lauantai 22. toukokuuta 2010

Syrjinnästä ja rasismista

Mietin tässä.

Kuuntelin radio-ohjelmaa, jossa mietittiin miksei Suomessa ole somalialaisia ravintoloita. Siinä syyksi ihan automaationa sanottiin, että syy on ennakkoluuloista ja rasismista. Että suomalaiset ovat niin ennakkoluuloisia, että ravintoloita ei uskalleta perustaa, koska pelätään rasistisia hyökkäyksiä, rahoitusvaikeuksia, tilavuokrauksen ongelmia ja muuta vastaavaa. Lisäksi kuulema burokratia on niin kovin vaikeaa.

En ole ihan niin valmis allekirjoittamaan tuota. Muutenkin olen viimeaikoina herännyt huomaamaan kyseenalaistavani rasismin ja ennakkoluulojen määrää ja syytä. Olemmeko me ennakkoluuloisia ja rasistisia? Mitä nuo sanat tarkoittavat? Ja mistä rasismi ja ennakkoluulot johtuvat? Johtuvatko ne kielteisistä kokemuksista? Ennakkoluuloista ihan ennakkoluuloina, eli pelkona kaikesta erilaisesta? Vai johtuuko se siltä, että meille kerrotaan, että olemme sellaisia?

Jäin miettimään, että jos meille kerrotaan, että pidämme somalialaisia laiskoina ja epäluotettavina, niin mitä se tekee ajatusmaailmallemme? Alammeko taistella nuita ajatuksia vastaan vai alammeko todella ajatella nuin koska se jotenkin sitten kuitenkin kuuluu asiaan? Eli kuinka paljon rasismista rummuttaminen ja sillä pelottelu oikeasti lisää rasismia sen vähentämisen sijaan? Jos meille jatkuvasti kerrotaan, että olemme rasisteja nouseeko pinnalle ajatus siitä, että pakkohan sen nyt on jostain johtua? Kirjoitin aikaisemmin siitä kuinka suomalaisten tulisi tuntea kollektiivista syyllisyyttä siitä että olemme syntyneet tähän kulttuuriympäristöön niin en silti usko, että suurin osa meistä sitä tekee. Rasistiksi haukkiminen saattaa nostattaa vastatunteita siitä, että "Varmasti niitä on, mutta koska en ole tuttavapiirissäni koskaan tavannut yhtään rasistia niin onhan se väärin, että niiden parin takia kaikki leimataan?" ja sitten mietitään, miksi kaikki leimataan ja sitten mietitään, että syyttääkö se vastapuoli meitä rasisteiksi. Eli kuilu muualtatulleiden ja kantasuomalaisten välillä vain kasvaa sensijaan, että se kaventuisi.

Samoin jos kokoajan rummutetaan sitä kuinka rasistisia suomalaiset on niin miten se vaikuttaa maahanmuuttajien asenteisiin kantasuomalaisia kohtaan? Alkavatko hekin nähdä sitä rasismia jokapuolella? Jolloin on helpompi leimata normaali epäkohtelias käytös tai jonkun huono päivä johtuvaksi ihonväristä tai puheen korostuksesta, eikä huomata, että ihan samalla tavalla se kyynärpäätekniikkaa käyttäen ohitti sen ihan normisuomalaisenkin ja tiuskaisi vielä päälle.

En nyt missään tapauksessa tahdo sanoa, etteikö oikeasti väkivalta ja muu uhkaava toiminta vain jonkun ihonväriin tai muuhun synnynnäiseen ominaisuuteen kohdistuessaan olisi ongelma, kunhan vain pohdiskelen syitä ja seurauksia.

Pistää vaan miettimään, että jos ylläkuvattu on edes jotenkin mahdollista, niin mitä päämäärää ja tarkoitusta tuo kamala rasismikauhistelu ajaa? Kuka siitä hyötyy mitenkään? Tietenkin on tarpeen nostaa epäkohtia esiin, että niihin voidaan puuttua ja että ne tidostetaan, mutta viimeaikoina minusta tuntuu, että rasismista on sanana tullut yleistä pahuutta kuvasta ja jonka merkityssisältö muuttuu käyttäjän tarpeiden mukaan.

Minua pelottaa, että nykyisella rummuttamisella ja kauhistelulla ei saada kun haittaa aikaan. Revitään ihan turhaan railoa siihen mihin pitäisi rakentaa siltaa ja luoda yhteisymmärrystä, mutta se on kamalan vaikeaa jos vastapuolet kyräilevät toisiaan ja koittavat löytää jotain mitä ei välttämättä muuten olisi edes olemassa.

Pieniä arjen ärsytyksiä

Osaako joku kertoa jotain ärsyttävämpää kun video jossa kuvaraita menee hiukan edellä ääniraitaa? Kun näkee kuinka hahmolla suu käy ja äänen kuulee vasta parin sekunnin viiveellä. Tekstitykset meni onneksi nauhan kanssa samaa tahtia joten mielessä kävi useammankin hetken, että vaan läväisen äänet pois, mikä toki vie osan pointtia.

Nuo on muuten jänniä, se kuinka pienen epäsynkan huomaa. Tuijottamalla sitä ei voi suoranaisesti osoittaa, mutta silti tuntuu, että nyt se ei mene ihan oikein. Noh, tuossa subin videopätkässä se oli sekuntiluokkaa ainakin. Harvinaisen ärsyttävää, vaikken aiokaan sen takia päivääni pilata.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Per.... jantai

En muista koska olisi viimeksi vituttanut näissä mittasuhteissa. Tuntuu, ettei veri kierrä ja kädet tärisee.

Heräsin aamulla ja tiesin, että tämä päivä on tuhoon tuomittu. Heräsin koomassa kun ne helkkarin naapurit saaneet pidettyä pienempää suuta ja nukuin huonosti. Meinasin myöhästyä töistä. Kun kurvasin autolla pihalle viittä vaille huomasin vielä kaiken hyvän lisäksi, että auton takalattialle oli hajonnut limpparitölkki, siinä vaiheessa henkäisin syvään luetellen mielessäni kaikki tuntemani kirosanat ja pomppasin ylös, ei voinut tehä just silloin sille mitään. Itsehillintäni mureni sekuntin sadasosaksi ja tein sen mitä en koskaan aikaisemmin ole tehnyt. Nälväisin pomolle jotain ikävää. En edes muista mitä se oli, mutta sitä en yleensä tee, vaikka ko. henkilö olisikin sen ansainnut. Ei vaan oikein meinaa kemiat pelata sen ihmisen kanssa yksiin ollenkaan, mikä satunnaisesti nostaa verenpainetta. Lähinnä se johtuu kai erilaisesta taasta työskennellä, mutta enivei, ei tulla toimeen, mutta en ikinä näytä sitä, paitsi tänään, whops!

