perjantai 2. huhtikuuta 2010

Asiaa autokaupasta

(Tämä on sitten kilometriluokan vuodatus)

Pari sellaista ihan yleistä asiaa jotka kannattaa ehdottomasti ottaa selville autoa ostettaessa ja pitää mielessä vielä sen jälkeenkin kun ne paperit on tehty. Tarkoitus ei ole saarnata (paitsi että onpas, kjäh kjäh), mutta suurimmilta harmeilta säästyy kun pitää mielessä pari asiaa. Suurimmalle osalle nämä toki ovat tuttua asiaa. Eihän se kertaaminen pahaa tee? Nämä ovat kuitenkin niitä asioita joiden kanssa tappelen ihan liian usein...

Ensimmäinen asia: Omistajanvaihdos on suoritettava 7 päivän kuluessa luovutuspäivästä.

Kun ostat auton niin varmista, että omistaja antaa sinulle ILMOITUSOSAN varmista vielä teknisestä osasta (sitä mitä pidetään autossa), että siellä otetunnus vastaa ilmoitusosan otetunnusta niin homma toimii kaikkein helpoiten. Nykyään kun liikkeellä on ainakin kolmenlaisia otteita niin teknisen ja ilmoitusosan ulkomuoto saattavat poiketa toisistaan, samoin otetunnukset saattavat juosta eri numeroinnilla, siinä ei ole mitään erikoista, vanha ilmoitusosa on voimassa kunhan sen otetunnut vastaa tekniseen osaan merkitty II-osan otetunnusta. Täyttäkää tuo ilmoitusosa myyntitilanteessa KOKONAAN. Ilmoitusosan täyttämiseen löytyy ihan loistavat ohjeet sieltä otteen nurjalta puolelta. Jos joku asia kuitenkin jää epäselväksi niin soittakaa jollekin katastusasemalle tai TraFille ja kysykää, autamme mielellämme (helpottaa huomattavasti työtämme myöhemmin ja siitähän meille palkkaa maksetaan, että tiedetään ja neuvotaan).

Siinä ilmoitusosassa on pari sellaista asiaa joihin kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota. Luovutuspäivä, se on se kaikkein kriittisin laatikko siinä paperisssa. Siinä ei saa olla mitään tulkinnanvaraista. EI MITÄÄN! Jos kirjoitatte siihen jotain väärin niin korjatkaa suoraa lisätietoja kohtaan "oikea luovutuspäivä XX.XX.XXXX" ja sekä ostajan, että myyjän allekirjoitukset ja NIMENSELVENNÖKSET. Älkää sotkeko päivämäärää ja kirjoittako tai korjatko sitä siihen laatikkoon, sitä ei hyväksytä, se täytyy korjata siihen lisätitoihin ja vahvistaa allekirjoituksilla ja nimenselvennöksillä. Ai miksikö? Siksi, että se laatikko on se, minkä mukaan määräytyy verot ja vakuutusvelvollisuuden alkaminen. Sen laatikon sotkeminen ja päivämäärän muuttaminen muuttaa siis jomman kumman osapuolen maksuvelvoitetta. Miettikääpä ite: Myytte auton 03.03.2001 auto jää roikkumaan nimillenne ja uusi omistaja kävelee tiskiin, paperiin päivämääräksi on korjattu 09.09.2001, mikä tarkoittaa, että maksatte 6kk ylimääräisiä veroja ja vakuutuksia (kun ette kuitenkaan muistaneet täyttää luovutusilmoitusta... johon palaan myöhemmin). Sitten muistuttaisin myös: allekirjoittakaa se ilmoitusosa ja pistäkää siihen myös sitten se nimenselvennös, se vaaditaan siinä. Jos kyseessä on toiminimi tai firma niin myös firman nimi vaaditaan, muuten kauppa näyttää toteutuneen yksityishenkilön kanssa, mitä ei toki voida hyväksyä. Allekirjoitusten kanssa vielä sellainen juttu, että jos teillä on valtakirja jolla toimitte niin kirjoitatte tietenkin siihen allekirjoituskohtaan OMAN nimenne ja nimenselvennöksenne ja kauniisti siihen perään sitten, että "valtakirjalla".

