torstai 17. kesäkuuta 2010

Kiire hyvine ja huonoine puolineen

Tajusin juuri tänään, että kun on liian kiire ei ehdi edes kunnolla ärsyyntyä mistään. Asiakkaat ei jaksa olla kovin tyhmiä tai ärsyttäviä kun huomaavat, että tiskin takana on oikeasti kiire ja kun ei ole aikaa lukea päivälehtiä niin verenpaineeni on varmaan laskenut epäterveellisen mataliin lukemiin viimeaikoina.

Sellaisia pikakiehahtamisia toki tapahtuu. Ärsyttää kun joku unohtaa mainita hyvin tärkeästä asiasta X tai joku jättää jotain tekemättä ja pistää sen minun niskoilleni. Joku idiootti ei tajua kolmannellakaan selittämisellä miksen voi antaa papereita mukaan ilman että tarkistan henkilöllisyyden tai miksei känniääliöiden huono läppä jaksa naurattaa työajan jo loputtua. Nuitakaan vaan ei vain yksinkertaisesti ehdi murehtia tai märehtiä kovin pitkään kun koittaa yksin tehdä kahden ihmisen työt vuoden kiireisimpään aikaan.

Niin, että nyt ette saa tulikivenkatkuista avautumista mistään tietystä aiheesta. Minua on ärsyttänyt viimeaikoina muutenkin tavanomaista vähemmän, tiedä sitten mistä sekään johtuu. Olen jopa ihan oikeasti nauttinut työstäni lähemmäs 90% ajasta ja kun en oikeasti ehdi seurata mitä maailmassa ympärilläni tapahtuu niin ihmisten idioottimaisuus ei juuri ehdi ahdistaa.

Miksi sitten ylipäätään kirjoitan? Koska minulla on hetki aikaa istua perseelläni. Ja keksin minä toki aina aiheita joista valittaa. Tänään yksi sellainen oli kun päädyin jostain käsittämättömästä syystä lykkäämään telkkariini nettipiuhan. Kertokaa minulle hyvät ihmiset mihin hittoon telkussa tarttetaan nettiä? Kellon katsomiseen? Itse en keksi ainuttakaan kunnollista syytä miksi tuo piuha tuohon töllöttimeen jäisi. Uskoisin ihan oikeasti, että jos on niin nörtti, että tahtoo ylipäätään tökätä sen piuhan kiinni siihen töllöttimeen niin on myös sen verta tietokoneista kiinnostunut, että se töllötin on kiinni siinäkin masiinassa. Joten, toistan: Mihin ihmeeseen telkkarissa tarttetaan nettiyhteyttä?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna tulla vaan, kuulen mielelläni jos jollakulla muullakin on jotain sanottavaa.