Työpäivä oli niin syvältä, ettei mitään rajaa. Asiakkaita ei joko ollut tai oli liikaa. Mikään ei mennyt hyvin ja pari asiakasta häipyi kiroillen ovesta ulos. Mutta vittuakos minä sille voin, että niillä ei ole oikeita papereita, ettei ne omista autoa jonka asioita hoitavat tai soittavat viittävaille sulkemisaikaa, että vieläkö onnistuu. No ei helvetti onnistu.

Päivän kruunasi yksi lempiasiakasryhmistäni, känniääliö. Olen alalla jossa ei kamalan usein joudu tekemisiin juopuneiden ihmisten kanssa, onneksi. Mikä vittu se on, että pitää juoda ittensä siihen kuntoon, ettei perkele pystyssä meinaa pysyä ja sitten lähteään hoitamaan jotain paperiasiaa. Voi helvetin kuusitoista ja kaikki sen kaverit, että osaa ottaa pattiin. En oikeasti tajua. Sitten siinä sössötetään ja koitetaan kirjoittaa ja haistaan niin pahalta, että meinaa asiakaspalvelijalta lentää laatta. Sitä jahkaamista ja jono seisoo ja mikään ei mene jakeluun ja voi piru. No, siltä toki puuttui joku paperi ja kun olin viitisen kertaa sille selittänyt mikä ja missä ja miksi niin kutuin päälikön paikalle, miehiä ne paremmin uskoo jostain syystä kuitenkin.

Sitten pääsin viimein kotiin ja kauppaan... Vain kohdatakseni päivän seuraavan multivitutuksen aiheen. Päästiin kaupasta pois ja pysähdyttiin liikennevaloihin. Yhtäkkiä auto heilahtaa viitisen senttiä eteenpäin. Koska auto ei ollut sammunut niin en ollut sitä sammuttanutkaan. Pomppasin autosta pois ja kattelin takana tulevaa harmaata -80 luvun loppupuolella uutuudenkiiltonsa menettänyttä Corollaa. Katseeni lipui keulaa pitkin ja etuikkunasta sisään mummeliin joka kuikotteli kaulaansa hyvin epäonnistuneen tai jo hyvin kauan sitten parhaat päivät nähneen permanentin alta. Katsoin epäillen takapuskuriani joka vaikutti jokseenkin ehjältä ja käännyin vielä muorin puoleen. "Ei siinä mitään ole!" mummo huusi ja totesin, että vittu, en jaksa ja pomppasin takaisin autoon. Joo, olisi pitänyt soittaa poliisit, mutta kun ei siinä puskurissa ihan oikeasti mitään näkynyt ja mummokin oli alamäkeen saanut autoaan vieritettyä taaksepäin niin mitään todistusaineistoa peräänajosta ei minulla ollut. Hyppäsin autoon ja ajoin tieheni kun valot vaihtuivat. Jälkeenpäin kun tarkistin niin auton takapuskurissa ollut kun pieni pölytön kohta todistamassa tuon puolisokean mummelin torspoilusta. Mutta jos siihen olisi jotain tullut niin ei hyvää päivää, että se mummo olisi kuollut sydäriin kun olisin antanut tulla täyslaidallisen.

Nyt teen salaatin ja harkitsen kunnon perseitä, lähden ehkä kattelemaan siistejä autoja ja harkitsen josko raahaisin jonkun komistuksen luolaani yöksi. Noh, aina saa haaveilla. Siitä olen kuitenkin melkoisen varma, ettei tämä päivä voi tästä enää kun parantua... Eihän?

torstai 20. toukokuuta 2010

Naapurisopua

Asun talossa jossa asuu muutakin porukkaa, omakotitalo tai edes mökki jostain korvesta siintää haaveissani heti kunhan saan pankista muutakin kun opintolainaa ja on edes jossain määrin todennäköistä että on edes suunnilleen säännölliset tulot.

Tässä talossa on ainakin naapuri, joka katsoo jalkapalloa keskellä yötä. Tai jotain muuta urheilua. Ainakin karjunnasta päätellen. Samainen naapuri sitten myös tappelee säännöllisesti eukkonsa kanssa samaisesta asiasta, tai sitten ne muuten vaan karjuu toisilleen arkiöisin kolmen aikaan. Pistää ketuttamaan ainakin jos pitäisi aamulla herätä johonkin aikaan.

Kuten ehkä joku on saattanut huomata, niin viimeaikoina on ollut hiukan lämmintä, mikä on muuttanut tämän minunkin kämppäni tulipätsiksi. Kiitos koivuallergian tuulettaminen ei vielä ole kovin hyvä idea, mutta vaikka tuo pahuksen pölyttäjä ei sotkisikaan joka paikkaa niin tuskin silti voisin pitää ikkunoita auki, koska minulla on myös sellaisia naapureita joilla on paljon kavereita. Tuo naapuri kavereineen tykkää kerääntyä pihalle grillikatokselle grillaamaan ja hengaamaan ja pälisemään. Joka vitun ilta. Eikä ne nyt tietenkään mitenkään hipihiljaa malta olla. Nytkin kun kävin keittiössä näin kuinka piha on täynnä porukkaa ja jotkut vaihtoivat sylkinäytteitä hiekkalaatikolla, toiset keinuivat keinuissa suurimman osan polttaen tulta grillissä ja jutellen ja soitellen musiikkia. Muuten ihan jees, mutta kun aamulla kello soi puoli seittemmän ja pitäisi varmaan nukkuakin tässä kohta taas ja siitähän ei mitään tule kun ulkona on bileet. Ja kun tiedän, että tuota tulee jatkumaan KOKO KESÄN ja ettei se hiljaisuus todellakaan tule kymmeneltä vaan joskus lähempänä baarien valomerkkiä niin hermoparkani on jo valmiiksi virittyneet siihen tilaan, että jossain vaiheessa tulee ruumiita. Etenkin sitten kun tuo pahuksen koivu on lopettanut tuon sotkemisen niin olisi ihan hiton siistiä saada nuo pahuksen ikkunat auki, muuten kun lämpötila nousee helposti järettömiin lukemiin tuolla makkarissa.

Ei muuta.

"Etkö sä mun kans vois tehä poikkeuksen?"

Tuo on niitä kysymyksiä joita tulee aika monesti vastaan kun ne henkkarit on kotona tai on jotain muta vastaavaa on kyseessä.

"No kyllä sä mua voit uskoo..."
"Kyllä minä olen tuo!"
"Kyllähän minä ymmärrän, että sun pitää tehä nuin, mutta etsä nyt tän kerran..."
"No, kyllä se on mun firma!"

