevat alkoholistit (ja vastaavat tapaukset) pitäisi ehdottomasti saada pakkohoitoon. Siinä ei enää sitten puhuta pelkästään naisen itsemääräämisoikeudesta vaan toisen elämän tuhoamisesta. Silloin etusijalla on lapsen etu, sen ihmisen etu joka ei pysty omasta puolestaan päättämään. Näissä tilanteissa toki minusta paras vaihtoehto olisi päätyä aborttiin, mutta jos siihen ei ole mahdollisuutta niin sitten kaikki voimavarat on mielestäni kohdistettava vahinkojen minimointiin.

Oma eettinen kysymyksensä on sitten se, että mitä oikeuksia on ihmisillä joilla on perinnöllisiä vakavia sairauksia jotka suurella todennäköisyydellä periytyvät lapsille, mutta siitä ehkä sitten joskus toiste.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

"Tiedän, ettet pidä siitä..."

Onko kukaan muu spotannut uusinta Philipsin partakonemainosta? (Vai onko joku onnistunut siltä välttymään?) Partakonetta, jota siis markkinoidaan naisille. Sitä mainostetaan naistenlehdissä ja sellaisten ohjelmien mainoskatkoilla, joiden katsojista todennököisesti suurin osa on naisia.

En nyt ota kantaa siihen kuinka ärsyttävä itse mainos on vaan lähinnä sen sisältöön joka on mietityttänyt minua nyt jokusen päivän. Miksi partakonetta markkinoidaan naiselle? Ymmärtäisin jos isänpäivä olisi lähellä, mutta tuon mainoksen sisältö taitaa olla lähinnä se, että "ole moderni nainen ja osta rakkaalle (tossun alla olevalle) miehellesi lahjaksi partakone." Miksi naista pitäisi kiinnostaa millä mies ajaa partansa? Miksi mainos on niin selkeästi suunnattu naisille ja miksi siinä ihan selkiästi tallotaan miestä maanrakoon? Tai siis, minulle tulee sellainen kuva, että miestä saa Philipsin mukaan ärsyttää niin paljon kun tahtoo, jos sitten ostaa sille partakoneen. Nojoo. Minua tuo mainos ärsyttää tavattoman paljon. (Joo joo, tiedän suhteessa tehtävistä uhrauksista toisen miellyttämiseksi.)

Lisäksi minusta on kamalan vaikeaa ostaa lahjoja. En tykkää olettamisesta. "Voi se varmasti RAKASTAA tuota!" No, jos itse pidän jostain niin se ei välttämättä tarkoita, että joku muu pitää. Ystävien, perheen ja sen pitkäaikaisen seurustelukumppanin kohdala voi jo jonkinnäköisiä oletuksia ehkä tehdäkin, mutta silti mainoksen viesti, että toisen voi tuntea läpikotaisin ja siten voi tehdä päätöksiä toisen puolesta ärsyttää minua. Valitettavan usein kun naiset ihan oikeasti uskovat näin. (Yleistys, yleistys!)

Ylipäätään minusta lahjojen ostaminen on vähän riskaabelia aina. En arvosta äärettömästi ylimääräistä rojua. Koitan itse ostaa lahjoja jotka tiedän tulevan tarpeeseen tai jotka on ainakin mahdollisimman helppo hävittää jos niistä ei pidä. (Jos saatte minulta lahjaksi kynttilän niin tiedätte sitten jatkossa, että se on annettu siksi, että olen ajatellut teitä lahjalla josta on helppo päästä eroon vain tuikkaamalla se tuleen.)

Voisin itse ostaa lahjaksi partakoneen miehelle jos olisin aivan varma, että hän sellaisen haluaa ja tarvitsee ja jos tietäisin, että malli on hänelle mieluinen. En varmasti itse ilahtuisi ihan järettömästi jostain käyttöesineestä jota en olisi itse valinnut, etenkään jos se on kalliihko. Kyse on lähinnä siitä, että koska ne ovat juurikin käyttötavaroita ja niitä pitää käyttää niin valitsen mieluusti sellaisia, joista pidän eniten. En toisiksiparasta vaan parhaan jos se nyt on millään muotoa mahdollista.

Lahjojen kanssa on muutenkin niin äärettömän vaikea monesti vain hymyillä ja kiittää jos paketista paljastuu jotain sellaista mitä nyt ei ihan välttämättä olisi halunnut tai tarvinnut. Muistan kun sain avomiehen äidiltä lahjaksi koriste-esineen joka oli minusta kertakaikkisen ruma. Aivan järkyttävä suorastaan, se ei sopinut kotimme väreihin, eikä ollut malliltaan minua miellyttävä. Hymyilin väkinäisesti ja koitin miettiä miten se vahingossa putoaisi parvekkeelta. Olen mahdottoman tarkka kotini sisustuksesta joten sieluani kuristi kun (nykyinen ex)avomieheni (jolla ei ollut ihan yhtä tarkka maku sisustuksen suhteen kun minulla) hymyillen kysyi minulta mihin tuo kamotus kodissamme asetetaan... Se joutui korkean kirjahyllyn päälle, mutta itkin silti verta sydämessäni joka kerta kun silmäni siihen osuivat. Eron yhteydessä lahjoitin tuon kammotuksen avomiehelleni kun väitin, etten voinut millään ottaa sitä uuteen kotiini koska se oli hänen äitinsä lahja meille ja siten kuului ehdottomasti avomiehelleni. Tämän ja parin muun vastaavan tapauksen jälkeen en tahdo aiheuttaa samaa traumaa muille, joten jos suinkin mahdollista niin lahjoitan mielelläni ihmisille lahjakortteja (jos suoraa rahaa ei viitsi antaa), tarve-esineitä tai jotain helposti särkyvää. "Hups se tippui ihan vahingossa keittiön suljetusta ikkunasta 13 kerrosta alaspäin asfaltiin! Olen niiiiiiin pahoillani! Surettaa kovasti, se oli aivan ihana!"

Noh, mainonta nyt muutenkin on mitä on, mutta tuo lävähtelee silmille niin monesta paikkaa ja siinä on jotain niin kertakaikkisen ärsyttävää, etten voinut olla sanomatta mitään.

Tuhkassa kieriskelyä

Kenelläkään tuskin jäänyt huomaamatta, että Islannissa luontoäiti päätti pieraista. Sen seurauksia onkin sitten luettu lehdistä ja keskustelupalstat on täynnä erinäistä hätää ja ongelmia.

En käsitä.

Tajuan, että on ikävää jos lentomatka jää tekemättä. Tajuan, että on ikävää, ettei tietoa kunnolla saa, tajuan, että harmittaa. En kuitenkaan voi käsittää sitä, millainen yleinen paniikki kaikkialla tuntuu vallitsevan. Enkä voi käsittää sitä kuinka ihmiset vinkuu ja valittaa, että kun ei riitä rahat eikä riitä lääkkeet, eikä riitä mikään.

Nykymaailma tuntuu kulkevan hyvin tarkkoja ratoja eikä kukaan taida nykyään tulla edes ajatelleeksi sitä, että tässä maailmassa on niin järkyttävän paljon muuttujia, että se, että jotain menee pieleen näinkin harvoin kun menee on aika ihmeellistä.

Jollekin tulivuorelle nyt ei vaan voi mitään, mutta sille voi miten asioihin suhtautuu ja kuinka niihin reagoi. En tiedä olenko vaan harvinaisen pessimistinen ihminen, mutta tuppaan välillä miettimään niitäkin asioita jotka voi mennä pieleen. Tuppaan jopa satunnaisesti varautua siihen, että jotain menee pieleen.

Itselläni ei tulisi edes mieleen lähteä reissuun ilman matkavakuutusta tai suunnitelmaa siitä, että rahat loppuu. Lääkkeitä ja muuta pakkaan matkaan aina varmuudeksi enempi kun tartten. Ei se edes ole niin vaikeaa. Vai onko?

Tämän nyt vielä ymmärtää, että hyvillä mielin kauan odotettuun reissuun lähtevä ei tahdo ajatella pessimistisesti sitä kaikkea mikä voi mennä pieleen, mutta sitten kun joku menee pieleen on ihan turha käyttäytyä kun uhmaikäinen penska ja heittäytyä lattialle parkumaan ja huutamaan kun harmittaa. Kun hommat menee reisille niin sitten kirotaan hetki mielessään ja aletaan tehdä uutta suunnitelmaa. Otetaan selvää mitä voi tehä, millä aikataululla, mitä muuta pitää ottaa huomioon jne. Kiukuttelu nyt vaan harvemmin oikiasti auttaa. (Toisaalta jos kiukuttaa niin toki on parempi purkaa sitä kiukkua sinne HS:n keskustelupalstalle kun sille asiakaspalvelijalle siellä lentoterminaalissa.) Mitä nyt on ihmisten kirjoittelua lukenut erinäisiltä keskustelupalstoilta niin sieltä mielestäni huokuu läpi jonkinasteinen lamaannus. Jää tunne siitä, että eivätkö ihmiset ihan tosissaan osaa sopeutua muuttuneisiin tilanteisiin? "Lento peruuntui, mitä minä nyt teen?!"

