lauantai 18. syyskuuta 2010

Päivän uutiset

Satuin paikkaan jossa sain käsiini sanomalehden. Tehdäänpä siis päivän uutiskatsaus:

Pääkirjoituksessa kritisoidaan Ranskan toimia romaniasiassa koska yksi EU.n neljästä perusoikeudesta on vapaa liikkuvuus. Joo, hyvä hyvä, muuten, mutta... Eikös kuitenkin jokaisella maalla pitäisi olla oikeus pikkuisen päättää keitä sinne halutaan ja otetaan? Jos joku ryhmä selvästi osoittaa haluttomuutensa työtekoon tai itsensä elättämiseen rehellisin keinoin ja kunnostautuu lähinnä järjestyneen rikollisuuden avulla niin... Lisäksi kysymyksiä herättää se, miksi Romania ylipäätään on otettu EU:n jäseneksi jos siellä on tuollaisia ongelmia. Lehdessä on maininta:

"Perusongelmana on se, miten myös romaneille taataan ihmisarvoinen elämä Euroopassa. Kukaan ei ole esittänyt siihen aukotonta ratkaisua, mutta se on varmaa, ettei ainakaan heidän pallottelunsa maasta toiseen ole se."

Ei minustakaan, eikös se paras ratkaisu olisi, että Romania EU:n suosiollisella avustuksella tekisi näiden ihmisten omasta maasta asuinkelpoisen? Minusta ei ole mitään hyötyä levittää ongelmaa kamalan laajalle. Toisaalta pitää huomioida myös se, että liikkuvaan elämäntapaan totuneille romaneille itsensä elättäminen nykymaailman tavoin voi olla hiukan haastavaa. Osaltaan kyse on siitä, että minusta ihmisiä, joilla ei ole halua elättää itseään ei voida loputtomasti hyysätä muiden kustannuksella, se ei ole reilua.

Toinen otsikoissa pyörivä aihe on tietenkin Matti Vanhanen. Mitäpä tuohon muuta sanomaan, kun että kannattaisi ehkä hänenkin käydä muistitesteissä, siinä määrin paljon tuntuu tuossa muistissa olevan aukkoja. Ainakin tuntuisi, että alkaa häiritä ihmistä itseäänikin kun ei oikein tarkasti muista missä on tullut koskakin oltua ja mitä tehtyä. Minua ainakin häiritsisi.

Kolmas asia josta uutisoidaan isosti on identiteettivarkaudet ja se, kuinka ne pitäisi kriminalisoida. Vaikka nettikiusaaminen on paha ja huolestuttava asia niin silti minusta tuohon ongelmaan pitäisi löytää joku muu ratkaisu. Ihan vaan siksi, ettei oikeasti tuosta asiasta voida luoda lakia joka ei olisi monitulkintainen. Minulle ainakin tulee heti pari sellaista tilannetta mieleen, jotka muuttuisivat heti kertaheitolla laittomiksi, jos tuota kovin tiukkaan aletaan noudattaa. Kuvitellaan tilanne:


Olen lähdössä viihteelle ja menen kaverini luokse aloittelemaan ja meikkaamaan ja tekemään muita tyttöjen juttuja joita tehdään ennen baariinlähtöä. Kaverilla on tietokone auki ja hän lähtee kihartamaan hiukistaan lumoavaa kiharapilveä, hän on puhunut netissä yhteisen tuttavamme kanssa siitä onko hän lähdössä viihteelle. Istun koneelle ja kirjoitan hänen nimimerkillään viestin irkkikanavalle jossa myös itse olen. Olenko rikkonut lakia? Minähän esiinnyn toisen ihmisen nimellä.

Onko nimimerkkisuojaa olemassa tuon lain piirissä? Jollain keskustelupalstoillahan on hyvin vakiintuneita tietyn nimimerkin käyttäjiä. Onko "hänen nimissään" kirjoittaminen rikollista?

Kuinkas sitten kun nakkaan netissä kaverille vitsinä jotain sarkastista hänen uudesta hiustyylistään, hän ei ymmärrä vitsiä, olenko syyllistynyt rikolliseen nettikiusaamiseen?

Entäs jos menen baariin ja sanon olevani Maija, vaikkei se ole oma nimeni? Olenko tehnyt jotain rikollista?

Entäs jos varaan esimerkiksi parturiajan puhelimitse ja asiakaspalvelija kuuleekin nimeni väärin. Saapuessani paikalle hän syyttää minua väärällä nimellä esiintymisestä. Olenko tehnyt jotain rikollista?

