keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Niin, missä te asuittekaan?

Minua ei oikiastaan edes kiinnosta miksi seuraavan tilanteen asiakas toimii kuten toimii. Minua lähinnä ihmettytti se inttämisen määrä mikä tuossa tilanteessa käytiin.

Hyvin huolitellun näköinen herrasmies kävelee tiskiin ja sanoo, että hänen otteensa on lähetetty väärään osoitteeseen. Eipä siinä mitään. Järjestelmähäiriöitä on ollut ja otteita on jouduttu postittamaan tavallista enemmän kun se ihana järjestelmämme ei ole niitä suostunut sylkemään ulos.

Pyydän kohteliaasti asiakkaan tietoja, että voin tarkistaa koneelta hänen tietonsa.
Ilmoitan koneella olevan osoitteen ja kysyn onko tuo osoite asikkaan. Käy ilmi, että koneella on "oikea" osoite, joka kuulema kuitenkaan ei ole oikea, koska hän ei kuulema sellaisesta osoitteesta posteja saa joten nyt pitäisi hänelle tulostaa uusi. Hetken aikaa minulla ruksuttaa tyhjää. On oikea osoite, muttei kuitenkaan ole oikea osoite. Häh? Nojoo, asiaa selvitetään hiukan lisää.

Selviää, että koneelle oli ilmoitettu toki myös postiosoite, joka tosin ei näy meidän pääjärjestelmässä tai otteella tai missään muuallakaan järkevästi, että voisimme nähdä, että asiakkaalla on merkitty erillinen postiosoite. Tässä vaiheessa selvitystyötä tehdäänkin sitten jo laajemmalta ja selviää, että postiosoitetta käytetään ainoastaan verolipun lähettämiseen ja otteet lähetetään aina otteelle tulostuvaan osoitteeseen. Että pitäisi sitten tehä osoitteenmuutosta jos tahtoo sen otteen johonkin muuhun osoitteeseen. Tästä asiakas ei tietenkään pidä, koska otetta ei näillä tiedoilla hänelle ilmaiseksi uutta tulosteta. No, tämä kerrotaan asiakkaalle joka ei asiasta pitänyt ja otetta ei sitten tulostettu.

Jotenkin nämä on vaan niitä jokseenkin kummallisia tapauksia joita joskus tulee eteen, että ihmiset ilmoittavat jotain tietoja jotka eivät oikiasti sitten loppupeleissä pidäkään paikkaansa ja sitten kun homman kanssa joku menee pieleen niin se on meidän vika. Hoitaisivat asiansa kuntoon. Ei ole minun asiani mitä ihmiset tekee, mutta sitten kun se aiheuttaa ongelmia minulle niin sitten se on minun asiani. Ja mielestäni minulle kenkkuilu on jo minun ongelmani.

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Järjestelmähäiriö

Joskus kauan kauan sitten oli joku ohjelmistosuunnittelijatiimi joka suunnitteli sähköisen tietokannan ajoneuvoja varten. Niin sai alkunsa LTJ. LTJ toimi täysin moitteettomasti palttiarallaa parikymmentä vuotta. (Tarkka käyttöönottovuosi oli tämän jutun mukaan 1989, on se sitten vähän minua nuorempi.) No kuitenkin.

LTJ oli hiukan ruma ja kun se nyt sitten oli toiminut liki täysin moitteettomasti sen suunilleen 20 vuotta niin huomattiin, että se on toiminut liki moitteettomasti noin 20 vuotta ja iski paniikki. (Tai näin oletan.) Noh, päätettiin uudistaa. Saimme vuonna 2007 pitkällisen pähkäilyn ja kehitystyön tuloksena käyttöömme ATJ:n.

ATJ on hieno selaimessa pyörivä järjestelmä, jossa saa käyttää hiirtä näppäimistön sijaan, jossa on hienoa grafiikkaa, jossa on paljon uusia hienoja ominaisuuksia ja paljon jänniä välilehtiä ja jänskiä täytettäviä kenttiä. Voih, pois olivat vaaleansinisellä pohjalla silmää ahdistaneet mustat pikselikirjaimet (muistaakseni tosin muitakin värivariaatioita oli, olisiko ollut harmaa... Mutta enivei), poissa olivat epäloogiset valikot. Pois oli myös toimivuus ja luotettavuus.

Silloin (harvoin) kun LTJ kaatui ja oli rikki niin se sitten oli rikki. Piste. Sitä ei tarvinnut arvuutella, se ei toiminut. Pahoiteltiin kovasti ja koitettiin avata uudelleen kunnes todettiin, että se taas toimii.

Kun ATJ hajoaa sen huomaa yleensä vasta kun on liian myöhäistä. Eli siinä vaiheessa kun yhtäkkiä mitään ei tapahtunutkaan. Tai kun olet tehnyt jotain valmiiksi ja vasta lopussa saat tietää, että järjestelmässä on häiriö. Tai pahimmillaan ongelma on vain yhdessä osassa järjestelmää toisen toimiessa ilman ongelmia, jolloin tiedot eivät välity jolloin olet tehnyt jotain jonnekin, mutta et kuitenkaan ole tehnyt. Pahimmillaan et edes itse tiedä, että mitään ongelmaa on, koska kaikki kuitenkin NÄYTTÄÄ toimivan ihan normaalisti. Sitten joku kaunis päivä joku hiukkasen vihainen asiakas soittaa, että hänet on pysäytetty ja annettu sakot vaikka homman piti olla ok. "Whops!" Vähempikin tekee ihmisestä vainoharhaisen. Sen lisäksi virheiden korjaaminen ja asioiden uudelleen tekemiseen tarvitaan aikaa ja vaivaa.

LTJ oli ruma, tai no ei nyt ruma, mutta siitä näki, että se oli kehitetty joskus siihen aikaan kun pääasiallisesti käytössä olevat koneet eivät pystyneet edes siihen mihin nykyiset kännykät. Ja silloin tosiaan panostettiin siihen toimivuuteen. LTJ toimi, se oli ripeä, siinä ainut asia joka vaikutti työskentelynopeuteen oli se kuinka nopeasti pystyi takomaan näppäimistöä ja kuinka hyvin muisti valikot. LTJ oli loppupeleissä hyvin yksinkertainen ohjelma.

ATJ on kankea, sivujen latautuminen kestää... ja kestää... Työskentelynopeuteen vaikuttaa lähinnä se kuinka nopeasti sivut latautuvat, joskus nopeammin, joskus tulee jo tunne, että pitää selittää asiakkaalle, etten unohtunut pelaamaan pasianssia vaan koitan todellakin suorittaa työni loppuun. Onhan ATJ toki graafisesti jonkin verran selkemäpi ja osaltaan paremmin hallittavissa. Yksi asia mikä minua ATJ:n käytössä nyppii on se, että sen käyttämiseen tarvitaan hiirtä, jolloin työskentely siirtyy näppäimistöltä hiirelle ja takaisin. Siinä on omat etunsa, mutta minun työskentelyäni se hidastaa.

Monet ovat kehuneet alun jälkeen ATJ:ta, että se on hyvä ja selkeä ja mukava käyttää. Se on tuonut mukanaan tiettyjä lisäominaisuuksia joita aikaisemmassa järjestelmässä ei ollut mahdollista tehdä ja osittain joiden takia koko tietojärjestelmää käsittääkseni lähdettiin uudistamaan. Osittain pyritään myös siihen, että asiakkaat voisivat hoitaa osan asioistaan kotoa käsin mitä en pidä lähtökohtaisesti huonona ideana.