No en helvetti voi! Perkele kun ei mene jakeluun vaikka kuinka koittaa selittää miksi mitenkin toimitaan. Aina juuri HÄN on se, jonka kohdalla on okei tehdä poikkeus. Perkele ole vaikka Kekkonen, mutta sinun pitää pystyä todistamaan se! Minulle on ihan hiton sama kuka johtaja sinä olet, mutta niin kauan kun en sitä voi mistään tarkistaa niin ihan sama. Ne paperit ei liiku siitä mihinkään. Ihan sama jos se vieressäsi oleva tyyppi kuinka vakuuttaa, että
"On se se!"
Niin ei silläkään ole hitto mitään merkitystä niin kauan kun en voi todistaa, että kuka on kuka. Miksi se on niin perhanan vaikiaa? Kysyn vaan.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Suomalaisuus ja sen häpeällisyys

Tänään huomasin ilokseni uusimmat FIT lehden saapuneen postilaatikkooni. Kerroinhan minä kuinka rakastan näitä hyvinvointilehtiä, kerroinhan?

Heittäydyin rennosti sohvalle ja avasin lehden. Aloitin orjallisesti pääkirjoituksesta lukeakseni lehden järjestelmällisesti läpi kuten normaalistikin. Nyt vaan en päässyt sitä pääkirjoitusta pidemmälle kun teki mieli heittää koko lehti seinään.

Alkoi ärsyttää suunnattomasti lukiessani kuinka lehden päätoimittaja kertoi siitä kuinka oli pyllähtänyt Turkissa ja kuinka hän hämmentyi paikallisten huolehtivaisuudesta, ei Suomessa vaan koskaan olisi mitään tuollaista odottanut...
En muista missä lehdessä se toinen vähän samanalainen ylistyslaulu muiden maiden ystävällisyydestä oli, siinä vaan oli vielä pidemmälle viety se kuinka kirjoittaja häpesi syvästi omaa suomalaisuuttaa ja sitä kuinka juntteja me täällä ollaan. En kokenut myötähäpeää vaan puhdasta ketutusta.

Ensinnäkin, käviköhän arvon kirjoittajilla mielessä, että lehtien kohderyhmä on pääasiassa suomalaiset? (En sitten tiedä, onko kohderyhmä samalla tavalla kirjoittajien kanssa ylemmyydentunnetta normisuomalaisista junteista tuntevat ihmiset?)Toiseksi, miksi ihmeessä he pysyvät täällä epäystävällisyyden mallimaassa jos kaikkialla muualla on niin hiton paljon mukavampia ihmisiä?

Ymmärtäisin jos kirjoitettaisiin ihan vaan rehellisesti, että: "Kävinpä siellä ja siellä ja kohtasin mukavia ihmisiä." Miksi siihen pitää sisällyttää se suomalaisten haukkuminenkin? Jos on joskus tullut väärinkohdelluksi niin ikävää, mutta onko sitä pakko itkeä lehden pääkirjoituksessa? Muutenkin tuntuu, että yhä enenevässä määrin joutuu lukemaan kirjoituksia ja mielipiteitä jossa itse meitä normaaleita pulliaisia ylempänä olevat kertovat kuinka me suomalaiset ollaan niin sivistymättömiä juntteja ja kuinka paljon paremmin asiat on jossain muualla. Joskus jopa jotkut maamme "johtoportaaseen" kuuluvat ihmiset, silloin meinaa iskeä myötähäpeä. Tokihan nuo maamme johdossa toimivat lukevat itsensäkin suomalaisiksi?

Enkä oikeasti usko, että suomalaiset olisivat niin äärettömän paljon epäinhimillisempää kansaa kun muutkaan. Ainakin oman kokemukseni mukaan niin suomalaisissa kun muualla maailmassa asuvissa ihmisissä on niin ystävällisiä kun epäystävällisiäkin yksilöitä.

En ymmärrä sitä jatkuvaa alemmuudentunnetta ja häpeää jota minun ja muiden pitäisi tuntea siitä, että olemme sattuneet tähän kulttuuriympäristöön syntymään. Suomalaiseen kulttuuriin joo kuuluu se, että pidetään ne omat rajat eikä puututa kamalasti naapurin asioihin. Minä pidän siitä. Saa olla omissa oloissaan jos tahtoo. Henkilökohtaisesti pidän esimerkiksi siitä, että bussissa saa työpäivän jälkeen istua penkille ja hengähtää ja kerätä ajatuksia sen sijaan, että koko bussi olisi täynnä "iloista ihmistenvälistä kanssakäymistä" eli suomeksi mölinää.

Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu mielestäni myös se, ettei toisen iholla tartte olla. Ei tartte halailla ja suukotella ja leikkiä kiinnostunutta. Jos joku kysyy sinulta "Miten menee?" niin se todennäköisesti on myös kiinnostunut siihen kuulemaan jonkinnäköisen vastauksen. Samoin kun jos jostain puhutaan niin puhutaan sitten asiasta, eikä puolet palaveriajasta mene johonkin tyhjänpäiväiseen läpätykseen. Kaveriporukat erikseen sitten ja satunnainen jutustelu on toki joskus ihan kivaa ventovieraidenkin kesken, mutta jos nyt ei satu nappaamaan se edessä menevän mummon kanssa kauppajonossa jutustelu niin kukaan ei kato kieroon jos pitää sen naaman peruslukemilla ja tuijottaa varpaitaan.

Suomalaiset on varautuneita, eivät osaa käytöstapoja, ovat epäystävällisiä, juroja ja hiljaisia.

Okei, ei minua haittaisi vaikka useampikin asias sanoisi "hei" tai "kiitos" tai kassalla maksaessani katsottaisiin silmiin ja tervehdittäisiin. Silti pääasiassa pidän tästä hiljaisesta omia rajoja kunnioittavasta ja muutenkin jokseenkin hienotunteisesta kansasta johon kuulun. Huonot käytöstavat ovat asia erikseen eivätkä kuulu kulttuuriin vaan peruskasvatukseen, tosin jos nykymeno jatkuu niin niistä voi tulla osa kulttuuria.

Ainakin oma tuntemukseni kuitenkin on vielä se, että suomalaisessa kulttuurissa noudatetaan niitä minulle tärkeitä arvoja, kuten rehellisyys, suoruus, vaatimattomuus ja toisen ihmisen kunnioittaminen. Tosin nykyään nuo suomalaisia ennen kuvanneet ominaisuudet ovat oman kokemukseni mukaan väistyviä ja maailma on pukkaamassa kylään tännekin poskisuudelmien, omanedun tavoittelun, rehentelyn ja kerjäämisen muodossa.