Toinen asia mikä nosti päätään samantien oli kamala huoli siitä, että miten tämä homma vaikuttaa terveyteen. Huoli ja mielenkiinto on ihan ymmärrettävää, mutta hysterisointia en voi käsittää. Sitä, että ihmiset lukkiutuvat koteihinsa ilman mitään perusteltua syytä ja hamstraavat hengityssuojaimia. Minun käsitykseni kun on se, että tällä hetkellä tuota tilannetta seurataan jokseenkin tarkasti joten uskon, että jos syytä huoleen terveyden puolesta on, niin sittä mitä todennäköisemmin tiedotetaan kyllä.

Eipä siinä. Ikävä homma, mutta ei sille nyt valitettavasti mitään voi. Asennoitumiselleen asioihin kuitenkin voi, mutta eikö vaan haluta?

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Sopimuksista ja olettamisesta

Olen ihan friikki sen suhteen, että jos kanssani sovitaan jotain niin se pidetään. Ihan samalla tavalla toki sitten pyrin itsekin pitämään kiinnis sopimuksista.

Sain ihan jumalattoman hepulin tässä yksi päivä kun sain tekstiviestin jossa eräs tuttavani ilmoitti tulevansa käymään. No mikäs sen mukavampaa, pidän ihmisestä ja hänen näkemisesnä on jees, mutta.... MUTTA!

Tiesin kyllä, että kyseinen ihminen oli saapumassa paikkakunnalle, hän oli siitä maininnut kyllä, samoin kun oli maininnut siitäkin, että hänellä on paljon tekemistä. Itsekin olin sanonut, että minulla on viikonlopulle suunnitelmia. Hän sitten totesi, että olisi kuitenkin mukava nähdä. Minä jäin siihen luuloon, että hän ilmoittaa tarkemmin omista suunnitelmistaan, jotta voimme sopia molempia tyydyttävän vierailuajankohdan.

Sitten sain tuon tekstiviestin... 15min sen lähettämisen jälkeen kun olin soittamassa toiselle kaverileni jota ei näkynyt sopimassamme tapaamispaikassa. Tuo ihminen oli kirjoittanut viestiinsä olevansa luonani 30 min päästä. Revin pelihousuni täysin. Jouduin liki lennosta muuttamaan muita suunnitelmiani.

Minulle on äärettömän tärkeää, että jos tehdään minua koskevia päätöksiä niin minulta ainakin muodollisesti kysytään sopivatko ne minullekin. Minä elän omaa elämääni, vaikkei siinä päällepäin välttämättä vaikuttaisikaan olevan mitään eriytyisen jännittävää aikataulua tahdon silti pitää sen aikatauluttamisen omana ohjelmani enkä ulkoistaa sitä muille ihan täysin.

Toinen asia joka minua ärsytti enemmän kun verisuonilleni ehkä olisi ollut hyväksi oli se, että samainen ihminen oli tehnyt omia oletuksiaan muistakin asioista kun aikatauluni joustavuudesta hänen vierailunsa suhteen. Vihaan tuottaa pahaa mieltä, mutta en minäkään ihan tallottavaksi suostu. Minulla on omat suunnitelmani ja omat aikatauluni ja valitettavasti tahdoin niistä pitää kiinni.

Lisäksi minua ärsyttää suunnattomasti se, että olin sopinyt erään kaverini kanssa tekemistä lauantaiksi ja sopinut, että hän ilmoittaa aikataulustaan kun se selviää. Mitään ei ole kuulunut, joten istun sitten vissiin kotona kun en kuullut, että minun olisi ollut mahdollista järjestää itselleni muuta menoa.

En nyt muista olenko jo vinkunut siitä kuinka vihaan myöhästelemistä, mutta koska se menee niin loistavasti tähän samaan sarjaan niin kerronpa nyt sitten vielä mielipiteeni siitäkin. Vihaan myöhästelyä. Jos sovitaan joku aika, niin se olisi suotava pitää. Jos myöhästyy niin siitä on kohteliasta ilmoittaa. Vihaan ihmisiä jotka myöhästelevät rutiininomaisesti. He syövät muiden aikaa ja käytöksellään osoittavat, etteivät pidä muita ihmisiä ja heidän aikaansa yhtä tärkeinä kun omaansa. Ja siis, jokainenhan myöhästyy joskus, ei siinä mitään. Ilmoittaa ja homma on selvä. Samoin kun joskus joutuu peruuttamaan menoja ja joskus yksinkertaisesti unohtaa. Mutta sitten kun se muuttuu rutiiniksi niin minun karvani nousevat pystyyn.

Sellainen perjantai

Töissä oli perjantaina kiire. Ei ehtinyt pelata facebook-pelejä.

Pari sellaista asiakasta oli jotka jäi mieleen ihan siksi, että kävivät läpi samoja asioita kun kovin moni muu ennen heitä.

Ei ole minun vikani, ettette ole maksaneet niitä veroja tai vakuutuksia. Minä en ota rahaa vastaan, minen voi niitä sieltä poistaa, enkä minä voi tehä yhtään mitään sille asialle, ellei sitä todistusta niiden maksuista esitetä. Olen pahoillani. Minulle on silti ihan turha inttää siitä, ettei varmasti ole unohdettu. Kun se maksamattomuus sinne tietokoneelle lävähtää niin se siellä on ja pysyy. Jos maksat myöhässä niin kannattaa sinne autoon ottaa ne kuitit niin ei vie pollari kilpiä.

Tämä ei olisi ollut niin ärsyttävä vaan lähinnä huvittava tapaus jos jonoa ei olisi ollut ovelle asti. Jouduin hoitamaan vakuutusasiaa puhelimitse kun kaikkiin järjestelmiin ei saa syötettyä autojen tietoja kunnolla tai jos järjestelmät prakaa, mitä sitäkin joskus käy. Nyt oli kyseessä ongelma tietojen syöttämisen kanssa joten soitin vakuutusyhtiöön, että joskos he tekisivät vakuutuksen puhelimessa. Kyseessä oli hiukan normaalista henkilöautosta poikkeava vehje, mutta ei mitään ennenkuulumatonta kuitenkaan. Annoin sitten kiltisti vakuutusvirkailijalle tietoja... Kunnes jumitimme yhteen kohtaan jossa linjan toisessa päässä oleva henkilö sitten alkoi inttää, ettei antamani tieto voi olla oikea. Varmistin vielä ainakin kahteen kertaan, että olimme samassa kohdassa ja kyllä tieto oli kuultu oikein. Tiedoksi, vaikka normaalin pikkucorollan normaali moottoritilavuus on 1,3 l niin siitä hyvin poikkeaviakin moottorikokoja on olemassa. No kun tästä kohasta päästiin sitten lopulta eteenpäin niin tuli vakuutuksen loppuun saattamisen vuoro. Virkailija henkäisi minulle vuosimaksun ja kysyi onko asiakkaallamme varmasti varaa maksaa niin suurta vakuutusmaksua. Sanoin ystävällisesti, ettei asia kuulu minulle ollenkaan, vaan että tarvitsemme nyt vain sen vakuutuksen, eikä ole minun asiani alkaa miettimään jonkun kolmannen osapuolen kanssa onko asiakkaallamme maksukykyä vai ei. Virkailija jäi inttämään asiasta ja minulla meinasi palaa pinna. Jos jollakulla on varaa hankkia niinkin erikoinen auto kun nyt oli kyseessä, niin en hetkeäkään epäillyt tuon henkilön maksukykyä myöskään vakuutuksen suhteen. No, annoin kuitenkin puhelimen vielä asiakkaalle joka hienoinen virne suupielessään selitti vakuutusvirkailijalle, että kyllä, hänellä on varaa maksaa hankkimansa auton vakuutusmaksut, ettei hänen tarvitse siitä huolehtia. No tämän jälkeen saatiin asia purkkiin ja homma rullaamaan eteenpäin ja pääsin purkamaan synynyttä jonoa. Minua meinasi jo jossain vaiheessa ärsyttää tuon vakuutusvirkailijan halu puuttua asiaan, minusta kun ei kuulu tipaakaan minulle eikä kenellekään muullekaan millaisilla ajoneuvoilla ihmiset tuolla ajelevat kunhan noudattavat lakia ja maksavat maksunsa eivätkä aiheuta muille haittaa.