Minä vaihtaisin koska tahansa takaisin LTJ:ään, lähinnä koska arvostan luotetavuutta. ATJ:n suurin ongelma kun on se, että se on epäluotettava ja sitä riivaa edelleen jatkuvat virheilmoitukset ja häiriöt. On enemmän sääntö kun poikkeus, että kiireisiin aikoihin ilmenee jonkinnäköisiä ongelmia. Kukaan ei enää ylläty virheilmoituksista tai häiriötiedotteista. Pahinta minusta kuitenkin on se, että jopa asiakkaat ovat huomanneet kuinka paljon järjestelmässä esiintyy virheitä. Se häiritsee asiakaspalvelua, se häiritsee liiketoimintaa ja aiheuttaa paljon mielipahaa ja harmia ihmisille. Emmekä me voi tehdä mitään muuta kun kuunnella kiukkuiset purkaukset, nostaa kädet pystyyn ja pyytää anteeksi asiaa johon emme voi mietenkään vaikuttaa ja joka ei ole meistä kiinni mitenkään.

ATJ:ä päivitetään jatkuvasti. Sen toimintaa koitetaan parantaa ja kehittää. Toistaiseksi se ei ole toiminut ihan niin hyvin kun olisin toivonut. Itse järjestelmässä ei ole mitään varsinaista vikaa... Mutta kun on. Jos toiminnallisuus ja luotettavuus olisi kohdallaan olisin jättänyt mutinani jo kauan sitten ja vain muistellut satunnaisesti lämmöllä niitä "wanhoja LTJ-aikoja". Nyt kuitenkin ihmettelen miten toimiva järjestelmä on korvattu jollain joka on syönyt järkyttäviä summia rahaa, aikaa ja joka ei edelleenkään toimi kuten minusta valtakunnallisen monen virainomaistahonkin käyttämän järjestelmän ainakin minusta olisi syytä toimia.

Mitä tästä opimme? Vanha viisaus joka on minusta parhaita kaikista: "Älä korjaa sitä jos se ei ole rikki!"

ps. Tästä kirjoituksesta saattaa saada kuvan, ettei ATJ toimisi ikinä tai että LTJ olisi ollut täydellinen, ei sentäs. Kyllä se ATJ pääasiassa toimii, mutta sitten on niitä hetkiä kun se ei toimi (ja sitten nousee savu päästä). En sitten tiedä. Kultasiko aika muistot LTJ:stä?

Natseilusta, verovirkailijoista ja moottoripyöristä

Tästä on jo aikaa, mutta se on eräs vahvimmin mieleenjäänyt asiakaskohtaaminen jonka otin melkein kohteliaisuutena.

Oli kyseessä siis moottoripyörän kilvittäminen. Asiakas tuli tiskiin vähän epämääräisten papereiden kanssa ja osa papereista puuttuikin. Käytiin pääpiirteissään seuraavanlainen keskustelu:

M: Minä
A: Asiakas
M: Minä en valitettavasti ihan näillä papereilla pärjää nyt. Kun tämä paperi ainakin vaaditaan alkuperäisenä ja täällä on jotain muutostakin tehty tähän paperiin. Valitettavasti menee nyt tämä asia seuraavaan kertaan ja muistattehan sitten ottaa tämän toisenkin paperin mukaan, siitä riittää kopio.
A: Kyllä se on ennenkin nuilla papereilla kilpiin mennyt, nyt vaan teet tyttö ne paperit ja annat minulle ne kilvet!
M: Olen pahoillani, mutta näillä papereilla en voi sitä tehdä, tulevat vaan takaisin ja sitten on paljon ikävämpää alkaa niitä alkuperäisiä kaivelemaan, että jos nyt vaan tehtäisiin tämä homma kerralla kunnolla niin ei tule sitten mitään sanomista.
A: No ei siitä mitään sanomista tule! Minä sanon, että se on niin niin kyllä se on!
M: Noo, valitettavasti minä en nyt tätä voi hyväksyä pelkällä sanomisella, vaikka minä sen uskoisinkin niin tuolla edempänä eivät välttämättä usko ja siinä on sitten minun työpaikastani kyse jos jotain väärinkäytöksiä tulee.
A: No ei varmasti tule! En minä mikään huijari ole. Nyt vaan pistät sen kilpiin!
M: En tarkoittanut teitä toki huijariksi sanoa, mutta tämä nyt vaan on tämä toimintamalli jota meidän täytyy noudattaa.
A: No ei voi olla näin vaikeaa! Ennenkin on mennyt läpi näillä papereilla! Sinä olet vaan tuollainen turhantarkka pilkunviilaaja! Oletko kuule koskaan miettinyt, että menisit verovirastoon töihin, sielläkin ovat ihan samanlaisia pilkunnussioita!

Hoidin asiakkaan siististi pois tiskistä ja kävin sitten nauramassa itteni tärviölle sosiaalitiloissa. Ainut mikä tuossa harmittaa on se, että en älynnyt pyytää suosituksia kirjallisena. Ja kyllä, olen tarkka, mutta kun pitää olla. En minä tahallani asiakkaita kyykytä, mutta jos jotain ongelmia tulee niin ei se asiakkaan perse siinä tulilinjalla ole vaan minun. Monesti ne koittaa, että "Tee nyt, ei se sieltä takaisin tule!" Mutta en minä ala mitään väärin tai sinnepäin tekemään, en ole valmis yhden kirosanatulvan takia ottamaan sitä riskiä että pahimmillaan saan potkut.

Kun on tosiaan käynyt niinkin, että työpaikalle soitetaa poliisilaitokselta ja kysellään, että mikäs tämä tällainen homma on, silloin on helkkarin paljon parempi olla kun tietää tehneensä hommansa oikein ja ohjeistuksien mukaan. Olen yhdessä jutussa kerran lausuntoa antanut ja pari kertaa muutenkin on soitettu ja kysytty hommista. Sen verta polliisia pelekään kuitenkin, etten taho niitä setiä ja tätejä kamalasti suututtaa... ;)

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Kiroilun vähentäminen... ehkä sitten joskus.

Olen jo pitkään itsekin kiinnittänyt huomiota siihen, että kiroilen ihan liikaa. Se on huono tapa, myönnän, mutta kun otan kierroksia se vaan jotenkin helpottaa kun saa sylkeä suustaan viidestisynnyttäneitä, tulipätsejä ja vihtahousuja. Teinpä siis hyvän päätöksen perjantaina. Koitan vähentää kiroilua. Noh, pahempaa päivää en olisi voinut valita. Töissä kaikki meni niin päin... Niin, ettei ollut kamalan hyvä päivä. Ja sitten se säätö bussien kanssa... ja kun satoi räntää.

Päätin, että koitan aloittaa uudelleen. Huomenna.

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Provoamisesta

Keskusteleminen on kivaa, on kertakaikkisen ihanaa testata ajatteluaan ja mielipiteidensä vahvuutta. Joskus joutuu myöntämään olevansa väärässä, joskus saa sekoitettua vastapuolen luulemaan, että on itse oikeassa.

Olen häijy kesustelukumppani koska saatan toisen ajattelua testatakseni ihan tahallani esittää omaa kantaani aivan täysin vastaamattomia mielipiteitä ja katsoa miten toinen osapuoli puolustaa omaa kantaani vai onko hän sitä vastaan.