Ne joille tämä maa ei kelpaa ja joka tuntee olevansa enemmän kotonaan eteläeurooppalaisessa tai afrikkalaisessa kulttuuriympäristössä voi ihan vapaasti minun puolestani pakata kapsäkkinsä ja ottaa ekan lennon valitsemaansa kohteeseen.

Muoks. Okei, tuo FITin juttu ei varsinaisesti maininnut mitään suomalaisuudesta ja sen huonommuudesta, se vaan antoi kimmokkeen kirjoittaa aiheesta. Sen toisen lehden juttu taas...

maanantai 17. toukokuuta 2010

Se vanha pappa ja muut maantien vaivat.

Vietin pitkän viikonlopun vierailla mailla ja pääsin ajelemaan autollakin taas joltisenkin tauon jälkeen.

Ja noh... Tarttee olla aika kova menopeli alla, että auto ehtii kiihtyä ennen kuskia. Minulla kun tuo kiihtyminen nollasta sataan saattaa tapahtua sekuntien sadasosissa parhaimmillaan. Tähän ei yltänyt meillä ennen ollut vuoden -96 Ford Mondeo joka on ehdottomasti yksi kammottavimpia autoja joita olen koskaan ajanut. Kaasun kun polkaisi pohjaan ja vaihtoi vaihdetta keveämmälle niin saattoi päästä mäennyppylän päälle ilman, että vauhti kovin paljon tippui. Ohituksissa kun survaisi pienempää vaihdetta silmään ja painoi kaasun pohjaan sai laskea hiljaa mielessään "yksi kaksi kolme" ennen kun alkoi tapahtua yhtään mitään. Sen siitä saa kun on liian tehoton bensakone rumassa autossa.

Vierailin Tampesterissa kattelemassa kuinka Tampere koitti kovasti saada nimensä suurpalokaupunkien listaan. Eivät onnistuneet. Eikä itse rakennuksestakaan nähnyt kun katosta, että oli edes yritetty. Mennessä tosin tuprutteli savua vielä jonkin verran. Käytiin sitten Hesellä syömässä.

Tampesterissa tajusin myös, että jos kotikaupunkini väki tuntuu joskus itsetuhoiselta niin se ei vedä mitenkään vertoja tampesterilaisille. Luulin ihan oikeasti, että punaisia noudatettaisiin huonosti täällä missä asun ja muutenkin täällä olisi joku vajaus liikennesääntöjen osaamisessa, mutta tampesterilaiset kyllä osoitti, että meikäläisittäin täällä osataan ne liikennesäännöt aika kelvollisesti. Siellä kun saattoi ihan puskasta joku hypätä punaisista tielle ilman, että olisi edes vilkaissut, että tuleeko sieltä paikallisen bussiyhtiön nelipyöräinen. Samoin autoilijoilla tuntui olevan vähän hakusessa se, että mikä on suojatien määritelmä, mitä en kyllä kamalasti ihmettele kun jalankulkijat tuntuivayt kuvittelevan, että suojatietä on kaikki kadut. Eipä sillä, tulen todennäköisesti kiromaan kesän aikana täkäläisetkin sokeat vaarit ja itsetuhoiset teinit vielä maanrakoon moneen kertaan.

Mutta niin, niistä muista autoilijoista.

Heti kun sain nokan kohti nelostietä törmäsin yhteen ärsyttävään autoilijaryhmään. Tämä kuskityyppi ajaa aina yhdeksääkymppiä oli nopeusrajoitus mitä vain. Kahdeksankympin alueella se vetää edellä vaikka kuinka paljon, mutta sitten kun alkaa satanen se jää jurnuttamaan eteen ja saa verenpaineen nousemaan. En ymmärrä tätä, en todellakaan ymmärrä. Ensimmäisen satasen läpyskän kohdalla olin varma, ettei se vaan huomannut sitä kylttiä, mutta seuraavalla kerralla totesin tavanneeni jälleen yhden tämän ryhmän edustajan. En käsitä mikä ihme siinä on ettei voida niitä läpysköjä seurata. Ihan kun se 10km/h alinopeus satasenalueella jotenkin kumoaisi sen saman ylinopeuden kaheksankympin lätkän jälkeen. Osaako joku kertoa minulle edes yhden hyvän selityksen tähän? Itse en keksi kun yhden ja siitä myöhemmin.

Minä ajan satasta satasenalueella ja kaheksaakymppiä kun se lätkä niin sanoo. Tiedän, että tämä ketuttaa suunnattomasti niitä jotka tahtoisi ne nelostien risteysalueetkin vetää sitä tuttua sataakymppiä. Sitten kun on paikka niin nämä yleensä pöllähtää aika iloisesti ohi. Ei siinä mitään, jos on niin kiire, ettei jaksa rajoitusten mukaan ajaa niin mikäs siinä, ei ole minulta pois. Nauran vaan kahta räkäisemmin jos joku niistä autoista satuu olemaan tienlaidalla sinipukuisten heppujen ympäröimänä. Sitä taas sitten en tajua, että kun eka ajetaan sitä reilua sataakymppiä ohi ja sitten huomataankin se poliisiauto siellä mäen alla niin painetaan jarrua pohjaan ja möngitään siitä ratsiapaikasta ohi 70km/h ja vielä pitkälle sen jälkeenkin ajetaan sitten alinopeutta kunnes parin kilsan päästä painastaan sitä kaasua taas enemmältikin. Ajaisivat nyt hitto sen rajoituksen mukaan edes. Helkutti, että ärsyttää junnata seittemääkymppiä sen munattoman ameban perässä. Ylipäätään en tajua sitä, miksi sitä vauhtia pudotetaan monta kymmentä kilsaa alle sallitun kun se poliisiauto näkyy siellä jossain.

Sitten on toki niitä jotka ajaa mittarin mukaan tai muuten hiljempaa, eikä siinäkään mitään, saa ajaa sitä vauhtia kun tuntuu itestä hyvältä (mutta pidempien matkojen suorittamiseen suosittelisin kuitenkin jotain muuta kulkuneuvoa jos ei uskalla sillä autolla ajaa lujempaa kun 60 km/h hyvällä kesäkelillä suoralla tiellä jossa rajoitus on 100 km/h). Sitten tulee se iso MUTTA, sitten kun on sillä sunnuntaiajelulla valkkaamassa tonttia niin olisi kohteliasta päästää ne rajoitusten mukaan matkanopeutta ajavat ohi. Sama koskee muuten niitä autoilijoita jotka ajaa muuten hitaasti, mutta pitkillä suorilla uskaltavat kiihdyttää. Olisi kohteliasta päästää se jono ohi.