Jokaiselle tulee joskus hetkiä kun mitä yksinkertaisemmatkin asiat muuttuvat mahdottoman vaikeiksi. Siksi tavallaan ymmärrän tätä tilannetta ja henkilöä, mutta jossain vaiheessa alkoi jo turhauttaa kun en enää keksinyt miten muuten olisin voinut asian enää eritavalla selittää. Asiakas tuli tiskiin tekemään ihan normaalia rekisteröintiä jossa uusi omistaja oli firma. Paperi oli ihan oikein täytetty mutta nimenselvennös puuttui.

M: Minä
A: Asiakas

M: Ja täältä paperistahan puuttusi nimenselvennös.
A: Jaa. Kyllä minä sen sinne kirjoitin kyllä.
Asiakas katsoo paperia.
A: Jaa, siinähän se onkin, jäänyt vaan tuohon rivin alle.
Asiakas osoittaa kynällä kirjoitettua firman nimeä.
M: Joo, se on siinä ihan oikein, mutta tarvitsisin siihen nimenselvennöksen.
A: Jaa, no minäpä kirjoitan.
Asiakas kirjoittaa paperiin uudelleen firman nimen.
M: Se firman nimi on siinä ihan oikein, mutta siihen pitäisi saada tosiaan firman nimenkirjoitusoikeudelliselta henkilöltä nimenselvennös. Oletteko te kirjoittaneet tuohon allekirjoituksenne?
A: Olen olen. Voinhan minä sen siihen vielä kerran kirjoittaa.
Asiakas kirjoittaa paperiin uudelleen firman nimen.
M: Kenen tämä allekirjoitus tässä paperissa on?
Osoitan paperista allekirjoitusta.
A: Minun
M: No voisitteko te sitten kirjoittaa siihen OMAN nimenselvennöksenne? Siis OMAN nimenne?

Tässä vaiheessa jos siihen paperiin olisi tullut neljännen kerran firman nimi olisin varmaan alkanut itkeä. Jälkikäteen ajatellen likinnä huvittava tapaus.

Mutta joo, sinä perjantain ainuana hiljaisena hetkenä sainkin sitten nauraa itseni ihan tärviölle kun keskusteltiin työkaverin kanssa hienoista ja "hienoista" autoista. Olen kyllä aikaisemminkin tiennyt työkaverini mielipiteen amerikkalaisista autoista, mutta nauroin silti vedet silmissä hänen hyvin yksityiskohtaiselle haaveelleen ampua niistä jokainen maata kiertävälle radalle. Muistin taas miksi olen tuolla ja miksi oikeasti pidän työstäni. Lisäksi kun illan lopetti eräs aivan ihana asiakas niin viikonlopunviettoon lähtö sujui oikein loistavissa tunnelmissa.

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Kevät

Kevät on tavallaan aivan mahtavaa aikaa. On valoisaa ja lämmintä ja...

Ja aurinko paljastaa kaiken talven aikana kerääntyneen töryn ja roskan. Paljastaa armottomasti, ettei loppukesästä jakanut pestä kunnolla ikkunoita. Lisäksi kun aamulla unohtaa kattua lämpömittaria niin sitten lähtee liikenteeseen joko liian paksuissa vaatteissa ja paistuu tai sitten tulee takaisin sinisenä kun yhtäkkiä pihalla onkin taas jäätä ja pakkasta.

Lisäksi keväällä katupöly lyö keuhkot tukkoon ja ihmettelen, että tähän ikään ehtineellä on hampaita enää jäljellä ollenkaan... Ehkä pitäisi koittaa lopettaa hampaitten kirskutus pihalla ja koittaa hymyilemistä sen sijaan?

Lisäksi keväisin minua revitään kun kahteen suuntaan.

Keväällä kun aina tuntuu, että pitää saada ja uudistaa kamalasti. Tahon pois kotikaupungistani jonnekin mahdollisimman kauas, tahdon tehdä kaikkea uutta ja kokeilla kaikkea ja siivota ja puunata ja uudistaa. Järjestellä kaapit ja komerot. Vaihtaa järjestystä ja hankkia suunnilleen kaikki mahdollisen uutta. Energiaa riittää vaikka pienelle kylälle... Ainakin ajatuksissa.

Sitten kuitenki olo on kamalan vetämätön ja tyytymätön ja kaikki tuntuu menevän päin puuta. Ei saa mitään aikaan ja stressiä on valtavasti. Pitäisi tehdä sitä ja tätä ja oikiasti ainut mitä tahtoisi tehdä välillä on vetää pimennysverhot ikkunoihin ja hautautua sohvalle kirjan kanssa tai harrastaa telkkua kattomalla vielä täydellisempää aivojen nollausta. Kesä ja työt lähestyy ja tuntuu, että on ahistettuna nurkkaan kun on enää niin vähän aikaa tehdä kaikki kevään muut hommat loppuun ennen säännöllistä päivätyötä.

Sitten kun kaivaa kevätvaatteita esiin niin huomaa, että niitä ei ole tai ne on kaikki ihan vääränlaisia. Pitäisi alkaa miettiä mitä sieltä talvipalttoon sisältä kuoriutuu kun pitäisi jossain vaiheessa uskaltautua pihalle teepaidassa. Pitäisi olla timmi ja ruskettunut ja harrastaa kamalasti.

Kevät on ihanaa aikaa, lumi sulaa (unohdetaan nyt hetkeksi se loska ja märkyys ja lieju ja kura ja pikkukivet) ja jossain vaiheessa alkaa tulla ensimmäisiä merkkejä siitä, että jotain on säästynyt hengissä talvesta. Kun sataa niin katupöly laskeutuu ja huuhtoo maailman puhtaaksi. Ulkona ensimmäinen ajatus ei ole "voi hitto kun on kylmä" tai "eikö tämä valkoinen paska ikinä lopu" tai "milloin pääsen taas sisään" vaan ulkona viihtyykin pidempiä aikoja.

Ja parasta kaikesta, se syy miksi jaksan tämän jakomielitautisen vuodenajan on se, että sitten kun tiet kuivaa ja on lakaistu niin pääsee taas rullien päälle ja tulee kesä.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Hysterisoinnista

Tulipahan mieleen nyt kun olen pari päivää viettänyt vattataudissa...

En voi käsittää ihmisiä jotka jatkuvasti stressaavat terveydestään.
Hyvää huoltahan pitää itestään pitää kyllä ja todetut sairaudet hoitaa, ei siinä ole mitään pahaa, mutta ylihysteerisyys on pahasta. Tiedän parikin ihmistä jotka ravaavat lääkärillä ihan yhtenään jos jonkinlaisen säryn ja vaivan takia ja harvemminpa niiltä mitään löytyy. Ihmistä nyt vaan pistää ja kolottaa joskus ihan ilman mitään vakavaa ja näkyvää syytä. Ei se aina ole joku tappava tauti. Suunnilleen jokaisella on joskus elämässään jonkinnäköinen vaaraton rytmihäiriö ja rintaan pistää satunnaisesti ties mistä syystä. Kolotuksia on ja tulee ja menee ja jos ne nyt ei kamalan kauaa kestä ja pahene kamalasti niin se tuskin on kuolemaksi.

Nykyään ihmiset tuntuu olevan niin erkaantuneita kehostaan ja sen toiminnasta, että kaikki pienetkin kolotukset tulkitaan kuolemaanjohtaviksi taudeiksi. Lisäksi kun on netti niin jokaisen kolotuken syytä voi googlata ja todeta sairastavansa erinäisiä vakavia sairauksia. Eikä päänsäryn syy voi tietenkään olla väsymys, se on heti aivokasvain.

Sama koskee turhaa medikalisaatiota. Jos jotain troppia ja rohtoa pitäisi saada siihen ja tähän ja vaikka mihin. Pieneen päänsärkyyn kaadetaan purkki buranaa ja nuhaan ja kurkkukipuun ja kuumeeseen on kaikkiin omat troppinsa, mitä vahvempaa sitä parempi. Joka flunssaan pitäisi saada antibiootit. Ei siinä silleen mitään, jos on oikein vaikia olo niin hyvähän se on jos oloa voi helpottaa, mutta sitten kun juoksenneellaan sen buranan voimilla siellä töissä ja koulussa ja bilettämässä niin sitä en tajua.