Vaikka pidän itsekin harrastuksenani hillittyä provosoitumista satunnaisista nettikeskusteluista (mielestäni ehdottomasti paras tapa puhdistaa karstat aivoverisuonista, Hesarin mielipidepalstan lukemisen rinnalla). Silti joskus osuu kohdalle sellaisia juttuja joita en vaan käsitä.

Idiotismi, eli yksinkertaisesti se, että ihminen inttää ja inttää vastaan suostumatta tajuamatta, että 1+1= 2 vaikka sen ratakiskosta vääntäisi. Jos kyse on mielipideasioista niin tämä on toki ihan sallittua, mutta jos puhutaan jostain ihan tunnetusta faktasta, kuten, että Tarja Halonen on tätä kirjoitettaessa presidenttimme niin alkaa palaa käämi.

Faktojen ohittelu. Koitat kertoa jotain asiaa ihmiselle, mutta hän kerta kerran jälkeen sivuuttaa jonkun tietyn kohdan joka on olennainen osa perusteluasi ja inttää, ettei sanomisissasi ole mitään järkeä. Tai laajemmassa mittakaavassa se, että ihminen ihan vaan suorilta ohittaa kaikki omaa ajattelua vastaan olevat perustelut ja asiatiedon ja kieltää myöhemmin mitään perusteluja saaneensakaan.

Voitonriemuisuus (ei sinällään ole paha, mutta...) No siis, minut on helppo saada myöntämään, että olen väärässä. Asia vaan tarttee perustella minulle niin hyvin, että olen valmis luopumaan vanhasta mielipiteestäni todettuani sen virheelliseksi. Silti en oikein jaksa arvostaa sitä, että sitä että suostuin myöntämään olevani väärässä jossain hierotaan naamaani. Minäkin erehdyn satunnaisesti? Miksi tehdä siitä niin iso numero? Ei siinä muuten mitään, mutta nämä ihmiset ovat pääasiassa itse niitä jotka huomatessaan perustelujensa musertuvan ja joutuvansa pian myöntämään, että ovat väärässä hiipivät häntä koipien välissä takavasemmalle ja kieltävät koskaan mihinkään keskusteluun osallistuneensakaan.

Sitten on toki ihmisiä jotka vaan ovat aina oikeassa.

Olen teräväkielinen ja kärkäskin sille päälle sattuessani, koitan kuitenkin aina pelata puhtaasti. Toivoisin sitä myös muilta.

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Suosikaa joukkoliikennettä...

Kuljen töihin pääasiassa bussilla. Valitettavasti.
Paikallisen kaupunkiliikenteeseen pääasiassa keskittyneen bussifirman edesottamuksia olen ihmetellyt ennenkin, samoin niitä ihmisiä jotka sanovat bussilla kulkemisen olevan halpaa ja helppoa. Tänään oli taas yksi niitä päiviä jolloin mietin oman auton hommaamista kaikesta siitä riesasta huolimatta mitä se mukanaan tuo ja vaikken oikeastaan edes tarvitse sitä kun kolme kuukautta vuodesta säännöllisesti.

Lähdin töihin, menin bussipysäkille, bussi oli luonnollisesti sen viisi minuuttia myöhässä, ei mitään ihmeellistä. Bussiin joskus vuosia sitten asennetut pysäkkijärjestelmät ovat "koekäytössä" edelleen, joten niiden toiminta on hyvin satunnaista, oikeassa oleminen toimii jokapäiväisenä ilmaisena lottona. (Jos siis pitää veikkauspeleistä.) Noh, tuo pysäkkitaulu on ko. bussissa ollut rikki jo ainakin kaksi viikkoa, varmasti pidempäänkin, ite en vaan ole huomannut. Maksoin kuntarajan ylittävästä matkasta nykyarvoltaan ehkä kahtakymmentä markkaa vastaavan summan. Istuin penkille vetävän ikkunan viereen ja köröttelin töihin. Koska linjoja menee niin harvoin olin perillä 45 min ennen varsinaista avaamisaikaa.

Tein työpäivän ja odottelin puoli tuntia seuraavaa kulkevaa linja-autoa. Koska linjat kulkevat miten sattuu joudun paluumatkallani vaihtamaan bussia. Se tarkoittaa sitä, että matka-aika pitenee ja epämukavuus nousee koska joudun värjöttelemään pihalla räntäsateessa 10 min vaihtoyhteyden pyyhällettyä nenäni edestä seisoessani punaisissa liikennevaloissa. Sen lisäksi, että joudun vaihtamaan linja-autoa ja kotimatkani kestää palttiarallaa puolitoistatuntia jos odotukset lasketaan mukaan niin saan maksaa siitä ilosta, että ko. bussiyhtiö ei voi tarjota minulle sopivaa suoraa yhteyttä vaan joudun kykkimään loskassa palttiarallaa kolmenkymmenenviiden markan verran. Tuo kaikki saa minut miettimään:

Millaista autoa voisi pitää 10e päiväkustannuksella?

Jos lasketaan ihan huvikseen, että kuussa olisi vaikka 4 x 5 työpäivää olisi vuodessa 12 x 4 x 5 työpäivää eli 240 työpäivää, mikä tarkoittaisi 2400 euroa.

Jos lasketaan, että vero maksaisi esimerkiksi 150e vuodessa ja vakuutus vaikka 800e vuodessa. Siihen päälle katsastus joka on vanhemmalle bensa-autolle päästömittauksineen yläkanttiin arvioituna ehkä 80e. Nuista tulisi siis kiinteitä kuluja vuoteen 1030e (joka siis on yläkanttiin arvioitu). Bensalitra maksaa n. 1.40e/l ja auto söisi vaikka kohtuullisen 7l sataselle niin kilsakorvaukseksi tulisi 0.2e polttoainekuluja. Jos nyt oletetaan, että korjauskustannuksia ei tuolle autolle tule niin ajaisin omalla autolla tuon työmatkan 230 kertaa vuodessa. Sillä samalla summalla siis jonka käyttäisin bussilippuihin. Ja siis ilman räntää, ilman loskaa ja työmatkaani kumpaankin suuntaan menisi yhteensä sen kahden ja puolen bussissa istutun ja odotetun tunnin sijasta 40 minuuttia.

Sellainen ajatusleikki tähän iltaan. Laskut voi olla päin helvettiä, saa huomauttaa. Samoin kun muutenkin kyseessä on lähinnä ajatusleikki, koska en ole vakituisesti tuossa toimipisteessä, joten en kulje sinne niinä 240 päivänä vuodessa. Jos kulkisin minulla olisi oma auto, koska palkallani olisi varaa siihen. Opiskelijana ja vain osa-aikatyöläisenä minulla ei ole varaa omaan autoon.

"Haloo, kuuleeko kukaan?"

Puhelin on hieno keksintö. Se pääasiassa helpottaa ihmisten elämää suuresti, mutta sitten välillä sen kautta tulee epämieluisiakin yllätyksiä. Arjessa se tarkoittaa puhelinmyyjiä, epämieluisia sukulaisia ja ihmisiä jotka soittavat vain ollessaan jotain vailla, mutta töissä kiteytyy hiukan erilaiset asiat.

Perinteisin on varmaan monissa muodoissaan luurin korvaan lyöminen.
Mitäpä siihen enää muuta lisäämään. Se on ikävää tapahtui se sitten samantien puhelun aloittamisen jälkeen, tai sitten vähän myöhäisemmässä vaiheessa.

