Kevät

Kevät on tavallaan aivan mahtavaa aikaa. On valoisaa ja lämmintä ja...

Ja aurinko paljastaa kaiken talven aikana kerääntyneen töryn ja roskan. Paljastaa armottomasti, ettei loppukesästä jakanut pestä kunnolla ikkunoita. Lisäksi kun aamulla unohtaa kattua lämpömittaria niin sitten lähtee liikenteeseen joko liian paksuissa vaatteissa ja paistuu tai sitten tulee takaisin sinisenä kun yhtäkkiä pihalla onkin taas jäätä ja pakkasta.

Lisäksi keväällä katupöly lyö keuhkot tukkoon ja ihmettelen, että tähän ikään ehtineellä on hampaita enää jäljellä ollenkaan... Ehkä pitäisi koittaa lopettaa hampaitten kirskutus pihalla ja koittaa hymyilemistä sen sijaan?

Lisäksi keväisin minua revitään kun kahteen suuntaan.

Keväällä kun aina tuntuu, että pitää saada ja uudistaa kamalasti. Tahon pois kotikaupungistani jonnekin mahdollisimman kauas, tahdon tehdä kaikkea uutta ja kokeilla kaikkea ja siivota ja puunata ja uudistaa. Järjestellä kaapit ja komerot. Vaihtaa järjestystä ja hankkia suunnilleen kaikki mahdollisen uutta. Energiaa riittää vaikka pienelle kylälle... Ainakin ajatuksissa.

Sitten kuitenki olo on kamalan vetämätön ja tyytymätön ja kaikki tuntuu menevän päin puuta. Ei saa mitään aikaan ja stressiä on valtavasti. Pitäisi tehdä sitä ja tätä ja oikiasti ainut mitä tahtoisi tehdä välillä on vetää pimennysverhot ikkunoihin ja hautautua sohvalle kirjan kanssa tai harrastaa telkkua kattomalla vielä täydellisempää aivojen nollausta. Kesä ja työt lähestyy ja tuntuu, että on ahistettuna nurkkaan kun on enää niin vähän aikaa tehdä kaikki kevään muut hommat loppuun ennen säännöllistä päivätyötä.

Sitten kun kaivaa kevätvaatteita esiin niin huomaa, että niitä ei ole tai ne on kaikki ihan vääränlaisia. Pitäisi alkaa miettiä mitä sieltä talvipalttoon sisältä kuoriutuu kun pitäisi jossain vaiheessa uskaltautua pihalle teepaidassa. Pitäisi olla timmi ja ruskettunut ja harrastaa kamalasti.

Kevät on ihanaa aikaa, lumi sulaa (unohdetaan nyt hetkeksi se loska ja märkyys ja lieju ja kura ja pikkukivet) ja jossain vaiheessa alkaa tulla ensimmäisiä merkkejä siitä, että jotain on säästynyt hengissä talvesta. Kun sataa niin katupöly laskeutuu ja huuhtoo maailman puhtaaksi. Ulkona ensimmäinen ajatus ei ole "voi hitto kun on kylmä" tai "eikö tämä valkoinen paska ikinä lopu" tai "milloin pääsen taas sisään" vaan ulkona viihtyykin pidempiä aikoja.

Ja parasta kaikesta, se syy miksi jaksan tämän jakomielitautisen vuodenajan on se, että sitten kun tiet kuivaa ja on lakaistu niin pääsee taas rullien päälle ja tulee kesä.