Nykyään näkee ihan liian usein autoja joissa ei ole ajovaloja päällä. Jos on varaa ostaa auto niin kannattaisi budjetoida se niin, että on sitten varaa niihin lamppuihinkin. Kesällä monesti ajatellaan, ettei niitä mihinkään tartte, mutta itse melkein itseni kerran yhden torspon joka ei valoja käyttänyt vuoksi tappaneena pidän niitä ihan hiton tärkeinä. Miettikääpä ite: on kesäyö, valoa on ihan hyvin, mutta aurinko on laskemassa, tietä vierustaa kuusimetsä, olet lähdössä ohittamaan autoa pitkällä suoralla. Vastaan tulee tummansininen pölyinen auto. Sitä ei vaan hitto soikoon näe sitä kuusimetsää vasten jos sillä ei ole ajovaloja. Pääsin sujahtamaan takaisin omalle kaistalleni, mutta säikähdin kyllä aika hyvästi kun siinä auton keulan edessä yhtäkkiä olikin toinen auto nokka vastakkaiseen suuntaan omani kanssa.

Toinen ikuisuuskysymys on valojen kanssa sumuvalot. Onko niistä apua ja eikö niistä ole ja saako niitä käyttää vaiko eikö saa. Laki sanoo, ettei saa. Moni sanoo, että "miksei saa" ja "ei ne ketään häikäise". Yleensä sanojana on pidempi mieshenkilö. Itse olen vertikaalisesti jokseenkin rajoittunut ja minua ne hiton sumuvalot häikäisee, sanokaa mitä sanotte. Eikä ne minusta mitään lisävalotehoa edes anna. Siten samaan syssyyn voisi valittaa vielä huonosti suunnatuista valoista jotka nekin on tulipätsistä.

Luin kerran netistä ekovinkin, että: "Älä koskaan aja autollasi enempää kun 90 km/h, koska muuten kulutat turhaan polttoainetta." Voisin vaihtaa pari valittua sanaa tuon kyseisen ekovinkin anatajan kanssa, samoin kun jokaisen tuota ekovinkkiä noudattavan kanssa. Jos tahtoo säästää rahaa ja luontoa niin suosittelen ennemmin kävelemistä turhan verenpaineen nostattamisen, tyhmien ohitusten ja yleisen vittuuntuneisuuden vähetämiseksi. Tuo ei aiheuta kun turhaa vaaraa liikenteessä kun joku sankari taas päättää, ettei hän jaksa ajaa jonossa vaan lähtee puikkelehtimaan.

Ei siinä, muuten oli helkutin nätti ajokeli ja olin hyvin tyytyväinen toimivaan ilmastointiin. Pääasiallisesti sai vielä ajaa kohtuu rauhassa radion mukaan lauleskellen ilman, että pumppu mienasi hirttää kovinkaan monessa kohtaa kiinni lopulta.

torstai 13. toukokuuta 2010

Ihan itekö pitää?

Ajokorttiasioita hoitavia toimipisteitä ei ole kovin paljon. Tai siis, lähinnä niin, ettei kaikki toimipisteet hoida ajokokeita ja "veikkauksia".

Meillä nuita lupia ei myönnetä ja kaikille näillekin konttoreille tulee varmasti liki päivittäin kyselyjä siitä, että "Ettekö te hoida?" "Tilaisin ajan veikkaukseen." "Teillähän voi..." Nämä menee hyvin usein sillä, että selitetään ystävällisesti, että "Ei kun tällä alueella asiaa hoitaa asema X, voin tästä antaa teille puhelinnumeron." Olettaen, että langan toisessa päässä olija ei ole jo paiskannut luuria korvaani tai käyttäytynyt muuten asiattomasti tai ellei meillä ole kamalasti ruuhkaa, jolloin kehotan kääntymään puhelinluettelon puoleen.

Ilmeisesti tällä alueella asiaa hoitava asema X on onnistunut piilottamaan puhelinnumeronsa tavallista paremmin tai sitten meille soittaa vaan niitä normaalista poikkeavan uusavuttomampia tapauksia, koska ihan liian usein kuulee, ettei sitä asemaa X sieltä puhelinluettelosta löydy. Koitin kerran ihan tahallani etsiä sitä sieltä. Ihan helposti se sieltä löyty. No, ei siinä mitään, eteenpäinohjaus on nuissa asioissa ihan kohdallaan, kukapa sitä tietäisi kaikkea, eikä tarvitsekaan. Alallamme hoidetaan nuita asioita ja koska ne hoidetaan vain tietyistä paikoista ei ole minulta pois ohjata tarvitsevia oikeaan paikkaan.

Ymmärrän senkin, että meille joskus soitetaan ja kun kerron, ettei puhelu valitettavasti mennyt oikeaan paikkaan niin kystään, että "Ydistätkö?". Sitä en ymmärrä, että kun koitan ystävällisesti kertoa, että koska olen aivan eri firmassa töissä niin en voi yhdistää kilpailijalle puheluita, en toimi sellaisessa paikassa jossa voisin toimia puhelunvälittäjänä niin saan vihat niskoilleni ja puhelimen toisesta päästä alkaa kuulua yhä nousevaa äänenvoimakkuutta höystettynä monenkirjavilla kirosanoilla.

Sen lisäksi minulla meinaa loppua ymmärrys kun joku soittaa ja selittää, että "Kun ei sieltä nyt kukaan vastaa niin voisitko sinä käydä varaamassa minulle sen ajan?" Ettäkö mitä? Hämmentyneenä selitettyäni, että työskentelen aivan eri firmassa sain vain kummastuneen vastauksen "Pitääkö minun sitten tehdä se ihan itse?" Joo? Kyllä pitää? Vai kuvitteliko asiakas oikeasti, että jätän kiireisen työpaikkani ja lähden kipittämään kilpailijalle varaamaan hänelle ajokoeaikaa?

Kuulen hyvin usein, että kilpailevan toimipisteen X puhelinpalvelussa on ruuhkaa, valitettavasti en siitä huolimatta voi auttaa teitä niiden asioiden kanssa. Voin vain pahoitella. Pari kertaa olen saanut turhautuneiden soittajien vihat ja huudot niskoilleni kun kilpailijalla ei vastata.

Samoin kun en voi toimia teille tietyn vakuutusyhtiön Y neuvonantajana ja muokata sitä ja tätä vakuutusta haluamaksenne. Ylipäätään en ihan kamalia sinne suuntaan voi tehdä. Soitan kyllä jos olet vaivautunut paikalle ja jos ei ole ruuhkaa, mutta yleensä ne asiat kuitenkin hoituu parhaiten ilman sitä välikättä.