Minulla on todettu parikin kroonista ja pitkäaikaista hoitoa vaativaa sairautta. Odotan varmistettua diagnoosia kolmannesta. Kumpikaan jo todetuista ei vaikuta elämääni käytännössä mitenkään erityisesti kunhan pitää mielessä ja hoitaa kun on tarvetta. Ehkä tämä on syy siihen, etten ite jaksa stressata niin kamalasti terveyttäni. Luotan lääketieteeseen, mutta myös omaan kroppaani, kyllä se kertoo jos jotain hätää on kun sitä kuuntelee ja kuulostelee. Samoin kun sitten se, että jos jotain löytyy ja pitää tutkia niin turhapa sitä on etukäteen stressata, ei se mihinkään auta. Sitten kun asia varmistuu niin sitten itketään jos itkettävää on ja hoidetaan. Sopeudutaan tilanteeseen. Ihminen kun sopeutuu aika moneen asiaan niin halutessaan, se on aika pitkälti kiinni omasta asenteesta. Jos tahtoo itkeä kuinka paska elämä on ja kuinka pilalle se menee jos jotain todetaan, niin eipä siinä aiheuta hallaa kun itelleen. Enkä nyt kiellä sitä, ettenkö olisi itse ottanut asioita raskaasti aikanaan. Surra saa ja pitää ja kannattaa, se on askel sopeutumiseen, mutta ei se tarkoita että sinne kannattaisi jäädä rypemään. Onhan se epäreilua, voi voi, maailmassa on sellainen virhe, ettei kaikilla ole aina kivaa ja kaikkiin asioihin ei voi ite vaikuttaa.

Enkä nyt tarkoikoita sitäkään, ettei sinne lääkäriin mennä ennen kun pää kainalossa, se on ihan yhtä tyhmää kun ylihysterisointikin, mielestäni kun turha kärsiminen ei kenellekään sädekehää tee. Jos kipu on äkillistä ja voimakasta eikä tunnu menevän ohi niin tietenkin siellä lääkärissä on hyvä käydä ja katsoa voidaanko sille tehdä jotain. Samoin on ihan turha irvistellä hampaat irvessä kamalaa särkyä jos sitä voi helpottaa ottamalla särkylääkkeen.

Järki käteen.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Miehet on perseestä...

No siis, jokaisellehan tulee satunnaisesti kausia, että tekisi mieli pamauttaa kaikki vastakkaisen sukupuolen edustajat kuuhun jonkun nimenomaisen tapauksen takia? Vai olenko ainut? ... enkai? No enivei, tänään on sellainen päivä.

Olen nainen, kyllä. Naisellisuus on sitten jo toinen asia. Kaveriporukastani on miehiä ehkä 90%. Sille on syynsä. Miehet kykenee loogiseen ajatteluun ja hyväksyvät loogisen argumentoinnin... Tai niin minä ainakin luulin.

"Koska olet nainen" on sellainen lausahdus, että sitä kannattaa käyttää hyvin hyvin hyvin harkiten, ainakin minun seurassani. Se käy vitsinä joskus, mutta jos sitä käytetään kuvaamaan ajatteluani tai maailmankatsomustani, etenkin jos sen lausahduksen käyttäjä on (kuten on 99% tapauksista) mies niin kannattaa ennen tuon lausahduksen ilmoille päästämistä ottaa jo varoiksi pari askelta taaksepäin jos meinaa pitää päänsä.

Minä olen helkkari enempi äijä kun moni tuntemani mies.

Jos minulle esittää väitteen se on parempi pystyä myös perustelemaa, tästä olen vinkunut jo aikaisemminkin. Tiedän. Tämä on yleensä vikana naisissa. Joku asia on niin "koska musta tuntuu siltä". No sitten sinusta saa tuntua siltä ihan vapaasti, mutta jos minä taas näen luonnontieteellisen selityksen sille miksi homma toimiikin toisin niin uskon valitettavasti enempi sitä fyysikkoa. Ei millään pahalla.

No tämä käynee alkuun. Vihaan siis sitä, ettei ihmiset kykene loogiseen päättelyyn tai käyttämään argumentteja joita voi perustella.

On olemassa yksi mies, jonka seurassa jumahdan ja taannun naiseksi. Ja sekös minua ottaa pattiin. On turhauttavaa koittaa keskustella ihmisen kanssa joka saa minussa esiin lähinä primitiivireaktioita kuten itkemisen tai halun paiskoa toista erinäisillä esineillä. Ja kun minä en ole normaalisti sellainen. Minusta kaverit sanovat, että

"Sun kanssa on yleensä vittumaista väitellä kun oot lähes aina oikeassa ja pystyt perustelemaan kantasi :P"

Niinpä... Miksi minä sitten taannun tuon yhden miehen kohdalla silmiään räpsytteleväksi korkkariblondiksi? Täh? Ei mitään järkeä. Etenkin kun siinä miehessä minua erityisesti ottaa päähän (kymmenentuhannen muun asian joukosta, siitä tulisi oma postauksensa) se, että se käyttäytyy satunnaisesti hyvin naisellisesti ja epäloogisesti. Että osaa ottaa kuuppaan taas.

Sitten on vielä ne muut miehet jotka käyttäytyy epäloogisesti ja kehtaa sanoa, että minulle on turha perustella mitään koska olen nainen. Tapan.

Ylipäätään vihaan kun minulle perustellaan jotain sukupuoleni perusteella. Ihan kun sillä nyt olisi oikiasti mitään merkitystä mitä siellä haaroissa killuu tai on killumatta jos on aivot. Ne on kuitenkin pääasiassa kummallakin sukupuolella (vaikka satunnaisesti miehillä niiden käyttö onkin rajoittunutta). Sukupuoleen viittaavat vitsit on ihan jees satunnaisesti, mutta sitten kun joku tulee oikiasti perustelemaan yksittäiselle ihmiselle jotain vedoten siihen, että sillä joko on tai ei ole riittävän kehittyneet rintarauhaset niin minulla meinaa poksahtaa verisuoni. Yleistäminenhän on toki joskus hauskaa. Ja minua voisi sanoa sovinistisiaksi jos olisin mies. En ymmärrä miksi naisille pitäisi antaa erivapauksia pelkän sukupuolen perusteella, en kyllä hyväksy samaa miehiltäkään.

Tämä on ehkä epäkohereinta tekstiä mitä olen koskaan tuottanut, mutta tämä edustaa juuri sitä mihin tämä blogi on alunperin luotu, eli purkautumispaikka mentaaliselle aggressiolle jota ei kehtaa ryöpyttää kenenkään yksittäisen ihmisen niskaan.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Tyhmät katsastussäännöt

En onneksi joutunut itse keskustelemaan kyseisen rouvan kanssa, olisin ehkä hoitanut asian vähemmän korrektisti kun työkaverini herra katsastusmies.

Kuuntelin siis tässä eräs päivä suunnilleen seuraavanlaista keskustelua.

Pohjatiedot: Autosta siis arvostellaan ne renkaat jotka siinä on katsastustilanteessa alla. Itku, mutta ei voi mitään. Talvirengaspakko on Suomessa joulukuun alusta helmikuun loppuun.

K: Katsastusmies
A: Asiakas

A: En kyllä ymmärrä miksi tuo piti tuosta pompauttaa. Eihän nyt enää ole talvirengaspakkokaan.
K: Koska meillä on tietyt arvosteluperusteet näille asioille ja niiden mukaan meidän pitää nämä hommat hoitaa.
A: No, mutta silti ihan idioottimaista hoitaa tuo asia nuin, nytkin piti tulla sitten takaisin vielä, ihan turhaa ajanhukkaa. Muualla olisi ihan varmasti päässyt pelkällä huomautuksella. Jos olisin kesärenkailla tullut niin olisin tuonkin summan säästänyt!
K: No näin tämä nyt vaan menee.

Asiakkaalla oli siis alla melkein siliät talvirenkaat jossa urasyvyyttä ei ollut riittävästi ja nastaeroakin oli renkaiden välillä melkoisesti. Auto oli tietenkin sitten siitä pompannut. Olisi tehnyt mieli tuohon tilanteeseen päästä parikin asiaa sanomaan, mutta kun ei niin ei.

No rouva olisi ollut hyvä ja vaihtanut sitten ne kesärenkaat siihen autoon kun ei kerta enää ole tuo talvirengaspakkokaan enää. (Ai miten niin ei uskalla ajaa kesärenkailla kun pihalla on jäätä? No ihan hyvin tuntuu uskaltavan ajaa niillä umpikuluneilla nastarenkaillakin.)

Ja se katastushan olisi mennyt hyvillä kesärenkailla läpi. Jälkitarkastukseenkin olisi voinut vaihtaa kesärenkaat, se olisi ollut ihan ok.

