perjantai 19. maaliskuuta 2010

Ihmiset joilla ei ole kelloa

Tänään taas aamulla menin töihin hiukan aikaisemmin. Sinne kun pitää mennä hiukan aikaisemmin, kun tasalta avaa oven niin hommien pitää olla siinä kondiksessa, että siellä pystyy ottamaan asiakkaat vastaan ja palvelemaan heidät kunnolla. On kassanlaskua, raportteja, kahvinkeittoa, yleistä järjestelyä ja muuta pientä mukavaa.

En tajua ihmisiä jotka eivät osaa katsoa kelloa.
Joskus asiakkaat odottavat pihalla jo ennen kun tulen töihin. Se ei tietenkään minua häiritse, ei ole minun asiani miten ihmiset aikaansa viettävät, jos joku tahtoo istua autossa tunnin ennen avaamisaikaa niin mikäs siinä, ei ole minun murheeni.

Mutta sitä en pysty käsittämään, että ne ihmiset koittavat tupata mukanani sisään kun olen itse menossa sinne. Vaikka koitan kuinka selittää, että ei, en voi päästää ketään sisään ennen aukeamisaikaa ja kuinka siihen on vielä puoli tuntia.

Enkä tajua niitä kahvassaroikkujiakaan. Siis niitä ihmisiä jotka nähdessään jonkun sisällä ripustautuvat ovenkahvaan, renkuttavat sitä, hakkaavat ikkunoita, vilkuttelevat, huitovat ja kiertävät kaikki muutkin rakennuksen ovet, että joskos sieltä pääsisi sisään. Eikö se nyt hitto mene jakeluun, että jos pääovi on lukossa niin se kertoo jotain tarinaa siitä onko pulju auki vaiko eikö?

Joskus ne onnistuvat livahtamaan sisään sivuovesta jonkun muun työntekijän mukana. Sitten ne istuvat tiskille. Huokailevat, heiluttelevat papereita, huokailevat vähän lisää. Pahimmat alkavat valittaa, että kun en palvele heitä. Monesti tyydyn vaan vilkaisemaan kelloa joka on varttia vaille samalla kun hoidan raportointia tai jotain muuta asiaa joka minun nyt pitää vaan hoitaa ennen kun saan hommat pyörimään. Koitan kyllä yleensä selittää, mutta ei mene perille "ihan vaan nopeesti kato otat tämän siinä välissä!" Joo joo, niin otan kun koneet ole auki... Joskus tekisi mieli avautua ihmisille päin naamaa, mutta ei, ei voi.

Eikä ne ihmiset tajua sitäkään, että kun muu porukka tulee töihin tasaksi niin se homma ei etene lopulta yhtään sen nopiampaa. Minä olen vaan ottamassa vastaa, itse työn tekee joku muu ja se muu tulee töihin niin, että aloittaa tasalta eikä minuuttiakaan aikaisemmin. Valittakaa sitten siinä minulle.

Niin ja minä muuten saatan ihan hyvin avata ovet viittä minuuttia aikaisemmin jos näen jonkun kyyhöttävän pihalla kolmenkymmenen asteen pakkasessa ja olen muuten jo valmis. Ja silloinkin kerron, että työ alkaa vasta tasalta, mutta että kahvia voi sisään tulla juomaan jo aikaisemminkin.

Oma lukunsa sitten on ne, jotka eivät tajua, että firma menee kiinnikin joskus, mutta siitä sitten kun saan siihen paremman inspiraation.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna tulla vaan, kuulen mielelläni jos jollakulla muullakin on jotain sanottavaa.