Tänään taas pitkästä aikaa töissä ollessani tiskiin saapasteli tyyppi joka oli isäni sanoin "kun jätkän räkä piikkilanka-aidassa" eli viimisen päälle mukakovispikkuhemmo ja kaikki oli niin cool. Ärsytti se tyyppi ihan samantien kun se tuli tiskiin, mutta minkäs teet kun hymyilet hymy persiissä ja palvelet asiakasta. Sitten kun saatiin sen asia hoidettua... tai niin minä luulin. No, oli kyse yhdestä kilpitilauksesta, tämä Herrasmies täytteli lapun ja tein tilauksen ja sitten kun pääsin mainitsemaan, että koska Herra ei ollut ilmoittanut kilpeä kadonneeksi uusi kilpi luovutetaan vanhaa vastaan.
A: "Täh, ei mulla mitään sitä kilpee oo!"
M: "Mutta sinä et ole merkinnyt sitä kilpeä kadonneeksi!"
A: "Vitunko välii sil on onko se millä merkattu sinne, sitä kilpee ei oo!"
(meinasin räjähtää, mutta jostain kolosta sain itsehillintäni rippeet kaivettua esiin.)
M: "No sen verran väliä sillä on, että se kilpi on oltava tuolla syykoodilla..." *syvä huokaus* "Okei, mene minä hoidan sen aamulla..."
Tyyppi lähti lontustamaan poispäin ja minä olen hyvin tyytyväinen, etten ole paikalla kun se tulee takaisin hakemaan sitä pahuksen kilpeä. No, aamulla sitten soittelemaan ja korjaamaan... Miksi ihmiset ei osaa lukea?!
Sitten se ihmissuhdeangstipuoli. Annoin Kaksilahkeiselle kenkää. Olin itseasiassa kaikessa häijyydessäni päättänyt asiasta jo aikaisemmin, mutta se kirpaisi pahuksen paljon kovempaa kun kuvittelinkaan. Järkipäätös, sydän nyt sitten hetken itkee verta, mutta itkekööt, ei siitä olisi mitään pidemmän päälle tullut, tiedän sen ja olisi ollut väärin jäädä roikkumaan suhteeseen jossa yksinkertaisesti ei näe mitään tulevaisuutta. Alan olla jo sen verran vanha, että en jaksa jäädä vaikeahkoon "huvittelusuhteeseen" ihan vaan siksi, että vastapuoli on saamarin hyvännäköinen, jos en näe hommalla mitään mahdollisuuksia pidemmällä aikavälillä. Luulin voivani ottaa asian kevyesti, mutta huomaan miettiväni Kaksilahkeisen hyviä puolia, vaikka se mies sai minut järjiltään ärtymyksestä siinä oli paljon hyvääkin. Ei vaan tarpeeksi ja ne huonot puolet torpeedoivat valitettavasti liian pahasti sitä mitä olisi voinut olla. Silti tuntui pahalta katsoa sitä silmiin ja todeta, että ehkä on molemmille parempi jos se etsii itselleen toisen naisen. Jonkun, joka ei ole näin sitoutumiskammoinen, jonkun joka ei ole ihan niin kovapäinen, jonkun joka jakaa saman arvomaailman sen kanssa. Kaikkea hyvää herra Komistukselle, mutta kun ei pidempää suhdetta vaan voi rakentaa sen pohjalle, että toinen on saakelin hyvännäköinen. Valitettavasti.
Asiaa kirjoitat, komeus on hyvä bonus ensi kertaa tavattaessa, mutta pimeässä ne kollikatitkin on kaikki mustia. Jos ei muuta lköydy kuin silmiä hivelevä komeus, niin sekin kyllästyttää jossain vaiheessa.
VastaaPoistaTuo asiakastilanne on niin tätä päivää. Voi hyvä tavaton, tuntuu siltä, että jos kotona porukka ei saa kiukutella, ne marssivat ensimmäiselle asiakaspalvelutiskille ja antavat palaa. Sivusta olen seurannut monia tilanteita, joissa itselläni hihat olisivat kärynneet Tanskaan asti. Mitähän olisi tapahtunut, jos olisin ollut vastapelurina, huokaus, kaipa laskisin tiilenpäitä Hämeenlinnan naisvankilassa, tai jotain.
Mukavaa viikonloppua kaikesta huolimatta.:)
Kiitos. :)
VastaaPoistaOli kaksilahkeisessa toki monta muutakin hyvää puolta kun herran armottoman komea ulkonäkö, siksi päätös olikin melkoisen vaikea, mutta totesin, että yhdessäolo olisi vaatinut liikaa luopumista minulle tärkeistä asioista kun arvomaailmat oli niin kaukana toisistaan, ettei siitä olisi mitään tullut.
Tänään mietin jo hetken, että mitä ne on paikalliseen vesijohtoveteen syöttäneet kun sain ennen kymmentä peräti kaksi henkilökohtaista kiitosta hyvästä palvelusta, että on niitä oikeasti kivojakin asiakkaita, mutta välillä kyllä on kieltämättä vähän pinna koetuksella, minullakin :P