Eikä tuossa mitään, ihmetellä saa, mutta äänensävyllä ja puhetavalla on yllättävän paljon merkitystä. Samoin kun en ehkä itse alkaisi inttää vastaan katsastusinssille joka hommaa tekee työkseen ja kiikuttaa asiakkaalle arvosteluperusteet ihan paperilla näytille.

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Puhelimet pannaan

Niin, olen puhelimista puhunut ennenkin, mutta joka hiton kerta kun tiskiin tulee joku puhuen puhelimeen tai joku vastaa puhelimeen samalla kun koitan tehdä jotain kommunikointia vaativaa hommaa niin tekee mieli purra asiakkaalta pää poikki. Ymmärrän vielä ihan hyvin sen, että siihen puhelimeen vastataan ja sanotaan, että "soitan kohta, olen nyt pahassa paikassa" tai jotain muuta, mutta siinä vaiheessa kun koitan käsimerkein saada ihmisiä kertomaan millaisen vakuutuksen ne autoonsa haluaa samalla kun tämä lätisee jonkun tuttavansa kanssa jostain jostain mökkiviikonlopusta niin meinaa revetä verisuoni. Jos on niin hiton tärkiää puhuttavaa siinä puhelimessa niin menkää pois siitä jonosta ja antakaa minun hoitaa siinä välissä joku sellainen asiakas jolle sen asian hoitaminen on tärkeämpää kun se puhelimeen läpättäminen. Jotkut vakkarit vielä menee, ne tietää miten homma toimii ja mitä niiden pitää allekirjoittaa, mutta sitten nämä joilla ei ole hajuakaan siitä mitä pitää tehä, sitten ne "Odota nyt Pena hetki kun tuolla tytöllä on jotain asiaa!" kun olen koittanut puoli minuutti kysyä, että moneenko erään vakuutus pistetään. AAAARGH! Odotan sitä päivää kun joku asiakas tiuskaisee minulle tiskissä, että "Älä häiritte siinä". En kyllä tosin tiedä mitä sitten teen, saattaa asiakaspalvelualttiuteni joutua suuremman koetuksen kohteeksi kun koskaan aikaisemmin. Että sitten kun uutisissa on, että joku asiakaspalvelija on hyökännyt asiakkaan kimppuun ja raadellut sen kaulavaltimon niin tiedätte kuka siellä on ollut asialla ja missä tilanteessa.

Yleensä otan nuissa tapauksissa sen asenteen, etten puhu minäkään asiakkaalle mitään. Osoittelen sormella tai yksinkertaisesti en tee mitään ja odotan hiljaa kunnes tuolla ihmisellä on aikaa vastata kysymykseeni. Olettaen, että olen huonommalla tuulella kun normaalisti ja ei ole jonoa. Tai sitten vaan puhun kylmästi päälle. Se on minun työaikaani ja jos takana on jonoa niin ne sori jos et nyt voi sen Reetan kanssa vaihtaa kuulumisia Mikko-Maarian vaippaihottumasta. Sori.

En voi käsittää ihmisiä jotka ei kunnioita toisen työaikaa sen vertaa, että älyäisivät pitää sen puhelimen poissa tai tajuaisivat mennä sivummalle. Se vie tuhottoman paljon aikaani kun koitan sinne jutustelun sekaan saada niitä asian hoitamiseen tarvittavia kysymyksiä. Samoin kun sitten jos ne läpättää puhelimeen ja vaan osoittelee niitä kohtia siitä paperista, niin ihan turha tulla jälkikäteen sanomaan, että tahoitkin ilkivallan lisäksi siihen osakaskoon... NO ****** OLISIT SANONUT! Minä en lue ajatuksia vaikka se taito kullanarvoinen tuossa työssä olisikin. Vielä ikävämpää se on muita asiakkaita kohtaan kun ne joutuu sitten turhaa odottamaan. Minusta puhelimeen puhuminen palvelutilanteessa on moukkamaista ja kertakaikkisen epäkohteliasta. Piste. Loppu.

Mutta kun oli nämä pyhätkin ja enhän minä tiennyt...

Tänään poliisi toi kilvet autosta jota oli käytetty liikennekäytöstäpoiston aikana liikenteessä. Ei siinä pistelin tiedot koneelle, faksasin tiedot lisäveroa varten ja luulin, että homma oli tälle päivälle siinä.

Myöhemmin päivällä tiskiin tuli asiakas jolle piti tehdä omistajanvaihdos. Auton rekkari täsmäsi kilpiin kaapissa. Ei siinä, mutta kun sitä autoa ei sitten saa liikennekäyttöön tai kilpiä takaisin ennen kun se lisävero on maksettu. Tätä asiakas ei luonnollisesti oikein hyväksynyt.

Valitettavasti se itkuntihrustaminen ei auta. Eikä huutaminen, eikä tiuskiminen, eikä huonot tekosyyt, eikä selittely. Minä en voi tehdä sille asialle mitään. Piste. Minä en voi mitään sille, että oli pääsiäinen, enkä sille, ettei asiakas ollut huomannut sitä tekstiä otteella (suosittelen muuten lukemaan sen lisätietoja kohdan sieltä ilmoitusosalta), enkä sille, että se myyjä ei kertonut siitä, enkä sillekään, että asiakkaalla ei ole varaa sitä lisäveroa maksaa. Olen kyllä vilpittömän pahoillani asiakkaan puolesta, mutta minulla ei vain ole valtuuksia tehdä sille asialle mitään.

Niin se vaan on, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Näitä päiviä...

Heräsin vartin liian myöhään. Johtunee siitä, että kiitos neljän lomapäivän unirytmi oli päässyt vähän nyrjähtämään. Siinä ei mitään, mutta kun totesin peilistä ihmisen sijaan minua tuijottavan zombin jolla ei ole aikaa käydä suihkussa meinasi päästä itku. Jumitin liian pitkäksi aikaa aamupalan ja lehden ääreen ja meinasin myöhästyä bussista.

Menin töihin ja olin hetken aikaan oikein tyytyväinen huomatessani kuinka kivasti kaikki oli jätetty ennen pääsiäistä, oli helppo keittää kahvit ja hoitaa muut aamuhommat. Sitten törmäsin niihin... Viittä vaille ovien avaamisen tajusin, että joku ruoja oli jättänyt pyhien päälle kassan laskematta. Noh, olisin ehkä selvinnyt siitä ellei puolet kuiteista olisi ollut hukassa, kenelläkään ollut tietoa kuka raportit oli ajanut viime torstaina ja kassa heitti. Eipä sillä, että olisin sitä kunnolla ehtinyt laskiakaan kun aamu oli harvinaisen työntäyteinen.

Hyvän työyhteisön kultainen sääntö numero yksi: Tuuraajalle ei ikinä.. Siis toistan IKINÄ jätetä ylimääräisiä kiireellisiä töitä (kuten kassanlaskua) ellei siitä erikseen ilmoiteta. Se saa niskakarvani pystyyn.

Hyvän työyhteisön kultainen sääntö numero kaksi onkin sitten se, että tuuraajalle ei ikinä jätetä pitkäaikaisia satunnaisia hommia jos se on töissä alle viikon. Ei ikinä. Mikään ei ole ikävämpää kun mennä tuuraamaan vakkaria ja huomata, että toimistotarvikkeet on loppu, lomakkeet on loppu, vaihtorahat on loppu, kilpivarasto huutaa hälytysrajalla ja tukussa ei ole käyty ja muutenkin suunnilleen kaikki pidemmäntähtäimen hommat on jätetty hoitamatta. Se on ärsyttävää. Vaikka tunnekin suurinpiirtein kaikki toimipisteet ja tiedän sieltä yllättävän paljon hommia ja tukkurit ja muut niin silti ne nyt vaan on sellaisia töitä jotka kuuluu vakkarille. Hoidan ne mukisematta kesäisin tai tehdessäni pitempää pätkään, mutta ei kettu, että ottaa päästä jos huomaan, että eka mitä minun pitää kahden päivän tuurauksen aluksi tehä on hoitaa suunnilleen kaikki vakkarin ekstrat. Se pistää kiehumaan. Lähinnä siksi, että monet nuista hommista on rutiinia (tai ainakin pitäisi olla) vakkarille joka tietää oman toimipisteensä menekin ja rytmityksen, että koska mitäkin tilataan seuraavaksi. Minulta se vaatii laskemista ja pähkäämistä ja miettimistä ja pelkoa siitä, että tilaan jotain niin paljon liikaa, ettei niitä saada käyettyä järkevässä ajassa tai että ne loppuu samantien eikä riitä edes sitä aikaa kun minä olen tuuraamassa.