Hankkikaa vakuutus. Se voidaan tehä konttorilla (tietyin poikkeuksin) tai vakuutusyhtiössä. Tärkeintä on kuitenkin, että se on. Rekisteröintejä ei voida tehdä ajoneuvoille joilla ei ole voimassaolevaa liikennevakuutusta. Se vakuutus on muuten sitten aina henkilö- ja ajoneuvokohtainen, eli vakuutuksia ei voida "siirtää" ajoneuvosta toiseen, vahinkohistoria eli boonukset tosin kyllä. Me ei valitettavasti konttorilla nähdä niitä aikaisempia vakuutustietoja ja boonussiirrotkin syötetään entisellä rekisteritunnuksella, vakuutusyhtiöillä on laajemmat näkymät tietokantoihinsa.

Jos omistaja on hukannut ilmoitusosansa niin muunkinlainen luovutuskirja käy (suosittelen silti TraFin pohjaa, siinä on kaikki tarvittavat tiedot ainakin), mutta silloin joudutaan pitämään papereita konttorilla karenssina kaksi päivää, joten niitä papruja ei saa samantien mukaan. Olkaa kuitenkin aina tarkkoina kun ilmoitusosaa ei ole. Lisäksi tämä menettely maksaa enempien paperitöiden vuoksi sitten enemmän kun se normaalilla ilmoitusosalla tehtävä omistajanvaihdos.

Jos ostatte väliluovarilla auton, eli että saatte ilmoitusosan joka on täytetty ja siihen täytetty uusi omistaja on myymässä autoa eteenpäin niin olkaa tarkkana. Olkaa hyvin tarkkana ja muistakaa, että se seitsemän päivää pätee ekasta luovutuksesta. Väliluovareiden kanssa olen hyvin kyyninen ja olen päättänyt, että ellei automyyjä jolta olen autoa ostamassa ole hyvin hyvin tuttu, en tule koskaan autoa ostamaan väliluovarilla, enkä välttämättä sittenkään. Asiaa vaikeuttaa jos on useampia väliluovareita. Tarkastakaa aina omistusketujun katkeamattomuus ja luovutuspäivät. Jos mitään tulkinnanvaraisuuksia tai sotkuja on niin vaatikaa, että väliomistaja rekisteröi auton ensin omiin nimiinsä jolloin voitte tehdä kaupan normaalisti ilmoitusosalla. Lisäksi väliluovarimenettely maksaa taas liitteiden vuoksi enemmän kun normaali pelkällä ilmoitusosassa tehtävä rekisteröinti.

Kun ostatte autoa, niin kysykää veroista ja vakuutuksista. Vakuutusrästit ovat ajoneuvon entisen omistajan murhe, mutta ainakin toistaiseksi ajoneuvovero seuraa autoa, eli auto on ajokiellossa jos vero on maksamatta ja vaikkei se olisi uuden omistajan laiminlyönti niin ne verot täytyy maksaa ennen kun ajoneuvolla saa ajaa.

Verot ja vakuutus on muuten siitäkin ikäviä, että vaikka maksun maksaisi vain pari päivää myöhässä niin siitä lävähtää koneelle maksamattomuustieto jonka nähdessään poliisi vie kilvet. Ei jos maksatte veron tai vakuutuksen eräpäivän jälkeen niin tulostakaa kuitti ja pitäkää sitä ajossa mukana viikon verran ainakin, siinä ajassa sen tiedon pitäisi koneeltamme poistua. Jos tulostatte nettipankkikuitin niin siinä pitää näkyä arkistointitunnus. Verot voidaan katsastuksen yhteydessä tarkastaa pelkällä kuitilla, vakuutuksista vaaditaan vakuutusyhtiön leimaama lappu josta ilmenee, ettei vakuutusmaksuja ole rästissä. Jos myyntitilanteessa jotain rästejä on merkitkää niiden maksusta kauppakirjaan tai huomioikaa hinnassa.