Samoin kun tervehtiminen on se ihan perusasia, voisi sanoa "hei" ja esitellä itsensä. Kännykkäaikana tämä meinaa unohtua kun yleisesti vastaanottaja tietää kuka soittaa, mutta olisi se silti kiva kun soitetaan paikkaan jossa sinua ei tunneta ja vaikka olisitkin vakkari, niin en minä kaikkien vakkareittenkaan ääntä tunnista puhelimessa.

Esittelyyn kuuluu myös pari muuta ikävää puolta, ne ihmiset jotka eivät osaa sanoa nimeään muuten kun siten, että mutisevat ja puhuvat niin epäselvästi ja nopeasti, ettei siitä saa selvää. "Käske sen soittaa ...(satunnaista ölinää)..." *tuut* *tuut* *tuut* Niin kenelle piti soittaa? Tätä tekevät jotkut tietyt vakkarit. Että se ärsyttää.

Lisäksi en välttämättä muista nimeä jos se sanotaan puhelun aluksi, vastaan päivittäin aika monesti puhelimeen, joten en voi oikeasti muistaa ihan kaikkia asiakkaitam edes niitä vain jotka soittavat. Siksi tarkistan sen nimen kun teen varausta tai otan soittopyyntöä. Se tarkistaminen on asia josta on ihan turha huutaa minulle. Ylipäätään puhelimessa kurkkusuorassa huutaminen on ärsyttävää.

Jos soitit väräään paikkaan, ei siinä mitään. Pahoittelet ja suljet puhelimen. Minulle on ihan turha alkaa huutamaan kuinka jossain muualla on paska palvelu tai kuinka vakuutusyhtiö on perseestä. Minä en myöskään toimi Eniron sijaisena pienemmällä maksulla enkä osaa ulkoa luetella kaikkien kilpailijoiden puhelinnumeroita, hintoja tai aukioloaikoja. Saatan antaa sen kilpailijan numeron joka on lähinnä meitä koska sitä useimmiten kysytään, mutta en tietenkään voi sitä antaa jos minulle lyödään luuri korvaan, tai jos huudetaan ja ollaan hyvinkin epäkohteliaita niin en välttämättä jaksa nähdä vaivaa.

Jos et löydä kilpailijan puhelinnumeroa puhelinluettelosta tai netistä niin olen pahoillani, minä en kuitenkaan ole puhelinluettelo jos minulla on kamala kiire. Jos ei ole niin saatan hyvän asiakaspalvelun nimissä sinua auttaakin.

Valitettavasti en pysty kääntämään puhelua sille kilpailijalle jota koitit tavoittaa, en ole puhelinvaihde.

Meillä on puhelinvastaaja joka pistetään päälle illalla kun lähetään ja joka otetaan pois päältä yleensä suunnilleen samaan aikaan kun etuovi avataan. Aina ei toki muista, jostain syystä joku vie huomion ja unohtaa sen vastaaja pistää pois päältä tasalta, näitä tapahtuu, olen vain ihminen. Silloin on myöhemmin soitettaessa ihan ymmärrettävää, että asiasta huomautetaan, mutta jotenkin se pistää keittämään, että kun TIEDÄN, että olen pistänyt vastaajan pois päältä suunnilleen sillä kellonlyömällä kun avaan oven ja kello on tasan, niin jaksetaan itkeä sitä, että kun en vastannut minuuttia vaille kun niin monta kertaa on koitettu soittaa. En käsitä tätä. Sitten kun sitä jatketaan monta kertaa jankaten sitä samaa kuinka joku asiakasparka koitti ainakin kolmesti soittaa, eikä kukaan vastannut. Ja joo, jos tiskissä on asiakas niin palvelen sen paikalle vaivautuneen asiakkaan ennen puhelimeen vastaamista.

Inhoan vastata puhelimeen kun sieltä kuuluu ensimmäiseksi "vie pomollesi!" tai "Vie jollekin miehelle!" Toisaalta, en sitten tiedä kelpaako minulle mikään kun minua ärsyttää joskus sekin, että sieltä alkaa heti tervehdyksen jälkeen kuulua kamala vuodatus jostain asiasta. Etenkin jos en saa sitä vuodatusta loppumaan ja kyseessä on joku asia johon en voi vaikuttaa tai josta en mitään tiedä. Sen verta luulisi kuitenkin ihmisten joutuvan henkeä vetämään, että saisi johonkin väliin kuistattua, että nyt on väärä paikka tai väärä ihminen jolle hän puhuu, mutta ihmiset kykenee joskus ihmeellisiin suorituksiin.

Ylipäätään puhelimessa soisi muistavan kaikki ne normaalit kohteliaisuussäännöt jotka pääasiassa ovat vallalla normaalissakin kanssakäymisessä. Eli kaikenlainen sadattelu, huutaminen, möykkääminen, vaatiminen ja muu on hyvin epämukavaa ja yleensä ei mitenkään edesauta asiasi hoitumista ajallaan.

ps. Yksi vinkki. Jos pitää sanoa joku kirjainyhdistelmä puhelimessa niin ne asiakaspalvelijat ei ihan tahallaan toista sitä muodossa "Antti Pekka Matti" puhelimessa kun tietyt kirjaimet kuulostaa täsmälleen samoilta, kuten
-S ja F
-M ja N
-B ja P
-I ja J

noin muutamia vain mainitakseni. Turha siitä on meille alkaa huutaa kun kysyn onko se Bertta vai Pekka, on ihan asiakkaan oman edun mukaista, että se menee oikein.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

"En minä mitään allekirjoita!"

Koska olen töissä paikassa jossa joudumme perimään asiakkailta maksua palvelustamme koska kukaan ei ole toistaiseksi vielä suostunut tekemään työtään täysin ilman palkkaa ja koska jonkinnäköisiä kulujakin on, niin joudun sitten aina satunnaisesti keskustelemaan myös maksuasioihin liittyvistä jutuista asikkaiden kanssa.

Tänään ajattelin valottaa teille hiukan niitä ongelmia joita yleisemmin tulee eteen maksukorttien kanssa.

-Allekirjoittamattomat kortit. Jos ette ole säästäneet niitä korttiehtoja (käsi pystyyn kuka on? No kuka muisti lukea ne ennen sinne paperinkeräykseen nakkaamista? Vai menikö sekajätteeseen?) No kun ette säästäneen niin kaivakaapa huviksenne netistä... Tai itseasiassa ei tartte, voin suorilta kertoa, että niissä kaikissa lukee selkeästi, että maksukortti on allerkirjoitettava ennen käyttöönottoa. Tästä saa vääntää kättä aina välillä. Jaa että miksi ette allekirjoita? Siksikö, että sitten kun joku sen korttinne pöllii niin olette niin valtavan ystävällinen, että säästätte häneltä sen vaivan, että tarttisi opetella väärentämään se allekirjoituksenne? No onhan se toki älyttömän paljon helpompaa sutaista siihen oma niin ei tartte erikseen opetella. Ai että tarkistetaan aina sen allekirjoituksen puuttuessa henkkarit? No ei kyllä tarkasteta, kun ite olen monesti ollut se eka joka sen allekirjoituksen puuttumisen huomaa. Okei, olen natsi ja tahon sen allekirjoituksen sinne, joo joo olen ämmä, mutta kun sillä kortilla ei saa myydä jos sitä nimmaria ei siellä ole. Taukit.

