keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Joululahjat

Minulla on viha-rakkaussuhde joululahjoihin. Okei, melkein kaikkiin muihinkin lahjoihin.

Joululahjojen hankinta on kamalaa jos ei tiedä mitä vastapuoli haluaa. Olen viimeisen päälle tylsä ja törppö ja kysyn suosiolla lahjansaajan mielipidettä lahja-asioissa. Joululahjoja tosin en hanki nykyään kun perheelle ja parille lähimmälle ystävälle, joiden määrä näin joulun alla on huvennut sitä tahtia, että taidan laskea ne kahdella sormella. Pidän jouluostoksista ja lahjojen antamisesta, mutta vihaan ajatusta, että hankin jotain mistä saajapuoli ei pidä pätkääkään eikä sitten hienotunteisuuttaan kehtaa heittää saamaansa hirvitystä roskiinkaan. Minä en kuitenkaan luota siihen, että tuntisin ystäväni tai edes perhettäni niin hyvin, että voisin mennä ostamaan niille jotain vaatteita tai sisustustavaraa tai jotain ei-yleishyödyllistä ja tiedettävästi tarvittavaa. Tänä vuonna tein (taas) julman soittokieroksen ja kysyin perheenjäseniltä yksi kerrallaan mitä ne tahtoo. En tahdo täysin luopua joululahjaideasta ja jos löydän jotain pientä mikä voisi läheistäni ilahduttaa saatan sen ostaa, mutta mitään isompaa en viitsi viedä. Uskon, että pikkusiskoani ilahduttaa huomattavasti enemmän DVD-boksi jonka tiedän hänen haluavan (ja jota hänellä ei tarkastuksen mukaan vielä ole) kun joku satunnainen turha koriste-esine. Ainut joka tänävuonna ei tiedä tarkkaan mitä saa on isäni, mutta koska hän on onnekseni vähäsanainen suomalainen mies hän ei uskalla tai kehtaa valittaa vaikkei lahja olisi mieleinen vaan hymyilee karuun tapaansa ja toteaa, että "tätäpä minulla ei tainnut vielä ollakaan." Läheisille lahjojen ostaminen on vaikeaa kun pitäisi keksiä jotain persoonallista ja kivaa ja jotain mistä ihmisten oikeasti pitävät. Minun mielikuvituksellani.. Älkää unta nähkö!

No nyt sitä ongelmaa ei onneksi ole edes, mutta kaikkein kauheinta on ostaa lahjoja seurustelukumppanille tai hänen vanhemmilleen. Seurustelukumppaneille olen yleensä käyttänyt samaa kaavaa kun perheenkin kanssa, jos on saanut minut niin hyvin koukkuun, että on saanut minut luopumaan näennäisesti vapaudestani niin luulisi jo siinä vaiheessa tietävän millainen olen ja kestävän sen. Seurustelukumppanien vanhemmat ja muut vastaavat ovatkin sitten niitä jotka saavat minulta lähinnä kynttilöitä tai jotain pientä naposteltavaa. Tärkeintä on, että voin hyvällä omatunnolla antaa lahjan josta ei jää jälkiä mihinkään, aina parempi jos sen voi tuikata tuleen ihan luvallisesti.

Nykyään ihmisillä tuntuu muutenkin olevan niin äärettömän paljon tavaraa, eikä kukaan oikeasti tarvitse enää mitään. Ennemmin vien ystäväni syömään laskuuni ja vietän siinä sivussa itse hauskan illan kun lahjoitan jotain ylimääräistä krääsää kaappien täytteeksi. Onpahan sitten tekosyy vaatia nuita ihmisiä viettämään aikaa kanssani.

Minä en oikeastaan kaipaa itse lahjoja, joskus ihmiset yllättävät, mutta en voi sietää ylimääräistä krääsää kun olen niin pahuksen huono heittämään sitä pois, minulla on ihan liikaa tavaraa muutenkin koska olen hamsteri pahimmasta päästä. Lisäksi kun olen esteetikko niin kaiken pitää sopia kaikkeen ja värit on melko tarkkaan valittuja. Satunnaisia poikkeuksia on, jos joku löytää kokoelmiini jotain niin olen enemmän kun otettu. En kuitenkaan kamalasti kaipaa lahjoja itse.

Olen kokenut muutamia vaivaantuneita hetkiä kun joku on lahjoittanut minulle jotain aivan ihanaa hänen mielestään ja itse olen nieleskellyt miettien mihin hittoon survon sekin romun kun ihminen on häipynyt näkyvistä ja pitääkö minun oikeasti pistää se esille jonnekin kun unohdan kuitenkin nostaa sen esille seuraavan kerran kun ihminen tulee käymään. Olen parhaani mukaan koittanut itse säästää ihmisiä vastaavilta kokemuksilta ja tosiaan pyrkitynyt viemään ainoastaan lahjoja jotka on toivottuja tai joista pääsee eroon ilman viattomia "Mitäs sille rakastamallesi esineelle X jonka toin on tapahtunut?" -kyselyitä.
 
6.Perhe ja ystävät


Kenelläkään ei varmaan ole liikaa ystäviä. Minä olen aina ollut erakkoluonne eikä minulla ole kamalan laajaa ystävä- ja tuttavapiiriä, enkä noin rehellisesti kaipaakaan kamalasti ihmisiä ympärilleni. Voin ihan rehellisesti myöntää joskus olleeni jopa yksinäinen, mutta se ei varmaan minuun ole vaikuttanut samoin kun miten se voisi vaikuttaa joihinkin toisiin ihmisiin.

Olen onistunut keräämään ympärilleni kourallisen ihmisiä jotka hyväksyvät minut sellaisena kun olen. Sellaisia ihmisiä jotka edes jollakin tavalla ymmärtävät minua ja jotka eivät vituta minua valtaosaa ajasta. Jotka ymmärtävät, että vaikka en ole soittamassa parin päivän välein, en edes viikoittain olen silti olemassa eikä hiljaisuuteni tarkoita mitään sen kummepaa, on vain kausi, etten jaksa pitää yhteyttä kamalasti. Se ei merkitse hätätilaa tai katastrofia, minä nyt vain olen sellainen. Olen silti täällä jos joku minua tarvitsee.

Perheeni on minulle tärkeämpi kun moni muu tärkeä asia yhteensä. On ihana mennä kotiin ja kuulla terävää kritiikkiä heti ulko-ovelta asti. Harva ihminen uskaltaa sanoa minulle asioita suoraan ja tämä onkin yksi niitä yhdistäviä tekijöitä mitä tulee perheeseen ja ystäviin, turha kainostelu ei kuulu tyyliin. Jos ei uskalla sanoa mitä on sanottavana ei homma voi toimia kovin kauaa minun kanssani. Minulle tärkeille ihmisille yhteistä on myös se, että he kaikki saavat minut, vannoutuneen hapannaaman, nauramaan ja vastavuoroisesti ymmärtävät minun kuivaa ja huonoa huumoriani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna tulla vaan, kuulen mielelläni jos jollakulla muullakin on jotain sanottavaa.