Sitten se yksi tärkeä asia mitä ihmiset liian harvoin muistaa tehdessään autokauppaa yksityishenkilöiden kesken, mutta joka pelastaisi monelta murheelta myöhemmin, eli luovutustodistuksen täyttäminen myyjälle. Kun myyntitilanteessa täytetään papereita niin ilmoitusoa luovutetaan täytettynä uudelle omistajalle, jolloin myyjälle ei jää mitään luovuksen todistavaa asiakirjaa. Kauppakirja on hyvä tehdä, mutta sen lisäksi suosittelen vahvasti täyttämään luovutuskirjan ilmoitusosan täytön yhteydessä. Saman asian ajaa kopio täytetystä ilmoituosasta joka siis jää myyjälle (se kopio siis). Miksi tämä on niin kamalan tärkeää? Siksi, että jos tämä uusi omistaja ei täytä velvollisuuttaan rekisteröidä se auto omistukseensa tuon viikon sisään niin entinen omistaja jää reskiteriinmerkityksi omistajaksi koneelle vaikka hänellä ei edes sitä autoa enää ole. Eli verot ja vakuutukset ei katkea. Jos näin käy ja on täytetty luovutuskirja niin sillä voi tehdä konttorilla luovutusilmoituksen, joka katkaisee verot ja vakuutukset ja josta jää koneelle merkintä siitä, että entinen omistaja on tämän auton myynyt eteenpäin. Luovutusilmoituksen voi tehdä tosin myös ilman kummankin allekirjoittamaa luovutuskirjaa, mutta silloin täytyy olla varma kaupan päivämäärästä ja uuden omistajan tiedoista. Jos luovutuspäivät heitävät niin itse rekisteröinti ei onnistukaan enää ja sitten etitään taas sitä entistä omistajaa. TraFille voi toki tehdä myynti-ilmoituksen myös ilman luovutuskirjaa, myyntipäivää tai uuden ostajan tietoja, mutta huomattavan paljon vaikeampaa se kuitenkin on.

Kun teemme rekisteröintejä niin meidän pitää kysyä henkilöllisyystodistus tiskissä asioivalta henkilötä. Vaikka et olisi hoitamassa edes omaa asiaasi niin silti meidän pitää pystyä tarkastamaan henkilöllisyys. Ilmoitusosa (muoks. eikä tietenkään ilmoitusosaa vaan TEKNINENosa) voidaan antaa mukaan asiaa hoitavalle henkilölle, mutta ilmoitusosaa ei saa luovuttaa kun omistajalle tai tämän valtuuttamalle. Firmoilla vaaditaan kaupparekisteriote josta tarkastetaan voidaanko henkilölle luovuttaa paperit.

Valtakirjalla tehtävät rekisteröinnit hoidetaan normaalin kaavan mukaan. Valtakirjasta täytyy ilmetä valtuuttaja ja valtuutettu, heidän hetunsa ja kohde jota valtakirja koskee, eli autosta mielellään rekisteritunnus ja valmistenumero. Lisäksi päiväys ja allekirjoitus. Valtakirjasta ei peritä liitteenä maksua ja se käy myös kopiona. Toisin kuin luovutuskirjat.

Ei se niin vaikeaa ole ja maalaisjärjellä ja lukutaidolla pärjää jo pitkälle. Silti tahdon avautua tämän verran tästä, koska nuissa on aika paljon kuitenkin sellaista mitä ei muisteta. Olenpahan kerrankin päässyt paasaamaan aiheesta. Lisätietoja saa TraFin sivuilta.

3 kommenttia:

  1. Juu moron! Ostin mopon jonka edellinen omistaja ei ollut tehny rekisteri-ilmoitusta lainkaan. Sillä oli ainoostaan ilmotusosa vuodelta 2001 ja siinä edellisen edellinen allekirjoittanut myyjänä ja edellinen ostajana.

    No ostin tän kun ajattelin, että voihan sen pitää mökkimopona jos ei onnaa rekistöröinti.

    Asemalla sanottiinkin että onnistuuhan tää omistajanvaihdos sinun nimelle, mutta edelliselle saattaa tulla tonnien lasku vakuutuksista jota ei ole maksettu 12 vuotena... Onkos sinulle tullu eteen vastaavaa? Voiko edellinen myyjä välttyä mitenkään tältä muuten kun perumalla kaupan ja hävittämällä mopon. Vai onnistuuko sitenkään?

    VastaaPoista
  2. Hyvä infopaketti. Erityisesti meille joita aihe ei muuten liiemmin kosketa emmekä tiedä asiasta juuri mitään.
    Kyllä näillä ohjeilla uskaltaa jo auton ostaa, thanks! =)

    VastaaPoista
  3. Hyvä datapaketti! Kysymys: miten myydään ajokelvoton auto? Onko asia tarvetta mainita luovarissa ja miten?

    VastaaPoista

Anna tulla vaan, kuulen mielelläni jos jollakulla muullakin on jotain sanottavaa.