Samoin saan hämmästyneitä katseita ja välillä tiuskintaakin osakseni siitä, etten suostu asiakkaan puolesta täyttämään papereita. Autan kyllä, jos jollakulla on joku oikea syy miksi niiden papereiden täyttäminen on vaikeaa. Oikea syy on murtunut käsi tai joku muu liikuntakykyä rajoittava sairaus, ei laiskuus. Jos ei jaksa sitä nimeään ja osoitettaan sinne paperiin kirjoittaa niin milläs lihaksilla sitä kulkupeliä ajetaan?

Samoin kun valitettavasti se pelkkä puhelinsoitto ei meille kaikissa tilanteissa riitä. Pitää olla paikan päällä tekemässä se ilmoitus tai hoitamassa sitä asiaa. Ei voida esimerkiksi pelkästään puhelinvarauksella lähteä tilaamaan kilpiä, koska sitten meillä lojuisi kaapit täynnä hetken mielijohteesta tilattuja kilpiä joita kukaan ei koskaan hae eikä maksa. Samaa tuppaa käymään nytkin, vaikka maksu peritään etukäteen ja sen tilauksen tekeminen vaatii meillä piipahtamista niin silti tuhotaan noutamattomia kilpiä jonkin verran.

Olen asiakaspalvelija, mutta minut on yritykseen palkattu tekemään tiettyjä tehtäviä, mikä ei tarkoita sitä, että olen kyykytettävä orja kaikissa asioissa mitä asiakkaamme kehtaavat minulta pyytää. Teen toki ehtimiseni ja kykyjeni puitteissa sen mitä pystyn asiakasta auttaakseni, mutta minua ei ole ensisijaisesti palkattu terapuetiksi, seuralaispalveluksi, numeropalveluksi, kantajaksi tai tarjoilijaksi jos minulla on työsopimuksessani mainittuja työtehtäviä hoidettavanani, nuiden työtehtävien salliessa toimin muissa rooleissa tarpeen mukaan.

Toinen ääripää on sitten ne tapaukset jotka hoitaa asioita vähän turhankin innokkaasti. Eli hoidetaan muidenkin asiat siinä omien sivussa. Valitettavasti vaan se äiti ei voi poikansa ajoneuvoa myydä eikä me saada sille rouvalle puhelimessa äärettömästi tietojakaan antaa. Valitettavasti jos se poika on sen ajoneuvon täysi-ikäisenä ostanut niin sen pojan on ne asiat hoidettava, eikä se äitiparka voi ilman valtakirjaa sille asialle mitään tehdä.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Julkisuus ja ylisuuret odotukset

Joskus pari vuotta sitten uutisoitiin siitä, miten turhankin suuren osan nuorisosta haave "sitten isona" on olla julkkis.

Nykyään kun on nuita X-faktoreita ja Idolsseja ja Talentteja ja ties mitä ja sitä kautta pääsee kätevästi julkisuuteen niin sitä on helppo havitella. Kukapa ei haluaisi rikastua hetkessä ja olla suosittu ja lahjakas? Siksi kai porukka lottoaakin, toiveita helposta paremmasta tulevasta.

Sitten jos ei osaa laulaa tai keksi muutakaan vastaavaa niin ainahan voi koittaa tutustua johonkin julkkikseen tai lähetellä kansanedustajalle pari tekstiviestiä.

Mikä ajaa ihmisiä pintaliitoelämään?
Mikä siinä julkisuudessa on niin hienoa?

Ihmisillä tuntuu olevan valtava tarve olla jotain tai enemmän kun. Huomasin tämän lukiossa hyvin yhdestä kaveristani. Ensin hän halusi olla hyvä koulussa, se ei oikein onnistunut niin hän löi kokonaan läskiksi. Ei voinut olla massaa. Piti olla enemmän ainakin jossain, jos nyt sitten ei paras kun siihen ei riittänyt motivaatio niin sitten huonoin. Pitää olla joko todella hyvä ja paras, tai sitten vastakaisesti se, jolla on jotain pahemmin ja huonommin kun muilla.

Jokaisella on tarve tulla hyväksytyksi, kuulua joukkoon, saada arvostusta. Nykyään vaan ei riitä, että kelpaa niille kavereille ja saa arvostusta siinä normaalissa työssä siltä omalta pomolta. Pitää olla koko kansan suosikki.

Onko pohjimmiltaan kyseessä halu tavoitella helppoa elämää? Makeampaa, kivempaa, enemmän? Saavutusyhteiskuntammeko sen kertoo, että se jonka naama näkyy eniten lehdissä on menestynein? Sitäkö nykyaikainen kilpailu paremmuudesta ja suvunjatkamisesta on?

Julkisuudessa on joitakin surullisia hahmoja jotka toimivat lähinnä koko kansan pelleinä. En tiedä tajuavatko he sen itse, vai kieltääkö mieli ymmärtämästä ja pitävätkö he oikeasti itseään glamourin ja kauneuden ilmentyminä? Menestyneinä maailmankansalaisina? Vaikka kyseessä on lähinnä sitä nurkkakunnan räkälän bubiruusua muistuttavia ilmestyksiä. Luulevatko he oikeasti, että heidän mielipiteitään asioista halutaan kuulla, että he ovat vakavastiotettavia mielipidevaikuttajia? Saattaahan niin toki ollakin. Itseäni vaan lähinnä huvittaa lukea kannanottoa jossa on kirjoitusvirheiden ja teinislangin keskeltä hauska bongata selkeitä asiavirheitä. (Eipä sillä, että omakaan tekstini täysin moitteetonta olisi.)

Toisaalta mitäpä sitä ketään arvostelemaan, kukainenkin eläköön elämänsä tavallaan ja jos joku on tyytyväinen ja onnellinen asemassaan niin mitäpä siinä. Mietin vain, että kuinka tyhjää tuollainen päiväperhosmainen liihottelu on. Julkisuus kun tuppaa olemaan aika armotonta. Ihmisistä otetaan irti se mitä saadaan niin kauan kun se myy, mutta aika nopeasti naamat vaihtuvat ja ketä enää kiinnostaa se vuosia sitten otsikoissa roikkunut pikkujulkkis joka ei oikeastaan ollut koskaan tehnyt muuta kun maannut jonkun rallikuskin kanssa? Mitä nuo ihmiset tekevät sen jälkeen? Mitä nuoret miettivät tekevänsä sen jälkeen kun naama ei enää kameraa miellytä? Vai tullaanko sitä edes ajatelleeksi.

Nykyään kaikkien pitäisi olla jotain suurta. Elämän onnellisuus mitataan omaisuudessa ja muissa maallisissa asioissa. Pikkuasiat unohdetaan ja sivuutetaan merkityksettöminä. Pitäisi aina saada enemmän. Sitten koitetaan etsiä henkistymistä joogasta ja vastaavista ja unohdetaan silti kokonaan se mihin sillä rauhoittumisella ja hiljentymisellä tähdätään, meditoinnistakin tulee suoritus.

