lauantai 21. elokuuta 2010

Työaika, sen merkitys ja merkitsemättömyys.

Eilen oli niitä päiviä taas, että mietin ihan oikeasti, että lähden työpaikaltani enkä koskaan enää tule takaisin. Noh, taustalla oli moniakin syitä, eikä pienimpänä niistä se, että olen nyt kuumeessa ja eilinen ennusteli sitä aika hyvin.

Joten kun sain puoli tuntia ennen sulkemisaikaa puhelun, että olisi yksi juttu joka pitäisi hoitaa, koska suljette ja kuulin samantien asiakkaan äänestä, että kyseessä ei ole mikään pikainen homma niin alkoi pinna kiristyä. Noh asiakas oli paikalla viittä vaille ja lähtiessään 25 minuuttia myöhemmin en saanut minkäänlaista pahoittelua siitä, että olin jäänyt ylitöihin hänen vuokseen perjantaina. Se asenne on raivostuttava. Suurimmalle osalle ihmisistä on täysin itsestäänselvää, että kauppa menee kiinni tasalta ehti asiakas tehdä ostoksensa ennen sitä tai ei. Samalla tavalla kai minä ainakin käsitän, että myös pankit ja toimistot menevät kiinni kun päivä loppuu. En käsitä miksi se meillä olisi eriasia, mutta näemmä se vaan on niin, että jos ehdit ennen tasaa sisällä voit viipyä niin pitkään kun huvittaa ja minä istun ja palvelen. Ärsyttävää yhtäkaikki.

Toinen asia mitä olen joskus miettinyt on se, etteikö sitä lasten tai aviomiehen koulutusta voisi tehdä jossain muualla kun minun työpaikallani. Ymmärrän kyllä varsin hyvin sen, että jos on yksinhuoltaja niin ei voi välttämättä niitä pieniä yksin kotiin jättää, mutta voisiko sen jälkikasvun kanssa kommunikoida siellä julkisilla paikoilla jotenkin muuten kun karjumalla. Sitten on niitäkin paikkoja mihin minusta ei pitäisi lapsia viedä ollenkaan, mutta niin.

Muutenkin ylipäätään voisi pitää mielessään sen, että on julkisella paikalla ja minä en ole koulutukseltani terapeutti. Juttelen ihan mielelläni ihmisten kanssa, mutta jos on kiire niin en vaan ihan oikeasti jaksa enkä ehdi eikä minua niin kovasti kiinnostakaan keskustella asiakkaan suonikohjuista tai sairauksista tai lapsista, minä olen siellä palvelemassa sitä jonossa tulevaa seuraavaakin asiakasta.

Paleleminen on inhottavaa, vihaan sitä joten taidan painua takaisin viltin alle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna tulla vaan, kuulen mielelläni jos jollakulla muullakin on jotain sanottavaa.