-Vaimon/miehen/siskon/koiran kortti No, kun nyt kerta kaivoitte ne korttiehdot esille, niin lukaiskaapa sieltä sekin kohta jossa kerrotaan, että se kortti on HENKILÖKOHTAINEN. Kyllä, se on. Kyllä, saan napata sen kortin pois ja kuitata siitä palkkion jos se on väärän ihmisen hallussa. Harmi, ettei näitä tule enempää ;)

-"En minä muista tunnuslukua!" Okei, tämä on satunnaisesti ihan ymmärrettävää ja silloin höylätään, mutta voisiko tämänkin asian sanoa jotenkin selkeästi? Että sitä ei muista? Ja voisiko ne henkkarit sitten kaivaa kiltisti esille kun niitä pyydän eikä alkaa inisemään turhia. Kyllä minä kysyn ne jos sitä lukua ei siellä päässä ole, kyllä vaikka olisi kyse kymmenestä sentistä, olen natsi, johan kerroin. Yleensä summa kuitenkin on sen yli viisikymppiä.

-"En minä sinulle mitään henkkareita näytä!" No voi voi, sitten ei kyllä tapahu mitään muutakaan. (Henkkareitten kanssa on sitten ihan omat ongelmansa ja tapauksensa, joista varmaan avaudun sitten lisää kun tulee taas joku kerta vastaan se herra tai rouva jolla ei niitä ole.) Sama asia sitten kun sanotaan, ettei minun niitä tartte kysyä jos summa on alle viisikymppiä. Joo ei tartte, mutta tarttee kuitenkin tietyissä tilanteissa. Joten kaivakaapahan vaan kiltisti se paperi sieltä laukusta. Minulla on oikeus kysyä niitä vaikka joka hiton kerta kun otan maksun vastaan, sekin muuten lukee siellä korttiehdoissa.

-"..." Niin menikö se nyt sitten sinne luotolle vai pankille? Voisiko sen sanoa selkeästi kiitos? Eikä sitä valintaa muuten sitten enää voi muuttaa sen jälkeen kun se maksu on mennyt. Tai no, voi, mutta teoriassa meillä ei ole mitään velvollisuutta siihen. Ainakin jonkun pankin KORTTIEHDOISSA kun lukee, että asiakkaalla on velvollisuus kertoa valintansa yksiselitteisesti ja kassalla ei ole enää mitään velvollisuutta valinnan jälkeen sitä muuttaa. Tässä on jo jonkin verran jouston varaa sitten.

-"Käykö Visa?" No, meillä käy Electron joten tämän kanssa ei tule useimmin mitään ongelmaa, mutta silti se olisi syytä tarkentaa jos puhuu siitä Electronista, eikä siitä perinteisestä luottokortista. (Näitä kysymyksiä muuten tulee kaikkein eniten silloin kun on toimintakatkos ja tiskillä lukee lapussa kissan kokoisin kirjaimin, että "Pahoittelemme, mutta yhteysviheen takia Visa Electron ei toimi!")

No, tässä tälle illalle, onpa nuita varmaan tullut joskus vastaan muitakin, mutta tuossa ne mitkä tulee nopsaan mieleen.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Posti osaa... Vai olikohan se sittenkään Postin vika?

Puhuttiin tässä postista ja tuli yksi hauska juttu vastaan jonkin aikaa sitten.

Tein asiakkaalle rekisteröinnin ihan normaalisti ja asiakas lähti seuralaisensa kanssa jo poiskin. Meni hetki ja he palasivat sisään.

M: Minä
A: Asiakas

A: Tässä paperissa on väärä osoite.
M: Valitettavasti meille nuo osoitetiedot tulevat suoraa väestörekisteristä, emme syötä niitä koneelle itse, emmekä voi niitä muuttaa sinne.
A: Sinun pitää muutta tämä tieto! Kaikki postini menevät nyt väärään osoitteeseen!
M: Valitettavasti me tosiaan syötetään ne tiedot ainoastaan henkilötunnuksen perusteella eikä päästä niitä osoitetietoja mitenkään muuttamaan. Olettehan varmasti muistaneet tehdä osoitteenmuutosilmoituksen?
A: En minä mitään osoitteenmuutosta aio tehdä! En ole tuossa asunut moneen vuoteen enää! Tässä vakuutuksessakin on nyt uusi osoite! Sinun pitää muuttaa se tähän otteellekin!
M: Valitettavasti en sitä pääse tuonne järjestelmään mitenkään muu...
A: Sinun täytyy!

Jaa jaa, vai niin täytyy. Harmi vaan, etten voi sitä tehdä. Asiallinen kysyminen on aina jees. Vastaan mielelläni niin moneen kysymykseen kun suinkin osaan (se monesti vähentää myös omaa työtä ja säätämistä myöhemmin, samoin kun monen ihmisen hermoja), mutta sen kysymisenkin voi tehdä niin monella tapaa. Sen voi tehdä nätisti, neutraalisti tai asiallisesti... Tai sitten sen voi tehdä vaatien, vittuillen tai huutaen. Jälkimmäisissä tapauksissa asiakaspalvelualttiuteni romahtaa yleensä suorilta pakkasen puolelle. Toki minä silloinkin vastaan, mutta hymyni ei ole ehkä ihan niin leveä ja äänenpainoni ei ole ehkä ihan yhtä hilpeä. Enkä minä ehkä todellakaan nauti siitä tilanteesta juurikaan. Jos menee ihan yli niin saatan kehottaa rauhoittumaan ja tulemaan myöhemmin uudelleen. Sitten on sellaisten mahdottomuuksien vaatiminen joita en voi tehdä vaikka päälläni seisoisin. Ja sitten vielä se, ettei sitä tajuta vaan jäädään inkuttamaan. Puuh.

Ihmiset jotka eivät ymmärrä sijainteja

Jos joku juttu toimii jossain etelässä jossa on keskimäärin hitosti lämpimämpää kun täällä pohjolassa niin se ei välttis toimi täällä.

"Mutta kun Espanjassakin voi kulkea ilman toppavaatteita koko talven!"

Joo niin ehkä voi, mutta katsopa pihalle. Siellä on LUNTA, siellä on PAKKASTA, siellä ei tarkene minihameella ja pornokorkkareilla kovin kauaa.

Jos jossain käytetään energiaa siihen, että siellä saadaan aikaan kylmää, niin täällä valtaosa vuodesta käytetään energiaa siihen, ettei ihmiset jäädy kämppiinsä.

Siksi jotkut vaatimukset siitä, että energiankäyttöä pitäisi vähentää radikaalisti, huomioimatta tuota pientä faktaa, että täältäpä ei ihan vähässäkummassa pistetäkään kaikkia lämpöjä pois päältä ilman suurta murinaa on järjetön. En siis koitakaan väittää, etteikö energiaa kulutettaisi turhaankin, en toki, mutta sitten kun se huomio kiinnitetään johonkin lämmitykseen niin en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
Tämä siis osittain liittyy aiheeseen energiansäästölamput.

Sitten en oikein tiedä mitä olisin tehnyt kun eräänä kauniina päivänä koitin normaalisti vähän turhankin alhaista verenpainetta kompensoida kuuntelemalla eduskunnan kyselytuntia. En tiedä oliko se vain surkuhupaisaa vaan kertoiko se täydellisestä normaalielämästä irtaantumisesta. Piti kuitenkin kuunnella pariin kertaan koska en vaan suostunut uskomaan, että kuulin ensimmäisellä kerralla oikein. Tuon kyselytunnin aiheena oli siis tämä VR:n lahjakas möhliminen. Liikenneministeri sitten koitti selitellä, että:

"Miedän on ehdottomasti tehtävä erityissuunnitelma koko liikennejärjestelmää varten tällaisia erikoistilanteita varten..."