Kritiikkiä ei uskalleta antaa ja kasvatus on muuttunut "hyväkaveri"-tyyliseksi. Aikuisillakin on niin kiire juosta nuortumassa ja kokemassa ja tekemässä, että kasvattajan rooli on vain yksi monista. Aikuisetkin jotkut tuntuvat jumittuneen siihen omaan teini-ikäänsä. Ollaan kavereita, ei vanhempia. Kehutaan, ei kritisoida. Rakentavaa palautetta ei saa antaa vaan kehua pitää ja kovasti. Sitten mennään Idolsiin tai vastaavaan ja kun siellä ammattilainen sanoo, ettet osaa laulaa niin huudetaan ja saadaan uhmaikäiselle paremmin soveltuva itkupotkuraivari ja huudetaan, että "Ainakin äiti ja kaverit sanoo, että osaan laulaa!" kun kukaan ei ole koskaan uskalatanut sanoa sille kullannupulle, että vain se, että saa laulettua HIMin päälle nauhalta ei riitä musiikkiuralle. (Minusta muuten parasta ystävyyttä olisi tuossa tilanteessa sanoa, että kannattaisi jättää väliin, eikä päästää toista nolaamaan itseään julkisesti.)

Keskinkertaisuus ei enää riitä. Ei osata tai haluta tyytyä siihe normaaliin arkeen, etsitään ja tavoitellaan enemmän, mutta kun motivaatiota ei oikein riitä niin joskus sitten koitetaan helpompaa reittiä huipulle. Kaiken pitäisi nykymaailmassa olla helppoa ja hauskaa. Elämyksiä pitäisi saada ja matkustaa ja tehdä ja suorittaa. Lapsia haarataan pienestä asti harrastuksiin. Mihin on kadonneet pihapiirin yhteiset leikkihetket? Hipat ja kuurupiilot? Tilalla on tanssipelit ja kaikkeen tarvitaan välineitä, eikä pelkät kädet ja mielikuvitus enää riitä. Jo pienestä pitäen opitaan, että onnellisuus on välineurheilua ja se jolla on isoimmat ja kalleimmat lelut on onnellisin.

perjantai 7. toukokuuta 2010

Nakit ja muusi

Aamulehdessä oli tänään hupainen juttu eineksistä.

Ihmettelin aikaisemmin sitä, miten ihmiset syö sitä sotkua mitä syö ja sitä, etteikö ihmisillä todellakaan ole mitään käsitystä siitä mitä sinne turpavärkkiin tungetaan?

Sain todistukseni, ei ole. Ihmisillä on pelottavan vähän tietoa siitä mitä sinne nassuun upotetaan, mikäli kauhisteluista netissä on mitään kuvaa saanut.

Mikä siitä "lihapullasta" tekee niin vastenmielisen sen jälkeen kun kuullaan, että se on lähinnä kanan "perkuujätettä"? Ihan hyvin se ennen sitä maistui. Samoin kun suurin osa ihmisistä nassuttaisi todennäköisesti hyvällä ruokahalulla koiraa, kunnes saisi tietää mitä siinä lautasella oikeasti on.

Minä luen tuoteseloisteet ja ihan oikeasti luulin, että normaali kuluttajakin sinne paketin pikkuteksteihin satunnaisesti kiinnittäisi huomionsa, mutta ilmeisesti ei. Tämä tavallaan sitten selittänee sitä ylipaino-ongelmaakin. Ihmisillä ei ilmeisesti ole sen enempää tietoa puputtamansa ruuan energiapitoisuuksistakaan. Sikäli nämä uudet merkinnät paketeissa jotka kertovat kuinka monta prosenttia päivän energiantarpeesta yksi annos sisältää on aika hyviä. Toisaalta, kuinka moni sitten lopulta sen jättikarkkipussin kyljestä huomaa katsoa, että se annos on jotain 25g luokkaa?

Ei sillä, kaikenkaikkiaan näen tuon uutisen hyvin myönteisenä. Hyvä kun nuista uutisoidaan niin toivottavasti entistä useampi kiinnittää huomiota siihen mitä todellisuudessa syö ja mitä se sisältää.

Eikä sillä, minä syön joskus kananugetteja vaikka tasan tarkkaan tiedän mitä siellä on ja se ei todellakaan juuri kanaa ole nähnyt. Samoin syön joskus muitakin valmisruokia. Ei se minua niin ällötä. Paistetussa kanankoivessakin kun monen mielestä suurinta herkkua tuntuu olevan se nahka, mikä ero siinä on siihen pullamuotoon puristettuna?

torstai 6. toukokuuta 2010

Pekka ja Susi

Vanha aihe, joo, mutta ottaapa taas päähän ihmisten luulotautisuus.

Joskus pieni piru menee sisääni ja toivoo, että nuo ihmiset sairastuisi kerrankin oikeasti ja oppisiva jotain kropan toiminnasta. En tahdo edes ajatella kuinka paljon yhteiskunnan varoja nuo ihmiset kuluttaa jotka käy parin päivän välein lääkärissä valittamassa ties mitä hätää ja vaivaa. Normaalia flunssaa ei olekaan ja lääkärit on umpipaskoja jos sanoo, ettei mitään löydy. En ihmettele yhtään, että jos potilaskertomus on täynnä tekstiä "tutkittu, ei löydetty mitään" viikko ja vuosi toisen perään niin ettei heitä oteta pian enää tosissaan. Sitten itketään kun lääkärit ei tee mitään.

Mikä ajaa ihmiset tuohon? Täydellinen irtaantuminen kehon toiminnasta? Huomionhaku? En käsitä.

Google pitäisi kieltää nuilta ihmisiltä. Jokaiseen vaivaan löytyy joku vakava sairaus ja jokainen oire löytyy kun vähän etsii ja kuulostelee... Eikös minulla olekin joskus särkenyt päätä ja jalkaa nyt kun tarkemmin miettii. Samoin niin kätevää kun tieteellisten tekstien netistä löytyminen onkaan niin on hyvin vaarallista päästää maalikko lukemaan tieteellistä tekstiä alalta josta se ei tiedä mitään, johtopäätökset on monesti aika mielikuvituksellisia kun pohjatietoa asioista ei löydy. Sitten kuunnellaankin kuinka jokaisen pitäisi alkaa elää elämäänsä syömättä sitä ja tätä ja oikeastaan mitään kun sekin aiheuttaa syöpää.
Ihmiset ei joskus tunnu tajuavan mitä "voi aiheuttaa" tai "alttius" tarkoittaa. Se ei tarkoita sitä, että jos se on mahdollista niin se iskee juuri sinuun juuri nyt. Tai se, että jos joku aine on yhteydessä syöpään pitkään käytettynä niin kertakin sen aineen kanssa kosketuksissa tarkoittaa sitä, että se syöpä tulee. Suhteellisuudentajua!