Ja sitten se, että niistä keskeneräisistä ilmoitettaisiin tai jos jotain tiedetään, että pitää tilata eikä ole ite ehtinyt niin jos on numerot ja tiedot, että mitä ja miten paljon niin kyllähän minä sen sitten hoidan. Kunhan se ei tule yllätyksenä. Samoin jos on jotain muuta sellaista mitä minun on hyvä tietää niin siitä olisi kiva tietää, ennen sitä vihaista asiakasta siinä tiskissä.

Muutenkin kun tulen turaamaan odotan, että pääsen tekemään työtäni ilman ylimääräistä säätöä. Normialoitushommat nyt vaan on pakko tehdä, sille ei voi mitäänja se kuuluu siihen työhön, mutta en taho esimerkiksi raivata työtilaa ensimmäiseksi aamulla. Oma tavoitteeni on, että läsnäoloani ei huomaa mistään muusta kun raporttilapusta jossa on erityistyönä tehdyt hommat jotka vakkarin pitää tietää ja siitä, että kaikki on valmiina vakkarille kun se tulee töihin ja istuu työpisteeseensä. Toivoisin samaa itelleni.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Eläinoikeuksista

Ensinnäkin, Suomen lainsäädännön toteutus eläinlainsäädännön kohdalla on syvältä. Jos eläintenpitokiellon saa sitä ei käytännössä seurata mitenkään, joten se on ihan yhtä tyhjän kanssa. Samoin kun eläinrääkkäystapauksista saadut tuomiot ovat pääasiassa naurettavan matalia. Tässäkään ongelma ei suoranaisesti ole lainsäädännössä vaan sen soveltamisessa.

Joudun opiskelemani alan takia jonkin verran tekemisiin eläinkokeiden kanssa. Ymmärrän sen, että ihmiset vastustavat eläinkokeita, niin minäkin teen... Niissä tapauksissa kun mahdollisuus korvaamiseen on tai kun kyseessä on turhat eläinkokeet. Minusta se, että joku saa peitellä ikäänsä ei ole syytä käyttää eläinkokeita botoxerien testaukseen. Sen sijaan jos se botoxruiske voi helpottaa jonkun kroonikkopotilaan oloa niin siinä tapauksessa mielestäni on jossain määrin perusteltua käyttää eläimiä niiden erien testaamiseen. Samoin kun ymmärrän lääkkeiden testaamisen eläinkokeilla, mutta kosmetiikkateollisuudelle en olisi ihan niin vapaasti myöntämässä lupia eläinkokeisiin.

Suomessa koe-eläinten olosuhteet ovat jokseenkin hyvät. Eläinkokeita valvotaan tarkkaan ja lupia ei myönnetä, ellei nähdä siihen olevan syytä. Lisäksi eläinten kärsimyksiä minimoidaan mahdollisuuksien mukaan. Lopetukset ovat kivuttomia ja eläimet eivät saa kärsiä ylenmäärin. Pääasiassa ne kamalat kuvat joita olette ehkä joskus nähneet animalian julisteissa eivät ole kokototuus. Ainakin se, mitä olen itse nähnyt koe-eläinlabroissa päästää minut osittain tunnontuskista. Tarkoitus kun on kuitenkin pääasiassa parantaa ihmisiä. (Tosin jos parannettava on itseaiheutettua niin näen kyllä ihmisen vastuuna pitää huolta itsestään.)

Jossain määrin olen enemmän huolissani ihan normaaleissa kodeissa olevista lemmikkieläimistä, etenkin pienistä jyrsijöistä jotka ovat pääasiassa sen kouluikäisen huollettavina. Uskoisin, että tässäkin maassa löytyy enemmän kärsiviä eläimiä ihmisten kotoa kun koe-eläinlabroista. Labroissa on kuitenkin koulutettu ja ammattimainen henkilökunta pitämässä huolta ja arvioimassa niiden eläinten tilaa.

Lisäksi tämä kohu tuotantoeläinten huonosta kohtelusta. No toki ne kuvat ovat kamalia jos sellaista toimintaa on ja sellaisia asioita ihan oikeasti tapahtuu Suomessa niin ehdottomasti valvontaa täytyy kiristää. Silti en ole valmis jättämään puhtaana ja laadukkaana pitämääni suomalaista lihateollisuutta ruokahuoltoni ulkopuolelle. Ennemmin minä suomalaista possua syön kun esim. jenkkiläistä hormoninautaa. Lisäksi jokaiseen erään riittää pari mätääkin, oli sisältö sitten omenia, päärynöitä tai baanaaneja. Se ei kuitenkaan oikeuta leimaamaan kaikkia niitäkin jotka toimivat oikein.

Turkistarhaus. Vaikea aihe, nykyään kun on totta se, että ne joilla on varaa ostaa turkiksia ovat niitä jotka niitä vähiten tarvitsevat. En hyväksy "kettutyttöjä" jotka tekevät lähinnä hallaa yrittäjille, luonnolle ja eläimille itselleen. Reiluinta varmaan olisi, että jos turkistarhauksesta halutaan päästä eroon niin homma lopetetaan portaittain siten, että nykyisten yrittäjien eläköityessä homma loppuisi siihen. Toisaalta näkisin kuitenkin Suomen paikkana jossa kannattaa ennemmin niitä turkiksia tuottaa hyvissä ja valvotuissa olosuhteissa jossa eläimille voidaan lainsäädännöllä ja valvonnalla taata hyvät olot kun se, että tuotanto siirtyy halpatuotantomaihin jossa elämillä ei oikeuksia ole. Itse rakastan kyllä nahkavaatteita, mutta omani ovat lammasta ja nautaa. Turkiksia en omista enkä aiokaan omistaa.

Minusta ihmisellä ei ole oikeutta aiheuttaa ylimääräistä kärsimystä muille olennoille ilman hyvin perusteltua syytä.

Haastetehtäviä

Nyt kun tiedätte edellisen postaukseni takia perusteet rekisteröinnistä niin pistetäänpä tähän pari haastavampaa tehtävää niin voitte testata osaamistanne.

Nämä siis ovat varoittavia esimerkkejä siitä miten asioita ei kannata hoitaa tai joissa tapauksissa kannattaa ottaa asioista vähän enempi selvää ennen kun lävii sitä tuohta siihen myjän kouraan ihan kamalasti.

Tapaus 1:
Myy eteenpäin auto jota et omista, älä tee papereita ja ihmettele sitten, että miten saat verot loppumaan.
Haasteellisempi versio: Unohda kenelle myit auton ja auton rekisteritunnus.
Mikä meni pieleen ja miten toimitaan: Autoahan siis ei luonnollisesti voi myydä kun se rekisteriin merkitty omistaja tai sitten henkilö jolla on luovarit siitä viimeisimmästä rekisteriinmerkitystä omistajasta alkaen ja hänen luonnollisesti pitää sitten olla se viimeisin omistaja. Haltijalla kun ei meidän silmissä ole minkäännäköistä omistusoikeutta autoon. Jos edellämainittu kauppa kuitenkin on tehty niin sitten aletaan vaan kaivaa sitä auton "uutta" ja entistä omistajaa, että saadaan homma hoidettua oikein. Näitä tilanteita tulee joskus, että rahoituksesta saatu auto on myyty eteenpäin ennen kun on tehty muutosta omiin nimiin. Siitten kun paperista löytyvä luovutuspäivä on aikaisempi kun pankilta tulevassa lapussa niin ollaan kusessa. Koita siinä sitten selittää asiakkaalle, että sitä päivää ei voida hyväksyä koska he eivät ole omistaneet sitä autoa vielä silloin.

Tapaus 2:
Osta auto josta et tee papereita, etkä ota vakuutusta. Täytä myyjän kanssa luovutuskirja. Jos sait jotain papereita niin hukkaa ne. Odota pari vuotta ja ala sitten miettiä mitä tapahtui.
Haasteellisempi versio: Pistä joku muu hoitamaan asiaa.
Mikä meni pieleen ja miten toimitaan: Rekisteröintivelvollisuus on uudella omistajalla. Se, että myyjä käy tekemässä luovutusilmoituksen ei vielä riitä. Rekisteröintiin tarvitaan jonkinnäköinen paperi joka voidaan pistää TraFille digitointiin. Tuossa tilanteessa vielä se vakuutuksen ottamatta jättäminen tuottaa kivat sakkomaksut kun vakuutusmaksut tulevat korotettuna jokaiselta sen seitsemän päivän ylittäneeltä päivältä.