(Lainaus ei ole sanatarkka, kun en nyt ihan ulkoa sitä muista, mutta kuitenkin jotenkin nuin se meni.) Sitten kun siihen perään selvisi, että se erikoistilanne ja erityisolosuhteet joista ministerimme puhui oli TALVI. Hetken aikaa minulle tuli olo, että pitäisi heittäytyä lattialle nauramaan vatsaani pidellen, kunnes tajusin, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä tuo kyseinen ihminen puhui tosissaan.

En tiedä miten vanhaksi minun pitäisi itseni tuntea, mutta minusta tuolla ulkona ei ole mitenkään erityinen keli. Siellä on pakkasta ja siellä on lunta. Muistan kyllä lapsuudestani useitakin talvia kun lunta on ollut enemmän kun parina edellisenä vuotena. Pakkastakin muistan, että on olllut aikaisemminkin. Joten en kyllä nyt ihan niele tuota ministerimme selitystä talvesta erityisolosuhteina. Kaippa ihmiset vaan on niin ihastuneet ja alistuneet ajatukseen ilmaston lämpenemisestä, että se kun sataa lunta on historiallista.

Tuo VR:n juttu on muutenkin ollut jotenkin huvittavaa seurattavaa. Tajuan kyllä sinällään mistä siinä on kyse, mutta silti se pistää huvittamaan.
-Ensin oli paljon pakkasta ja junat ei kulkeneet
-Sitten oli liikaa lunta ja junat ei kulkeneet
-Nyt varoitellaan, että kun sää tästä lauhtuu niin sitten on liian lämmintä ja junat ei kulje. Odotan kesää kun ne sanoo, että on niin kuuma, ettei junat kulje. ;)

Luulisi, että kun katsoo sen oman paikalliskartan sijasta välillä vaikka maailmankarttaa ja havainnoi hetken missä kohdilla sitä paperia sijaitaan ja katellaan, että siperiaan ei ole kuitenkaan niin kovin pitkä matka ja bongaa sanoja kuten "napapiiri" ja "pohjoisnapa" sieltä kohtuullisen läheltä niin se ymmärrys siitä, että joo, täällä saattaa joskus olla lunta nousee.

Sen lisäksi nauran joka vuosi niille "Talvi yllätti autoilijat"-otsikoille. Kyse on yleensä aina Helsinginseudusta. Siellä ei sitten vissiin normaalisti ole talvea. Samoin kun jos siellä seurattaisiin yhtään lehtiä niin jo silloin kun paria viikkoa aikaisemmin ainakin yleensä enemmänkin alkaa olla uutisissa mainintoja pohjoisesta ja lumisateesta niin voisi soittaa kelloja, että joskos se talvikeli sinne eteläänkin jossain vaiheessa eksyy, mutta ei.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Ei kusta toisen näppikselle

Olen joo tietokonefriikki, oma kone on minulle tärkeä. Friikahan ihan täysin jos joku käy sekottamassa jotain. Etenkin suosittelen pysymään ihan vitun kaukana tietyistä jutuista:

-Välilehdet selaimessa. Jos tahdot käyttää selaintani niin joo, avaa uusi välilehti ja SULJE se kun olet lopettanut. Friikahdan jos siellä on ylimääräisiä, joku aukioleva on hävinnyt tai jostain on väärässä paikassa.

-Tiedostot. Niillä on JÄRJESTYS vaikkei sitä ehkä aluksi tajuaisikaan. Ne on siellä missä niiden pitää olla syystä, minä tiedän missä ne pääasiassa on, niitä ei mennä siirtelemään.

-Yleisest asetukset. Älä muuta niitä tai jos muutat niin pidä huoli, että kilometrejä on välillämme riittävästi kun huomaan muutoksen. Jos tahdot säätöhommien tai vastaavan takia säätää niitä oman työskentelysi helpottamiseski niiin SÄÄDÄ NE TAKAISIN kun lopetat. (Minua ei kiinnosta miten minun mielestäsi pitäisi toimia, minä tahon toimia kuten minusta parhaalta tuntuu, onko se niin väärin?)

-Kuvakkeet. Älä koske. Niilläkin on järjestys ja tahdon niiden näkyvän tietyllä tavalla.

-Automaattiset sisäänkirjautumiset. Minulla on tiettyihin paikkoihin säädetyt sisäänkirjautumiset koska jatkuva salasanojen naputtelu tuntuu totaalisen turhalta lukitussa kämpässä koneella jota käytän vain minä. Jos meinaat kirjata minut ulos jostain kirjautuaksesi sisään itse on kohteliasta kysyä lupa. Ja kun lopetat niin palaisitko sisäänkirjautumissivulle, jotta pääsen itse sitten helposti jatkamaan siitä mihin jään. Joskus saatan sanoa ei, jos minulla on jotain erityistä kesken, olen pahoillani diktaattoriudestani. (Joo vittu vinkukaa vaan kuinka paska käytäntö on automaattiset sisäänkirjautumiset ja salasanan tallentamiset, ei kiinnosta.)

Skannailen paljon kuvia. Joten joudun myös nimeämään niitä paljon. Tämän päivän supervitutus tuli siitä, että eräs minulle kovin tärkeä ihminen oli käynyt säätämässä tiedostopäätteet näkyville. Joo, satunnaisesti sen .jpg:n naputteleminen ei ole ongelma, mutta teepä se palttiarallaa tuhannelle kuvalle. Vituttaa. (Ja joo, vinkukaa, ettei se valitte sitä. Kertokaa se vittu ensin tälle koneelle ja sitten vasta minulle!)

Kiitos. Helpotti.

Keikkaelämää

En ole käynyt keikalla kun viimeksi vuonna 2005.

(Lasken nyt siis tässä tapauksessa keikaksi sellaisen tapahtuman joka ei ole festarit tai kaverin bändi tai tilanne jossa satutaan vahingossa samaan tilaan jossa joku bändi soittaa. Eli siis sinne mennään varta vasten katsomaan jotain tiettyä bändiä.)

No, eilen sattuman kautta moiseen tilaisuuteen kuitenkin päädyin. Muistin taas miksi on ihan helkkarin jees käydä keikoilla. Musiikin oikeasti tuntee kropassaan ja onhan se vähän eriä oikiasti keskittyä siihen musiikkiin kaikilla aisteillaan kun kuunnella sitä levyltä.

Muistin myös miksi pääasiassa keikat on perseestä.

En ole koskaa ollut niitä ihmisiä jotka kiilaa eturiviin tai ylipäätään tahtoo olla siinä kamalassa massassa suoraa lavan edessä. Olen aina halunnut nähdä jotain ja kuuleminenkin on helpompaa kun joku ei ole koko aikaa kiljumassa korvanjuuressa.
Silti, siellä kauempanakin ärsyttää tietyt jutut:

-Ihmiset jotka tanssii paikoissa jossa ei tarttisi tanssia, biisien tahtiin jotka ei ole varsinaisia tanssibiisejä. Hiton ärsyttävää kun istuu jossain sivummalla ja sitten siihen tulee joku paukuttamaan takapuolellaan takaraivoasi. Voi helvetti, jos tahtoo bilettää ja jorata niin se on ihan ok, mutta se kannattaa tehä ennemmin siellä lavan läheisyydessä tai siellä missä on tilaa, ei keskellä pöytäryhmiä!