Lääkärikirjaa lukiessaan löytää itsestään kaikki oireet...
Psykologiankirjaa lukiessaan naapuri on varma tapaus...

Ei hitto, että ottaa kupoliin taas. Onneksi niiden ihmisten kanssa ei tartte olla tekemisissä kun satunnaisesti.

lauantai 1. toukokuuta 2010

Äiti äiti, anna viikkorahaa

Nyt ihan alkuun, minä en hetkeäkään koita väittää, että oikeasti tajuaisin valtioiden taloudenpidosta yhtään mitään. Vajaavaisen ymmärrykseni vuoksi sovellan siihen samaa ajatusmaailmaa kun henkilökohtaiseen taloudenpitooni.

Nyt viimeaikoina on ollut paljon puhetta siitä kuinka monella maalla menee huonosti. Eritoten nyt on puhuttu Kreikasta. Suomi haluaa sitten kovasti auttaa Kreikkaparkaa, onhan se kamalaa kun talous on kuralla ja lainaa joudutaan ottamaan paljon.

Paitsi, että hetkinen...

Suomella on itellään jokseenkin paljon velkaa, sitä otetaan vielä lisää, että saadaan hoidettua edes perusjutut.

Minusta on kaunis ajatus, että kaveria halutaan auttaa, mutta on ihan älyttömän tyhmää ottaa ite lainaa, että saa lainattua toiselle. Etenkin jos se toinen on itse siinä tilanteessa, ettei sitä lainaa enää saa. Eikös se kerro siitä, että sen rahan takaisinsaaminen ei välttämättä ole kamalan varmaa?

Ylipäätään tulee mieleen, että aikasta monen on normaalielämässä pakko pikkuisen katsoa mihin sitä rahaa pistää. On toki niitäkin, joiden ei juuri sitä tartte tehdä, mutta noin ylipäätään perustallaajan on niin hyvä tehdä jos meinaa elää. Eli ensin maksetaan vuokra, sitten laskut, sitten katellaan tilin tilannetta ja mietitään, että onko perusostosten jälkeen vielä varaa ostaa jotain kivaa. Ja jos niin ei tee ja menee heti palkkapäivänä ostamaan sen koko tilin edestä kaikkea kivaa niin sitten myöhemmin tulee itku.

En ymmärrä miksi valtion taloudenpidon pitäisi poiketa tästä niinkään paljon. Ensin katsotaan millaiset tulot on, sitten katsotaan paljonko menee perusinstanssien hoitamiseen, sitten kun on hoidettu selaiset perusasiat kun terveydenhuolto, koulutus ja liikenne, niin voidaan alkaa miettiä sellaisia hauskoja juttuja kun uusi monitoimitaidetalo hesalaisille, dentastikkejä Venäjän katukoirille tai palkankorotuksia ja apulaisen apulaisia kansanedustajille. Ja kyllä, olen niin hiton raadollinen ihminen, että minusta hommat pitäisi saada täällä omalla tontilla ensin kuntoon ennen kun aletaan miettiä niitä muita. Homma kun on valitettavasti se, että jos meitä ei kiinnosta meidän asiat niin eipä niitä kukaan muukaan hoida.

Velanotto on yksi sellainen asia mitä en oikein tajua. Tai siis... Kuten sanoin, en niin älytömästi nuista valtiontalouden kiemuroista ymmärrä, mutta luulisi, että velka toimii valtiotasolla aika samalla tavalla kun tavallisella kaduntallaajallakin. Eli kun rahaa lainataan niin siitä samasta rahasta sitten maksetaan enempi kun se palautetaan. Siksi minusta kuulostaa aika huolestuttavalta kun puhutaan, että otetaan velkaa, että saadaan peruspalvelut turvattua. Samoin minusta tuntuu huolestuttavalta, että ennen tätä nykyistä lamaa Suomella ei tuntunut juuri olevan halua maksaa jo otettua velkaa takaisinpäin. Ylipäätään siinä on yksi asia mitä en käsitä, että miten on mahdollista, että nousukaudella mitään ei kehitetty. Tämä on toki aika jyrkästi sanottu, mutta kun katsoo kouluja ja muuta niin en minä kyllä näe, että niille asioille olisi juuri lisää rahaa löytynyt pitkään aikaan. Ja nyt sitten karsitaan kuluja taas.

Oman näkemykseni mukaan valtion koneistoja pitäisi järkeistää. Olin jostain lukevinani (totuuspohjasta en tiedä), että Suomessa on virastokoneiston toiminta jokseenkin tehotonta. Enkä nyt tarkoita, että sitä tehostamista olisi pakko tehdä piställä kamalasti porukkaa pihalle, enemmän kai kyse on itse rakenteiden järkeistämisestä.

Samoin kun olen sitä mieltä, että lainanottamiselle pitäisi saada jonkinnäköinen vaihtoehto. Mieluiten näkisin tilanteen, että Suomella ei juuri velkoja olisi. Luulisi, että niille korkorahoillekin voitaisiin sitten keksiä jotain järjellisempää käyttöä.

Olen kieltämättä aika tiukkapipo raha-asioissa, sekä omassa taloudenpidossani, mutta myös mitä olen mieltä valtion taloudenpidosta. Ne rahat kun kuitenkin on eritavoin ihmisten työllään ansaitsemia, siksi mielestäni niiden pitäisi mennä siihen tarkoitukseen johon ne on alunperin kai tarkoitettu, siihen, että turvataan täällä kaikille mahdollisimman hyvät olosuhteet olla ja elää.

Tämä nyt on taas pelkästään mietiskelyä ja päänaukomista ihmisteltä joka ei nuista asioista niin paljon tiedä kun ehkä olisi hyväksi jos meinaa leukojaan louskuttaa. Tiedän, kun ei asiasta mitään tiedä olisi parempi pitää päänsä kokonaan kiinni. Silti ihmetyttää ja pistää hämmentämään ja mietityttämään ja ehkä ihan vähän kismittämäänkin se tyyli jolla Suomen päättäjät tuota rahaa jakaa. Niin kauan kun joutuu lukemaan siitä, että ruokajonoissa on satoja ihmisiä, niin kauan kun perusterveydenhuollolla ei ole varaa pitää kiinni sovituista hoitoonpääsyajoista, niin kauan kun asumisentuet ja opintotuet vastaavat vuosituhannen alun kustannustasoa niin minusta on väärin jakaa rahaa Afrikan ilmastonmuutoslaskuun tai yhtään mihinkään muuhunkaan turhaan. (Tiedän, "turha"kin on niin moniselitteistä.)

Hyvää Vappua...