Tapaus 3:
Osta auto joka on kuolinpesän nimissä. Ota luovari vain yhdeltä osakkaalta.
Haasteellisempi versio: Huomaa, että joku pesänosakas on kuollut.
Mikä meni pieleen ja miten toimitaan: TraFin sivuilta muistaakseni löytyi tosi hyvin tietoa näistä jos asia käy ajankohtaiseksi. Kuolinpesätapauksissa tarvitaan aina perukirja ja siitä ainakin ne sivut joilta käyvät ilmi pesän osakkaat, onko tehty testamenttia, sivu josta näkyy, että ajoneuvo kuuluu pesään ja allekirjoitussivut. Perukirjasta voi esittää alkuperäisen tai kahden henkilön oikeaksi todistaman kopion. Lisäksi kuolinpesältä ostettaessa tarvitaan luuovutukset kaikilta pesänosakkailta (noin normaalitilnateissa). Jos testamentti on tehty tarvitaan siitäkin oikeaksitodistettu kopio. Jos joku pesänosakkaista on kuollut niin tarvitaan häneltä perukirja ja kaikkien osakkaiden luovutukset. Perukirjatapaukset ovat yhtiä monimutkaisimmista ja ikävimmistä tapauksista koska niissä on paljon huomioitavaa ja paljon ihmisiä monesti jotka asiaan vaikuttavat.

Tapaus 4:
Hanki auto jossa on puolenkymmentä väliluovaria. Huomaa, että joku päivämäärä on sotkettu.
Haasteellisempi versio: Huomaa, että luovutusketju ei ole ehjä.
Mikä meni pieleen ja miten toimitaan: Tämä lienee itsestäänselvä, asian tekee ikäväksi se, että monesti väliluovarilla myyneitä ihmisiä on äärettömän vaikea saada kiinni luovarin korjaamista varten, lisäksi kun ei riitä, että myyjäosapuolista saa kiinni toisen, vaan kummatkin täytyy saada kiinni.

Tapaus 5:
Osta iänvanha kaksikymmentä vuotta pellolla maannut traktori tai vanha pappamopo jossa ei ole papereita.
Haasteellisempi versio: Huomaa, että se on joskus ollut kilvissä.
Mikä meni pieleen ja miten toimitaan: Paperittomat vanhat ajoneuvot vaativat äärestään paljon selvitystyötä. Esimmäinen selvitettävä asia on onko ajoneuvo koskaan ylipäätään ollut rekisterissä Suomessa. Jos ei ole ollut niin omistusoikeusselvitys riittää. Selvitys on vapaamuotoinen kunhan siitä selviää, että ajoneuvo on ollut tietyn henkilön omistuksessa ainakin määrätyn ajan (jotka vaihtelevat vähän ajoneuvolajista riippuen). Jos koneelta löytyy tieto, että ajoneuvo on ollut aikaisemmin rekisterissä, niin sieltä pitäisikin sitten löytyä luovarit edellisestä rekisteriin merkitystä omistajasta lähtien.


Lupaan, etten jatkossa kamalasti kirjoittele rekisteröintien teoriaa. Me ollaan töissä siksi, että me tiedetään, kaikkien ei tartte tietää, ellei asia ole ajankohtainen ja kun asia on ajankohtainen niin sitten jos ei ite tiedä niin voi kysyä. Se kysymimen vaan kannattaa, koska ylläkuvatut tilanteet on vaikeita, raivostuttavia ja aikaavieviä selvittää eikä me välttämättä siinä tiskissä voida kamalasti tehdä nuille. Pahoitella ja vaatia oikeita papereita. Monesti vaan harmittaa asiakkaankin puolesta nuo tuollaiset tilanteet jossa tulee turhia maksuja ja turhia käyntejä ja säätöä ihan vain siksi, ettei asiasta ole otettu selvää. Ja tietenkin koska vaikeammissa tapauksissa todennäköisyys saada rapaa niskaan nousee kohtuudella kun ihmisen turhautuu.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Asiaa autokaupasta

(Tämä on sitten kilometriluokan vuodatus)

Pari sellaista ihan yleistä asiaa jotka kannattaa ehdottomasti ottaa selville autoa ostettaessa ja pitää mielessä vielä sen jälkeenkin kun ne paperit on tehty. Tarkoitus ei ole saarnata (paitsi että onpas, kjäh kjäh), mutta suurimmilta harmeilta säästyy kun pitää mielessä pari asiaa. Suurimmalle osalle nämä toki ovat tuttua asiaa. Eihän se kertaaminen pahaa tee? Nämä ovat kuitenkin niitä asioita joiden kanssa tappelen ihan liian usein...

Ensimmäinen asia: Omistajanvaihdos on suoritettava 7 päivän kuluessa luovutuspäivästä.

Kun ostat auton niin varmista, että omistaja antaa sinulle ILMOITUSOSAN varmista vielä teknisestä osasta (sitä mitä pidetään autossa), että siellä otetunnus vastaa ilmoitusosan otetunnusta niin homma toimii kaikkein helpoiten. Nykyään kun liikkeellä on ainakin kolmenlaisia otteita niin teknisen ja ilmoitusosan ulkomuoto saattavat poiketa toisistaan, samoin otetunnukset saattavat juosta eri numeroinnilla, siinä ei ole mitään erikoista, vanha ilmoitusosa on voimassa kunhan sen otetunnut vastaa tekniseen osaan merkitty II-osan otetunnusta. Täyttäkää tuo ilmoitusosa myyntitilanteessa KOKONAAN. Ilmoitusosan täyttämiseen löytyy ihan loistavat ohjeet sieltä otteen nurjalta puolelta. Jos joku asia kuitenkin jää epäselväksi niin soittakaa jollekin katastusasemalle tai TraFille ja kysykää, autamme mielellämme (helpottaa huomattavasti työtämme myöhemmin ja siitähän meille palkkaa maksetaan, että tiedetään ja neuvotaan).

Siinä ilmoitusosassa on pari sellaista asiaa joihin kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota. Luovutuspäivä, se on se kaikkein kriittisin laatikko siinä paperisssa. Siinä ei saa olla mitään tulkinnanvaraista. EI MITÄÄN! Jos kirjoitatte siihen jotain väärin niin korjatkaa suoraa lisätietoja kohtaan "oikea luovutuspäivä XX.XX.XXXX" ja sekä ostajan, että myyjän allekirjoitukset ja NIMENSELVENNÖKSET. Älkää sotkeko päivämäärää ja kirjoittako tai korjatko sitä siihen laatikkoon, sitä ei hyväksytä, se täytyy korjata siihen lisätitoihin ja vahvistaa allekirjoituksilla ja nimenselvennöksillä. Ai miksikö? Siksi, että se laatikko on se, minkä mukaan määräytyy verot ja vakuutusvelvollisuuden alkaminen. Sen laatikon sotkeminen ja päivämäärän muuttaminen muuttaa siis jomman kumman osapuolen maksuvelvoitetta. Miettikääpä ite: Myytte auton 03.03.2001 auto jää roikkumaan nimillenne ja uusi omistaja kävelee tiskiin, paperiin päivämääräksi on korjattu 09.09.2001, mikä tarkoittaa, että maksatte 6kk ylimääräisiä veroja ja vakuutuksia (kun ette kuitenkaan muistaneet täyttää luovutusilmoitusta... johon palaan myöhemmin). Sitten muistuttaisin myös: allekirjoittakaa se ilmoitusosa ja pistäkää siihen myös sitten se nimenselvennös, se vaaditaan siinä. Jos kyseessä on toiminimi tai firma niin myös firman nimi vaaditaan, muuten kauppa näyttää toteutuneen yksityishenkilön kanssa, mitä ei toki voida hyväksyä. Allekirjoitusten kanssa vielä sellainen juttu, että jos teillä on valtakirja jolla toimitte niin kirjoitatte tietenkin siihen allekirjoituskohtaan OMAN nimenne ja nimenselvennöksenne ja kauniisti siihen perään sitten, että "valtakirjalla".

Hankkikaa vakuutus. Se voidaan tehä konttorilla (tietyin poikkeuksin) tai vakuutusyhtiössä. Tärkeintä on kuitenkin, että se on. Rekisteröintejä ei voida tehdä ajoneuvoille joilla ei ole voimassaolevaa liikennevakuutusta. Se vakuutus on muuten sitten aina henkilö- ja ajoneuvokohtainen, eli vakuutuksia ei voida "siirtää" ajoneuvosta toiseen, vahinkohistoria eli boonukset tosin kyllä. Me ei valitettavasti konttorilla nähdä niitä aikaisempia vakuutustietoja ja boonussiirrotkin syötetään entisellä rekisteritunnuksella, vakuutusyhtiöillä on laajemmat näkymät tietokantoihinsa.