-Ihmiset jotka maksaa keikkalipusta vain tullakseen juttelemaan. En tajua, en kertakaikkisesti tajua ihmisiä jotka hankkiutuu keikalle ja siellä ainut mitä ne tekee on huutamalla jutteleminen kaverin kanssa. Eikö olisi halvempaa mennä istumaan johonkin baariin esimerkiksi, sielläkin kun joutuu nykyään huutamaan tullakseen kulluksi. Häiritsevää. Enkä nyt siis puhu ihmisistä jotka vaihtavat vieruskaverinsa kanssa pari sanaa biisien välissä tai keskellä biisiäkään.

-Ihmiset jotka tönivät tahallaan. Ei tarvinne enempää selvitystä.

-Ihmiset joilla on maailmanomistajan asenne. Samaa ryhmää yleensä kun edellinen.

Sitten on liuta sellaisia tapauksia joita tapaa muuallakin, eli seuraan tuppaajat silloin kun osoitetaan, ettei ylimääräistä seuraa tartteta, muuten on ihan jees jos tullaan juttelemaan, mutta vinkit siitä, ettei seura ole haluttua olisi syytä tulkata, känniääliöt ja muut härhöt. En ole ylipäätään koskaan tajunnut miksi ihmiset maksaa jostain kokemuksesta jos ainua mitä ne tahtoo ja aikoo tehä on vetää maailmanlopun kännit jolloin seuraavana päivänä ainut mikä muistuttaa keikasta on tyhjä tili, ankara krapula ja se pahvinpala lompakossa joka kertoo mitä kuuli eilen muttei muista kuulleensa.

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Ihmiset joilla ei ole kelloa

Tänään taas aamulla menin töihin hiukan aikaisemmin. Sinne kun pitää mennä hiukan aikaisemmin, kun tasalta avaa oven niin hommien pitää olla siinä kondiksessa, että siellä pystyy ottamaan asiakkaat vastaan ja palvelemaan heidät kunnolla. On kassanlaskua, raportteja, kahvinkeittoa, yleistä järjestelyä ja muuta pientä mukavaa.

En tajua ihmisiä jotka eivät osaa katsoa kelloa.
Joskus asiakkaat odottavat pihalla jo ennen kun tulen töihin. Se ei tietenkään minua häiritse, ei ole minun asiani miten ihmiset aikaansa viettävät, jos joku tahtoo istua autossa tunnin ennen avaamisaikaa niin mikäs siinä, ei ole minun murheeni.

Mutta sitä en pysty käsittämään, että ne ihmiset koittavat tupata mukanani sisään kun olen itse menossa sinne. Vaikka koitan kuinka selittää, että ei, en voi päästää ketään sisään ennen aukeamisaikaa ja kuinka siihen on vielä puoli tuntia.

Enkä tajua niitä kahvassaroikkujiakaan. Siis niitä ihmisiä jotka nähdessään jonkun sisällä ripustautuvat ovenkahvaan, renkuttavat sitä, hakkaavat ikkunoita, vilkuttelevat, huitovat ja kiertävät kaikki muutkin rakennuksen ovet, että joskos sieltä pääsisi sisään. Eikö se nyt hitto mene jakeluun, että jos pääovi on lukossa niin se kertoo jotain tarinaa siitä onko pulju auki vaiko eikö?

Joskus ne onnistuvat livahtamaan sisään sivuovesta jonkun muun työntekijän mukana. Sitten ne istuvat tiskille. Huokailevat, heiluttelevat papereita, huokailevat vähän lisää. Pahimmat alkavat valittaa, että kun en palvele heitä. Monesti tyydyn vaan vilkaisemaan kelloa joka on varttia vaille samalla kun hoidan raportointia tai jotain muuta asiaa joka minun nyt pitää vaan hoitaa ennen kun saan hommat pyörimään. Koitan kyllä yleensä selittää, mutta ei mene perille "ihan vaan nopeesti kato otat tämän siinä välissä!" Joo joo, niin otan kun koneet ole auki... Joskus tekisi mieli avautua ihmisille päin naamaa, mutta ei, ei voi.

Eikä ne ihmiset tajua sitäkään, että kun muu porukka tulee töihin tasaksi niin se homma ei etene lopulta yhtään sen nopiampaa. Minä olen vaan ottamassa vastaa, itse työn tekee joku muu ja se muu tulee töihin niin, että aloittaa tasalta eikä minuuttiakaan aikaisemmin. Valittakaa sitten siinä minulle.

Niin ja minä muuten saatan ihan hyvin avata ovet viittä minuuttia aikaisemmin jos näen jonkun kyyhöttävän pihalla kolmenkymmenen asteen pakkasessa ja olen muuten jo valmis. Ja silloinkin kerron, että työ alkaa vasta tasalta, mutta että kahvia voi sisään tulla juomaan jo aikaisemminkin.

Oma lukunsa sitten on ne, jotka eivät tajua, että firma menee kiinnikin joskus, mutta siitä sitten kun saan siihen paremman inspiraation.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Opintojen rahoitus

Elämme hyvinvointivaltiossa... Vai elämmekö?

Tämän maan yksi suurimpia ongelmia on se, että kannattaa ennemmin maata sossupummina ketarat oikoisenaan äitin sohvalla kolmikymppiseksi kun opiskella. Saa vielä kivasti kaljarahaakin. Sossu maksaa.

Ongelma on se, että nykyopiskelijat ajetaan ihan älyttömän ahtaalle. Joo joo, oli ennenkin vaikiaa ja blaa blaa. Jauhakaa mitä tahotte, ihan sama, mutta helvettiä se on edelleen.

Opintotukea saa sen n. 500e kuussa jos ei taho lainaa nostaa. Asuntojen vuokrat on sitä luokkaa, että itse maksan kämpästäni kuussa 400e. Koska minulla on astma, maksan lääkekuluja kuussa n. 30e alakanttiin arvioituna, sen lisäksi maksan puhelinmaksuni n. 20e kuussa ja sähköstäkin ehkä 10e kuussa. Laskekaa siitä kuinka hyvin elää ottamatta lainaa ja käymättä töissä. Ja joo! Ei tartte tulla itkemään, että opintotuella elää ihan hyvin jos asuu solukopissa keskellä korpea ja syö pelkkää perunaa. Tiedetään, minä puhun nyt ihmisarvoisesta elämästä. Sellaisesta johon kuuluu se 35 neliön yksiö tai vastaava elinkelpoinen asumus kohtuullisen läheltä yliopistoa. Sellaisesta elämästä jota viittii elää sen 5 vuotta tulematta totaallisen hulluksi.

Nyt sitten nämä neropatit koittavat hoitaa opintotuelle jotain muutosta. Kiitos. Ateriatuen nosto tarkoitti lähinnä sitä, ettei ruoka kallistunut ihan kamalasti. Asumistuen nosto sitä, että uusin vuokrankorotus ei aja vararikkoon ihan heti. Tulorajojen nostohan on käytännössä pelkkää vittuilua kun samalla politikot huutaa kurkku suorassa, että pitää valmistua just ja heti ja töissä nyt ei ainakaan saisi käydä. (Ja hei, ei ne kesätyöt opiskelijoilla oikiasti ole niitä mistä maksetaan 4000e/kk.) Lainaa pitäisi nostaa, mutta ei se tässä maailmassa ja nykyisessä tilanteessa yllättäen kamalasti houkuttele kun niiltäkään aloilta joilta ennen valmistui töihin ei tiedä työllistyykö enää ja koska.

