keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Kiire ja media

Koska kiireestä tuli jotain tavoiteltavaa? Koska rauhoittumisesta tuli jotain mille pitää raivata tilaa kalenterista?

Nykyään kun lukee lehtiä (naistenlehtiä lähinnä) ja seuraa muuten median tarjontaa, olen huomannut, että esillä on yhä enemmän houkuttelevia kertomuksia siitä kuinka joku on tehnyt jotain rohkeaa, hypännyt pois oravanpyörästä.  Kuinka ihmiset siirtyvät ekoilemaan, kuinka ihmiset ottavat aikaa läheisilleen ja alkavat ottaa aikaa itselleen. Tämä suuntaus kulkee minun käsitykseni mukaan edelleen rintarinnan sen "menevä moderi nykynainen" (tai mies) trendin kanssa. Eli kiire on jollain tapaa kamalan tavoiteltavaa. Pitää harrastaa sitä ja tätä ja olla menossa ja tavata ystäviä ja sukulaisia ja perhettä ja harrastaa hyväntekeväisyyttä ja sitten pitää kuitenkin ottaa aikaa ja pysähtyä ja vaan olla. Eikö tuo ole hiukan ristiriitaista?

Mediasta on ollut puhetta jossain blogeissa paljonkin viimeaikoina. Puhutaan siitä kuinka media muokkaa mielipiteitä, kuinka media luo odotuksia. Pikkusiskoni äyskäisisi tässä kohtaa:

"Ei ole mitään yksittäistä mediaa! Se ei ole mitään elävää joka voi luoda ja päättää ja olla syyllinen yhtään mihinkään!"

 Hän on on toki oikeassa. Koska media ei ole mitään elävää, eikä mikään mystinen henki joka elää täysin omaa elämäänsä. Silti olen hänen kanssaan eri mieltä siitä, että ihminen ja yksilö olisi itse täysin vastuussa "median" toiminnasta. Lopulta suomalaisessa yhteiskunnassa on tiettyjä julkaisukanavia joilla on paljon seuraajia. Toki iso yleisö päättää mitä se haluaa ostaa. Niin kauan kun iltapäivälehti myy sillä, että se kertoo kuinka se ja tämä julkkis on sekoillut kännissä tai laihduttanut kesäksi viisi kiloa lehti tekee sellaisia juttuja. Silti siellä taustalla on ihmisiä jotka päättävät mitä ihmisille esitellään. Hienovaraista ohjailua, tietoista tai tiedostamatonta. Se on totta, että nykyään internet, blogit ja muut vastaavat sosiaaliset yhteisöt ovat asettuneet perinteisten lehtien ja television rinnalle ja tuovat lisää tietoa, erilaista tietoa, sitä tietoa mitä juuri ne tietyt ihmiset haluavat tuoda esille. Osa trendeistä ja paineesta tulee ulkomaailta. Koska ihminen on kuitenkin laumaeläin, koska hyvin harva ihminen pystyy elämään täysin "oman mielensä mukaan" välittämättä muiden mielipiteistä, ajatuksista ja odotuksista on kai jollain tavalla odotuksena, että meikäläiset maailman mittakaavassa pienet äänenkannattajamme seuraavat maailmaa. Sitä pienet perässä mitä isot edellä. Jotenkin tuo "yleinen mielipide" ohjautuu tiettyihin suuntiin. Päättääkö siitä lopulta joku oikeasti on minulle epäselvää, en tiedä.

Internet on siitäkin mielenkiintoinen ilmiö, että sen mukana on tullut täysin uusi maailma jossa trendejä syntyy täysin entisestä poikkeavalla tavalla. Joku kuva tai viedeonpätkä tai teksti tai mielipide saattaa levitä äärettömän nopeasti, nousta pinnalle viikoissa tai parhaimmillaan päivissä. Samoin nuo nopeat ilmiöt yleensä myös katoavat jokseenkin nopeasti, uuden jo levitessä. Kukaan ei osaa ennakkoon sanoa mistä jutusta tulee se suuri juttu. Kukaan ei tiedä mikä siinä siitä tekee sen. Sopiva aika, sopiva paikka? Samalla ihmiset voivat yhä enemmän tuoda ja luoda omia juttujaan. Muotia ei enää selata vain kiiltäväpintaisista muotilehdistä kerran kuussa. Ihmiset eivät enää näe vain sen tietyn toimittajan valitsemia juttuja. Ihmiset voivat levittää omia mielipiteitään, tuosa esiin omaa tyyliään.

Joskus minusta tuntuu, että nykymaailmassa moni ihminen on hukassa itsensä kanssa. Jostain tulee tunne, että meidän pitäisi tehdä sitä ja tätä. Kukaan ei oikein osaa osoittaa mistä nuo vaatimukset tulevat tai kuka niitä esittää. Minäkö itse? Media? Yhteiskunta? Kenen vika on se, että nykymaailmassa ihmiset ovat niin valtavan tyytymättömiä itseensä. Siihen, että niin moni aikuinen tuntuu kärsivän uudelleen teini-iän kaltaisesta kyvyttömyydestä määritellä itseään, halujaa ja sitä kuka on ja mitä tahtoo. Puuttuuko nykymaailmasta se rauha jota kaikki lehdet meille toitottavat ja joka on niin kovin tavoiteltavaa. Mistä löytyisi se tyytyväisyys ja hiljaisuus ja taito oppia sanomaan "Minä olen niin valmis kun olen, kehityn omaa tahtiani, minun ei tarvitse olla kaikkea yhtäaikaa." ? Onko meillä kertakaikkisesti vain liikaa mahdollisuuksia?

Mielestäni tilanne on kuitenkin jokseenkin huolestuttava. Jos korkeasti koulutetut nuoremme, ne meidän tulevaisuutemme huippuosaajat pelkäävät, etteivät jaksa työelämässä kovinkaan montaa vuotta se kertoo jostain. Kertooko se jotain arvomaailman muuttumisesta, työn merkityksellisyyden vähenemisestä vai siitä, että nykyinen työmaailma joko vain vaikuttaa todella raa'alta paikalta tai jopa on sitä, sitä en tiedä. Enkä tiedä sitäkään mitä pitäisi tehdä tai mistä kaikki johtuu, kunhan pähkäilen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna tulla vaan, kuulen mielelläni jos jollakulla muullakin on jotain sanottavaa.