Jos omistaja on hukannut ilmoitusosansa niin muunkinlainen luovutuskirja käy (suosittelen silti TraFin pohjaa, siinä on kaikki tarvittavat tiedot ainakin), mutta silloin joudutaan pitämään papereita konttorilla karenssina kaksi päivää, joten niitä papruja ei saa samantien mukaan. Olkaa kuitenkin aina tarkkoina kun ilmoitusosaa ei ole. Lisäksi tämä menettely maksaa enempien paperitöiden vuoksi sitten enemmän kun se normaalilla ilmoitusosalla tehtävä omistajanvaihdos.

Jos ostatte väliluovarilla auton, eli että saatte ilmoitusosan joka on täytetty ja siihen täytetty uusi omistaja on myymässä autoa eteenpäin niin olkaa tarkkana. Olkaa hyvin tarkkana ja muistakaa, että se seitsemän päivää pätee ekasta luovutuksesta. Väliluovareiden kanssa olen hyvin kyyninen ja olen päättänyt, että ellei automyyjä jolta olen autoa ostamassa ole hyvin hyvin tuttu, en tule koskaan autoa ostamaan väliluovarilla, enkä välttämättä sittenkään. Asiaa vaikeuttaa jos on useampia väliluovareita. Tarkastakaa aina omistusketujun katkeamattomuus ja luovutuspäivät. Jos mitään tulkinnanvaraisuuksia tai sotkuja on niin vaatikaa, että väliomistaja rekisteröi auton ensin omiin nimiinsä jolloin voitte tehdä kaupan normaalisti ilmoitusosalla. Lisäksi väliluovarimenettely maksaa taas liitteiden vuoksi enemmän kun normaali pelkällä ilmoitusosassa tehtävä rekisteröinti.

Kun ostatte autoa, niin kysykää veroista ja vakuutuksista. Vakuutusrästit ovat ajoneuvon entisen omistajan murhe, mutta ainakin toistaiseksi ajoneuvovero seuraa autoa, eli auto on ajokiellossa jos vero on maksamatta ja vaikkei se olisi uuden omistajan laiminlyönti niin ne verot täytyy maksaa ennen kun ajoneuvolla saa ajaa.

Verot ja vakuutus on muuten siitäkin ikäviä, että vaikka maksun maksaisi vain pari päivää myöhässä niin siitä lävähtää koneelle maksamattomuustieto jonka nähdessään poliisi vie kilvet. Ei jos maksatte veron tai vakuutuksen eräpäivän jälkeen niin tulostakaa kuitti ja pitäkää sitä ajossa mukana viikon verran ainakin, siinä ajassa sen tiedon pitäisi koneeltamme poistua. Jos tulostatte nettipankkikuitin niin siinä pitää näkyä arkistointitunnus. Verot voidaan katsastuksen yhteydessä tarkastaa pelkällä kuitilla, vakuutuksista vaaditaan vakuutusyhtiön leimaama lappu josta ilmenee, ettei vakuutusmaksuja ole rästissä. Jos myyntitilanteessa jotain rästejä on merkitkää niiden maksusta kauppakirjaan tai huomioikaa hinnassa.

Sitten se yksi tärkeä asia mitä ihmiset liian harvoin muistaa tehdessään autokauppaa yksityishenkilöiden kesken, mutta joka pelastaisi monelta murheelta myöhemmin, eli luovutustodistuksen täyttäminen myyjälle. Kun myyntitilanteessa täytetään papereita niin ilmoitusoa luovutetaan täytettynä uudelle omistajalle, jolloin myyjälle ei jää mitään luovuksen todistavaa asiakirjaa. Kauppakirja on hyvä tehdä, mutta sen lisäksi suosittelen vahvasti täyttämään luovutuskirjan ilmoitusosan täytön yhteydessä. Saman asian ajaa kopio täytetystä ilmoituosasta joka siis jää myyjälle (se kopio siis). Miksi tämä on niin kamalan tärkeää? Siksi, että jos tämä uusi omistaja ei täytä velvollisuuttaan rekisteröidä se auto omistukseensa tuon viikon sisään niin entinen omistaja jää reskiteriinmerkityksi omistajaksi koneelle vaikka hänellä ei edes sitä autoa enää ole. Eli verot ja vakuutukset ei katkea. Jos näin käy ja on täytetty luovutuskirja niin sillä voi tehdä konttorilla luovutusilmoituksen, joka katkaisee verot ja vakuutukset ja josta jää koneelle merkintä siitä, että entinen omistaja on tämän auton myynyt eteenpäin. Luovutusilmoituksen voi tehdä tosin myös ilman kummankin allekirjoittamaa luovutuskirjaa, mutta silloin täytyy olla varma kaupan päivämäärästä ja uuden omistajan tiedoista. Jos luovutuspäivät heitävät niin itse rekisteröinti ei onnistukaan enää ja sitten etitään taas sitä entistä omistajaa. TraFille voi toki tehdä myynti-ilmoituksen myös ilman luovutuskirjaa, myyntipäivää tai uuden ostajan tietoja, mutta huomattavan paljon vaikeampaa se kuitenkin on.

Kun teemme rekisteröintejä niin meidän pitää kysyä henkilöllisyystodistus tiskissä asioivalta henkilötä. Vaikka et olisi hoitamassa edes omaa asiaasi niin silti meidän pitää pystyä tarkastamaan henkilöllisyys. Ilmoitusosa (muoks. eikä tietenkään ilmoitusosaa vaan TEKNINENosa) voidaan antaa mukaan asiaa hoitavalle henkilölle, mutta ilmoitusosaa ei saa luovuttaa kun omistajalle tai tämän valtuuttamalle. Firmoilla vaaditaan kaupparekisteriote josta tarkastetaan voidaanko henkilölle luovuttaa paperit.

Valtakirjalla tehtävät rekisteröinnit hoidetaan normaalin kaavan mukaan. Valtakirjasta täytyy ilmetä valtuuttaja ja valtuutettu, heidän hetunsa ja kohde jota valtakirja koskee, eli autosta mielellään rekisteritunnus ja valmistenumero. Lisäksi päiväys ja allekirjoitus. Valtakirjasta ei peritä liitteenä maksua ja se käy myös kopiona. Toisin kuin luovutuskirjat.

Ei se niin vaikeaa ole ja maalaisjärjellä ja lukutaidolla pärjää jo pitkälle. Silti tahdon avautua tämän verran tästä, koska nuissa on aika paljon kuitenkin sellaista mitä ei muisteta. Olenpahan kerrankin päässyt paasaamaan aiheesta. Lisätietoja saa TraFin sivuilta.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Pari inhottavaa tapaa

En oikein tykkää siitä, että ihmiset räkii käsiinsä (nuolee sormensa) ennen rahaan tai papereihin koskemista. Jotenkin se jonkun mummon tai rekkamiehen kuolassa olevan paperin kosketteleminen ei ole kamalan ihanaa. Ymmärrän kyllä miksi tätä tehdään, mutta silti se on minusta jotenkin epämukava tapa.

En arvosta sitäkään, että ei sanota mitään kun tullaan sisälle. Enkä nyt puhu edes tervehtimisestä (vaikka sekin on kiva), vaan ihan oikiasti siitä, että etenkin kun on kiireempää en voi huomata sitä yhtä vaivihkaa sisään hiipinyttä asiakasta joka ei mitenkään ilmaise olemassaoloaan vaan vaikuttaa kuuluvan johonkin seurueeseen. Sitten tuhistaan kun ei huomata ja aika meni jo.

Ihmiset kiltit, älkää purkako huonoa päiväänne minuun, minäkin pyrin pitämään vitutuksen sisälläni. Joo joo, joskus on huono päivä, ei sille voi mitään. Ymmärrän kyllä, en odota ylitsepursuavan iloista asiakasta joka kerta kun joku tiskiin tulee, mutta voisi olla asiallinen.

Eipä siinä, tällaisia tuli tänään mieleen.

ps. Kiitos sille ihanalle asiakkaalle joka ei ottanut hernettä nenäänsä vaikka olisi ollut enemmän kun aiheellista. Tänään tuli sekaannuksia ajanvarauksessa ja jonoissa ja tuo ystävällinen sielu joutui odottamaan anteeksiantamattoman pitkään ylimääräistä tämän vuoksi. Kiitos ystävällisestä ja ymmärtäväisestä suhtautumisesta. Olimme kaikki todella pahoillamme. (Selittelyosio: Meillä on ollut koko viikko vajaamiehitystä sairastaausten vuoksi ja töissä on ollut kombo joka ei normaalisti tee yhdessä niin on ollut hakemista senkin vuoksi.)