Sitten nämä kysyy AKAVAN Opiskelijavaltuuskunnalta (AOVA), että mites on, pitäisikö lainalla elelyä ja opiskelua lisätä. Ja näistä pettureista 90% sanoo "JOO!" Mikä hitto niitä ihmisiä vaivaa? Eikö ne joudu nostamaan lainaa? Vai onko niillä varmat työpaikat jo? Vai mikä ihme? muoks. Anteeksi kamalasti. Hermostuin ja en sitten lukenut ihan ajatuksella tuota loppuun. (Aggreni kohdistuu nyt lehden typerään otsikointiin ja tyhmään grafiikkaan.) AOVAn jäsenet olivat siis VASTUSTANEET lainapainotteisuutta 90% vastaan ne luopiot 10% jotka olivat sitä kannattaneet. Ymmärrysvirheeni on toivottavasti ymmärrettävä koska jutun otsikko on "Pitäisikö opiskelijoiden rahoittaa opintojaan opintolainalla nykyistä enemmän?" ja sivulla on iso graafi jossa "Kyllä 90%" ja "Ei 10%". Vasta tarkemmin lukemalla huomaa, että niiltä ei sitten oltukaan kysytty tuota vaan päinvastaista.

Miksei opiskelija ole oikeutettu ihmisarvoiseen elämään? (Edes omasta mielestään?) Miksi opiskelija on se yhteiskunnan alin mato? Miksi kotonamakaavalle elämäntapataiteilijalle sossu maksaa enemmän kun sille ihmiselle joka edes koittaa tehdä jotain elämällään ja päästä sellaiseen asemaan, että voi riemumielin maksaa niitä veroja, että pääsee elättämään niitä samanikäisiä sossupummeja jotka ei edelleenkään ole pääseet ylös sieltä sohvan pohjalta?!

Joo joo, tiedetään. Mene amikseen, ala putkimieheksi niin pääsee samantien töihin ja plääplää. Sori, ei kiinnosta. Tulisi vaan hitosti ruumiita jos minut pistettäisiin tekemään jotain mikä ei minua pätkääkään kiinnosta. Ei sillä, en minä halveksi niitä ihmisiä jotka tekee niitä "Oikeita" töitä. Kaikki kunnia heille. Tahdon vaan ite hommaan jossa saan hautautua työhuoneeseeni ilman ihmiskontakteja. Kyllä, ymmärrätte varmasti miksi niin on parasta kun mietitte hetken.

Ja minä muuten kannatan turhien yliopistokoulutusalojen supistamista, on ihan älyttömän tyhmää ottaa liikaa porukkaa sisään ja pistää ne valmistumaan kortistoon. Lisäksi minulla on omat mielipiteeni tiettyjen humanististen alojen opetuksen ja tutkimuksen tarpeellisuudesta ylipäätään, mutta jääköön toiseen kertaan.

Ei minulla muuta... tälläkertaa.

Traktori

Yksi syy miksi perustin tämän blogin on tosiaa se, että olen asiakaspalvelutyössä. Ja asiakaspalveluun kuuluu kommunikaatio asiakkaiden kanssa. Ja tuo kommunikaatio ei aina oikein toimi. Tai siis... Joskus tekisi mieli sanoa vastaan enempi kun mitä voi. Tänään oli taas yksi niitä hetkiä kun mietin hiljaa mielessäni, että miten tällä pallolla voi olla niin idiootteja yksilöitä ja miten ne on selvinneet hengissä.

(Asiakas siis A ja Minä M.)

A: Minulla olisi täsäs tällainen vanha traktori. Se pitäisi saada kilpiin.
M: Niin oliko se ollut aikaisemmin rekisterissä?
A: En tiedä.
M: No siis, jos se on ollut niin sitten siitä pitäisi olla omistajuusselvitys, että saadaan siihen kilvet.
A: On minulla siihen jo kilvet!
M: ... okei, saisiko sitten sen tunnuksen niin katotaan löytyykö sitä järjestelmästä?
A: Ei ne nyt siihen traktoriin kuulu! Hain ne tuolta pellolta toisesta traktorista!
M: Tuota... Eihän ne sitten kyllä siihen traktoriin kuuluisi...
A: Niin niin, saisinko minä nyt tähän traktoriin ne paperit?

No et hitto saa! :D Miten voi olla toisella pokkaa tulla toisen työpaikalle vauhkoamaan siitä, että rikkoo lakia... ja minunkin sitten pitäisi? Täh? Ei mene läpi. Sori vaan.

Sen lisäksi vihaan nykyisen toimipisteeni näppäimistöä. Se on kertakaikkisen kammottava tapaus. Jos hitto tahtoo jonkun erikoisnäppiksen niin voisiko sen ostaa kotiin? Tai ainakin varata tuuraajaa varten jonkun sellaisen jota osaa käyttää ilman insinöörikoulutusta? Enkä killin kello tajua miten työkseen ohjelmaa joka käyttää ponnahdusikkunoita käyttävä toimistotyöntekijä ei saa aikaiseksi poistaa ponnahdusikkunat estävää sovellusta... En tajua, en käsitä. Ja joka kerta kun joudun tekemään työni kahteen kertaan sen pahuksen eston takia meinaa revetä verisuoni päästä.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Ruikuttavat ihmiset

Vituttaa kun on ihmisiä jotka ryömii vuosia itsesäälissä haluamattakaan tehdä asialle mitään. Joo joo, ne on kokenut paljon. Joo joo, niillä on ollut vaikeaa. Silti. Miksi sitä vaikeutta pitää tietoisesti jatkaa?! Joo joo, on se vaikeaa. Ehkä minä sitten vaan olen niin älyttömän paljon muita vahvempi ihminen, että olen päässyt ite sieltä suosta ylös. Mutta jos minä olen, niin miksei muutkin? Joo joo, on se vaikeaa. Ja joo, onhan se ihan älyttömän miellyttävää maata siellä sonnassa ja syytellä muita. Onhan se tavallaan ihan älyttömän kivaa kun on kamalan kurjaa... Mutta hei pliis! 10 vuotta? Eikö siihen sinä aikana jo kyllästy? Häh?

Vituttaapa

Blogin idea lähti liikkeelle siitä kun seison hyvin täydessä ja hyvin haisevassa bussissa. Seistyäni ensin odottamassa sitä peltilaatikkoa kohtalaisessa pakkasessa n. 20 minuuttia. Palveltuani asikkaita taas yhden työpäivän verran. Ajatukseni olivat jokseenkin painokelvottomia ja mietin, että koska minua vituttaa paljon ja usein on ehkä järkevää olla kuormittamatta viattomia kanssaihmisiä liikaa. Silti, jos ei avaudu mihinkään niin verisuoni poksahtaa päästä ja sitten kenelläkään ei ole kivaa kun en jaksakaan enää hymyillä kun aineita vetänyt perheenemäntä ja olla ystävällinen.

Koska olen työssä jossa hymyileminen on tarpeen ja valitettavasti en saa sanoa ihmisille ihan sitä mitä ajattelen niin on ehkä parempi, että minulla on kuitenkin joku paikka johon kertoa mielipiteeni.

Ainut lohdutus tässä on se, etten ole ainut jota vituttaa.

ps. Herneen vetäminen nokkaan on ihan sallittua, tosin jokseenkin turhaa, joten älkää tulko itkemään siitä minulle. Tai tulkaa vaan, en aio tehdä asialle mitään.