lauantai 20. marraskuuta 2010

Naapureita ja selkävaivoja

Naapurit pitävät nykyään ulko-oveaan auki käytävään ihan jatkuvasti. Pitävät siis väliovea kiinni ja ulko-ovea auki, mikä tarkoittaa kaiken mekastuksen ja hajujen pääsemistä käytävään. Kunhan saan kerättyä itseni niin käyn mainitsemassa asiasta. Meinaan nykyään aina ovesta ulos astuessani astua päin sitä avattua ovea. Aluksi vain ihmettelin, että mitä ne touhuaa, mutta siinä vaiheessa kun oven eteen alkoi ilmestyä tohveleita selkeästi sen merkiksi, että ovi on auki tarkoituksella homma alkoi minusta tuntua ihmeelliseltä. Lisäksi en pidä siitä, että kun naapurissa poltetaan ruokaa pohjaan minä ryntäilen paniikinomaisesti kämpässäni etsimässä palon alkulähdettä ja tarkastamassa hellaa viidennenen kerran vain todetakseni, ettei se edelleenkään ole unohtunut päälle.

Onnistuin hajottamaan selkäni. On siitä jo jonkin aikaa, mutta kun tuo ei edelleenkään osoita mitään paranemisen merkkejä niin alkaa ottaa päästä. Tahdon salille, tahdon liikkumaan, tahdon purkamaan tätä turhautumistani johonkin. Kiitos ihanien hoitojonojen joudun odottamaan vielä ainakin viikon pääsyä fysiolle, joka voisi katsoa mikä tuossa nyt ylipäätään on vikana. Sitten takana onkin riemastuttavat kuusi viikkoa liikuntakieltoa, mikä kieltämättä alkaa näkyä. 

Ärsyttää ettei ärsytä. Tai siis ärsyttää kyllä, mutta kaikki ärsytykseni on viimesen viikon aikana onnistunut keskittymään aika tehokkaasti vain yhteen kohteeseen. Satunnaisesti ärsyttää toki muutkin asiat kuten nuo ylläolevat, mutta pääasiassa ärsytys palaa tuohon ihan tiettyyn kaksilahkeiseen josta aikaisemmin kirjoitin. Se pahus saa minut hymyilemään ja nauramaan mikä on ennenkuulumatonta. Minä olen hapan ja tosikko, en minä hymyile tai naura. Ikinä.  Minä en myöskään ole koskaan (tai lähes koskaan ollakseni täysin rehellinen) väärässä, mutta tuo pahuksen otus pitää minua pilkkanaan ihan jatkuvasti. Minä en myöskään yleensä häviä väittelyitä mitä sitäkin on nyt viimeaikoina tapahtunut hälyttävissä määrin. Ja kun minä pihisen paheksuntaani se vaan nauraa minulle, ja toteaa minun olevan suloinen. Tahdon ihan ehdottomasti repiä siltä pään irti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna tulla vaan, kuulen mielelläni jos jollakulla muullakin on jotain sanottavaa.