Entä kun kirjoitan tätä blogia kertomatta omaa nimeäni, onko tämä rikollista? En varsinaisesti esitä olevani kukaan muu, mutta kieltämättä kirjoitan kärjistetymmin kun ikinä arkielämässä puhuisin. Onko tämä rikollista?

Mihin rajat vedetään. Juuri tuossa on mielestäni se suurin ongelma. Tulkinnan vaikeus. Tai sitten se, että kaikesta tehdään rikollista ja kohta ei enää missään uskalla sanoa mitään. Kiusaamiseksi kun esimerkiksi voidaan laskea äärettömän paljon erilaisia asioita. (Tiedän ja tajuan ettei se mene nuin, mutta mietiskelen.)

Sitten on maininnat SPR:n veripalvelun ja Helsingin kaupunginjohtajan kilpailuttamatomuudesta, mutta niihin en jaksa puuttua mainintaa enempää. Naurahdan vain parinvuoden takaiselle käsitykselle Suomesta maana, jossa ei ole korruptiota.

Sitten oli maininta tehottomasta ja byrokratian pilaamasta yleisestä terveydenhuollosta. No sekin on jo vanhaa huttua.

Sitten hypin yli mainokset ja ulkomaanuutiset, niitä en jaksa alkaa kommentoimaan. Ja sitten pääsen lempipalstalleni. Mielipide on aina ollut suosikkini, koska minusta on aina ollut huvittavaa lukea mistä kaikesta ihmiset jaksavat valittaa.  Ohessa pieni lyhennelty katsaus:

  • Hammaslääkärit ovat liian kalliita. 
  • Jonkun mielestä pornolehdet ovat pahasta, mutta julkaistussa vastineessa porno on pienenpi paha kun väkivalta ja väkivaltaiset sarjakuvalehdet. (Olen ainakin osittain samaa mieltä.)
  • Sähkön hinta on noussut kamalan paljon (totta) ja verouudistus nostaa sitä edelleen (totta) ja ydinvoiman lisärakentaminen on hyvästä koska se vapauttaisi meitä ainakin osittain rajan takaa tuotavalta energialta (totta). (Lisäksi ajattelen niin, että jos se sähkö mitä käytetään on joka tapauksessa ydinvoimalla tuotettua niin ennemmin otan sen voimalan tälle puolelle rajaa...)
  • Vinkumista uskonnonopetuksen säilyttämisen puolesta.(Tästä voisi joskus kirjoittaa oman postaksensa).
  • Matti Vanhanen 
  • Kuollut delfiini
Juttu kotivakuutuksista oli hyvä.

Urheilun skippaan kokonaan.
Samoin asuntosivut ja TV-ohjelmat.

Sellaista tänään siis. Itseasiassa verenpaineeni ei ehtinyt nousta paljoakaan...

6 kommenttia:

  1. joku sentään uskaltaa noista Romanian poloisista kirjoittaa!
    Siis on se ihme ja kumma, että täytyy tulla upouusi nokialainen kapula kainalossa ja läheisen pikaruokapaikan pussi kainalossa kadunkulmaan _kerjäämään_ kun ei millään muilla konstein elantoaan pysty ansaitsemaan!
    Ihan oikeasti, töitä löytyy jos vain haluaa tehdä. (vaikka ei tietysti tarvitse, koska tyhmät elättävät!)

    Muistaakseni joku vuosi sitten paikallisessa aviisissa päiviteltiin kovasti kun nämä poloiset kodittomat olivat ihan suuttuneet kun hyväätarkoittava mummeli oli vienyt heille perunoita...

    aaaaargh!

    VastaaPoista
  2. Seuraavan päivän lehdessä olikin sitten jokseenkin samaa mieltä kanssani kirjoitettu juttu siitä kuinka nykyinen tilanne on kestämätön niin romaneille kun kantaväestöllekin oli sitten kyse mistä maasta tahansa.

    Olin hiukan yllättynyt :P

    VastaaPoista
  3. satuitko näkemään maanantain Hullun jutun? Naurettiin miehen kanssa aivan rätkänä: "työllistä romani" - arvannet, onnistuivatko...

    VastaaPoista
  4. Enpä nähnyt kun olin nalkissa opiskelujen kanssa. Mahtaisikohan tuon löytää jostain?

    VastaaPoista
  5. olisikohan se tämä? http://areena.yle.fi/video/1293240

    VastaaPoista
  6. Voi kiitos. :) En ehtinyt itse aamulla etsiä kun piti olla menossa muualla. Kaivanpa pakastimesta jäisiä vadelmia ja nautiskelen yleisradion laatuviihteestä. Kiitokset.

    VastaaPoista

Anna tulla vaan, kuulen mielelläni jos jollakulla muullakin on jotain sanottavaa.